Sniiif -Ja räkätauti on täällä

Niko aloitti köhimisen ja niistämisen tässä muutama päivä sitten ja eilen tuo kavala tauti löysi K:n. Meidän vauvalla on nyt siis ihka ensimmäinen nuha! Oivoi pientä. Nenu vuotaa ja on tukossa, sekä koko poitsu krohajaa kuin rikkinäinen traktori. Mä vielä ajattelin, että pojan ensimmäistä flenssua saataisiin odotella pitkäänkin, sillä onhan ämmä aikamoista supermaitoa. Mutta ei se ainakaan meidän kohdalla ''suojellut'' pikkuista nuhalta yhtään sen kauempaa kuin Jadeakaan, joka litki korviketta. Noh, jospa tämän flunssan jälkeen menisi kaaaaauan, ennenkuin pieni sairastuu uudestaan.

Viime yö oli aivan hirveä! Itkua, vikinää, vääntelehtimistä ja köhinää. Raukalla ei ollut mitenkään päin hyvä olla. Siihen kylkeen vielä tukkoinen, krohiseva ja kuorsaava mies.. Sen verran onnekas olen, että Niko ihan suosista nousi aamulla Jaden kanssa, jotta minä ja K saatiin jatkaa unia jopa 11 asti! Mutta jos tehdään niin, että laitetaan perseelleen mennyt yö sekä päivä perjantai 13. piikkiin? Ehkä huominen on siis edes hitusen parempi päivä, ainakin meidän nuhanokkien osalta.

Meillä jyllää siis miesflunssa, sillä minä ja Jade ollaan ainakin vielä toistaseksi terveitä. Melkein voin kuitenkin jo varautua siihen, että sunnuntaina ristiäisissä saan kulkea räkäpaperi kourassa. Toivoa vain, että pienen olo paranee edes vähän siihen mennessä tai ettei ainakaan kuumetta nousisi.


3 kommenttia

  1. Pakko kysäistä, että kauanko teillä kesti pikkuisella tämä räkätauti? Meidän pienokaisella iski myös ihka ensimmäinen räkätauti ja olen täällä ihan hädissään että saako tuo raukka edes henkeä kun rohisee niin paljon :( lievititkö mitenkään poitsun oloa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei onneksi kestänyt pahana kuin 2 päivää, mutta edelleen on vähän räkänen aamusin. :/ Kannattaa hakea apteekista keittosuolatippoja ja niitä nenään! :) Myös semmonen niistäjä on kätsy, vaikka vauvat sitä vihaavatkin. Toivottavasti teidän pieni paranee pian! ❤

      Poista
    2. Meillä ei onneksi kestänyt pahana kuin 2 päivää, mutta edelleen on vähän räkänen aamusin. :/ Kannattaa hakea apteekista keittosuolatippoja ja niitä nenään! :) Myös semmonen niistäjä on kätsy, vaikka vauvat sitä vihaavatkin. Toivottavasti teidän pieni paranee pian! ❤

      Poista

Kiitos kommentista!