Noel 8kk + neuvola


Nopsu, Nopsukka, Noopeli, Norppa - rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Vauva-aika on kulunut ihan hujauksessa ja tämä miniherra on jo 8 kuukautta! Mutta onneksi on vielä muutama kuukausi aikaa nuuhkia vauvatuoksuja ennenkuin meidän pieni on taapero.


Pitkään mietin sitä, että millainen persoona Noelista mahtaa oikein kuoriutua. Pikkuvauvana hän vain oli ja ihmetteli ihan tyytyväisenä. Nyt kun on kovaa vauhtia opittu uusia taitoja ja tietysti myös iän myötä on se luonne alkanut korostua, on mun pakko sanoa, että Noel on ihan huipputyyppi! Kova hurjapää ja hirmu iloinen ja huumorintajuinen ukkeli. Jos loukkaannutaan, niin loukkaannutaan kunnolla, mutta harmitus on mennyt ohi jo ennenkuin huomaakaan. Niin rakas pieni.

Noel ryömii jo kovaa vauhtia ja nousee näppärästi itse istumaan. Kontatakkin osataan jo oikein mallikkaasti, mutta sitä taitoa hän esittelee vain ja ainoastaan ollessaan alasti. Noel nousee myös ylös tukea vasten vankasti polvilleen ja pääsisi kyllä myös seisomaan asti, mutta kiinnostus siihen ei ilmeisesti ole vielä tarpeeksi kova. Punnertaminen peppu kohti kattoa on myös uusi huippukiva juttu.

Kiinteät me aloitettiin 6kk iässä ja nyt niitä menee n. 3-4 kertaa päivässä. Mä en ymmärrä miten esimerkiksi Kaspianin kanssa sain päivään mahtumaan jo tässä iässä ne ''vaaditut'' viisi ateriaa. Noelilla on kyllä hyvä ruokahalu ja kiinteät uppoaa hyvin, mutta jotenkin luonnostaan tulee edelleen törkättyä vaan se tissi suuhun ensihätään. Hän tyytyy siihen ja sitten ups, yksi ruokailu onkin jäänyt jo välistä. Tänään esimerkiksi ollaan oltu lähes koko päivä poissa kotoa ja Noel on saanut huimat kaksi ateriaa. Yöunillekkin käytiin pelkän tissin voimalla, sillä automatka heitti unihiekkaa silmiin ja hänet sai nakata kaukalosta tissin kautta suoraan sänkyyn. Noel kuitenkin kasvaa hyvin ja on varsin tyytyväinen tapaus, joten tuskin vielä on mitään kiirettä vedellä kiinteitä täyttä päätä viittä annosta päivässä. Maito on kuitenkin pääasiallinen ravinto sinne yhden vuoden ikään saakka.

Yöt meillä menee edelleen sitä samaa vanhaa rataa, eli herätyksiä, herätyksiä, tissiä, tissiä ja tissiä. Meillä syödään vaihtelevasti 5-15 kertaa yössä. Nälkä tuskin on, mutta kunhan nyt haluaa vain varmistella, että äiti ja maitokannut ovat varmasti siinä lähellä.
Olen tässä yrittänytkin keräillä hieman voimia tassuttelu-unikoulun pitämiseen. Tarkoitus ei ole saada täysiä öitä, vaan edes hieman rauhoitettua niitä.





Eilen me käytiin lääkärineuvolassa ja mitä siitä käynnistä nyt oikein voi sanoa. Se oli lähinnä semmonen ovesta sisään, päiväntoivotukset, mittojen otto ja adios. Nää lääkärikerrat on aina vähän tämmösiä kun nykyään ne kaikki mittojen otot hoidetaan siinä samassa, eikä erikseen sielä terkkarin huoneessa kuten ennen oli. Ei siinä tuu sitten mitään ylimääräsiä höpöteltyäkään kun tuntuu, että kaikilla on vain kiire.
Noel sai kuitenkin kovasti kehuja, sekä täysin terveen vauvan paperit, jos näin voi sanoa.


Nopsun 8kk mitat: (6kk mitat)

Paino: 9450g  (8740g)
Pituus: 71,5cm  (69,5cm)
Pipo: 44cm  (42,2cm)

Nyt painoakin oli tullut taas oikein hyvin, kun viimeks sitä oli kuukaudessa tullut vain 140g.
Tästä on hyvä jatkaa ja seuraava Noelin neuvola onkin vasta joulukuussa yhden vuoden iässä.



Kohti parempaa ja KIVAA vanhemmuutta

Jokainen meistä haluaa olla se paras vanhempi lapsilleen ja moni meistä varmasti sitä onkin.
 Myös itse koen olevani hyvä äiti näille kolmelle alle metrin mittasille tyypeille. On kuitenkin tilanteita joissa myös mulla se kuppi kaatuu nurin. Mä olen todella ääniherkkä ja pienikin ''turha'' kitinä saa kierrosmittarit ylilukemille ja päässä kiehuu. Meidän lapset huutaa ja tappelee paljon. 
Myös minä huudan liian paljon.
Varsinkin tilanteet jossa toista satutetaan on mulle sellaisia missä automaattisesti se oma ääni nousee. Toisen satuttamista ei meillä sallita missään nimessä. Siitä on puhuttu paljon, siitä huolimatta sitä tapahtuu lasten osalta paljon. Huutamalla sen tappelutilanteen saa ehkä katkaistua, mutta mitä se lapsi siitä oppii? - ei yhtään niin mitään. Miten ihmeessä lapsi voi oppia käsittelemään omia negatiivisia tunteitaan jos aikuinen karjuu samalla tavalla suuttuessaan.

Tuo on ikuinen oravanpyörä joka toistuu päivästä toiseen ja niistä jää aina kaikille vain paha mieli.

Kiitos somen ihmeellisen maailman, olen löytänyt paremman tavan.




Noelin odotusaikana löysin facebookista ryhmän nimeltä Kiintymysvanhemmuusperheet ry. Kuitenkin vasta nyt olen perehtynyt siihen vähän enemmän. Osan ryhmän jutuista koin ns yliampuviksi ja ei meille sopiviksi, mutta varsinkin ongelmatilanteisiin sieltä löytyi muutama hyvä neuvo. Koko jutun idea on oikeastaan kuunnella, sanoittaa, olla läsnä ja yrittää ymmärtää. Huutaminen heivataan suoraan roskakoriin. Tällä äkkipikaisella kiukkusuonella oon siis paljon opeteltavaa.
 Minäkin olen vasta nyt alkanut oppimaan, että lähes poikkeuksetta lapsen huonon käytöksen takana on jokin tärkeä tarve. Se voi olla nälkä, väsy, huomionhaku tms. Vaikka varmasti meistä monista saattaa joskus tuntua, että lapsi tekee asioita kiusallaan. Harvemmin juttu kuitenkaan on niin.

Tämä KIVA on mulle vielä siis aika uus juttu ja tänään ensimmäistä kertaa sain hoidettua tilanteen kivasti loppuun.

Tänään aamulla Kaspian paiskoi raivoisasti leluja lattiaan niin, että tärykalvot paukkui.
 Normaalin ''Nyt loppuu se heittely!!'' sijaan totesin hänelle, että ''sinua taitaa suututtaa''. Kaspian katsoi päin ja paiskasi rekka-auton lattiaan. Toistin jälleen rauhallisella äänellä ''sinua taitaa suututtaa todella paljon''. 
Sitten kuului pienellä kitisevällä äänellä; ''ruokaa''.
Minä: ''Sinun on nälkä ja sinä haluat ruokaa?''
Kaspian huudahti ''joo!'' ja onnesta hihkuen juoksi syliin.

Tuon tilanteen sattuessa oli aamupalan syönnistä kulunut vasta reipas tunti. Ei siis todellakaan olisi heti tullut kiukkunälkä mieleen. Mutta sanoittamalla ja aktiivisella kuuntelulla selkeni minkä vuoksi lelut sai niin hurjaa kyytiä. Ja siis miten iloiseksi lapsi voikaan tulla siitä, kun hän huomaa, että häntä kuunnellaan ja ymmärretään! <3

Tästä ei kuitenkaan kovin kauaa mennyt kun Jaden kanssa syttyi kolmas maailmansota värikynistä. Kaspian ei olisi saanut värittää millään kynällä ja jos sai, niin sitten ei värittänyt juuri niin miten neiti näpsäkkä olisi toivonut. Sanoitin Jaden tunteita, kerroin miltä Kaspianista mahtaa huutaminen ja repiminen tuntua, mutta raivon pyörremyrsky otti vaan lisää puhtia. Siinä vaiheessa munkin purjelaiva kippas nupissa kumoon ja KIVA -jutut lensi seinään. Poistuin tilanteesta ja menin ulos rauhoittumaan. Palatessani vastassa oli rauhoittunut, hieman vielä nyykyttävä tyttö rätti kainalossa. Halattiin, keskusteltiin ja pyydettiin anteeksi. Mutta ellen aivan valehtele, niin tuo raivoepisodi kesti lähemmäs 1,5 tuntia. Mutta edistystä entiseen. Nyt tilanne käytiin jälkeenpäin läpi ja kaikille jäi hyvä mieli.

 Eiköhän me ajan kanssa näillä mausteilla saada ihan KIVA soppa aikaan.



Lisää KIVA:sta voi lukea tästä.
Huom. tämä ei ollut yhteistyö, vaan ihan omia mielipiteitä ja kokemuksia aiheeseen liittyen.