Kohti parempaa ja KIVAA vanhemmuutta

Jokainen meistä haluaa olla se paras vanhempi lapsilleen ja moni meistä varmasti sitä onkin.
 Myös itse koen olevani hyvä äiti näille kolmelle alle metrin mittasille tyypeille. On kuitenkin tilanteita joissa myös mulla se kuppi kaatuu nurin. Mä olen todella ääniherkkä ja pienikin ''turha'' kitinä saa kierrosmittarit ylilukemille ja päässä kiehuu. Meidän lapset huutaa ja tappelee paljon. 
Myös minä huudan liian paljon.
Varsinkin tilanteet jossa toista satutetaan on mulle sellaisia missä automaattisesti se oma ääni nousee. Toisen satuttamista ei meillä sallita missään nimessä. Siitä on puhuttu paljon, siitä huolimatta sitä tapahtuu lasten osalta paljon. Huutamalla sen tappelutilanteen saa ehkä katkaistua, mutta mitä se lapsi siitä oppii? - ei yhtään niin mitään. Miten ihmeessä lapsi voi oppia käsittelemään omia negatiivisia tunteitaan jos aikuinen karjuu samalla tavalla suuttuessaan.

Tuo on ikuinen oravanpyörä joka toistuu päivästä toiseen ja niistä jää aina kaikille vain paha mieli.

Kiitos somen ihmeellisen maailman, olen löytänyt paremman tavan.




Noelin odotusaikana löysin facebookista ryhmän nimeltä Kiintymysvanhemmuusperheet ry. Kuitenkin vasta nyt olen perehtynyt siihen vähän enemmän. Osan ryhmän jutuista koin ns yliampuviksi ja ei meille sopiviksi, mutta varsinkin ongelmatilanteisiin sieltä löytyi muutama hyvä neuvo. Koko jutun idea on oikeastaan kuunnella, sanoittaa, olla läsnä ja yrittää ymmärtää. Huutaminen heivataan suoraan roskakoriin. Tällä äkkipikaisella kiukkusuonella oon siis paljon opeteltavaa.
 Minäkin olen vasta nyt alkanut oppimaan, että lähes poikkeuksetta lapsen huonon käytöksen takana on jokin tärkeä tarve. Se voi olla nälkä, väsy, huomionhaku tms. Vaikka varmasti meistä monista saattaa joskus tuntua, että lapsi tekee asioita kiusallaan. Harvemmin juttu kuitenkaan on niin.

Tämä KIVA on mulle vielä siis aika uus juttu ja tänään ensimmäistä kertaa sain hoidettua tilanteen kivasti loppuun.

Tänään aamulla Kaspian paiskoi raivoisasti leluja lattiaan niin, että tärykalvot paukkui.
 Normaalin ''Nyt loppuu se heittely!!'' sijaan totesin hänelle, että ''sinua taitaa suututtaa''. Kaspian katsoi päin ja paiskasi rekka-auton lattiaan. Toistin jälleen rauhallisella äänellä ''sinua taitaa suututtaa todella paljon''. 
Sitten kuului pienellä kitisevällä äänellä; ''ruokaa''.
Minä: ''Sinun on nälkä ja sinä haluat ruokaa?''
Kaspian huudahti ''joo!'' ja onnesta hihkuen juoksi syliin.

Tuon tilanteen sattuessa oli aamupalan syönnistä kulunut vasta reipas tunti. Ei siis todellakaan olisi heti tullut kiukkunälkä mieleen. Mutta sanoittamalla ja aktiivisella kuuntelulla selkeni minkä vuoksi lelut sai niin hurjaa kyytiä. Ja siis miten iloiseksi lapsi voikaan tulla siitä, kun hän huomaa, että häntä kuunnellaan ja ymmärretään! <3

Tästä ei kuitenkaan kovin kauaa mennyt kun Jaden kanssa syttyi kolmas maailmansota värikynistä. Kaspian ei olisi saanut värittää millään kynällä ja jos sai, niin sitten ei värittänyt juuri niin miten neiti näpsäkkä olisi toivonut. Sanoitin Jaden tunteita, kerroin miltä Kaspianista mahtaa huutaminen ja repiminen tuntua, mutta raivon pyörremyrsky otti vaan lisää puhtia. Siinä vaiheessa munkin purjelaiva kippas nupissa kumoon ja KIVA -jutut lensi seinään. Poistuin tilanteesta ja menin ulos rauhoittumaan. Palatessani vastassa oli rauhoittunut, hieman vielä nyykyttävä tyttö rätti kainalossa. Halattiin, keskusteltiin ja pyydettiin anteeksi. Mutta ellen aivan valehtele, niin tuo raivoepisodi kesti lähemmäs 1,5 tuntia. Mutta edistystä entiseen. Nyt tilanne käytiin jälkeenpäin läpi ja kaikille jäi hyvä mieli.

 Eiköhän me ajan kanssa näillä mausteilla saada ihan KIVA soppa aikaan.



Lisää KIVA:sta voi lukea tästä.
Huom. tämä ei ollut yhteistyö, vaan ihan omia mielipiteitä ja kokemuksia aiheeseen liittyen.

Junamatka vauvan kanssa

Viime viikonloppuna pakkasin puoli omaisuutta mukaan ja suunnattiin Noelin kanssa kohti Vaasan juna-asemaa. Taas kerran päästiin starttaamaan kolmen ja puolentunnin junamatka kohti Vantaata. Tämä oli nyt meidän kolmas reissu junalla kaksin. Pääkaupunkiseudulle on tullut matkustettua nyt aika säännöllisesti kolmen kuukauden välein. Siellä meitä on aina vastassa Noelin kummitäti perheineen, johon kuuluu myös oma ihana kummityttöni.

Ennen näitä ''vakituisia'' vierailuita oli mulle junamatkat ja pääkaupunkiseutu ihan tuikituntematon juttu. Pitkät junamatkat ovat jo itsessään mun mielestä hieman ahistavia (kiitos ahdistuneisuushäiriö), mutta lisää extemporea niihin tuo se mukana matkustava pikkuihminen.

Junassa on tullut vietettyä nyt yhteensä 27,5 tuntia alle vuoden ikäisen lapsen kanssa.
 Ja kyllä, jotain niistä matkoista on opittu.


Ensimmäinen reissu Vantaalle tehtiin Kaspianin kanssa heinäkuussa 2016. Kaspian oli tuolloin 9kk ikäinen. Noelin kanssa reissatessa on hänellä ollut ikää 1kk, 4kk ja 7kk.
Se on ainakin selvää, että kuukauden ikäisen ja vuoden ikäisen kanssa reissaaminen eroaa toisistaan huimasti.

Yksi tärkein juttu lapsen kanssa matkustaessa on mun mielestä ainakin se, että mistä vaunusta kannattaa se paikka ottaa.
Mulle itselle on tärkeintä aina ollut se, että saan pitää rattaat vieressä tai edes nähtävillä. Ensimmäisellä kerralla meillä oli paikka perhehytissä ja minä idiootti ängin myös ne vaunut sinne. Ei mulla ollut mitään tietoa mihin muuallekkaan olisin niitä voinut laittaa. Kerrottakoon vielä, että se perhehytti on semmonen pieni viiden penkin koppi, jossa on pienen pieni leikkinurkkaus.
Toisella kertaa paikat oli otettu normaalista vaunusta ja eihän niitä rattaita sinnekkään saanut mitenkään. Niinpä siis seisoin ensimmäiset puolitoistatuntia siinä väliaukossa rattaiden ja kassien kanssa. Lopulta ei auttanut kuin jättää ne rattaat siihen ja mennä sinne junavaunun toiseen päähän vauvan kanssa istumaan.
Sen jälkeen vihdoin opin, että mun on järkevin ottaa paikka invavaunusta, sillä siellä on paljon tilaa mihin saa vaunut sopivasti suoraan nenän eteen.
Se helpottaa paljon pienen kanssa matkustaessa, kun ei tarvitse jatkuvasti pitää sylissä. Kokemuksen äänellä voin myös sanoa, että luultavasti myös se lapsi kyllästyy aika pikaseen pelkässä sylissä istuskeluun.

Toinen tärkeä juttu on ne virikkeet.
Ihan sama mitä, kunhan on jotain. Meillä on usein ollut mukana maissinaksuja, hedelmäsmoothieita ja pari lelua. Ja tietenkin se tissi. Niillä ollaan täpärästi pärjätty ilman sen suurempia hermostumisia. Viimeksi tosin oltiin ihan katastrofin rajoilla.


Viime viikonlopun matka Noelin kanssa oli kyllä haastavin kaikista tähän mennessä. Noel oli todella turhautunut kun joutui olemaan vain sylissä tai rattaissa. Minä, lievästi bakteerikammoinen äiti en kuitenkaan halunnut laittaa ryömivää vauvaa likaiselle lattialle. Veikkaan, että tuskin kovin moni muukaan olisi laittanut. Vaunujen ja sylin väliä vaihdeltiin ahkeraan, välillä syötiin tissiä ja välillä sosetta. Hypyttelin ja höpöttelin pitääkseni pojan suupielet edes vähän vähemmän mutrulla. Ne meidän keittiön kaapissa olleet maissinaksut olisivat varmasti pelastaneet ainakin muutaman turhautumiskiukun, mutta joku tosiaan unohti pakata ne mukaan.

Olenkin jo etukäteen miettinyt seuraavaa reissua ja sitä, että onkohan meidän ensi kerralla lykättävä ahterimme leikkivaunun puolelle. En innostu ideasta. Kuitenkin Noelia, itseäni ja myös muita ajatellen ehkä kaikilla on kivempi junamatka kun lapsi viihtyy, eikä karju koko matkaa kurkku suorana.


Päivä Tuurin tivolissa




Viime viikolla me tehtiin tämän kesän ensimmäinen koko perheen huvittelureissu. Alunperin suunnitelmissa oli suunnata powerparkkiin, mutta foreca lupaili sinne juuri silloin vesisadetta. Niinpä suunnaksi muuttui Tuuri ja Miljoona Tivoli. Siinä säästi myös mukavan summan, sillä alle 13-vuotiaat pääsivät laitteisiin ilmaiseksi. Iso plussa siitä! Normaali päiväranneke maksoi 32e, mikä on minusta taas hirmu suolainen hinta isompien laitevalikoimaan nähden. Itse alueelle onneksi oli kuitenkin ilmainen sisäänpääsy. Peukku myös sille.

Niko sai tällä kertaa kunnian olla kameran takana räpsimässä kuvia. Me naiset ja Noel suunnattiin Keskisten kyläkauppaa kiertelemään kun muut riensivät kohti tivolin vempeleitä. Pienille lapsille oli mun mielestä todella paljon laitteita. Jade tuuletti lähes jokaisen hänelle sopivan laitteen läpi ja pienen arastelun jälkeen myös Kaspian meni Jaden mukana laitteisiin. Ehdottomasti siis käymisen arvoinen paikka jos on pieniä lapsia ja vieläpä ILMAINEN. Vähävaraisille perheille myös aivan mahtava mahdollisuus viettää huvittelupäivä pienten lasten kanssa.

Muutenhan tuolla sitten saakin hyvin kukkaroa kevennettyä. Kyläkauppa täynnä kaikkea on hyvin houkutteleva, eikä sieltä varmastikkaan pääse lähtemään tyhjin käsin.




Sielä oli myös jonkinlainen ''taikurishow'', jossa mies käveli maailmanpyörän päällä side silmillä.

Ensimakuna puuro

Noelin kanssa me mentiin pelkän rintamaidon voimalla kolme päivää vajaa kuuden kuukauden ikään saakka. Kovasti halusin pitää kiinni tasan kuuden kuukauden täysimetyksestä ja melkein se täyttyikin.
Noelin puolivuotisneuvolassa kerroin meidän todella katkonaisista öistä - siitä kuinka Noel käy rinnalla puolentunnin-tunnin välein läpi yön. Neuvolan puntari taisi kertoa syyn heräilyihin. Kuukaudessa Noelille oli tullut painoa vain 200g. Päivisin poika ei malttanut syödä, sillä ympäristö kiinnostaa niin hurjasti, joten sitten tankattiin yöt. Mutta pelkät yösyötöt ja muutama päivällä otettu pikahuikka ei selväsikkään riittänyt enään kasvamiseen.

Koska Noel oli kuitenkin jo lähes sen 6kk, eikä ole oikeastaan koskaan kärsinyt vatsavaivoista mun maidon kautta, niin päätettiin yhteistuumin neuvolatädin kanssa lisätä tissin lisäksi iltapuuro Noelin masua täyttämään. Ajatuksena myös tietenkin se, että toivottavasti yösyötöt vähenisivät iltapuuron myötä.



Maistelut aloitettiin heti seuraavana iltana muutamalla lusikallisella. Puurona käytin vauvojen ruokaosastolta löytyvää 6kk+ täysjyväpuuroa. Nyt paria viikkoa myöhemmin Noel syö ihan tavan kaurapuuroa. Suu ammollaan Noel veti puuromaistiaiset masuunsa kuin vanha tekijä. Joka lusikallisen jälkeen jätkä nauroi aivan vääränä. 

Muutama päivä mentiin puurolla ja siitä pikkuhiljaa alettiin ottamaan mukaan lisää makuja. Meidän oli tarkoitus sormiruokailla, mutta tämä hienosto herra ei suostu syömään mitään keitettyä vihannesta tms. Se ilmeisesti tuntuu kädessä niin ällöltä, että vaan nakkelee ne menemään yhden nuolaisun jälkeen. Ja jos vahingossa sinne suuhun jotain eksyy, niin se lentää samantien kaaressa pihalle muun mahan sisällön kanssa. Maissinaksut kyllä katoavat suuhun alta aikayksikön. Niinpä nyt me siis pidetään taukoa sormiruokailusta ja jatketaan soseilla. Suurimman osan soseista olen nyt tehnyt itse, mutta osan ostanut myös kaupasta.
Noel on maistellut puuron lisäksi porkkanaa, parsakaalia, perunaa, maissia, pastaa, kanaa, kinkkua, päärynää, mangoa, mustikkaa, banaania, omenaa ja maissinaksuja. Seuraavaksi testiin lähtee bataatti ja naudanliha. Toki sitten vielä nämä epäviralliset maistelut kun Noel löysi Kaspianin riisikakun ja nuoleskeli sitä tyytyväisenä. Tänään myös heti kun silmä vältti sekunniksi niin oli Kaspian änkemässä nakkia Noelin suuhun. 

Tosi hyvin on kuitenkin meidän kiinteiden aloitus lähtenyt käyntiin. Ei ole reagoinut mihinkään allergisesti, eikä ole ollut mahakipuja.
Öihin kiinteät eivät ole ylläripylläri vaikuttaneet mihinkään. Tissi suussa edelleen 3/4 osa yöstä. Aika varmasti siihen taitaa liittyä aivan näillä näppäimillä puhkeavat hampaat.

Jos jotain lohduttavaa, niin tuskin se äidin tissi enään armeijassa kelpaa. Ei ainakaan toivottavasti.