Mammalandian joulukalenteri // Luukku 4: Suomi 100v teemaiset joulutortut



Tänään on joulukuun neljäs ja on meidän vuoro avata mammalandian joulukalenterin luukku.

Joulutortut on rakkautta, MUTTA itse en henkilökohtaisesti voi sietää sitä perinteistä luumuhillotäytettä. Kyllä sitä kuitenkin syö, kun upottaa ensin koko tortun tomusokeriin.
Normaalisti olen korvannut luumutäytteen omena-kanelitäytteellä, mikä on ihan jees.

Nyt ajattelin kuitenkin kokeilla jotain ihan muuta.
Tällä kertaa tortut saivat täytteeksi Valion vanilijarahkaa ja Saarioisen mustikkamarmeladia. Ja koska valkoinen ja sininen, niin siitä nämä tortut saivat Suomi 100 vuotta -teemaisen nimensä.




Löysin tämän ohjeen aikoinaan jostain toiseta blogista, mutta vasta nyt se pääsi meilläkin testiin.
Ja pakko sanoa, että nämä tortut olivat ihan mahdottoman hyviä!

Pian se itsenäisyyspäiväkin koittaa, joten äkkiä leipomaan näitä herkkutorttuja! Varmasti maistuvat myös joulupöydässä tai miksipä ei vaikka joka päivä ihan vain tässä joulua odotellessa.

Huomenna viidennen luukun teille esittelee Hima Saimi -blogin Mirkka.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!



Hiljainen mieli, hiljainen blogi


 Kukkuu!
Reipas kuukausi hurahti todella nopeasti ilman, että kertaakaan kaivoin tätä konetta laatikosta. Mutta täällä taas ollaan!
Tämä syksyn pimeä kausi on mulla vähän semmoista aikaa, että myös mieli tuppaa olevan vähän synkemmillä vesillä. Väsyttää ja päivät ovat aikalailla pelkkää suorittamista. Siinä ehkä syy myös blogin hiljaisuuteen. En ole kuitenkaan unohtanut tässä kuukauden aikana blogia mitenkään, vaan kyllä se on tuolla mielessä pyörinyt ihan päivittäin. On ollut myös paljon ajatuksia kirjoittamisesta ja uusista teksteistä, mutta illan tullen on väsymys vienyt niitä voiton.

Nyt lapset painuivat unille ja päätin, että ehkä on aika kirjoitella vähän kuulumisia, kun muutamat ovat niitä täällä kyselleetkin. Mikä on mun mielestä tosi ihanaa, meitä ei siis vielä olla unohdettu. Saatte nyt teloittaa silmänne näihin huonolaatuisiin tämän illan kuviin, sillä myös se kamera oli pysynyt visusti laatikossa tuon blogin hiljaisuuden ajan. Mutta, koska en osaa kirjoittaa ilman kuvia, niin nämä kelvatkoon.



Mun sumuisesta päästä huolimatta meille kuuluu ihan hyvää. Oikeastaan kaikki on kuten ennenkin. Lapset yrittää teloittaa toisiaan päivästä toiseen ja me vanhemmat teemme kaikkemme, että tenavat pysyy elossa. Heh, no ehkei aivan. Joku oli kuitenkin kysynyt, että meneekö Jaden kanssa yhtään paremmin. Mutta ei oo homma edennyt tosiaan mihinkään suuntaan. Mutta eiköhän se tästä joskus vuosien saatossa helpota, toivossa on ainakin hyvä elää.

Pari postausta taaksepäin kerroin huolestani Kaspianiin. Siitä lääkäriajastakin on jo pian kuukausi ja siellä tosiaan meni kaikki hyvin. Lääkärillä ei ollut mitään epäilyksiä kehityksen suhteen, vaan sanoi Kaspiania jopa viisaammaksi mitä moni 2-vuotias on. Ei kuitenkaan voinut tietenkään sulkea esim. adhd:ta pois, sillä sitä voidaan tutkia tarvittaessa aikasintaan vasta kahden-kolmen vuoden päästä. Näin muuten kaikki kuitenkin tuntui olevan täysin ok meidän luuloista huolimatta.

Pienen pieni Nopsukkakin täyttää alle kuukauden päästä jo vuoden! Aivan vielä täällä ei kävellä, mutta ensiaskeleet on jo otettu. Noelin iloisuus on ja pysyy, lähes aina hymy suussa. Kovasti yrittää mennä jo isompien mukana, mutta eipä nuo isommat pahemmin tykkää kun tuholainen tulee mukaan sotkemaan leikkejä. Mutta on niitä joitain ihania hetkiä kun kaikki kolme touhaa onnellisina yhdessä. Silloin kyllä sydän sulaa. <3


Joulukuu tulee vastaan kovaa vauhtia ja kuten aina, mä oon taas aivan jäljessä kaikesta. Joulukorttikuvat on edelleen ottamatta ja yli puolet lahjoista kaupassa. No, ehkä nuo kuvat vielä ehtii ja lahjoilla ei onneksi vielä kovin iso hätä ole. Suurinpiirtein on kuitenkin tiedossa mitä on vielä ostamatta, että ei sentäs aivan pää tyhjänä tarvitse tuonne ihmishelvettiin lähteä sinkoilemaan kaupasta toiseen.

Ajatuksen juoksu taas vähän hukassa ja tämä postaus tuntuu olevan jo ihan sekaisin, joten ehkä on aika lopettaa tähän. Nyt kaivan jätskirasian pakastimesta ja asetun mukavasti sohvalle lätkän pariin. Mutta eiköhän meistä ala taas pikkuhiljaa kuulua enempi.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!


Ensilumen fiilistelyä

 Lapset olivat tänä aamuna aivan pähkinöinä, kun huomasivat ensilumen vallanneen mustan maan. Heti kyseltiin myös, että joko se joulupukki tulee? Tätä kysymystä ollaan kuunneltu kesästä asti ja aina olen vastannut, että joulupukki tulee sitten kun maa on valkoinen. Noh, kiitos tämän mun erittäin viisaan vastauksen saamme kuunnella joulupukkikyselyä tunnin välein seuraavat kaksi kuukautta.

Vaikka mä oonkin talvea ja sen kylmyyttä vastaan, niin silti aina se lumen tulo piristää ihan hurjasti. Kai se on se lumesta tuleva valo mikä niin sitten piristää. Kun harmaa ympäristö muuttuu kirkkaan valkeaksi, niin samalla se oma mieli ja olokin jotenkin valaistuu.
Myönnän, että siitä on taas varmaan ikuisuus kun olen jaksanut lähteä lasten kanssa heti aamusta ulos. Koska syksy, kylmä, synkkyys ja hyiyök olisipa jo kesä. Tänään kuitenkin oltiin täydessä varustuksessa käppäilemässä kohti leikkipuistoa jo kello yhdeksältä aamulla! Täytyyhän tästä kirkkaasta olotilasta nauttia vielä kun kerkeää, sillä huomenna on taas mustaa ja kylmää. Suomen talvet kun tiedetään.

Noelkin pääsi ensikosketukseen lumen kanssa, mutta en oikein ole varma tyypin mielipiteestä. Aluksi oli hurjan hauskaa ja jännää, mutta nopeasti hermot petti kun ei päässytkään kunnolla liikkumaan ja lumihanki änkesi naamalle. Ehkä sitten ensi vuoden puolella Noelkin voi nauttia ulkoilusta enemmän, kun silloin luultavasti jo kävelee.

ihanaa kun lapset nauttii talvesta ja näinkin yksinkertainen juttu kuin lumi voi saada nämä pikkuhöppänät niin onnellisiksi!

Loppuun vielä muutama kuva, joita hangessa hyppien räpsin jäisillä sormilla.














Onko meillä erityislapsi?


Mulla on pitkään ollut todella vahva tunne. Tunne siitä, että kaikki ei ole ihan ok



Meidän rakas pieni Kaspian..




Jo Kaspianin ollessa vauva me ja moni muu ihmettelimme sitä kun hän otti huonosti katsekontaktia. Aina vain käänsi pään pois jos hälle yritti höpistä. Neuvolassa kuitenkin riitti se, että muutamasti sai katsomaan silmiin ja kaikki oli ihan fine. Hymyily ja nauraminen oli myös aika harvassa, mutta kyllä niistäkin aina sillointällöin sai nauttia.
Kaspian lähti liikkeelle vähän myöhemmin kuin muut, mutta kuitenkin ihan ns. ''aikarajojen'' sisällä. Nopeasti kuitenkin huomio kiinnittyi siihen kömpelyyteen. Vaikka Kaspian oli istunut jo monta kuukautta tuetta, niin silti hän kaatuili edelleen suoraan taaksepäin. Sama tukea vasten seistessä. Kävelemään Kaspian oppi 1v2kuukauden ikäisenä ja kuten kaikilla, aluksi se oli aika robottimaista. Nopeasti kävely vaihtui juoksuun, mutta se Kaspianin meneminen oli ja on edelleen aika hurjan näköistä. Vaikka hän ei kaatuisikaan, niin ainakin hän näyttää jatkuvasti siltä, että lentää naamalleen hetkenä minä hyvänsä. Jalat vetää sellaistakin siksakkia, yrittäen pysyä pään ja ajatellun suunnan mukana.

Kaspian puhuu hyvin ja paljon. Monen sanan lauseita. Useimmiten jutut liittyy siihen mitä hän tai joku muu tekee tai sitten hän toistaa sitä mitä joku toinen sanoo. Puhe on hyvä, mutta ymmärrys ei ole samalla tasolla. Kun Kaspianille puhuu hän voi kyllä katsoa silmiin, mutta sen huomaa kuinka koko juttu menee ihan ohi. Toinen vain seisoo ja katsoo, mutta ei reagoi mitenkään. Yhteys on niin sanotusti välillä ihan hukassa. Tuntuu, että Kaspianilla on joku ihan oma maailma missä hän pääosin elelee ja sitten aina välillä palaa ''maan pinnalle'' katselemaan muuta meininkiä.
 Myös yksinkertaiset ohjeet tuntuvat olevan Kaspianille hankalia. Lähes kaikki lapset uhmaavat joskus kieltoja, mutta kun Kaspiania kieltää, niin hän ei lopeta ennenkuin hänet ottaa siitä itse tilanteesta pois. Sen huomaa, kuinka usein kielto ja selitys menee aivan ohi ymmärryksen ja jätkä vain seisoo ja tuijottaa kysymysmerkkinä. Joskus kuitenkin takaisin saattaa saada jopa pienen virnistyksen tai vastauksen: ''haluan'' -ja silloin sen tietää, että viesti on mennyt perille. Siitä huolimatta tilanne ratkeaa ainoastaan siihen, että hänet haetaan pois tilanteesta.

Myös jotkut perus arjenasiat ovat kinkkistä puuhaa. Kaspian ei osaa vielä riisua muuta kuin sukat ja  pipon. Hän ei myöskään osaa pukea yhtäkään vaatekappaletta päälle. Jopa pipon laittaminen päähän on vielä hankalaa.
Kaspian syö kyllä itse, mutta kaikki menee pelkästään sormin suuhun. Oli kyseessä sitten jogurtti tai lihakeitto, kaikki syödään sormin. Lusikan/haarukan kanssa malttaa ottaa kaksi kertaa ja sitten on jo kädet kulhossa. Kaspian laittaa myös edelleen suuhun kaiken muun mitä käsiinsä saa.



 Noelin syntymä ja kasvu on oikeastaan ollut mulle tässä se isoin avaava tekijä. Vaikka aina on ollut se ''outo tunne'' tuolla jossain tästä, mutta Noelin tulo on vain vahvistanut sitä. Todella kamala sanoa, mutta paljon helpommin mä saan jopa Noeliin otettua kontaktia kuin Kaspianiin. Noel vastaa ilmeillä tai naurulla, mutta Kaspianin kasvoilta on todella hankala lukea mitään. Usein hän vain ignooraa täysin sen, että joku katsoo. Vaikka silmäkontakti ei kiinnosta, niin Kaspian kuitenkin hakee paljon läheisyyttä ja kosketusta. Sylissä viihtyy hyvin, ainakin niin kauan mitä vilkkaudeltaan ehtii. Ei väliä onko ihminen tuttu vai tuntematon, syliin tämä aina änkee.

Kaspianin 2-vuotis neuvolassa otin asian puheeksi ja yllätyin positiivisesti, kun neuvolatäti otti mut oikeasti tosissaan. Tiedän etten ole ainut joka on näihin asioihin kiinnittänyt huomiota, mutta se, että neuvolatätikin huomasi. Se kertoo jo jotain.
2-vuotisneuvolassa piti tehdä nuppipalapeli, rakentaa torni ja potkaista palloa. Nuppipelin teosta ei oikein voi sanoa mitään, sillä Jade näytti Kaspianille mikä kuuluu mihinkäkin. Mutta kyllä siinäkin oli ongelmia, sillä Kaspianin oli vaikea hahmottaa miten päin palat siihen kuuluu. Palikkatornia jaksoi kasata vain muutaman palikan verran, sillä olihan se nyt niin paljon hauskempaa kaataa heti se nurin. Palloa me ei saatu Kaspiania potkaisemaan millään. Aina hän otti sen vain käsiin ja heitti.

Me saatiin nyt sitten lähete lastenlääkärille ja se on tämän kuun lopussa. En oikein edes osaa sanoa mitä odotan vai odotanko mitään?
 Jos jotain on niin eihän se välttämättä selviä edes vielä. Onhan 2-vuotias kuitenkin vielä sen verran pieni.
Voihan myös olla, että Kaspian on vain tämmöinen persoona ilman mitään sen kummempaa, mutta mun mielestä on hyvä, että seurataan ja tutkitaan.
Koska mitä jos..
Ja jos jotain selviää, niin se on varma ettei se muuta mitään. Samalla tavalla yhtä rakas hän on niinkuin aina ja samalla tavalla me elettäisiin päivä kerrallaan, aivan kuten tähänkin saakka.