Terveisiä rautainfuusiosta!

Heippa!

Kerroin täällä tuossa joku aika sitten alhaisesta ferritiinista ja raudanpuutteesta. (Jos et ole lukenut, niin pääset postaukseen tästä). Kuten siitä tekstistä kävi ilmi, olin aivan sata varma, että en tule saamaan tähän tilanteeseen mitään apua. Toisin kävi! 
Lääkäri oli selkeästi ottanut raudanpuutteesta selvää ja puhelimessakin totesi: ”Sullahan on aivan selvä raudanpuuteanemia!”.
Viime vastaanotolla asenne oli kuitenkin täysin eri, eli selvästi joku valaistuminen asian suhteen oli tapahtunut. Uskomatonta, mutta totta - sieltä sitten tipahtikin lähete rautainfuusioon. Se fiilis kun vihdoin annettiin mahdollisuus uskoa taas siihen, että tästä hirveestä olotilasta voi päästä irti.



Muutaman kiemuran ja mutkan kautta pääsin rautatiputukseen eilen. Alku ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, sillä kanyylin laittaminen vaati tunnin aikaa ja moonta yritystä. Raudanpuutteen vuoksi mun verisuonet ovat niin hauraat, että ne vaan puhkeili kun yritettiin pistää. Mutta vihdoin kolmas hoitaja sai kanyylin paikoilleen ja tiputus voitiin aloittaa.

Aluksi pelotti aika paljon, että mitä jos tuleekin allerginen reaktio? Tai mitä jos iskee kovin paha olo?
Kumpikaan näistä ei kuitenkaan käynyt toteen. Tiputus sujui alusta loppuun oikein hyvin samalla Greyn anatomiaa katsellen. 
Pakko hehkuttaa kuinka tyytyväinen olen Mustasaaren lähisairaalan palveluun! Jatkuvasti hoitaja kävi varmistamassa mun oloja ja muutenkin ilmapiiri oli sielä todella ihana ja lämminhenkinen. Mulle oltaisiin tarjottu jopa lämmin ruioka,  mutta tyydyin kahviin ja leipätarjoiluun.

Loppupäivän oli vähän päänsärkyä ja sellainen krapulainen olo, mutta iltaa kohti nekin oireet helpotti.



Tänään olo on ollut kuin norsulauman alle jääneellä. Päätä on särkenyt sekä lihakset ja nivelet ovat olleet sairaan kipeät. Siis sellanen olo kuin olisi jäätävässä krapulassa vetänyt kunnon hikisen salitreenin ilman alkulämmittelyjä. Iltaa kohden olo kuitenkin onneksi koheni. Saa nähdä mitkä tunnelmat on huomenna aamulla.

Oikeesti oon kyllä tosi kiitollinen siitä, että pääsin infuusioon. Tiesin mahdollisista haittavaikutuksista js nyt ei auta kuin kärsiä niistä. Toivottavasti lopulta kiitos seisoo ja veriarvot pysyisivät paremmissa lukemissa. Kovin mielelläni sanoisin hyvästit hiustenlähdölle, rytmihäiriöille, väsymykselle ja hengenahdistukselle - sekä muille lukemattomille oireille!

Unettomat yöt taaperon kanssa

Viimeisen kuukauden meidän yöt ovat olleet täynnä itkua, väsymystä, hermoromahduksia ja lattiaan saakka valuvia silmäpusseja. Noel on nukkunut vuoden iästä asti yönsä hyvin, mutta nyt meille on saapunut suoraan h*lvetistä joku nukkuminen on perseestä vaihe. Tai ainakin toivon, että tämä on joku ohi menevä vaihe. Ei tätä touhua nimittäin enää kauaa jaksa.
Iltaisin ei mennä millään nukkumaan, keskellä yötä valvotaan muutama tunti ja aamulla herätään kolme tuntia ennen auringon nousua. Eipähän tarvitse halloweeniksi pukeutua kun muistuttaa jo valmiiksi haamun ja zombien risteytystä.

Päiväunet Noel jätti kesällä pois kokonaan ja nukahtaminen onnistui ainoastaan autoon. Nyt Noel on kuitenkin alkanut nukahtamaan sohvalle aina iltapäivisin. Uskon, että se saattaa vaikuttaa yön tapahtumiin ja ollaan yritettykin pitää poikaa päivät hereillä. 
Esimerkiksi eilen Noel nukahti sohvalle vartiksi Nikon huomaamatta ja viime yö olikin suorastaan hirveä.
Noelia on aivan turha laittaa nukkumaan samaan aikaan kuin Jade ja Kaspian menevät. Samantien huoneeseen menon jälkeen alkaa jäätävä raivo ja tyyppi hakkaa ovea kuin mikäkin Hulk. Vaikka itse jäisin huoneeseen niin silti sama juttu. Ei kelpaa syli, eikä rauhoittelut auta.
Niinpä ollaankin nyt annettu Noelin olla meidän kanssa alakerrassa niin kauan, että nukahtaa sohvalle. Hyvästi mun joka illan herkkuhetket hyvän sarjan parissa.


Eilen Noel luovutti nukkumatille vihdoin kymmenen jälkeen ja sammui sohvalle. Onneksi Noelin pystyy kantamaan aina sänkyyn ilman että herää. Itse painelin sänkyyn puolenyön tienoilla.
Klo 03:40 herään jälleen huutoon ja Hulk tyyliseen oven nyrkkeilyyn.
Ensimmäiset 30 minuuttia seisoin oven takana ja kiikutin väsynyttä lasta takaisin sänkyyn. Seuraavan tunnin istuin Noelin sängyn laidalla ja laskin päätä tyynyyn sen noustessa. Muistan katsoneeni kelloa viimeisen kerran 06:09.
Tuo oli tosiaan vain tiiviste viime yöstä ja kun ajattelee, että koko kuukausi on menty samaa rataa. Ei kiva. Tuntuu, että ollaan kokeiltu jo vaikka ja mitä tähän. On kokeiltu eri sänkyjä ja sitä, että Noel nukkuisi meidän välissä, mutta se vasta olikin kamala vaihtoehto Noelin mielestä.

Nämä heräilyt tuntuu todella raskailta kun selvää syytä tähän ei ole. Vauva-ajan unettomat yöt sujuivat paljon paremmin, sillä vauvan heräilyyn oli useimmiten selkeä syy. Joko se oli nälkä tai sinapit vaipassa, mutta näihin päättömiin öihin mä en vaan keksi syytä. Jos tähän löytyisi edes joku ratkaisu niin aamen.

Onko täällä muita kamalista öistä kärsiviä tai kärsineitä?
Auttoiko aika vai löysittekö jonkun muun ratkaisun ongelmaan?

Jatkuva väsymys ei mennytkään lasten piikkiin

Olen jo pitkään tuntenut hurjan huonoa omaatuntoa siitä, että olen jatkuvasti väsynyt ja ärtynyt. Pienetkin epäonnistumiset arjessa saa mut aivan raivon partaalle. Vahingossa kaatunut maitolasikin saa hermonystyrät syyhyämään ja savun nousemaan korvista. Ihan kuin koko ajan kävelisi heikoilla jäillä. Ajattelin kuitenkin, että se on normaalia arjen väsymystä. Onhan mulla tässä kuitenkin kolme lasta, joten eikö väsymys oo ihan ok?

Pian mukaan alkoi tulla lisää oireita. Alkoi sydämen rytmihäiriöt, hiustenlähtö, hengenahdistus ja painon nousu. Tällä hetkellä oireita on jo lukematon määrä. 
Sain keväällä lähetteen verikokeisiin, joissa katsottiin laaja verenkuva, kilppariarvot, maksa -ja munuaisarvot, sekä hemoglobiini. Kävin myös ekg-tutkimuksessa.
Olin aivan varma kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja yllätys oli suuri kun arvot oli täysin ok.  Leukkarit olivat aavistuksen koholla, mutta mitään merkittävää syytä ei näihin oloihin löydetty.

Päätin ottaa ohjat omiin käsiin ja syöksyä netinsyövereihin googlen vastaanotolle - ja joo kyllä olen googlannut itelleni aiemmin ainakin kymmenen syöpä ja aivokasvaindiagnoosia. Päätin silti koittaa onneani. 
Nopeasti ajatus vahvistui siitä, että kyseessä voisi olla raudanpuute. Hemoglobiini oli kyllä keväällä hyvä, mutta pikaisesti selvisi, että hb ei kerro mitään siitä millaiset kehon rautavarastot ovat. Se selviäisi ferritiinin mittauksella.
Terveyskeskuksessa ei ymmärretty, joten en saanut lähetettä. Kävin sitten itse synlabissa kokeissa ilman lähetettä. 
Ferritiinista vielä sen verran, että vaikka viitearvot ovat ~10-150, niin todellisuudessa hyvä arvo on siellä 100 paikkeilla. Naisella ferritiiniarvon ollessa alle 30 on kyse jo vakavasta raudanpuutteesta. 
Oma arvonihan oli niinkin hieno kuin 5,4. Käytännössä koko mun selkäydin on raudasta tyhjä.

Seuraavaksi sai alkaa tappelemaan uudestaan terveyskeskuksen kanssa. Vaikka tuo huonoakin huonompi rauta-arvo oli lääkärin naaman edessä, niin siitä(kin) huolimatta hän halusi ottaa liudan lisää verikokeita jos vaikka syy mun väsymykselle selviäisi. Siis turhauttaa turhauttaa ja vielä kerran turhauttaa. Miten joku voi sivuuttaa tuollaisen arvon noin vain? Arvon joka selittäisi täysin nämä kaikki oireet. 
Sinne meni seitsemän putkea verta, mutta ehkä lääkäri viisastuu ja ottaa mut tosissaan, kun ei näissäkään kokeissa ollut muuta vialla kuin hb ja ferrit. 
Tällä hetkellä kärsin siis vakavasta aneemisesta raudanpuutteesta.
Rautaa en pysty syömään ollenkaan, joten katsotaan millaiseen yhteisymmärrykseen päästään lääkärin kanssa hoidon suhteen.


Raudanpuute on aina seuraus jostain. Se ei siis ilmesty itsestään. Yleensä syynä on runsas veren menetys (kuukautiset, onnettomuus) tai imeytymishäiriöt.
Mulla ei ole syytä tähän vielä tutkittu, mutta uskon, että tämä kaikki sai alkunsa kierukasta. Vuoden putkeen vuosin päivästä toiseen, kunnes ymmärsin poistattaa sen härpäkkeen. Kierukan aikana nimittäin mulla alkoi tulemaan jo oireita, mutta ajattelin niiden johtuvan tosiaan vain siitä kierukasta. 
Oireet kuitenkin jatkui pahenemistaan kierukan poiston jälkeen ja siitä saan kiittää varmaan näitä 7-10 päivää kestäviä supermenkkoja.
Ensin on siis hoidettava nämä vuodot kuntoon ennenkuin voidaan aloittaa anemian hoito.

Mä niin toivon, että saisin oman elämän pian taas takaisin!

Maailman helpoin matkakumppani - reissusta kotiuduttu.



Meidän piti lähteä Noelin kanssa Helsinkiin jo kesällä, mutta muutamien muuttujien vuoksi reissu venyi hieman. Nyt on sekin takana päin ja koko homma meni Noelin osalta paljon paremmin mitä osasin odottaa. 
Kotona meillä asuu uhmakas ja hyvin äänekäs 1v8kk ikäinen taapero, mutta reissussa mulla oli mukana pieni poika sädekehä pään päällä.

Vajaan neljän tunnin junamatkakin sujui oikein rattoisasti. Ensimmäistä kertaa ikinä otin meille paikat leikkivaunusta ja siellähän aika riensi nopeasti. Päikkäritkin jätkä veti sylissä ja se on ihme! En muista koska viimeksi Noel olisi suostunut nukkumaan päikkäreitä muualla kuin autossa tai ylipäätään koska olisi edes nukahtanut syliin.





Paljon pelkäsin nukkumisen puolesta, sillä me Noelin kanssa nukuttaisiin yhdessä sohvalla. Koittakaa itse miettiä sitä katastrofaalista ajatusta, että teidän pitäisi nukuttaa taapero tuntemattomassa paikassa sohvalle. Sen lisäksi Noel on nukkunut jonkun vieressä viimeksi imetysaikoina, eli reippaasti yli puolivuotta sitten. Tottumuksesta yksin nukahtamiseen ja oudosta paikasta huolimatta sain kyllä heivata kaikki mielimöröt kaappiin. Kyllähän siinä nukahtamisessa kesti hetki, mutta lopulta kaikki nukkumiseen liittyvä sujui todella helposti. Yöt Noel nukkui täysin heräämättä, vaikka Melissan tyttö kävi pitkin yötä mölyämässä olohuoneessa. 







Lauantaina oli perinteinen stadipäivä. Se tarkoittaa aamupalaa espressohousessa ja paljon shoppailua! 
Tällä kertaa en montaa juttua kotiuttanut, mutta tarpeellisuus kunniaan. Jadelle löysin talveksi Name itin ihanampaakin ihanemman haalarin ja siihen kaveriksi Metsolan karvatupsupipon. (instasta pääsette kurkkaamaan).
Myös Jonathanin tyylikäs softshelltakki löysi tiensä meille. Kaspianille ostin testiin name itin softshellhousut.
Ihan vaan vinkkinä, että name itiltä yli 50e ostaessa saa 10e alennuksen ja yli 100e ostoksista 20e alen. Nuo softshellhousut tulivat meille siis melkeinpä ilmaisina.





Vaikka kokonaisuutena reissu sujui hyvin, niin pakko sanoa, että on se aika raskasta. Varsinkin kun kyse on vain viikonlopusta, niin siinä on 2/3 päivänä monta tuntia junassa istumista. Nytkin meni niin, että perjantaina oltiin myöhään illalla perillä ja sunnuntaina lähtö oli jo 10 jälkeen aamulla. Lauantai jäi siis sellaiseksi päiväksi, kun jotain edes ehti tekemään. 
No viisaanpana ensi kertaan ja varata liput ajoissa.

Sain myös reissusta muuten tuliaisia kotiin. Iihanan syysflunssan! Toivottavasti jäisi vain mun vaivaksi tai kiertäisi edes koko perheen äkkiä läpi. Jadella on kerhoon tutustuminen viikon päästä, joten olisi tosi surku olla kipeänä silloin.

Hyvää alkuviikkoa kuitenkin kaikille!