Vuosi 2016!

Vuosi 2016 on ollut aika ihmeellinen ja ainakin meidän elämää mullistava vuosi.
Se on ollut täynnä yllätyksiä, uuden oppimista, rakkautta, uhmaa ja tietysti ihania hetkiä ihanien ihmisten seurassa.
Tässä tiivistettynä meidän perheen kulunut vuosi.


Hyvää uutta vuotta 2017 kaikille!

TAMMIKUU

HELMIKUU

MAALISKUU
-Kaspian täytti puolivuotta.
-Jade oli trullittelemassa ensimmäistä kertaa.♥


HUHTIKUU

TOUKOKUU
-Shokkiyllätys ja järkytys, plussa tikussa! (tällä hetkellä super onnellinen tästä ylläristä♥)
-Ensimmäiset kunnolla lämpimät ilmat.♥


KESÄKUU
-Ensimmäinen ultra ja sielä näkyi meidän pieni Mölliskä.♥
-Aurinkoa, grillailua ja hyvää seuraa.♥


HEINÄKUU
-Reissu Vantaalle ystävän luo.♥


ELOKUU
-Saimme tietää, että tuleva tulokas on poika.♥
-Jade aloitti kerhon.♥
-Sairaalareissu epämääräisten helvetillisten kipujen vuoksi.


SYYSKUU
-Vuosi oli kulunut ja meidän pikku Kaspian täytti jo vuoden.♥
-Tättähäärää Jade 3-vuotta!♥
-Vuoden kestänyt imetystaival Kaspianin kanssa päättyi.♥


LOKAKUU
-Säälittävä ''ensilumi.''
-Punaiset hiukset tekivät paluun, enkä tykkää näistä vieläkään. :D
-Kaspian siirtyi Jaden kanssa samaan huoneeseen.
-Kaspianin ensiaskeleet.♥


MARRASKUU

JOULUKUU
-Koko vuoden kruunaa tietysti meidän perheen uusimman tulokkaan syntymä.♥
Täydellinen päätös tälle vuodelle ja toivottavasti ensi vuosi on myös vähintäänkin yhtä mullistava ja elämän täyteinen.♥

3880g täyttä rakkautta♥




Hän on täällä!

Kolmas pieni ihmeemme päätti syntyä aatonaattona 23.12.2016.

Raskausviikkoja oli kasassa 37+5 kun klo. 04.00 aamuyöstä heräsin siihen, että mahassa napsahti ja samassa menivät lapsivedet. Hyppäsin äkkiä ylös ja loikkelehdin vesivana perässä kohti vessaa. Pieni paniikki iski päälle, sillä eihän vauvan vielä pitänyt syntyä. Ei ainakaan ennen joulua! Möllikkä päätti toisin.
Klo. 04.30 tuli ensimmäinen supistus ja se oli jo melko kipeä. Pakkailin rauhassa sairaalakassia sekä juoksin pitkin asuntoa järjestellen tavaroita paikoilleen. Tietysti koti oli nimittäin juuri silloin täys kaaoksen vallassa.

Klo. 05.00 soittelin äidille, että lähtö tuli ja hän saisi alkaa valmistautumaan siihen, että Niko hakisi hänet piakkoin meille lapsia hoitamaan. Supistuksia tuli tässä välissä 2-5 minuutin välein ja ne olivat jo aika ilkeitä, mutta hyvin kestettävissä kunhan pysyi liikkeellä.

Aika tarkkaan klo. 06.00 saavuimme sairaalaan. Automatka meni suhteellisen helposti, sillä siinä ajassa ei ehtinyt tulla kuin kaksi supistusta ja Nikolle totesinkin, että varmasti olen taas vasta 3-4cm auki. Meidät otti vastaan mukava kätilö ja pääsinkin heti käyrille. Supistuksia piirtyi tasaisesti ja ne alkoivat olemaan jo niin kivuliaita, että paikallaan oleminen ei ollut vaihtoehto. Käyriltä lähdettiin suoraan saliin ja klo. 06.15 tsekattiin tilanne. Yllätys oli suuri kun sen vaivasen 3 sentin sijaan olinkin jo seitsemän, lähes 8cm auki. 
Kivunlievitykseen päätin koittaa tens laitetta, mutta kuten arvata saattaa ei siitä enään tässä vaiheessa ollut mitään apua niihin helvetillisiin supistuksiin. Muutama minuutti ja revinkin jo ne sähkölätkät irti selästä. Hyppelin pitkin salia ja lopulta painelin suihkuun kiertämään ympyrää kun ei mikään tuntunut enään hyvälle. 

Klo. 06.30 käskin Nikon soittaa kelloa, sillä siinä vaiheessa teki mieli hypätä jo ikkunasta pihalle. Eikä ihme, sillä paikat olivat jo täysin auki. Sitten iski taas se synnytyksen kamalin vaihe. Se kamala paniikki ennen ponnistusvaihetta. Siinä tunnetilassa tekisi mieli vain paeta koko hommaa niin kauas kuin mahdollista ja unohtaa koko vauva sekä synnytys. Tämä reaktio on kuulemma tosi yleinen juuri ponnistusvaiheen alkaessa ja ainakin mulla se on toistunut näillä jokaisella kolmella kerralla. 
Normaalin puoli-istuvan sijaan ponnistelin tälläkertaa polviltaan sängyllä sen kohotettuun päätyyn nojaten ja se tuntuikin heti paljon luontevammalta kun painovoima teki myös osansa. Hetken sähellyksen ja muutaman paniikkihätähuuto ponnistuksen jälkeen kaikki alkoikin sujua tosi hyvin ja hillitysti. Pari hassua supistusta ja klo. 06.37 syntyi meidän rakas pieni potra poika!

Synnytyksestä jäi kaiken kaikkiaan tosi hyvä fiilis. Synnytys oli mielestäni helppo, vaikkakin lopussa erittäin kivulias. Koko kestoksi on merkitty 2h15min. Luomuna mentiin ja siitä selvittiin. (Y)


Painoa Möllikällä oli 3880g, pituutta 51,5cm ja py 34,5cm.

Vauvan koko tuli aika isona yllärinä, sillä vain viikkoa aikaisemmin ultrassa vauvan kooksi arvioitiin 2660g. Onneksi tämä jööti mahtui kuitenkin hyvin sutjakkaasti tulemaan ja selvisin koko hommasta ilman tikkejä.



Meidän oli tarkoitus päästä jo jouluksi kotiin, mutta pojan sokerit olivat turhan matalat joten niitä jouduttiin seuraamaan. Joulu vietettiin siis vauvan kanssa kaksin osastolla, mutta onneksi lapset pääsivät Nikon kanssa Laihialle joulun viettoon.
Kotiin päästiinkin sitten eilen (25.12) vauvan ollessa kahden vuorokauden ikäinen. Lapset ovat ottaneet pikkuveikan ilomielin vastaan.♥ Jade haluaisi vain pitää sylissä ja paijata ja Kaspian ei puolestaan paljoa ajatuksiaan vauvaan tuhlaa. Välillä käy pientä kehdosta kurkkimassa ja taas jatkaa omia menojaan. Mustasukkaisuuttakaan ei nyt sillälailla pahemmin ole ollut. Mitä nyt pientä kärhämää kun mun syliin ei pääsekkään aina kun haluaisi jos vauva on vaikka tissillä. Mutta positiivisesti oon kuitenkin yllättynyt tästä miten arki kolmen lapsen kanssa on lähtenyt käyntiin. Toivottavasti jatkossakin sujuu edes jotenkin tämän suuntaisesti, eikä arki heitä itseään aivan mullinmallin!


Joulukuun eka & joulukorttikuvia

Niin vain se joulukuu tuli ja lähtölaskenta kohti joulua alkoi! En ole ennen ollut mikään super joulun odottaja, mutta nyt fiilikset on aika malttamattomat. Asiaan toki varmasti vaikuttaa tämä tänä vuonna läsnä oleva lisäjännitys. Saadaanko me meidän pikkutonttu jo tässä kuussa vai tuleeko hänestä uuden vuoden vauveli? Tai ollaanko juuri jouluaattona synnärillä puskemassa pikkujätkää pihalle? Jänniä aikoja, jänniä aikoja. Ei tässä muuta voi sanoa. Omasta puolestani voisin lähteä synnärille vaikka samantien, mutta Möllikän kannalta toivon, että hän odottelisi sinne ensi vuoden puolelle. Uskoisin ainakin, että olisi mukavee olla mielummin alkuvuodesta syntynyt, kuin loppuvuodesta. Mutta se jää nähtäväksi. Kirjaimellisesti; odottavan aika on pitkä.

Joulukuu starttasi meillä ihan kivasti. Meikäläisen joulukalenteri on vain edelleen kaupassa ( ei niitä vissiin edes meinaa löytää enään mistään? ), joten se vei pienen palasen joulutunnelmaa veks. Aatelkaa, ensimmäinen joulukuu mun elämän aikana kun mulla ei ole kalenteria avattavana. Pakko kyllä metsästää semmonen jostain. Jadea sentään on muistettu joulukalenterilla ja ensimmäisestä luukusta hyppäsikin pihalle pikkuinen Olaf. Tänä vuonna onnistuttiin jopa jatkamaan aamua ilman tappelua siitä saako kaikki luukut avata nyt heti vai ei. Katsotaan onnistutaanko huomen aamuna yhtä hyvin.

Tänään meillä oli kotona myös käynnissä ''ota joulukorttikuvat'' -operaatio. Lapset ei oo varmaan koskaan ennen olleet näissä ns. pakkokuvauksissa yhtä kiltisti mitä tänään olivat! Mun kaipaamat herkät ja rakkauden täyteiset sisarusjoulukuvat jäivät kuitenkin jälleen kerran vain haaveeksi. Ihania ja ainakin omalaatuisia niistä kuitenkin tuli! Taidan jopa enemmän tykätäkkin näistä hieman hölmöistä kuvista kuin sellasista täydellisyyttä hipovista kuvista. Vaikka hienoja ne kaiken ajatuksen voimalla suunnitellut ja otetut kuvat ovatkin, mutta tämmönen hömppäpömppä meininki sopii paremmin meille.


Eilen laitoin myös tänne kotiin ensimmäistä kertaa astetta enemmän joulua. Jopa verhot vaihtuivat joulun kunniaksi, kun taas aiemmin samat ovat roikkuneet ikkunassa vuodenajasta toiseen. Kuusenkin kaivoin komerosta esiin jo hyvissä ajoin. Pakko se oli tehdä nyt kun pääsee vielä juuri ja juuri lattialta ylös itse ilman apua. :D



Hyvää joulun odotusta kaikille!

Kuulumiset kuvina


Heippa! Tässä teille kasa huippulaatuisia puhelinkuvia meidän viime viikoilta.


Jos vähän tekstiäkin. Isänpäivä sujui meillä tosi mukavasti. Aamulla annettiin Nikolle lahjat ja Jade oli tehnyt kerhossa aivan ihanan kortin.<3 Päivemmällä kyläiltiin vielä paappojen luona. Kaikki kuvat vain jäi ottamatta, joten sen vuoksi erillinen isänpäivä postauskin jäi tekemäti.

Edelleenkään tänne ei mitään perusarkea erikoisempaa kuulu. Me ollaan kyläilty, kerhoiltu, ulkoiltu, riidelty, halittu ja pusittu. Viikonloppuna käytiin k citymarketin järjestämässä jouluparaatissa ja Jade pääsi katsomaan Frozenista tuttuja Annaa ja Elsaa! Kovasti ujostutti, mutta silti neiti oli ihan liekeissä.

Viimeksi ehdin kovasti kehua kuinka lapset jopa leikkivät välillä nätisti keskenään. Isoksi ''ilokseni'' pääsen kertomaan, että se on jo historiaa. Taas heiluu sotakirveet ja autot lentää päin pläsiä jatkuvasti. Mä en vaan ymmärrä miten se voi olla niin vaikeaa leikkiä nätisti yhdessä, tai antaa edes sen toisen leikkiä rauhassa yksin. Tuntuu, että päivät on vain pelkkää kieltämistä ja komentamista joka asiasta.
Nyt taas vaihteeksi muutenkin ollut aivan jäätävä uupumus päällä, niin ei tosiaankaan jaksaisi tuota jatkuvaa tappelua ja sitä kun mikään asia ei vain uppoa sinne pieneen päähän, eikä mitään uskota. Edes tontut ikkunoilla eivät vakuuta enään meidän jääräpäistä prinsessaa. Ihana uhma. Mutta aina voi lohduttautua sillä, että se on ohimenevää - sitten joskus vuosien päästä ainakin.

Mutta takaisin siihen väsymykseen. Siis aivan kamalaa! Heti kun lumet suli alkoi tämä järisyttävä, masentava väsymys. Saisivat lumet siis tulla hyvin äkkiä takaisin tuomaan valoa tähän pimeyteen. Raskaus ei yhtään ainakaan helpota asiaa. Haluan jo eroon tästä jättikummusta, mutta samalla tuleva pelottaa edelleen. Siitä tulikin mieleen, että vauvan sänky pitäisi edelleen kasata. Kaikki muu onkin jo sitten valmiina pikkuista varten ja KYLLÄ siitä on tulossa vielä oma postauksensa. Ja aion ehtiä sen tekemään vielä ennen pojan syntymää. Inspiraatio kirjoittamiseen on taas ollut jossain hukkapiilossa. Mutta ehkä se sieltä jostain nousee esiin pikkuhiljaa. :)

Pian on jo joulukuu! Ihanaa. Saa syödä hyvällä omallatunnolla niin hitosti kaikkea moskaa ja kerätä vielä toiset 10kg ennen synnytystä :D
 Viikonloppuna on Vaasassa joulunavajaiset ja sinne on ehdottomasti mentävä ihmettelemään. Kuten moni tietää, niin nyt perjantaina on myös black friday - Visa huutamaan ja joululahjat pukinkonttiin!



Kivaa loppuviikkoa kaikille!

Ensilumen fiilistelyä ja kuulumisia


Heippa! Monta viikkoa sai katsella muiden talvisia kuvia ja nyt vihdoin tänne Pohjanmaallekkin on saatu kunnolla lunta. Vaikka kuulunkin samaan lokeroon muiden talven vihaajien kanssa, niin silti pakko myöntää, että tätä on odotettu. Pitkään on mittari ollut jo pakkasen puolella, mutta silti lumi on viivytellyt tuloaan. On ollut siis todella kylmää ja synkkää. E R I T T Ä I N masentava sää. Ikävästä kylmyydestään huolimatta lumi on vaan niin kaunista ja se tuo ihanasti valoa. Jotenkin kummasti itselläkin heti paljon valoisampi fiilis kun synkkä syksy on ohi! Joulufiiliskin iski heti ja muutama lahja onkin pukinkonttiin jo tilattu.

Täällä ollaan pikkuhiljaa taas tämän syystalven varmaan kymmenes räkätauti lähes voitettu. Mikä siinä muuten on, että äitiin on paljon kivempi pyyhkiä ne vihreät vanat nenästä kuin paperiin? - terveisin puoli vaatekaappia pyykissä. Onneksi kuitenkin nämä sairastelut ovat rajoittuneet vain siihen nenän vuotamiseen ilman minkäänlaista kuumeilua. Mutta eiköhän tänne vielä kaikki virukset ja pöpöt rantaudu Jaden kerhon kautta. Kerhosta tulikin mieleen. Kerhoilu sujuu edelleen todella hyvin ja viikko sitten oli neidin ensimmäinen kerhokuvaus. Pari päivää sitten kuvat saapuivat sähköpostiin ja mitä niistä nyt voi sanoa. Ehkä ainakin sen, että kuvista todellakin näkee Jaden päättäväisen luonteen. :D Lähes joka kuvassa komeili kunnon triplaleuka irvistys pienellä murhanhimolla lisättynä. Enään puuttui vain kaulin kädestä. Onneksi tosiaan oli myös ne kaksi kuvaa joihin Jade oli unohtanut irvistää. Äiti on silti ylpeä murun ensimmäisistä kuvista.<3

Nyt voin sanoa, että täällä melkein kävellään! Pääosin Kaspian tepsuttelee kahdella jalalla eteenpäin ja konttaus on jäänyt vähemmälle. Joskus on kuitenkin liian kiire ja neliveto otetaan alle. Kengät jalassa heittäydytään kuitenkin heti makarooniksi ja halvaannutaan paikoilleen makaamaan. Ulkoilu onkin hieman turhauttavaa Kaspianin kanssa kun toinen vain makaa meritähtenä naama hangessa. Tyyppi on niin mukavuuden haluinen ettei edes konttaaminen toppahaalarissa tule kuuloonkaan. Mutta noh, se on vain ajan kysymys milloin liikkuminen menee laiskuuden edelle.

Mitään kovinkaan erikoista tänne ei siis kuulu. Päivät ovat arkisia, joskus vähän tylsiä, mutta sitä tämä perhe-elämä on. Mutta toisaalta ihan hyvä, että nyt on taas vähän rauhallisempi pätkä menossa ennen vauvan syntymää. Lapsetkaan eivät ole enään aivan koko aikaa toistensa kurkuissa kiinni vaan sopukin löytyy aina sillointällöin.



Huomenna vietelläänkin sitten isänpäivää. Kiireinen ja varmasti mukava päivä tiedossa.
Mahtavaa isänpäivää kaikille iseille näin etukäteen!

32. raskausviikko + neuvola

Raskausviikkoja 31+2 ja tänään tasan kaksi kuukautta laskettuun aikaan! Meinaa olla jo aika malttamaton olo tässä odottaessa. Tietysti jo ihan vauvan vuoksi, mutta kyllä mä jo odotan pääseväni eroon tästä vatsasta ja näistä kaikenmaailman kolotuksista. Kummasti tuo kuuluisa raskauden hehku aina tyrii hommansa, sillä ei ole ainakaan täälläpäin näkynyt. Väsyttää, päätä särkee, supistaa, alapäätä vihloo, vauva painaa, henkeä ahistaa ja iltapahoinvointia esiintyy edelleen viikottain.
Kuusi viikkoa vielä niin sinä rakas pieni saisit jo syntyä! Mutta koska tämä raskaus on ehdottomasti ollut kahteen aiempaa verrattuna kaikista kamalin, niin aivan varmasti mä oon plussapallon mitoissa vielä tammikuun puolessa välissä ja viikkoja kasassa sen 42. Toivotaan toivotaan, että näin ei kuitenkaan tule olemaan.

En osaa vieläkään oikein käsittää, että jo ensikuussa pikkuinen saattaa olla täällä. Ja sen kyllä huomaa järjestelyistä. En oo saanut aikaseksi vielä yhtään mitään! Vaatteet ovat edelleen muovipusseissa pesua odottamassa, toppapuku on edelleen kaupassa, sänky makaa makuuhuoneen lattialla kasausta vailla ja kaukalo sekä kaukalopussi lojuvat komeron nurkassa tahraisina Kaspianin jäljiltä. Sairaalakassista puhumattakaan - en ole vielä edes ajatellut sitä. Ehkä mä vaan luotan siihen, että tää menee sen pari viikkoa yli niin mulla on enemmän aikaa järjestää kaikki? Eiks niin.


Tänään oli pitkästä aikaa neuvola ja samalla tehtiin isyydentunnustus. Uusi juttu minullekkin tämä, että nykyään se tehdään neuvolassa jo raskausaikana. Mutta mun mielestä parempi näin. Ei enään niitä typeriä kysymyksiä milloin harrastitte seksiä tai kuinka varmoja siitä oikeasta isästä nyt ollaan. Vain nimet paperiin ja that's it.

Viime neuvolasta oli tosiaan aikaa jo 8 viikkoa. Kaikki oli neuvolassa hyvin, vaikka mä vähän jännäsin miltä verenpaineet ja pissa näyttää, sillä oon nyt viikon verran kärsiny jatkuvasta päänsärystä. Ehkä sillä on vaan jotain osaa tähän flunssaan.

Tarkemmat mittaukset: (suluissa edelliset)

Rv: 31+2  (23+4)

Paino: +12,5kg  (+7,2kg)

Turvotus: -  (-)

RR: 114/63  (118/75)

Hemoglobiini: 104  (91)

Sf-mitta: 28,5cm  (23cm)

Tarjonta: RT

Syke: 140  (150)

Liikkeet: ++  (++)

Seuraava neuvola on jo 3 viikon kuluttua ja samalla on myös lääkärikäynti. Ihanaa kun neuvolakäynnit alkaa vihdoin tiivistymään ja niitä on useammin kuin 6 viikon välein. Vaikka mitä tässä nyt nopeasti laskeskelin niin hyvällä säkällä mulla on enään vain kolme neuvolakäyntiä jäljellä! Näin vaan se aika menee ilman, että edes itse huomaa.


Oma lapsuus



Oon tässä tämän menneen viikonlopun aikana selannut facebookissa erästä todella paljon tunteita herättävää ketjua. Kyse on traumaattisimmasta kokemuksesta omassa lapsuudessa. Niin paljon hirveitä kokemuksia vanhempien alkoholin käytöstä lapsen pahoinpitelyyn ja jopa seksuaaliseen hyväksikäyttöön asti. Yritin miettiä ketjuun kamalaa kokemusta omasta lapsuudestani, mutta pitkän pähkäilyn jälkeen mä en vieläkään ollut saanut kirjoitettua yhtään mitään. Mulla ei ole sellaista. Tai on ja ne kaikki liittyy oksentamiseen, mutta se on täysin mun omista vanhemmista riippumaton juttu. He kyllä hoitivat ne(kin) tilanteet hyvin ja olivat isona tukena. Jostain syystä sitä kuitenkin pelkäsin ja pelkään edelleen.
Oon aina tiennyt, että mulla on ollut hyvä lapsuus, mutta noita juttuja lukiessa sitä osaa arvostaa nyt vielä enemmän!

Rajat on rakkautta!

Kun muistelen omaa lapsuutta, niin ensimmäiset ajatukset ovat, että mua on rakastettu. Mä oon omille vanhemmille ollut ja oon edelleen kaikki kaikessa. Ja mun mielestä jokaisen lapsen täytyisi tuntea samoin. Myös ne lapsesta maailman typerimmälle tuntuvat säännöt, kuten nukkumaanmenoaika ja se, että pihasta ei saa poistua kertovat vain ja ainoastaan siitä, että vanhemmat välittävät. Ne lapset jotka elävät täysin ilman rajoja kokevat varmasti jonkinlaista turvattomuutta. Rajoillakin on kuitenkin rajansa. Säännöt täytyy olla, mutta mistään natsimeiningistä ei ainakaan ole apua.
Meidän kodissa ei ollut oikeestaan mitään perussääntöjä kummempaa. Oli nukkumaanmenoajat, ruoka-ajat ja kotiintuloajat, mutta niistäkin pystyttiin tarvittaessa joustamaan. Ja mulle ne riitti. Mä tiesin mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Silti minäkin, kuten varmasti jokainen lapsi tekee joskus asioita mitä ei saisi tehdä. Mun ei kuitenkaan tarvinnut ikinä pelätä sitä mitä sääntöjen rikkomisesta seuraisi. Tiesin, että mikäli jään kiinni 1. Joudun puhutteluun. 2. Joudun olemaan loppupäivän kotona, mahdollisesti jopa seuraavan. Mun ei koskaan onneksi tarvinnut pelätä minkäänlaista väkivaltaa. Se riitti vallan hyvin, että itse joutui olemaan sisällä kun kaverit leikkivät pihalla. Mutta harvemmin mä mitään tyhmyyksiä teinkään. Pahimmat taitaa olla kun n 4-vuotiaana karkasin omasta pihasta lähikauppaan ja toinen kun 10-11-vuotiaana maalattiin kavereiden kanssa marjoilla aitoihin kirosanoja. Ainiin ja ängettiin me ilkeän naapurin oven avaimenreikään marjoja. Lähinnä siis tämmöistä pientä viatonta kiusaa, mutta vähintäänkin se puhuttelu niistä aina pamahti. Siinä vaiheessa jo pelkästään se vanhempien pettymys omaan typerään käyttäytymiseen sai ymmärtämään sen oman idioottimaisen teon. Ja siitä opittiin. En todellakaan voi ymmärtää mitä ne vanhemmat ajattelevat opettavansa lapsellensa nyrkillään. Pelkoa ja sitä, että väkivalta on ok? Tiedän, että jotkut lapset ovat haastavempia, eikä edes järkipuhe tehoa, mutta ei todellakaan myöskään väkivalta ainakaan pidemmän päälle. Se voi toimia niin kauan kun lapsi pelkää, mutta jonain päivänä koittaa se hetki kun nyrkki voittaa pelon ja se lapsi antaa takaisin. Joko sitten niille omille vanhemmilleen tai jollekkin toiselle. Sitäkö ne vanhemmat haluavat? Väkivalta lasta kohtaan ei kerro mistään muusta kuin aikuisen heikkoudesta.

Yksi ''huono'' ominaisuus heijastuu omasta lapsuudesta mun omaan vanhemmuuteen. Huutaminen. Me äidin kanssa ollaan aina mun kotoa poismuuttoon asti huudettu toisillemme paljon. Ei siis niin, että mulle olisi huutamalla huudettu kotona asioista, vaan yhtälailla molemmat yltyivät huutamaan asiasta kuin asiasta. Jos halusin jotain, mutta en saanut niin vinguin sitä niin kauan jotta se meni siihen, että molemmat huutaa toisilleen. Lapsellista ja huonoa käytöstä ehkä äidiltä, mutta toisaalta ymmärrän vallan hyvin! Nyt teen sitä itse, ikäväkyllä. Jaden kanssa huudetaan päivittäin kilpaa ja molemmilla napsuu hermot päässä. Onneksi kuitenkin osataan jälkeenpäin myös halata ja pyytää anteeksi. En kuitenkaan tunne tätä asiaa mitenkään traumaattisena juttuna omassa lapsuudessa, ehkä lähinnä jopa naurattaa meidän lapsellinen käytös ja se kuinka molemmat halusi aina olla oikeassa. Äidin kanssa ollaan kuka tahansa äiti ja tytär, mutta samalla vähänkuin siskokset ja tästä syystä ollaan aina oltu myös erityisen läheisiä ja niin samanlaisia. Saman olen huomannut myös itsessä ja Jadessa. Me kaikki ollaan vaan niin hemmetin itsepäisiä, heikkohermoisia ja vähän hölmöjäkin tapauksia.


Meidän perhe ei koskaan ole ollut mikään rikas, ei lähelläkään. Ei ollut perinteistä kesämökkiä tai ulkomaanmatkoja. Silti mä oon super onnellinen mun lapsuudesta! Ja siksi tiedänkin, että vaikka meilläkään ei ole näihin tai paljon muuhunkaan varaa, niin aivan varmasti me Nikon kanssa pystytään antamaan meidän lapsille onnellinen lapsuus. Se onnellisuus tulee ihan jostain muualta kuin rahasta. Itsellä ne parhaimmat muistot omasta lapsuudesta tulee yhdessä tekemisestä. Tehtiin kesäisin pieniä reissuja, joulut vietettiin aina yhdessä, vietettiin aikaa paljon mun sukulaisten kanssa. Parhaimpia oli viikonloppuillat kun äidin kanssa istuttiin isän vieressä sipsiä mussuttaen ja katsottiin kun tämä pelasi jotain räiskintä/örkkipelejä. Yhdessä siinä naurettiin ja säikyttiin. Ei ehkä mikään lastenjuttu, mutta mun muistoissa aivan mahtava!



Mitään en toivo enempää kuin sen, että omat lapset saavat elää terveen ja onnellisen lapsuuden.


Seuraa somessa!

Heippa!
Muistakaa, että meitä voi seurata myös muuallakin kuin blogissa!
Blogilta löytyy omat facebook sivut. Niistä pääset tykkäämään tästä, KLIK!
Parhaiten meidän perässä pysyt seuraamalla meitä instagramissa! Sinne pääset tästä, KLIK!
Blogin sivujen oikeasta laidasta löydät näiden lisäksi linkit myös blogloviniin ja blogipolkuun.

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)


Toivepostaus: Meidän koti

Multa on jo pitkään toivottu postausta meidän kodista. No tässä se olisi!
Me asutaan vuokralla yksikerroksisessa rivitalossa Vaasassa, n. 5km matkan päässä keskustasta. Asunnossa on kaksi makuuhuonetta, tupakeittiö ( olohuone ja keittiö löytyvät siis samasta tilasta ), wc, vaatekomero + terassi. Neliöitä kaikenkaikkiaan 85 ( Ellen aivan väärin muista ).
Me ollaan asuttu tässä nyt reipas vuosi ja viihdytään oikein hyvin! Itseasiassa minä tai no me Nikon kanssa asutaan tässä nyt toista kertaa. Alunperin olen muuttanut tähän vanhempieni kanssa vuonna 2010. Viime vuonna sain ''häädettyä'' (heh:D) heidät uuteen asuntoon ja me päästiin muuttamaan niin sanotusti takaisin kotiin.

Lastenhuoneen en kuvia tähän postaukseen laittanut, sillä siitä ei hirmu kauaa ole kun siitä tänne kirjoittelin. Lastenhuoneeseen voit kurkata tästä!

Jokainen jolta löytyy tietokoneella pelaava mies, niin sanokaa pliis, että teiltäkin löytyy jostain päin kotia tuommonen kauhea miehen ''rojunurkkaus''! Tarvin vertaistukea! :D

Viikonloppu

Heippa! Tämä viikonloppu on kirjaimellisesti ollut yhtä juhlaa. Lauantaina juhlittiin pientä ihanaa tyttöä kasteen johdosta. Suloinen veljentyttö sai nimen Nelli Amanda.♥ Illasta Niko lähti lätkämatsiin ja me lasten kanssa saatiin tänne seuraksi Jaden kummitäti sekä lasten pikkuserkku äiteensä kanssa. Lapset leikkivät ja me saatiin vuodattaa oikein sydämemme kyllyydestä - ja se kyllä tulikin tarpeeseen, heh.  Sunnuntai vierähtikin nopeasti anopin kakkukahvipöydän ääressä hänen synttäreiden kunniaksi. Vihdoin sain myös tyydytystä uuteen himooni - nyt on tämän vuoden ensimmäiset joulutortut syöty!

Näihin päiviin on sisältynyt myös pientä muodonmuutosta sekä edistysaskelia. Perjantai-iltana sanoin heipat mun vaaleille hiuksille. Nyt elelläänkin jälleen taas punapäänä, en tosin ihan vielä ole täysin sinut näiden kanssa. Mutta nyt menee jo paljon paremmin kuin lauantaiaamuna peiliin katsoessa. Repesin nimittäin aivan armottomaan huutoitkuun! Saanhan syyttää hormooneja, saanhan? No oli siinä kyllä vähän aihetta itkuun. Väri ei ollut tarttunut oikealle puolelle kunnolla ja takaa nämä ovat enemmän ruskeat kuin punaiset. (Y) Colourmaskilla sain onneksi pelastettua pahimman osan.
Sitten niitä edistysaskelia! Ei taida enään mennä kovin kauaa, että meidän pienin termiitti juoksoo pitkin seiniä. Vihdoin se uskallus on alkanut pikkuhiljaa löytymään ja Kaspian on alkanut ottamaan jo aika paljon askelia itekseen! Miten suloiselta voikaan näyttää 73centtinen haperosti askeliaan hakeva taapero? Todella suloiselta!

Sunnuntaina paukkui myös raskausviikot. Jo 29 viikkoa raskautta takana! Viimeistä raskauskolmannesta siis viedään hurjaa vauhtia ja pian lähtee käyntiin myös viimeiset 10 viikkoa. Kahden kuukauden päästä elelläänkin jo erittäin jännää aikaa.


Mukavaa viikonalkua kaikille!

Mattokriisi lastenhuoneessa!



Meidän lastenhuone koki pienen muodonmuutoksen pari viikkoa sitten kun Kaspian siirtyi sinne Jaden seuraksi. Uuden ilmeen antoi myös olkkarista varastetut vallilan verhot, sekä uudet laatikot ikean kallax hyllyyn. Pikkuhiljaa alkaa tämäkin projekti olla valmis. Seinät kaipaavat vielä piristystä ja muutama idea mulla onkin. Jossain vaiheessa olisi myös ihanaa saada seiniin maalia, mutta se on sen verran iso rahareikä tähän konkurssiin, joten katsotaan milloin toteutuu.
Seuraava hankinta on ehdottomasti matto! Aluksi ajattelin luonnonvalkoista pyöreää villalankamattoa, mutta nopeasti tulin siihen tulokseen, että ei tosiaankaan. Meidän tuurilla siinä olisi heti jommankumman lapsen (tai kissan) pissat ja varmasti matto imaisisi jokaikisen pikkulelun uumeniinsa. Ei siis minkäänlaista karvamattoa! Oonkin nyt sitten katellut perinteisiä puuvillamattoja ja lyhytnukkaisiamattoja. Sitruunankeltainen matto olisi aivan super ihana! Se toisi ihanasti piristystä huoneeseen. Toinen himoittu vaihtoehto on mustavalkoraidallinen/kuvioinen matto! Mutta sitten joutaisi verhot vaihtoon, sillä muuten huoneesta saattaisi tulla turhan ykstoikkonen ja synkkä lastenhuoneeksi. Vai tulisiko?

Jotain alla olevien tyylistä hakusessa.

Linkatkaa ihmeessä millaisia mattoja teillä on teidän lastenhuoneessa!