Miksi teinit tekee lapsia?

Tuntuu, että tänäpäivänä ihmiset haluavat lapsia vain nuorempana ja nuorempana. Hälläväliä koulutuksesta ja työstä -fiiliksellä. Ja ei, en moralisoi. Olenhan itsekkin teininä lapseni saanut, vailla minkäänlaista kolutusta.
Mutta miksi? Miksi lapsia hankitaan ennen minkäänlaista vakaata peruspohjaa pienelle elämälle? Enkä tarkoita vahinkoja (oikeita sellaisia) vaan juurikin sitä, että tiedostetusti se lapsi halutaan siihen elämäntilanteeseen.

Itse olen pienestä pitäen tiennyt haluavani lapset nuorena. Ihanneikä äidiksi pyöri siellä 20 tienoilla. No tässä sitä ollaan 18-vuotiaana kahden lapsen äitinä.



Olin vain 15-vuotias kun mun koko elämä mullistui. Ne tikussa olevat kaksi räikeän punaista viivaa tuijottivat suoraan mua silmiin. Se järkytys, shokki ja pieni salakavala onnellisuus - muistan sen hetken ja nuo tunteet aina. Jade ei ollut vahinko, vaan pikemminkin tiedostettu riski. Miksi näitä riskejä otimme - en tosiaankaan tiedä. Rehellisesti sanottuna oltiin ihan helvetin idiootteja. Mutta jottei tämä nyt kuulosta siltä, että katuisin Jadea, niin en tosiaankaan. Tämä tyttö on Kaspianin lisäksi parasta mitä mulle (ja varmasti myös Nikolle) on koskaan tapahtunut, mutta ne ehkäisyttä pelleilyt olisi voinut jättää myöhemmällekkin.
 Saadaan olla - ja ollaankin todella kiitollisia meidän mahtavasta tukiverkostosta! Meitä ei painostettu, eikä meitä jätetty meidän päätöksen myötä yksin. Se kun ei ole itsestäänselvyys, että vanhemmat tai suku olisivat tukena. Näitä tapauksia on aivan liian monta kun vanhemmat painostavat aborttiin, nuori siihen suostuu ja myöhemmin katuu tekoaan. Tiedän, että sillä ne vanhemmat yrittävät suojella lastaan ja heidän nuoruuttaan, mutta jokaisella on oikeus itse päättää omasta kropastaan ja elämästään tällaisessa tilanteessa. Ja tämä jos mikä on sellainen asia missä nuori tarvitsee ennen kaikkea sitä tukea, eikä painostusta ja toruja. 


Alaikäisenä 5 raskautta ja kaksi lasta. Jo Jaden raskausaikana päätimme, että toinen saa tulla hyvinkin pian. Ihan vain siksi, että toinen lapsi ei periaatteessa muuttaisi enään mitään. Me olimme jo vanhempia ja kokonainen perhe. Toinen lapsi vain täydentäisi sitä onnea. Kaspian oli siis toivottu ja hartaasti yritetty. Kaikki ei mene aina, eikä läheskään joka kerta niinkuin on suunniteltu, mutta uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Olin 17-vuotias kun vihdoin saatiin ilouutiset tulevasta pienestä pojasta. Täysi-ikäisyyden rajapyykin ehdin saavuttaa muutama kuukausi ennen Kaspianin syntymää. Niinkuin ajattelimmekin, Kaspian tosiaan täydensi meidän perheen täydelliseksi.<3

Jos joku tulisi 15 kesäsenä mulle sanomaan harkitsevansa lasta, sanoisin, että harkitseppa uudestaan. En sillä, että mun elämä olisi pilalla tai sillä, että tuntisin menettäneeni jotain. Päinvastoin. Mutta ihan periaatteen vuoksi totta hemmetissä on kannattavempaa hommata ensin se ammatti, vakkari työ ja vakaa parisuhde. Kaikki ennen koulutusta lapsia saaneet, mukaan lukien minä sanoo aina, että kouluttautua ehtii myöhemminkin ja niinhän se on. Mutta järkikin sen sanoo, että koulutus ennen lapsia kannattaa aina.
 Raha ei tuo onnea on ihan jees sanonta, mutta kyllä se oikeasti vaikuttaa. Se, että joudutko sä laskemaan joka viikolle tietyt summat, vai voitko elää rahankäytön suhteen suhteellisen rennosti on iso ero. Ei se lapsi onneksi niitä rahasummia katso, mutta kyllä mä ainakin luon itselleni omanlaiset paineet siitä. Kuten kaikessa, myös raha-asioissa lapsi ja hänen tarpeet menee sun omien edelle. Tuilla eläessä ei niin vain käpsytellä suoraan parturiin 200 euron hiuksia laittamaan, ei ainakaan ilman kuukausien säästämistä. Kannattaa siis miettiä, pystyykö sen toisen elämän laittamaan omansa edelle.

18-vuotiaan kahden lapsen teiniäidin vinkkeli: Älä tee lapsia jos et voi taata vakaata ja turvallista elämää pienelle. Jokainen myös määrittelee itse mikä on mielestään hyvä ja turvallinen tilanne saada lapsi.

Muoks. En missään nimessä tahdo loukata ketään, enkä tällä tekstillä arvostele muita teinivanhempia. Olette vahvoja ja mahtavia kun kannatte vastuun lapsestanne/lapsistanne!

Ajatuksia tulevasta


*Kirjoittaa tekstiä*... *Pyyhkii sen pois*.... *Kirjoittaa tekstiä*... *Pyyhkii sen pois*

Tuota mä olen tehnyt tässä viimeisen tunnin. Haaveita löytyy yllinkyllin, kuten varmasti kaikilla, mutta se miten ja milloin niitä lähtisi toteuttamaan (vai lähtisikö ollenkaan), siitä mulla ei ole mitään aavistusta. Tällä hetkellä me molemmat Nikon kanssa ollaan kotona työttöminä. Se jos mikä on sellainen asia minkä voisin muuttaa vaikka heti. Niko on etsinyt töitä nyt yli vuoden, mutta joka paikasta tarjotaan vain  ei oota. Tai sitten hakemuksiin ei vastata olleskaan. Voisi luulla, että se on se lapsi joka aiheuttaa ne harmaatakin harmaimmat hiukset, mutta ehei. Tämä jos mikä saa stressipykälät kohoamaan pilviin. Työttömyys, sinä hemmetin pirulainen.
 Itselläkin jalka vähän vipattattaisi töiden suuntaan, mutta jotain unohtui. Koulutus. Siihen meikäläinen voi tarjota sitä iki ihanaa ei oota. Tässä kohtaa sitä usein tulee mietittyä, että ''nii'in, sitä olisi voinut valita toisin.'' -mutta toisaalta onneksi en valinnut. Kouluttautua ehdin hyvin myöhemminkin. Niin, milloin on se kuuluisa ''myöhemmin''? Alunperin olin ajatellut, että isken pyllyni koulunpenkkiin syksyllä 2017. Enään puuttuu vain ammatti johon voisin opiskella ja sitten puuttuu se tärkein, eli halu opiskella. Yläaste jätti sen verran isot arvet ahdistuskohtauksineen, että mua oikeasti pelottaa lähteä takasin pulpetin taakse. Pelkkä ajatuskin opiskelusta ahdistaa ja yritänkin jatkuvasti sivuuttaa sen asian kokonaan. Vaikka pakkohan mun on joskus kouluttautua, sen kyllä tiedän. Mutta ei vielä, joskus myöhemmin.
Haaveammattina mulla on jo pitkään ollut kätilö, mutta ikävä kyllä täällä Vaasassa siihen ei ole mahdollista opiskella, saatika sitten, että edes mun peruskoulun arvosanat riittäisi pääsemään kyseiseen koulutukseen. Hyvänä kakkosena tulee eläinlääkärin/hoitajan ammatti, mutta ylläripylläri siihenkään ei voi kouluttautua täällä. Ja mä olen niin syvästi juureutunut tänne Vaasaan, että täältä pois muuttaminen ei ole vaihtoehto.


Pienestä asti olen sanonut, että lapsia haluan neljä. Nikon mielestä sopiva luku olisi kolme. Nyt kun lapsia on kaksi, voisin jopa sanoa että nämä riittää. Toisaalta ajatus vielä yhdestä pienestä houkuttelee. Mutta EI VIELÄ.  Ei tosiaankaan vielä moneen vuoteen! Nounou! JOS saamme vielä kolmannen, niin se saa luvan tulla aikaisintaan vasta 3-4 vuoden päästä, jos vielä silloinkaan. Näin on ihan hyvä tällä hetkellä ja nämä kaksi pitäväst varmasti huolen siitä, että näin on ihan hyvä myös vielä tulevina lähivuosinakin.

Oikeastaan tämän kummempia ''suunnitelmia'' meillä ei edes ole. Päällimmäisenä ja tärkeimpänä nyt olisi, että Niko löytäisi työpaikan ja siitä voisi sitten pikkuhiljaa lähteä suunnittelemaan enempi.
 Mutta näillä jatketaan hyvässä toivossa eläen, avoliitossa rakastaen, rivitalokolmiossa asuen, kahden lapsen vanhempina, sekä enemmän koiraa kuin kissaa muistuttavan karvaläjän omistajina.



Lisää toivepostauksia saa myös laittaa tulemaan!