Oma lapsuus



Oon tässä tämän menneen viikonlopun aikana selannut facebookissa erästä todella paljon tunteita herättävää ketjua. Kyse on traumaattisimmasta kokemuksesta omassa lapsuudessa. Niin paljon hirveitä kokemuksia vanhempien alkoholin käytöstä lapsen pahoinpitelyyn ja jopa seksuaaliseen hyväksikäyttöön asti. Yritin miettiä ketjuun kamalaa kokemusta omasta lapsuudestani, mutta pitkän pähkäilyn jälkeen mä en vieläkään ollut saanut kirjoitettua yhtään mitään. Mulla ei ole sellaista. Tai on ja ne kaikki liittyy oksentamiseen, mutta se on täysin mun omista vanhemmista riippumaton juttu. He kyllä hoitivat ne(kin) tilanteet hyvin ja olivat isona tukena. Jostain syystä sitä kuitenkin pelkäsin ja pelkään edelleen.
Oon aina tiennyt, että mulla on ollut hyvä lapsuus, mutta noita juttuja lukiessa sitä osaa arvostaa nyt vielä enemmän!

Rajat on rakkautta!

Kun muistelen omaa lapsuutta, niin ensimmäiset ajatukset ovat, että mua on rakastettu. Mä oon omille vanhemmille ollut ja oon edelleen kaikki kaikessa. Ja mun mielestä jokaisen lapsen täytyisi tuntea samoin. Myös ne lapsesta maailman typerimmälle tuntuvat säännöt, kuten nukkumaanmenoaika ja se, että pihasta ei saa poistua kertovat vain ja ainoastaan siitä, että vanhemmat välittävät. Ne lapset jotka elävät täysin ilman rajoja kokevat varmasti jonkinlaista turvattomuutta. Rajoillakin on kuitenkin rajansa. Säännöt täytyy olla, mutta mistään natsimeiningistä ei ainakaan ole apua.
Meidän kodissa ei ollut oikeestaan mitään perussääntöjä kummempaa. Oli nukkumaanmenoajat, ruoka-ajat ja kotiintuloajat, mutta niistäkin pystyttiin tarvittaessa joustamaan. Ja mulle ne riitti. Mä tiesin mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Silti minäkin, kuten varmasti jokainen lapsi tekee joskus asioita mitä ei saisi tehdä. Mun ei kuitenkaan tarvinnut ikinä pelätä sitä mitä sääntöjen rikkomisesta seuraisi. Tiesin, että mikäli jään kiinni 1. Joudun puhutteluun. 2. Joudun olemaan loppupäivän kotona, mahdollisesti jopa seuraavan. Mun ei koskaan onneksi tarvinnut pelätä minkäänlaista väkivaltaa. Se riitti vallan hyvin, että itse joutui olemaan sisällä kun kaverit leikkivät pihalla. Mutta harvemmin mä mitään tyhmyyksiä teinkään. Pahimmat taitaa olla kun n 4-vuotiaana karkasin omasta pihasta lähikauppaan ja toinen kun 10-11-vuotiaana maalattiin kavereiden kanssa marjoilla aitoihin kirosanoja. Ainiin ja ängettiin me ilkeän naapurin oven avaimenreikään marjoja. Lähinnä siis tämmöistä pientä viatonta kiusaa, mutta vähintäänkin se puhuttelu niistä aina pamahti. Siinä vaiheessa jo pelkästään se vanhempien pettymys omaan typerään käyttäytymiseen sai ymmärtämään sen oman idioottimaisen teon. Ja siitä opittiin. En todellakaan voi ymmärtää mitä ne vanhemmat ajattelevat opettavansa lapsellensa nyrkillään. Pelkoa ja sitä, että väkivalta on ok? Tiedän, että jotkut lapset ovat haastavempia, eikä edes järkipuhe tehoa, mutta ei todellakaan myöskään väkivalta ainakaan pidemmän päälle. Se voi toimia niin kauan kun lapsi pelkää, mutta jonain päivänä koittaa se hetki kun nyrkki voittaa pelon ja se lapsi antaa takaisin. Joko sitten niille omille vanhemmilleen tai jollekkin toiselle. Sitäkö ne vanhemmat haluavat? Väkivalta lasta kohtaan ei kerro mistään muusta kuin aikuisen heikkoudesta.

Yksi ''huono'' ominaisuus heijastuu omasta lapsuudesta mun omaan vanhemmuuteen. Huutaminen. Me äidin kanssa ollaan aina mun kotoa poismuuttoon asti huudettu toisillemme paljon. Ei siis niin, että mulle olisi huutamalla huudettu kotona asioista, vaan yhtälailla molemmat yltyivät huutamaan asiasta kuin asiasta. Jos halusin jotain, mutta en saanut niin vinguin sitä niin kauan jotta se meni siihen, että molemmat huutaa toisilleen. Lapsellista ja huonoa käytöstä ehkä äidiltä, mutta toisaalta ymmärrän vallan hyvin! Nyt teen sitä itse, ikäväkyllä. Jaden kanssa huudetaan päivittäin kilpaa ja molemmilla napsuu hermot päässä. Onneksi kuitenkin osataan jälkeenpäin myös halata ja pyytää anteeksi. En kuitenkaan tunne tätä asiaa mitenkään traumaattisena juttuna omassa lapsuudessa, ehkä lähinnä jopa naurattaa meidän lapsellinen käytös ja se kuinka molemmat halusi aina olla oikeassa. Äidin kanssa ollaan kuka tahansa äiti ja tytär, mutta samalla vähänkuin siskokset ja tästä syystä ollaan aina oltu myös erityisen läheisiä ja niin samanlaisia. Saman olen huomannut myös itsessä ja Jadessa. Me kaikki ollaan vaan niin hemmetin itsepäisiä, heikkohermoisia ja vähän hölmöjäkin tapauksia.


Meidän perhe ei koskaan ole ollut mikään rikas, ei lähelläkään. Ei ollut perinteistä kesämökkiä tai ulkomaanmatkoja. Silti mä oon super onnellinen mun lapsuudesta! Ja siksi tiedänkin, että vaikka meilläkään ei ole näihin tai paljon muuhunkaan varaa, niin aivan varmasti me Nikon kanssa pystytään antamaan meidän lapsille onnellinen lapsuus. Se onnellisuus tulee ihan jostain muualta kuin rahasta. Itsellä ne parhaimmat muistot omasta lapsuudesta tulee yhdessä tekemisestä. Tehtiin kesäisin pieniä reissuja, joulut vietettiin aina yhdessä, vietettiin aikaa paljon mun sukulaisten kanssa. Parhaimpia oli viikonloppuillat kun äidin kanssa istuttiin isän vieressä sipsiä mussuttaen ja katsottiin kun tämä pelasi jotain räiskintä/örkkipelejä. Yhdessä siinä naurettiin ja säikyttiin. Ei ehkä mikään lastenjuttu, mutta mun muistoissa aivan mahtava!



Mitään en toivo enempää kuin sen, että omat lapset saavat elää terveen ja onnellisen lapsuuden.


Seuraa somessa!

Heippa!
Muistakaa, että meitä voi seurata myös muuallakin kuin blogissa!
Blogilta löytyy omat facebook sivut. Niistä pääset tykkäämään tästä, KLIK!
Parhaiten meidän perässä pysyt seuraamalla meitä instagramissa! Sinne pääset tästä, KLIK!
Blogin sivujen oikeasta laidasta löydät näiden lisäksi linkit myös blogloviniin ja blogipolkuun.

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)


Toivepostaus: Meidän koti

Multa on jo pitkään toivottu postausta meidän kodista. No tässä se olisi!
Me asutaan vuokralla yksikerroksisessa rivitalossa Vaasassa, n. 5km matkan päässä keskustasta. Asunnossa on kaksi makuuhuonetta, tupakeittiö ( olohuone ja keittiö löytyvät siis samasta tilasta ), wc, vaatekomero + terassi. Neliöitä kaikenkaikkiaan 85 ( Ellen aivan väärin muista ).
Me ollaan asuttu tässä nyt reipas vuosi ja viihdytään oikein hyvin! Itseasiassa minä tai no me Nikon kanssa asutaan tässä nyt toista kertaa. Alunperin olen muuttanut tähän vanhempieni kanssa vuonna 2010. Viime vuonna sain ''häädettyä'' (heh:D) heidät uuteen asuntoon ja me päästiin muuttamaan niin sanotusti takaisin kotiin.

Lastenhuoneen en kuvia tähän postaukseen laittanut, sillä siitä ei hirmu kauaa ole kun siitä tänne kirjoittelin. Lastenhuoneeseen voit kurkata tästä!

Jokainen jolta löytyy tietokoneella pelaava mies, niin sanokaa pliis, että teiltäkin löytyy jostain päin kotia tuommonen kauhea miehen ''rojunurkkaus''! Tarvin vertaistukea! :D

Viikonloppu

Heippa! Tämä viikonloppu on kirjaimellisesti ollut yhtä juhlaa. Lauantaina juhlittiin pientä ihanaa tyttöä kasteen johdosta. Suloinen veljentyttö sai nimen Nelli Amanda.♥ Illasta Niko lähti lätkämatsiin ja me lasten kanssa saatiin tänne seuraksi Jaden kummitäti sekä lasten pikkuserkku äiteensä kanssa. Lapset leikkivät ja me saatiin vuodattaa oikein sydämemme kyllyydestä - ja se kyllä tulikin tarpeeseen, heh.  Sunnuntai vierähtikin nopeasti anopin kakkukahvipöydän ääressä hänen synttäreiden kunniaksi. Vihdoin sain myös tyydytystä uuteen himooni - nyt on tämän vuoden ensimmäiset joulutortut syöty!

Näihin päiviin on sisältynyt myös pientä muodonmuutosta sekä edistysaskelia. Perjantai-iltana sanoin heipat mun vaaleille hiuksille. Nyt elelläänkin jälleen taas punapäänä, en tosin ihan vielä ole täysin sinut näiden kanssa. Mutta nyt menee jo paljon paremmin kuin lauantaiaamuna peiliin katsoessa. Repesin nimittäin aivan armottomaan huutoitkuun! Saanhan syyttää hormooneja, saanhan? No oli siinä kyllä vähän aihetta itkuun. Väri ei ollut tarttunut oikealle puolelle kunnolla ja takaa nämä ovat enemmän ruskeat kuin punaiset. (Y) Colourmaskilla sain onneksi pelastettua pahimman osan.
Sitten niitä edistysaskelia! Ei taida enään mennä kovin kauaa, että meidän pienin termiitti juoksoo pitkin seiniä. Vihdoin se uskallus on alkanut pikkuhiljaa löytymään ja Kaspian on alkanut ottamaan jo aika paljon askelia itekseen! Miten suloiselta voikaan näyttää 73centtinen haperosti askeliaan hakeva taapero? Todella suloiselta!

Sunnuntaina paukkui myös raskausviikot. Jo 29 viikkoa raskautta takana! Viimeistä raskauskolmannesta siis viedään hurjaa vauhtia ja pian lähtee käyntiin myös viimeiset 10 viikkoa. Kahden kuukauden päästä elelläänkin jo erittäin jännää aikaa.


Mukavaa viikonalkua kaikille!

Mattokriisi lastenhuoneessa!



Meidän lastenhuone koki pienen muodonmuutoksen pari viikkoa sitten kun Kaspian siirtyi sinne Jaden seuraksi. Uuden ilmeen antoi myös olkkarista varastetut vallilan verhot, sekä uudet laatikot ikean kallax hyllyyn. Pikkuhiljaa alkaa tämäkin projekti olla valmis. Seinät kaipaavat vielä piristystä ja muutama idea mulla onkin. Jossain vaiheessa olisi myös ihanaa saada seiniin maalia, mutta se on sen verran iso rahareikä tähän konkurssiin, joten katsotaan milloin toteutuu.
Seuraava hankinta on ehdottomasti matto! Aluksi ajattelin luonnonvalkoista pyöreää villalankamattoa, mutta nopeasti tulin siihen tulokseen, että ei tosiaankaan. Meidän tuurilla siinä olisi heti jommankumman lapsen (tai kissan) pissat ja varmasti matto imaisisi jokaikisen pikkulelun uumeniinsa. Ei siis minkäänlaista karvamattoa! Oonkin nyt sitten katellut perinteisiä puuvillamattoja ja lyhytnukkaisiamattoja. Sitruunankeltainen matto olisi aivan super ihana! Se toisi ihanasti piristystä huoneeseen. Toinen himoittu vaihtoehto on mustavalkoraidallinen/kuvioinen matto! Mutta sitten joutaisi verhot vaihtoon, sillä muuten huoneesta saattaisi tulla turhan ykstoikkonen ja synkkä lastenhuoneeksi. Vai tulisiko?

Jotain alla olevien tyylistä hakusessa.

Linkatkaa ihmeessä millaisia mattoja teillä on teidän lastenhuoneessa! 

Kun lapsia on useampi, mutta äitejä vain yksi

Kun perheessä oli vielä vain se yksi lapsi, usein tuli mietittyä, että miten sitä pystyy riittämään kahdelle? Miten ihmeessä yksi ihminen pystyisi jakautumaan kahdeksi, jotta molemmat saisivat yhtä paljon huomiota?

Helpoiten homma sujuu kun keksii jotain yhteistä tekemistä jossa molemmat lapset ovat mukana. Siinä samalla on helppo ottaa molemmat huomioon. Mutta helpommin sanottu kuin tehty. Tuo toimi meillä hyvin ennen kuin mustasukkaisuus tuli esiin. Pystyin imettämään Kaspiania ja samalla väritellä Jaden kanssa kuvia. Tai Kaspianin ollessa vauva oli helppoa laskea tämä vain lattialle viereen köllöttelemään samalla kun puuhasi Jaden kanssa dubloilla.
Nyt homma on ihan eri kun tyyppi liikkuu ja haluaisi todenteolla osallistua leikkeihin myös. Ikäeroa näillä on kuitenkin sen verran, että näkemys siitä miten leikitään eroaa aika paljon. Ei 1-vuotias osaa vielä leikkiä kuten 3-vuotias ja eihän Jade sitä ymmärrä. Sitten suututaan kun Kaspian ei tee niinkuin Jade haluaisi leikissä tehtävän. Tällä hetkellä juttu on se, että Jade ei huoli Kaspiania mukaan ollenkaan, vaan vaatii kaiken huomion itselleen.
 Kieltämättä on ollut todella riittämätön olo. Miten ihmeessä voi jakaa huomiota molemmille samanaikaisesti, kun mikään yhteinen tekeminen ei vain onnistu? Usein kun molemmat tuppaa hakemaan sitä huomiota vielä samaan aikaan. Vaikka kuinka yritän ottaa molempia mukaan niin aina se menee siihen, että joko Kaspianin täytyisi mennä pois tai sitten Jade lähtee itse pois. Tietysti talosta onneksi löytyy myös isi joka sitten puuhailee toisen kanssa ja minä toisen, mutta kuten jokainen meistä varmasti tietää, on päiviä kun ainoa kelpaava ihminen on äiti.


Sitä vain niin kovasti haluaisi olla mahdollisimman hyvä ja tasa-arvoinen äiti molemmille, mutta tuo meidän prinsessa tekee tehtävästä aika haastavan. Esimerkkinä tilanne jossa Kaspian on mun sylissä ja Jade haluaa myös syliin. Olisin ottamassa, mutta eihän se käy vaan Kaspianin täytyisi mennä pois. Yritän selittää, että molemmat mahtuu kyllä samaaan aikaan, mutta ei. Siinä vaiheessa homma on se, että Jade ei pääse sitten syliin ollenkaan. Reiluako? - ei, mutta mitä muutakaan tuossa voi tehdä. Eri asia tietenkin silloin jos Kaspian suostuu hyvillä mielin lähtemään sylistä, niin tottakai sitten Jade pääsee. Mutta jos molemmat vaativat syliä samaan aikaan, mutta toinen ei suostu yhteiseen syliin, niin sitten jää kyllä omasta valinnastaan johtuen ilman. Ja se jos mikä tekee niin huonon ja riittämättömän olon. Sentään se helpottaa, että tiedän kuitenkin kaikkeni yrittäväni. Aina kuitenkaan kaikki ei ole itsestä kiinni.
Onneksi kuitenkin Kaspianin päikkäriaikaan on hyvä sauma tehdä tyttöjen kesken jotain mukavaa. Usein tehdään ruokaa yhdessä, leivotaan tai katsellaan sylikkäin leffaa. Ja onneksi Kaspiankin on tissittelyn poisjäännin myötä itsenäistynyt sen verran, että viihtyy jo ihan hyvin ilman mua. Tällöin on myös edes pieni hetki laatuaikaan isomman kanssa.

Jos tuntuu ettei ole tarpeeksi hyvä ja riittävä kahdelle, niin millaiseen vuoristorataan joudun kolmen kanssa? Ehkä maalailen vain turhaan piruja seinälle. Voihan se olla, että tilanne vauvan myötä muuttuu ja nuo kaksi löytäisivätkin yhteisen sävelen, kun Kaspian ei enään olekkaan se huomiossa paistatteleva pieni vauva. Mutta joutuuko sitten uusin tulokas kahden riiviön mustasukkaisuuden keskelle?

Onneksi aika kuitenkin kuluu ja lapset kasvavat sekä oppivat sen myötä. Eiköhän tämä järjetön mustasukkaisuuskin siis lopu ajallaan lasten kasvaessa.


27. Raskausviikko



Tänään viikkoja on kasassa tasan 26+0 ja tästä lähtee käyntiin jo 27. raskausviikko! Huisia miten nopeasti tämä raskausaika on mennyt ja tuntuu etten täysin vieläkään ole käsittänyt sitä, että muutaman kuukauden päästä talossa on taas vauva. Enään tämä ja ensi kuu ja sitten saakin pikkuhiljaa alkaa jännäilemään Möllin syntymää. Hui.. En mä ole vielä valmis kolmanteen lapseen, vai olenko? Koko ajatus kolmannesta lapsesta ja siitä, että talossa olisi pian kaksi ihan pientä ja yksi vähän isompi tuntuu edelleen aika pelottavalta. Olen jatkuvasti vain koittanut lykätä asiaa ja todennut, että ''onhan tässä vielä aikaa!'' - nojuu, 2,5kk onkin hurjan pitkä aika.

Kaikista näistä mietteistä huolimatta yritän nauttia jokaisesta hetkestä ja innolla odotan sitä kun saamme nähdä tämän ainutlaatuisen pienen ensimmäistä kertaa. Mielenkiinnolla odotan myös synnytystä! Jes, se on vaan niin helvetillisen mahtavaa. Saa nähdä kuinka pikasynnytys tästä tulee, kun Kaspiankin syntyi luomuna alle 5 tuntiin. Tai eipä sitä voi tietää, jokainen synnytys on erilainen ja täysin omanlainen kokemus. Toivon kuitenkin, että tämäkin sujuisi suhteellisen nopeasti ilman turhaa vitkuttelua.


Tällä hetkellä täällä elellään sitä kultaista keskiraskautta. Olo on hyvä, alhaisesta hemoglobiinista (91) huolimatta. Supistuksia on, mutta se ei ollut mikään yllätys, saatika sitten uusi juttu. Pari viikkoa sitten kontrollissa paikat olivat kuitenkin ihan ok, eikä kohdunkaula ollut lyhentynyt enempää. Toinen ihana riesa on liitoskivut. Eilen käveltiin Jaden kanssa kauppaan 1km suunta ja voi jessus mä oisin voinut kuolla niihin liitoskipuihin ja mahan kiristykseen. Mietinkin, että millä ihmeellä mä kuljen jaden kerhomatkat 3km per. suunta, eli kerhopäivinä se on semmonen 12km yhteensä.. Täytyy varmaan hommata overboardi ja sen kanssa lyllertää ja lykätä rattaita, haha. :D

Jadekin on jo innostunut tulevasta pikkuveljestä ja kuulemma hänenkin masussa asuu pieni vauva. Kaspian ei ymmärrä asiasta vielä hölkäsenpöläystä. Onhan se varmasti hölmöä kun toinen vain osoittelee mahaansa ja hokee vauvaa. Uskon ettei Kaspianilla riitä ymmärrys vielä siinäkään vaiheessa kun vauva syntyy, mutta eiköhän se jossain vaiheessa hänel valkene, että vauva tuli jäädäkseen. Olenkin aika varma, että näistä kahdesta tulee vielä hyvät tappelukaverit. Ainakin masuluonne molemmilla on ollut hyvin samanlainen - todella vilkas! Ja sitähän Kaspian on edelleen ja Mölli tuntuu vielä pahemmalta, joten saa nähdä millanen hulivili parivaljakko saadaan. Saa Jade sitten komentaa poikia ihan yllinkyllin.


Kuten aiemmin sanoin, olen vähän kuin yrittänyt lykätä ajatusta siitä, että pian meitä on tässä perheessä viisi henkeä. Sen vuoksi on myös lähes kaikki tarvittava edelleen hommaamatta. Kaspianinkin pieniä vaatteita ehdin jo myydä hurjat määrät, mutta onneksi säästin niitä lemppareita juuri sille varalle, että ''Jos vielä joskus''. Täytyisi jaksaa käydä vaatteet läpi ja katsoa mitä tarvitsee ostaa lisää. Muutaman hassun vaatteen olen kirpputorilta ostanut ja perjantaina oli pakko ostaa vauvalle kaksi suloista myssyä. H&M ihana talvilakki ja popin kypärämyssy, joka pakataan sairaalaan mukaan. Muista hankittavista ajattelinkin tehdä vielä täysin oman listan tänne. Hommattavaa on tosiaan vielä jonkun verran. Mutta eiköhän kaikki saada hommattua ajoissa, ainakin kun musta on kyse, nimim kaikkihetimullenyt! Ihmekkään mistä lapset ovat perineet kärsimättömän ja äkkipikaisen luonteensa.



 Näissä tunnelmissa kohti alkavaa viikkoa!