Muuttostressiä



Kuusi päivää muuttoon!

Mä en tosiaankaan tiedä miten tullaan tästä selviämään. Nikolla on iltavuoroviikko, eli menee töihin kahdeksi ja pääsee töistä yöllä klo 00. Tavaroiden karsiminen ja pakkaaminen jää siis suurilta osin mun harteille. Tai siis mun ja näiden pikkuapureiden, joista ei todellakaan ole sitä apua.

Mä en ole vielä edes aloittanut pakkaamaan, enkä vielä edes tiedä mistä aloittaisin. Tänään sentäs kävin ostamassa läjän jätesäkkejä joihin voi sitten survoa puolitaloa ja heittää roskiin. En ymmärrä kuinka kahdessa vuodessa ehtii kertymään nurkkiin näin paljon kaikkea turhaa tavaraa.
No nyt ainakin niistä pääsee eroon. Täytyy vain löytää joku sopiva rako kaappien läpi käymiseen ilman, että meidän koko kolmen kopla roikkuu jaloissa kiinni.



Muuttopäivänä lapset pääsevät onneksi mun äidille hoitoon, niin eivät ainakaan silloin ole pyörimässä jaloissa. Mutta tää pakkaaminen, ai että kun voi turhauttaa jo nyt ennen kuin on edes aloittanut. Pian loppuu päivät kesken, joten pakko jostain olisi jo aloittaa. Tai sitten suosista jätän koko homman viikonloppuun, kun Nikokin on silloin kotona. Heivaan hänet vaan lasten kanssa johonkin ja saan pakata rauhassa. Aika hyvä suunnitelma.

Pakkaamisen lisäksi mua stressaa kamalasti se tavaran määrä mikä täältä lentää pihalle ja se ettei mulla oo hajuakaan minne ne voisi viedä. En viitsi meidän pihan roskakatostakaan täyttää mustilla jätesäkeillä. Taidanpa antaa tämän ongelman lahjaksi Nikolle.

Kolmas hermoromahduksen aihe on se jäätävä sekasorto mikä muutosta seuraa. On kaksi asuntoa ja molemmat ihan mullin mallin. Ne tavarat voisi vaan itekseen liitää siitä muuttokuormasta omille paikoilleen ja vanha asunto voisi itse siivota itsensä. Tai sitten voitaisiin vain yksinkertaisesti hypätä jo helmikuun loppuun ilman minkäänlaisia muistikuvia koko muutosta, eikö? Itseasiassa hypätään suoraan kesään, sillä tämä talvikin alkaa jo tympimään.

Mä vaan niin odotan sitä, että ollaan siellä uudessa asunnossa, tavarat purettuna ja kaikki tää stressi on ohi.
Varmaan tuli selväksi, että vihaan muuttamista melkein enemmän kuin tätä hemmetin kylmää talvea. Talven jälkeen kuitenkin tulee aina kevät, on lämmin ja aurinko paistaa. Eiköhän mekin siis tästä muuttohässäkästä selvitä ja pian saadaan nauttia uudesta kodista.


Viikonloppu pääkaupunkiseudulla



Heippa!

Pitkästä aikaa meillä oli hieman normaalia erikoisempi viikonloppu. Perjantaina hypättiin Noelin kanssa junaan ja reissattiin Vantaalle Noelin kummitädin perheen tykö. Junamatka meni aika leppoisasti osittain leikkivaunussa leikkien ja jossain kohti matkaa Noel jopa nukkui tunnin verran.
Perille päästyä meitä vastassa oli Noelin kummitäti, sekä oma kummityttöni.<3 Viime näkemästä olikin kulunut jo kolmisen kuukautta aikaa.

Junasta ulos astuessa oikeasti yllätyin siitä ettei siellä ollut laisinkaan lunta! Täällä Vaasassa nimittäin lunta on kasoittain. Toisaalta plussaa lumettomuudesta, sillä näillä rattailla ei pahemmin hangessa rullata eteenpäin. Ei ainakaan ilman hikeä ja kyyneliä.




Lauantaina suunnattiin heti aamusta Helsinkiin ja kuten aina, oli meidän pakko mennä Espresso Houseen aamupalalle. Kinkku-juustoleipä ja valkosuklaakaakao kermavaahdolla on ihan parhautta siellä! Maittavan aamupalan jälkeen lähdettiin kiertelemään kauppoja ja päästiin Melissan kanssa ensimmäistä kertaa käymään Mini Rodinin omassa liikkeessä. Siellä oli paljon tuotteita puoleen hintaan ja mukaan tarttuikin ihana lepakkokuosinen jumpsuit Noelille. Se olikin ainut ostos mitä koko reissulta tuli ostettua, herkkuja ja muita ruokia lukuun ottamatta.

Lauantai-iltana Melissa sai yhtäkkiä extempore idean. Niinpä lasten nukkumaan mentyä me lähdettiin Melissan kanssa Tikkurilaan kurkkaamaan vähän yöelämää. Kiitos Terolle kun jäi vahtimaan nukkuvia pieniä.
Ilta kuitenin jäi aika lyhyeksi, sillä Vanessa heräsi lähes heti lähdettyämme ja kaipasi äitiään. Mutta kyllä siinä tunnissa ihan mukavat oltavat ja kivan irtioton arjesta sai aikaan. Jospa joskus sitten uudestaan paremmalla menestyksellä. Jos jotain hyvää, niin eipähän ainakaan tarvinnut aamulla potea jyskyttävää päänsärkyä.

Sunnuntai olikin sitten vähän inhampi päivä. Kirjaimellisesti. Melissan vanhempi tytär sairastui aamupäivällä vatsatautiin. Näin foobikkona tilanne oli aika karsea. Nyt vain sormet ristissä toivoa, että jollain ihmeen keinolla minä ja Noel säästyttäisiin tartunnalta. Se on kyllä aika epätodennäköistä ottaen huomioon sen ettei Noel vielä täysin kävele, vaan konttaa sekä syö kaiken mitä vaan löytää. Mutta katsotaan, toivotaan ja eletään tunti kerrallaan.



Myös meidän junamatka kotiin oli aika karsea. Kuljettiin Pendolinolla, jossa ei sitä leikkivaunua ole. Niinpä ensimmäiset kolme tuntia me käveltiin Noelin kanssa pitkin vaunua, välillä pysähtyen napostelemaan suolakeksejä ja naksuja. Viimeiset puolituntia yritin nukuttaa yliväsynyttä ja täyttäpäätä karjuvaa taaperoa. Eipä onnistunut ja huuto jatkui vielä ulkona junasta päästyämmekin. Pahoitteluni kanssamatkustajille.
Onneksi Noel nukahti lopulta autoon sen hirmuhuudon päätteeksi.



Pääosin siis huippu viikonloppu takana muutamia pikkuseikkoja lukuun ottamatta. Maalis-huhtikuussa sitten taas uudestaan.
Nyt vain todellakin toivoa, että ei tuotu kotiin vatsapöpöä tuliaisiksi.

Blogin tulevaisuus

 Heippa!
Blogin äärellä taas pitkästä aikaa. Niin monta kertaa on tehnyt mieli lyödä koneeseen virrat päälle ja tulla kirjoittamaan tänne kuulumisia. Kuitenkin aina raskaan päivän päätteeksi oon mielummin kaivanut jääkaapista suklaalevyn, lösähtänyt sohvalle, avannut viaplayn ja katsonut sieltä vähintään neljä jaksoa Greyn anatomiaa. Mielummin olen siis laittanut nämä sekopäiset äitiaivot lepotilaan, kuin että olisin tullut vielä tänne vetämään ne ylikierroksille miettimällä uutta tekstiä.

Myönnän, arki on aika hemmetin rankkaa. Kolme pientä lasta, kaikilla hurja oma tahto, jokainen jatkuvasti jotain vailla. Sanoisin, että neljä jalkaa, viisi kättä, tai 50 silmää ei edes pelastaisi mua tästä. Mutta päivistä selvitään kunnialla läpi ja illan tullen on mikä parhainta kun saa työntää pään hömppäohjelmien sekaan.
Kotona olen lasten kanssa, ihmisten kanssa puhun lähinnä vain lapsista ja sitten vielä tännekkin pitäisi jaksaa kirjoitella - lapsista. Vaikka rakastan tänne kirjoittamista (ja niitä omia lapsia tietenkin), niin on vain ollut pakko työntää edes joku lapsiaihe pois ettei mun pää oo täynnä vaan pelkkiä lapsia.

Oon huomannut, että oon vähän hukassa itseni kanssa. Tuntuu, että kaikki muut etenee elämässään ja minä pyörin vain paikallaan etsien oikeeta suuntaa. Haluaisin kovasti jo töihin, mutta en tiedä mitä haluan tehdä. Ammatti olisi myös varmasti kova juttu, mutta en tiedä mitä haluan opiskella. Lisäksi kolmen lapsen kanssa opiskelu kuulostaa melkeinpä kauhistuttavalta.
Mä kuitenkin marraskuussa hain opiskelemaan lähihoitajaksi ja koulun olisi pitänyt alkaa tammikuussa. Soveltuvuuskoepäivä kuitenkin sattui samalle päivälle kuin Nikon työhaastattelu, joten jätin sen väliin sillä verukkeella. Todellisuudessa kuitenkin jänistin. Oon ollut pian 5 vuotta kotona ja kyllä se pelottaa yhtäkkiä änkeä itsensä uusien ja tuntemattomien ihmisten joukkoon. Eniten ehkä pelotti kuitenkin se oma jaksaminen lasten, kodin ja koulun kanssa. Mutta näin jälkikäteen ajatellen ehkä oli ihan hyvä sittenkin jättäytyä vielä pois. Oon miettinyt, että katson asiaa uudestaan sitten syksymmällä, kun silloin Noelkin on jo isompi.
Lapset kuitenkin kasvaa äkkiä ja pian nämä kotipäivät onkin jo taputeltu, joten täytyy vain yrittää nauttia vielä tästä kiireettömästä ajasta kun ei tarvitse juosta päiväkodin, oman kodin ja työpaikan väliä päivittäin. Veikkaan, että siitä se stressi vasta alkaakin.


Aion tietenkin edelleen jatkaa tämän blogin parissa. Tänne on aina mukava kirjoitella kun se inspiraatio vaan iskee päälle. On myös ihana huomata kuinka näistä tauoista huolimatta ihmiset edelleen käy sivuilla ja kyselee uusien postausten perään. Mä en pysty lupaamaan mitään mullistavaa muutosta blogin aktiivisuuteen, mutta aion kirjoitella tänne aina kun vähänkään siltä tuntuu. :)

Arjen haasteista huolimatta meille kuuluu ihan hyvää. Noel täytti viime kuussa vuoden, joulu meni ihanasti perheen ja sukulaisten seurassa, sekä uusi vuosi vaihtui railakkaissa tunnelmissa. 
Tämä vuosi tuo/toi tullessaan ainakin kaksi uutta muutosta meidän perheeseen. Niko valmistui viime kuussa toiseen ammattiinsa ja nyt tammikuussa pääsi heti aloittamaan työt. Helmikuussa meitä odottaa uusi koti. <3 Ihana sadan neliön rivitalon päätyasunto, jossa on Jadellekkin ihan oma huone. Noel pääsee vihdoin meidän huoneesta pois ja pojat saavat yhteisen huoneen.
 
Erittäin tuplastressaava kuukausi siis tiedossa, sillä muuttaminen on yks helvetti, mutta en silti malta odottaa, että päästään uuteen kotiin!

Vaikka blogi on hissunkissun aina silloin tällöin, niin meidät tavoittaa hyvin esimerkiksi Instagramista.

Mukavaa viikonloppua!