Maistuisiko yhden lapsen hallittu kaaos?


Tähän asti olen elänyt sen ajatuksen kanssa, että kaksi lasta menee siinä missä yksikin. Tai siltä ainakin tuntuu, mutta onko niin enään hetken päästä? Epäilen. Tällä hetkellä Jade on se suurin tekemisen ja arjen haasteiden aiheuttaja ja Kaspian kulkee vain siinä sivussa. Entä puolenvuoden kuluttua? Voin laittaa vaikka pääni pantiksi, että silloin ei tosiaankaan kaksi lasta mene siinä missä yksikin. Ei ainakaan kun kyse on meidän ihanan jääräpäisistä rakkaudenhedelmistä.



Pari päivää sitten koin ison ''ahaa'' elämyksen kun Jade lähti kahdeksi yöksi mummulaan. Yhden lapsen tai pikemminkin yhden vauvan arki, oi miten helppoa se onkaan! Olin aivan unohtanut miten helppoja vauvat voivatkaan olla. Oliko se arki muka näin helppoa pari vuotta sitten yhden vauvan kanssa, vai osaako siitä vasta nyt nauttia eri tavalla? En tiedä, mutta oli huisin rentouttavaa olla pari päivää vain ja ainoastaan liikkumattoman ja puhumattoman lapsen kanssa. Kova ikävä oli kuitenkin Alea ja oli ihana eilen saada meidän höpönassukänkkäränkkä kotiin.

Jos näitä lapsia ei olisi ja täytyisi tulevaisuutta ajatellen valita yksi vai kaksi lasta, vastaisin edelleen, että ehdottomasti kaksi.
Niin onnellinen olen näistä kahdesta. Vaikka jokaikinen päivä voisin repiä kaikki harmaantuvat hiukset päästäni ja purkautua kuin tulivuori ylikuohuvista hermoistani. Ja vaikka kuinka usein tekisikin mieli lähettää jompikumpi tai jopa molemmat kirkuvat lapset banaanilaatikoissa kuuhun asti, niin en silti siitäkään huolimatta IKINÄ vaihtaisi tätä kahden lapsen kaaosta mihinkään. Vaikka myönnettäköön, että huonoina päivinä lievästi mieli tekisi. Mutta sitä varten meillä on onneksi mahtava tukiverkosto, jonne voi aina sillointällöin lykätä pari kiukuttelevaa naperoa ja itse pitää vapaapäivän vanhemmuudesta.

Nuo kaksi sinisilmää ovat meidän rikkaus ja ennen kaikkea rakkaus. Eikä sitä muuta mikään.


Lastenhuone


Lastenhuoneeseen kuuluu värit, valo, nauru ja ilo.
Itse tykkään, että lastenhuoneessa on edes vähän väriä. Minusta lastenhuoneen pitää näyttää LAPSEN huoneelta, eikä suoraan sisustuslehdestä napatulta valkoiselta ''älä vaan koske mihinkään'' -huoneelta. Jaden huoneen värit ovat vielä luokkaa sekalainen, mutta tarkoitus olisi pikkuhiljaa suunnata värimaailmaa enemmän keltaiseen, harmaaseen, valkoiseen ja mustaan. Luultavasti sekaan heitän myös jotain punaista tai turkoosia. Tällä hetkellä huone on vielä turhan ''tyttömäinen'' siihen, että pian siellä oleilee kumpaakin sukupuolta edustavat yksilöt. Muutos kohti neutraalimpaa huonetta on siis tavoitteena. Ei kuitenkaan mene enään kovin kauaa kun huone saa uuden asukkaan, Kaspianin.
Itseasiassa aiemmin tällä viikolla me siirrettiin Kaspian kokeeksi Jaden huoneeseen nukkumaan. Kaksi yötä mä kestin sitä nukkumaanmeno tappelua ja jatkuvaa yöheräilyä, sitten rehattiin Kaspin sänky takaisin meidän oman viereen. Katsotaan tuota siirtoa uudestaan varmaan lähempänä syksyä, ellei Kaspian rupea kesän aikana nukkumaan täysiä öitä.

Meidän lastenhuonetta ei ole sisustamalla sisustettu, vaan kaikkea on ostettu vähän mututuntumalla mikä siellä näyttäisi kivalta. Tällä hetkellä Jaden huoneesta puuttuu myös verhot! Myin neidin ihanat pinkit pöllöverhot pois, enkä ole vielä löytänyt mieleisiä.


UHMA

Jos vuosi sitten valitin uhmasta, niin pöh! Unohtakaa se! Se kiukuttelu ei ollut mitään tähän verrattuna ja nyt voin oikeati todeta: Meillä on UHMA!
Järkyttävä kiukuttelu ja kaikessa vastaan laittaminen on ollut läsnä nyt noin kuukauden verran. Kaikki on EI, eikä mikään kelpaa mitenkään päin. Pienenpienikin vastoinkäyminen tai erimielisyys niin johan on pikkuneidin helvetti auki.
Halutaan syödä, mutta ei haluta kuitenkaan.
Halutaan vaatteeet, mutta niitä ei haluta pukea itse, mutta kukaan ei myöskään saa auttaa.
Ei haluta vaihtaa vaippaa, mutta ei haluta myöskään käydä pöntöllä.
Maitoa, vettä, maitoa, vettä, maitoa maitoa ja itkupotkuraivarit kun kupissa ei ollutkaan mehua..
Näiden kirjoittamista voisi jatkaa loputtomiin.

''Ei'', ''En halua!'', ''En tykkää'' -Ovat tällä hetkellä tässä talossa tutuimmat sävelet Jaden suusta.
Ja jokaikisen pieleen menneen asian päättää RAIVO.
Esimerkiksi eilinen tilanne:
Oltiin ajamassa kotiin ja Niko ajoi auton bussipysäkille meidän talon eteen jättääkseen meidät siihen. Jadella oli kädessään pullo jonka korkkia ei saanut auki. Hän pyysi apua ja Niko vastasi, että avataan se pian kotona. Sitten iski mr Raivo ja Jade päätti, että nyt on hyvä aika jäädä raivoamaan autotielle. Niko nappasi Jaden kainaloon ja kantoi sisälle. Korkki avattiin kotona, mutta eihän se enään kelvannut. Vaan kieltämättä Jade huusi yli puolituntia täyttä raivohuutoa. koska olisi halunnut itse kävellä.

Vaikeinta on ulkovaatteiden pukeminen ja jostain(=kerho tms.) pois lähteminen. Ei haluta pukea, raivotaan, juostaan pakoon, heittäydytään makarooniksi, potkitaan ja rimpuillaan. Muutamasti ollaankin viety neiti autoon sitten ilman ulkovaatteita, kun ei kerran ole kelvannut. Se, että hän kieltäytyy pukemasta ei millään tapaa ole este lähtemiselle. Eiköhän Jadekin sen vielä hoksaa, ellei ole jo hoksannut

Mutta siinä saa aika monta kertaa laskea kymmeneen jottei hermot pala päreiksi. Ja ikäväkyllä usein ne hermon rippeet hieman kärähtävätkin.


Näihin Jaden uusiin kuvioihin on hypännyt mukaan se kauan odotettu ja ihmetelty mustasukkaisuus. Kaikki on ''ALEN OMA!''. Leluista Jade on aivan järjettömän mustasukkainen. Mitään ei haluttaisi jakaa ja kaikki mitä toisella on pakko saada itselle. Tätä neiti on tehnyt kyllä aiemminkin ihan pienestä pitäen, mutta nyt otteet ovat paljon kovemmat. Tavarat revitään väkisin käsistä ja usein myös lyödään. Kaspian ei nykyään saisi koskea yhtään mihinkään. Hyvä jos hipaisee pöydänjalkaa, niin johan on Ale paikalla komentamassa.

Tähän hommaan ei tosiaankaan toimi enään mikään pelkkä EI. Sille vain irvistetään/raivotaan takaisin ja jatketaan pahuuksia. Käytössä on nyt jäähynurkka. Jos ei kolmesta kiellosta huolimatta usko, niin silloin joutuu nurkkaan. Nurkassa ollaan niin kauan kunnes rauhoitutaan ja tullaan halaamaan. Tämä onkin toiminut ihan hyvin ja aika vikkelään likka sieltä juokseekin räkä poskella halimaan.


Välillä tuntuu, että oikeasti hyviä päiviä on nykyään aika niukassa. Sitten tulee mietittyä, että mitä sitä on oikein tehnyt väärin, kun toinen käyttäytyy tällä tavalla. Mutta onneksi voin lohduttautua sillä, että tämä on täysin NORMAALIA. Tuskin Jadestakaan on kivaa vängätä kaikessa vastaan ja karjua, mutta ei hän sitä tahalleen tee. Tämä kaikki kuuluu tähän ikään ja kehitykseen. Joillain tämä vaihe on helpompi ja toisilla paljon rajumpi. Jade taitaa olla lähellä tätä jälkimmäistä ääripäätä. :D MUTTA onneksi tämä menee ohi, eikä kestä ikuisesti.

Muuten Jade on kyllä hyvin fiksu, ihana, nauravainen ja kova höpöttämään.<3
Äidin ja isin rakas uhmatuhma!