Minun sairauteni -Emetofobia

En ole koskaan avautunut fobiastani kunnolla muille kuin Nikolle ja nyt päätin, että olen valmis kertomaan siitä myös muille.

Kirjaimellisesti fobiaa ei pidetä sairautena, mutta henkilökohtaisesti minulle se on sitä. Itse luen sen sairaudeksi ainakin siinä vaiheessa kun se oikeasti rajoittaa elämää ja vaatii hoitoa. Fobioita on monia erilaisia ja minä itse kärsin fobiasta nimeltä emetofobia. Ymmärrettävällä kielellä siis oksennusfobiasta -ja kyllä kaikilla fobioilla on omat hienot nimensä. Tämä fobia on viidenneksi yleisin kaikista.

Hieman faktaa emetofobiasta:

''Emetofobia tarkoittaa kohtuutonta ja järjenvastaista oksentamisen pelkoa. Emetofobia voi ilmetä monella eri tavalla: henkilö voi pelätä vain omaa oksentamistaan, muiden oksentamista, oksentamista muiden nähden ja siihen voi liittyä myös sosiaalisten tilanteiden pelko. Pelko voi myös liittyä pelkästään tarttuvaan oksennustautiin. Toiset pelkäävät eniten pahoinvointia, toisille pelottavimpia ovat oksentamisen äänet, hajut tai itse oksennuksen näkeminen. Jotkut pelkäävät kaikkea siihen liittyvää ja pelko voi rajoittaa jokapäiväistä elämää paljonkin. Usein taustalla on pelko kontrollin menettämisestä, ikävät muistot lapsuuden vatsataudeista tai muu traumaattinen kokemus. Aina fobian syytä ei kuitenkaan tiedetä.''

Miten kaikki alkoi.
Olen sairastanut emetofobiaa kuusi vuotiaasta asti. En ole aivan varma mistä se on lähtösin, sillä niistä vähäisistäkin kerroista kun olen mahataudissa ollut ei ole mitään kovin traumaattisia muistoja. Pienenä (Lue: alakouluikäisenä) muistan, että aina kun iski pahaolo, niin hakeuduin heti ihmisten seuraan. En halunnut olla yksin. Viikonloputkin usein vietin jossain yökylässä, sillä uskoin, että jossain muualla kuin kotona ei tule huonoa oloa. Tai sitten nukuin vanhempien välissä/samassa huoneessa välttääkseni pahan olon. Rakas isäni myös keksi keinon helpottaa mahakipua: Kylmä pyyhe vatsalle ja tadaa pian kipu oli poissa! Tätä kikkaa käytän edelleen.
Kamalimpia muistoja ovat äidin migreenikohtaukset ja tämän pöntön halailu. Viimeisimmällä kerralla vielä kotona asuessani juoksin ulos pakkaseen seisomaan paljain jaloin odottamaan, että äiti lopettaisi oksentamisen. Nyt kun kirjoitin tuon ylös ja ajattelen asiaa, oli ihan pakko hörähtää ääneen. Hah, mikä idiootti minä. Mutta silloin oikeasti pelkäsin. Pelkäsin kuollakseni.
 Pienenä myös huvipuistoreissut olivat täyttä rahan tuhlaamista, sillä enhän mä nyt mihkään laitteisiin voinut pelkoni kanssa mennä. Nykyään esim. vuoristoradat on ihan jees, mutta vieläkin kaikenmoiset kieputin laitteet on ehdoton EI. 
Pisimmillään olin melkein 9 vuotta vuotta oksentamatta, kunnes viime talvena that's happened.

Miten se näkyi arjessa.
Kun ikää tuli lisää fobia paheni ja muutti muotoaan. Muoto muuttui ihan päinvastaiseksi mitä se oli ennen. Nyt pahinta on se, että joku näkisi mun oksentavan tai se, että paha olo iskee jossain missä on muita ihmisiä. 
Yläaste aikoina koulusta lintsasin heti jos tuli vähänkin huono olo ja niitä poissaoloja olikin sitten monta tuntia viikossa, joskus olin kokonaisia päiviäkin poissa pelon vuoksi. Muistan ne ikuiset saarnat asiasta ja aina multa löytyi jotain ihmeen selityksiä poissaoloille. Noh sitten raskaus astui kuvioihin. Lievä raskauspahoinvointi ja hyvästi koulu, ainakin melkein. Koulu kärsi ja pahasti, mutta onneksi opettajat ymmärsivät ja pääsin kuin pääsinkin yläasteen läpi.

Jaden synnyttyä kaikki paheni. Ahdistus ja pelko. Oli jokapäiväisiä muutaman tunnin kestäviä pahoinvointi kohtauksia ja niistähän seurasi jäätävä paniikki ja ahdistus. Pelkkä ajatuskin pidemmistä automatkoista tai pelkästä kaupassa käynnistä aiheuttivat huonon olon ja tuskanhien. Ravintoloissa tai muutenvain ihmisten seurassa syöminen oli jo miltein mahdotonta. Monesti sain syömisestäni tai pikemminkin syömättömyydestäni kuullakkin. Usein itkin Nikolle sitä, että miksi en vain voi olla normaali niinkuin muutkin. Miksi en voisi elää vain normaalia elämää pelkäämättä näin helvetin typerää asiaa. Miksi juuri minä tai miksi juuri tämä fobia? Niin normaali ja luonnollinen juttu kuin oksentaminen. Ei siihen kuole. -mun pää ei vaan ymmärrä sitä. Eikä kukaan muu pysty ymmärtämään tätä, ellei oikeasti sitä itse koe.
 Laihialle muutettuamme Jaden ollessa 7kk asiat meni vain entistäkin huonompaan suuntaan. Kohtauksia oli useammin ja lopulta rupesin eristäytymään. En halunnut mennä mihinkään, enkä halunnut meille ketään. En pystynyt käymään edes kaupassa. Sosiaalisten tilanteiden pelko on helvetinmoinen piru jos sen antaa ottaa itsestään vallan.

Helpotusta fobiaan.
Kesäkuun alussa 2014 tajusin vihdoin hakea apua. Läksin lääkäriin kädet täristen ja tunsin jälleen ahdistuksen ja huonon olon valtaavan koko kropan jännityksen vuoksi. Vastassa oli lääkäri joka kuunteli tarkasti kun ääni väristen ja itku kurkussa yritin selittää ongelmaani. Lopulta tämä vain totesi, että ''Ai mikä? Enpäs ole koskaan kuullutkkaan.'' No sepä hienoa. Lopulta sain kuitenkin virallisen diagnoosin emetofobian lisäksi: lievä depressio ja epämääräinen ahdistuneisuushäiriö. Sain myös lääkkeet ahdistukseen. Niitä popsin vajaa puolivuotta kunnes totesin, että paskat! Tämä likka pärjää ilman!
Pikkuhiljaa elämä alkoi voittaa ja pystyin tekemään jälleen normaaleita asioita, kuten käymään pikaisesti kaupassa ja ystävillä kylässä. Kaiken tämän kruunaa se, että nyt mä osaan syödä ihmisten kanssa! Voin vihdoin käydä ravintoloissa, sekä syödä anopin tekemiä herkkuruokia! Pullatkin katoaa huisin nopeaa kahvipöydästä tämän 150 senttisen kääpiön suihin. Kaikesta tästä paremmasta huolimatta pelko on kuitenkin edelleen läsnä ja tulee sitä varmasti aina olemaankin.

Nykyään fobia ei vaikuta juuri ollenkaan mun normaaliin arkeen. Pitkät automatkat ovat edelleen ahdistavia, sekä ihmisiä täynnä olevat paikat ja pitkät kassajonot, mutta niistä on selvitty ja aion selvitä jatkossakin! Alitajuntaisen huonon olon iskiessä tulee kyllä edelleen ahdistus ja lievä paniikki, mutta saan onneksia suhteellisen nopeasti psyykattua itseni siitä. Olen muuten tainnut joskus täällä mainita mun limsa addiktiostakin? Fobian piikkiin sekin. Limsan juominen tuntui tuovan helpotusta pahaan oloon tai ainakin sai mun alitajunnan uskomaan niin ja sillä tiellä ollaan edelleen. Jännitys on mulla se ahdistuksen ja ''huonon olon'' pahin laukaisija. Kaikki ihmisten edessä esiintymiset, ei kiitos. Kauhulla odottelen myös meidän perheen ensimmäistä vatsatautia, mutta onneksi se ei ole tämän päivän murhe, eikä toivottavasti huomisenkaan.
  Eletään päivä kerrallaan.

Toivon, että tämän julkaisun jälkeen mun läheiset ymmärtäisivät mua edes hieman paremmin. Se, että joskus saatan liueta pois paikalta nopeammin kuin mikäkin gaselli johtuu vaan näistä ihanista ahdistuskohtauksista ja silloin tarvitsen vain hetken omaa rauhaa kootakseni taas itseni kasaan.


Kaspian 2kk!


(linkki:Kaspian 1kk)

Missä on se ihan mini ja ruttuinen vauva? -no ei ainakaan enään täällä. Se pieni ruttukasa on muuttunut jo ihan itsensä näköiseksi isoksi vauvaksi. Ja ikäväkseen poika näyttääkin aika paljolti äidiltään. ;) Meidän blondi ei ole enään se pikkuruinen vastasyntynyt joka vain aina rauhassa tuijotteli ympärilleen ja nukkui 22/24h.

Nyt Kaspianilla on jo jonkinlainen ja aika säännöllinen päivärytmi ja se menee näin:
Aamulla heräillään 09-10 aikoihin ja syödään. Tehdään aamupesut ja puetaan päivävaatteet ylle. Höpötellään ja otetaan vastaan paljon pusuja isosiskolta (äidiltä ja isiltä myös). Tissitellään ja klo. 12-13 Kaspi menee ekoille päikkäreille. Useimmiten Kaspian nukkuu ''pitkät'' päikyt vaunuissa sisällä. Hän nukkuu yleensä sen 3h, eli heräilee 15-16 aikoihin. Ja taas tissiä suuhun. Klo. 16-17 lähdetään yleensä kauppaan tai kyläilemään ja miniukkeli sammuu autoon. Kaspi herää klo. 18-19 ja valvoo 22-23 asti ja sitten suuntaa yöunille.
Jokainen yö on meillä erilainen. Välillä ollaan hereillä enemmän kuin nukutaan ja välillä taas nukutaan yhtä hyvin kuin muumit talven yli.
Mutta esimerkkinä viimeyö:
Kaspian meni nukkumaan klo.22, eka herätys 03, seuraava klo. 04.50, (ihmeen lyhyt pätkä, mutta syynä taisi olla pöksyyn tulleet sinappiplöröt) sitten herättiin 08 ja klo. 09.20 noustiin yöunilta.
Päivisin syömävälit ovat aika tarkkaan 2h ja öisin eka pätkä 4-5h ja loppuyö nukutaan 2-3h pätkissä.

Kaspi ainakin siis tietää yön ja päivän eron. Eikä heräile 1-2h välein ympäri vuorokauden, niinkuin eräs toinen teki.. :D Vaikka niinkuin sanoin, öiden meininki vaihtelee ja kyllä nytkin on niitä huonoja öitä ollut kun heräillään jatkuvasti milloin mistäkin syystä.

Kaspian on aikamoinen sylivauva, eikä ilman megaluokan viihdyttämistaitoja viihdy lattialla tai sitterissä viittä minuuttia kauempaa. Sylissäkin ollessaan herra vaatii jatkuvaa asennon vaihtoa tai vähintäänkin pientä hytkyttämistä.
Hän hymyilee, juttelee ja kovasti yrittää jo kääntyä selältä vatsalleen. Vielä ei kuitenkaan ole onnistunut kylkeä pidemmälle pääsemään. Mahalla ollessaan tämä aina kupsahtaa takaisin selälleen, mutta se menköön vielä painavan pään piikkiin.


Tänään oli Kaspin 2kk neuvola.

Mitat: (suluissa 1kk)

Paino: 4790g  (3650g)

Pituus: 57,4cm (53cm)

Pää: 38cm  (36,1cm)

Kuukaudessa painoa oli tullut 1140g ja pituutta 4,4cm. Ihan hurjaa! Ja täysimetyksellä mennään edelleen. Kaikki myös näin muuten oli täysin kunnossa, paitsi ne silmät.
 
Näin kirjoitettiin neuvolakorttiin:

''Tyytyväinen poika. Kasvu hyvää. Jäntevä ja motoriikka ikätasoista. Silmät rähmii edelleen --> bakteeri viljelyyn. Kasvaa rintamaidolla. Ottaa katsekontaktia, ääntelee ja hymyilee.''

Huomenna täytyy tosiaan suunnata heti aamusta labraan ottamaan silmistä näytteet. Antibiooteista kun ei ollut yhtään apua. Mutta ainakin nyt asia otetaan tosissaan, joten eiköhän tämä tästä. Viimestään ajan kanssa tai leikkauspöydällä.


Ensilumi!


Viime yönä vihdoinkin Vaasa sai tämän ihmeellisen ja valkoisen peitteen ylleen! Vaikka en mikään talven (lue: kylmyyden) ystävä olekkaan, silti niiiiin ihanaa että on lunta! Se tuo niin paljon valoa tähän mustaan syksyyn vai talviko nyt olikin? Ehkä silloin 10vuotta sitten oli marraskuussa jo täys talvi. Tähän asti itse olen pitänyt tätä syksynä, mutta eiköhän ensilumen ansiota nimike voi vaihtua jo talveen.


Sen kaikki jo tietää, ettei tämä lumi ole pysyvä ja sulaa pois parin päivän sisään. Ja sen vuoksi siitä pitääkin ottaa kaikki ilo irti! Jaden kanssa rakennettiin talven eka valkoinen ja hyytävän kylmä hahmo.
Mr lumiukko!


Mukavaa ja talvista viikonloppua kaikille!

Meidän 2-vuotias tytöntyllerö!


Sanat kiltti, temperamenttinen, pikkutarkka, itsenäinen, ujo ja vilkas kuvaavat hyvin Jadea.

Jade auttaa mielellään muita ja hän tykkää hoivata ja pitää huolta. Pikkuveljen hoivaamisesta olenkin täällä muutamaan otteeseen kirjoitellut. Ihanaa kun toinen välittää niin paljon. <3 Jade pitää aina huolen siitä, että Kaspiankin on matkassa jos jonnekkin ollaan lähdössä. Kaspianin itkiessä ei kauaa mene kun isosisko on jo paikalla tarjoamassa tuttia ja syliään tai vaihtoehtosesti hokemassa mulle ''Astia tissiä!'' -elikkä Kaspianille tissiä.

Jade on myös hieman ujopieru. Uusissa paikoissa menee aina oma aikansa ennekuin uskalletaan sanaakaan sanoa tai mihinkään koskea. Siihen asti usein roikutaan äidissä kiinni yhtä lujasti kuin purkka tukassa. Mutta sitten kun päästään vauhtiin, niin se into ja hölpötyspälpätys ei lopukkaan aivan heti! Siinä vaiheessa ei äidistä ole enään tietoakaan.
Leikkiseura on aina plussaa, mutta Jade viihtyy hyvin myös itsekseen. Usein huomaan leikkiväni yksin Jaden huoneessa kun neiti onkin kadonnut jonnekkin muualle puuhaamaan omiaan. Monesti Jade häärää vaikka kuinka kauan leikkikeittiönsä kanssa ja harvemmin huolii ketään muuta niihin leikkeihin mukaan. Katsoa saa, mutta ei koskea -voisi olla Jaden motto.


Kiltteyden ja ujouden takaa paljastuu usein myös ihan toinen ääripää. Komenteleva, uhoava ja karjuva tinttaliisa. Niin käy kun yhteen lapseen on ängetty temperamenttia pienen kylän verran. Siihen päälle vielä uhmaa ja tadaa, katastroofista pyörremyrskyä muistuttava yksilö on valmis!
Jos joku juttu ei mene juuri niinkuin itse Jade Alexandra Amalia tahtoo on tuloksena armoton raivo. Myös erittäin turhanpäiväset asiat saavat neidin kiihtymään nollasta sataan. Sukka on sentin vinossa tai kissa laahustaa liian hitaasti edessä ovat hyviä esimerkkejä.
Eikä neidin pikkutarkkuus helpota tätä luonteenpiirrettä laisinkaan. Kaiken täytyy olla just eikä melkein.


Jade puhuu jo hirmu hyvin lauseita ja sanavarastosta löytyy erittäin paljon sanoja. Meidän tyttö on kunnon hölpötihöppöö ja kun pääsee oikein vauhtiin, niin sitä höpönassun höpötystä tulee vaikka kuinka paljon! Luetellaan kaikkia tavaroita/asioita ja kysellään milloin mitäkin. Pääosin Jaden puhe on selvää ja sitä ymmärtää ihan hyvin, mutta välillä on niitäkin sanoja mistä ei ole harmainta aavistustakaan. Hauskoja Jaden sanoja ovat mm. Astia=Kaspian, bauto=maito, hostu=housut, tanttaat=rattaat, kakka=jalka, kikkiä=leikkiä ja häne oma nimi on tietenkin Ale.
 Neiti tykkää myös kovasti laulusta madafakin darra ja sitä hoilataan aina kun se sattuu auton radiosta soimaan. Ainoastaan tuota ja muumien tunnaria voi kuulla Jaden laulavan, mutta ei mitään muuta. Jade rakastaa kuitenkin kaikkia laululeikkejä, esim. ''pääolkapääpeppu'' on super hauska!

Hittijuttuja tällä hetkellä ovat ehdottomasti muumit, piirtäminen/palapelit ja kotileikit (nuket ja leikkikeittiö). Tämän päivän kivoin juttu onkin tainnut olla nukelle vaipan vaihtaminen. Vaippa päälle ja vaippa pois -sitä tehtiin koko aamupäivä. Nyt Jade on myös kovasti innostunut uudestaan pallon potkimisesta ja aina mummuloissa kyläillessä Jade pitää kyllä siitä huolen, että paapat ja mummat saavat liikuntaa.
Vaikka nukkejen pukeminen ei vielä onnistukkaan, niin itsensä Jade osaa jo pukea ja riisua kiitettävän hyvin. Kaikki vaatteet menee jo hienosti päälle, paitsi ulkovaatteiden (takki/haalari) kanssa on vielä vähän hankalaa. Mutta eiköhän sekin ala nyt talven tulon ja kovan harjoittelun myötä sujumaan!



Tämmöinen pieni 2-vuotias itsepäinen ja ihana taapero meillä asustelee.


Ja nimekseen hän sai..


Kaspian Jaro Waltteri



Ristiäisiä vietettiin läheisessä pappilassa, juuri siinä samassa jossa Jadekin kastettiin. Aivan todella ihana paikka! Paikalle kutsuttiin lähisukua, sekä muutama ystävä. Kaikenkaikkiaan vieraita oli 38.

Kastetilaisuus sujui hyvin, mitens muutenkaan. Muutaman krääkäsyn poika päästi tilaisuuden aikana, mutta tutti hoiti onneksi asiansa nopeasti. :D  Pappi oli mukava, hieman semmonen hassu hömppä hölöttäjä. Itseasiassa tämä sama pappi toimi myös mun rippipappina kolme vuotta sitten ja hän muisti sen jopa itsekkin! Kasteen piti olla vain ihan pikainen, mutta papin puheenaiheet vähän seilasivat aiheesta toiseen. Mutta ei se mitään, niin ihanasti hän meistä perheenä puhui. Meillä käydessään hän kuulemma heti näki Jadesta kuinka onnellinen ja hyvä lapsuus hällä on ja että meillä on erittäin rakastava koti. Melkein rääyin. Vain melkein. Menee kyllä suoraan tunteisiin (hyvällä tavalla, en sentään herneitä nokkaan vetäny ;) ) kun joku ''tuntematon'' sanoo jotain noin
hienoa ja ainakin mulle oikeasti merkitseviä asioita.



Kummeja Kaspianilla on 4 kipaletta. Minun sisko ja serkku, sekä Nikon veli ja lapsuudenystävä. Nikon veli, eli yksi pojan kummeista oli itse kirjoittanut ja säveltänyt pikkuiselle oman laulun, jonka sitten esitti kasteen jälkeen. Olin aivan sanaton ja olen sitä edelleen. Niin ihana! Ja taas jälleen sai tämäkin kovanaama pidätellä kyyneliä oikein urakalla. Kamala itkupilli!

Tämä päivä vierähti kyllä ihan huisin nopeasti, mutta onneksi se on jo ohi! :D Seuraavaksi saakin stressata joulua, eikun?


Meidän koko perhe (erityisesti Kaspian) kiittää kaikkia heitä jotka olivat tätä päivää kanssamme viettämässä! Ihana ja ikimuistoinen päivä. <3

Sniiif -Ja räkätauti on täällä

Niko aloitti köhimisen ja niistämisen tässä muutama päivä sitten ja eilen tuo kavala tauti löysi K:n. Meidän vauvalla on nyt siis ihka ensimmäinen nuha! Oivoi pientä. Nenu vuotaa ja on tukossa, sekä koko poitsu krohajaa kuin rikkinäinen traktori. Mä vielä ajattelin, että pojan ensimmäistä flenssua saataisiin odotella pitkäänkin, sillä onhan ämmä aikamoista supermaitoa. Mutta ei se ainakaan meidän kohdalla ''suojellut'' pikkuista nuhalta yhtään sen kauempaa kuin Jadeakaan, joka litki korviketta. Noh, jospa tämän flunssan jälkeen menisi kaaaaauan, ennenkuin pieni sairastuu uudestaan.

Viime yö oli aivan hirveä! Itkua, vikinää, vääntelehtimistä ja köhinää. Raukalla ei ollut mitenkään päin hyvä olla. Siihen kylkeen vielä tukkoinen, krohiseva ja kuorsaava mies.. Sen verran onnekas olen, että Niko ihan suosista nousi aamulla Jaden kanssa, jotta minä ja K saatiin jatkaa unia jopa 11 asti! Mutta jos tehdään niin, että laitetaan perseelleen mennyt yö sekä päivä perjantai 13. piikkiin? Ehkä huominen on siis edes hitusen parempi päivä, ainakin meidän nuhanokkien osalta.

Meillä jyllää siis miesflunssa, sillä minä ja Jade ollaan ainakin vielä toistaseksi terveitä. Melkein voin kuitenkin jo varautua siihen, että sunnuntaina ristiäisissä saan kulkea räkäpaperi kourassa. Toivoa vain, että pienen olo paranee edes vähän siihen mennessä tai ettei ainakaan kuumetta nousisi.


7 viikon lääkärineuvola


En aivan turhaan eilen viime postauksessa hehkuttanut hyviä öitä, sillä tuo tuntematon käsite toistui myös viime yönä. K meni yöunille tosin vasta klo 00, mutta ensimmäinen unipätkä olikin sitten jo 5 tuntia! Toisen kerran hän söi klo 07 ja yhdeksän maissa noustiin ylös. Silti aamulla ylös noustessa tuntui kuin olisi juuri herännyt sadan vuoden koomasta. Koomasta heräsin kuitenkin viimestään siinä vaiheessa kun puettiin ulkokamppeet päälle ja lähdettiin pojan kanssa vaunuillen kohti neuvolaa. Samaa matkaa tuli myös ystäväni lapsineen, sillä juuri sopivasti meillä oli neuvola-ajat peräkkäin. Ulkona oli muuten aamulla pirun hieno ilma! Asteita suurinpiirtein nolla, maa valkoisessa huurteessa ja aurinko paistoi! Vaikka kesäihminen olenkin, niin oli se vaan ihanaa käppäillä pikku ''pakkasessa.''

Viime neuvolasta oli aikaa huimat 2 viikkoa ja taas päästiin katselemaan pojan mittoja. Ensin mentiin siis neuvolatädin huoneeseen ja siitä vielä lääkärille. K oli kasvanut kahdessa viikossa ihan hurjasti! Taitaa meikäläisen tissit tuottaa kunnon kermaa maidon sijasta. Painoa pojalle oli tullut 640g ja pituutta 3cm. Päänympäryskin oli kasvanut yli sentin verran!

Poika painaa nyt siis 4290g (3650g) ja pituutta löytyy 56cm (53cm)
Pipo oli nyt 37,3cm (36,1cm)

Hyvin kasvaa ämmällä! :)


Lääkärille pääsyä jouduttiin hetken odottamaan ja siinä välissä poika kerkeskin nukahtamaan uudestaan. Riemuhan siinä repesi kun heräsi siihen, että taas riisutaan vaippasilleen, Hyvä jos kuulin mitään mitä lääkäri sanoi, (tuskin lääkärikään kuuli edes omia ajatuksiaan) kun pojan parku raikasi koko huoneessa, ellei jopa koko talossa. Kaikki oli kuitenkin täysin kunnossa (sydän, keuhkot, moroheijaste jne.)

Jälleen kerran ihmeteltiin myös pojan silmiä ja niiden rähmimistä. Nyt vihdoin myös uskottiin ettei se putsaaminen ole vaikuttanut asiaan mitenkään! Saatiin sitten viikon antibioottikuuri testattavaksi. Selvää tulehdusta kun siellä ei kuitenkaan ole, mutta katsotaan nyt jos nämä tipat vaikka auttaisivat. Ja toivottavasti niistä se apu saadaan!

2kk neuvola on jälleen 2 viikon päästä ja silloin saadaan ensimmäiset rokotteet, kääks! Onneksi tämä tosin laitetaan suun kautta ja piikeiltä säästytään vielä toistaseksi.




Äp:n pussukka, tulevien öiden supersankari?



Meidän pieni syysvauvamme on syntymästään asti ollut todella levoton nukkuja. Jalat ja kädet vispaa joka ilmansuuntaan ja aina lopulta poika itse herää omiin hulinoihinsa. Siinä on sitten taas työ saada herra takaisin untemaille, kunnes sama toistuu taas jonkun ajan kuluttua. Kieltämättä poika heräilee öisin n. 8-10 kertaa. On syötöt 2h välein ja siihen päälle vielä loput hillumiset ja heräilyt. Yöt ovat yhtä sänkyjen välillä ravaamista. Nikostakin olisi suurensuuri apu jos tämä vain omistaisi rinnat. Unitissi on nimittäin aina saatava, tai muuten ei nuku kukaan.


Aluksi me nukuttiin perhepedissä, mutta silloin poika roikkui koko ajan tississä kiinni ja heräsi heti jos tisu tippui suusta, eikä mun nukkumisesta tullut mitään. Parempien yöunien toivossa siirrettiin vauva kokonaan omaan sänkyynsä. Alusta asti K nukkui kapalossa, mutta nyt aina jotenkin onnistui pääsemään sieltä ulos ja tadaa hulina ja perseelleen mennyt yö oli taattu!

Eilen törmäsin eräässä ryhmässä kirjoitukseen, jossa toinen äiti kertoi nukuttavansa lapsensa äitiyspakkauksen makuupussiin. No tottakai tämä pieni toivonkipinä hyvästä yöstä oli pakko testata viimeyönä.
 Ja se toimi!
En tiedä oliko se vain hemmetin hyvä sattuma vai oliko pussukka oikeasti niin turvallisen ja mukavan tuntuinen paikka nukkua, jotta hulinatkin unohtuivat kokonaan.
Viime yönä herättiin 3, siiis kolme kertaa! Ensimmäinen unipätkä oli jopa 4h! Jadekin nukkui näin hyvin ensimmäisen kerran ehkä vuoden iässä. :D Ja nyt taas koputetaan varmuudeksi sitä puuta. kopkop*
 Toivon todellakin, että tämä makuupussukka on meidän supersankari ja tulevienkin öiden pelastus!


Kuten kuvista huomaa, pojan silmät rähmivät edelleen pahasti. Huomenna on onneksi 7vko neuvolalääkäri, joten katsotaan mitä ne sielä meinaa. Vieläkö yritetään pelleillä vanulappujen ja keitetyn veden kanssa vai josko me vihdoin saataisiin jotain mikä tähän oikeasti auttaisi.

Pikkuäiti


Oon monesti täällä blogissa kehunut sitä kuinka hienosti Jade on ottanut pikkuveljen vastaan, eikä siihen vielä tänä päivänäkään ole tullut mitään muutosta. Jade rakastaa pikkuveikkaa koko sydämensä pohjasta! Kovasti huolehtii pienen tarpeista ja heti kun laskenkaan vauvan sylistä pois on neiti jo tuomassa mulle vaippaa. Tänäänkin Jaden mielestä oli ihan huippua kun sai pyyhkiä vauvan kuolaa räsyllä. Pikkuveliä olisi myös ihana sylitellä koko ajan. <3 Maailman paras isosisko veljelleen. En voi vieläkään ymmärtää sitä miten helpolla me ollaan tähän asti päästy näiden kahden kanssa. Ainakin vielä voin hehkuttaa tätä mustasukatonta ja suhteellisen helppoa arkea, mutta kyllä se päivä vielä koittaa kun molemmat ovat toistensa kurkuissa kiinni. Uskon, että viimestään sitten kun poika lähtee liikkeelle ei pikkuveli olekkaan enään niin ihana. ;) Onneksi siihen on vielä aikaa!

Jaden hoivavietti näkyy myös hyvin paljon leikeissä. Nukkeleikit ovat alusta asti olleet ihan IN, mutta nyt vauvan tultua taloon Jade häärää niiden kanssa koko ajan. Jade käy aina ''salaa'' hakemassa laatikostaan vaippoja ja kosteuspyyhkeitä, joilla sitten pyyhkii nukkejen pyllyjä ja vaihtelee niille vaippoja. Enään ei myöskään nuket syö pullosta, vaan niillekkin tarjotaan aina tissiä. Tänäänkin mentiin aamupalan jälkeen Jaden huoneeseen oleskelemaan ja heti neiti otti nuken kainaloonsa ja meni keittiönsä ääreen pesemään nuken peppua. Ihan uskomatonta miten lapset oppiikaan soveltamaan leikkeihin niin paljon kaikkia näkemiänsä asioita! Jade on kyllä oikea pikkuäiti.


''tissiä vauvalle!''

Isänpäivä


Lapset ilmeisesti tiesivät, että tänä aamuna äidin on noustava ylös vaikka pää kainalossa. Niinpä molemmat mukulat heräilivät vuorotellen koko yön, jotta unet jäisivät varmasti erittäin vähäisiksi. Ette tiedäkkään kuinka aamulla olisi tehnyt mieli potkia Niko sängystä ylös ja jäädä itse pojan kanssa vielä sänkyyn pötköttelemään. Mutta ei, sillä nyt oli isänpäivä ja Niko on päivänsä ansainnut.

Ylös noustiin yhdeksän aikoihin, siivoiltiin ja tehtiin isille aamupala. Nikon annettiin nukkua 11 asti, kunnes Jade meni meidän yhdessä tehdyn isänpäiväkortin kanssa isiä herättämään. Aamupalaa ei isukki sänkyyn saanut, sillä meillä ei vieläkään ole tässä taloudessa yhtäkään tarjotinta.. :D Mutta hyvin kelpasi pöydällä odottavat voileivät ja kuuma tee uudessa mukissa!



Päivällä suunnattiin mun vanhempien luokse isänpäiväkahveille ja siitä myöhemmin vielä Nikon vanhempien luokse. Nyt on masut täynnä kakkua ja pullaa! Pakastimessakin odottaa vielä meidän kakku, jonka aamulla aivan unohdin. :D


Paapat sai lahjaksi omat superpurkit herkkuineen.



Nikon vanhempien luona oltiin myöhään iltaan asti ja vasta juuri ennen lähtöä muistin, että pakkohan on napata muutamat kuvat Nikosta ja lapsista. Pöh, turhaluulo. Jadehan oli niin väsynyt, että kiukutti aivan valtavasti ja kuvien ottaminen oli sillä hetkellä pienelle tytölle kuin maailmanloppu.
Ehkä sitten ristiäisissä voitaisiin onnistua näissä perhekuvissa.

Vielä kerran: Hyvää isänpäivää kaikille iseille, ainakin niille jotka sen ansaitsevat!


Blogin uusi alku!

Huhhui, ei muuta voi sanoa! En muista koska viimeksi olisin ollut näin hermoromahduksen partaalla kuin mitä nyt eilen ja tänään.

Eilen tosiaan rupesin säätämään ja päätin vaihtaa blogin nimen, sekä osoitteen. Ei mennyt ihan niinkuin piti. Blogin vanha verkkosivu poistui heti kokonaan, eikä postauksiin enään päässyt (eikä niihin pääse vieläkään verkon kautta) Yritin myös luoda uuden blogin vanhalle osoitteelle, jotta olisin sielä voinut ilmoittaa blogin muutosta, mutta jostain syystä sitä osoitetta ei voitu ottaa käyttöön, vaikka se oli poistunut.
Seuraava ongelma olikin se, että kun meni blogin sivuille, niin sivu vain päivittyi jatkuvasti hyppien takaisin alkuun. Tekstejä ei siis pystynyt lukemaan muutamaa lausetta enempää.

Lopulta poistin koko blogin ja loin sen uudestaan tähän uuteen osoitteeseen.
Kaikki vanhat jutut siis katosivat, paitsi tekstit, sillä ne sain onneksi kopioitua koneelle ja liitettyä tähän uuteen blogiin takaisin.

Liittykää siis uudestaan lukijoiksi! (Oikealla reunassa on ''liity tähän sivustoon'' -painike!) Myös muiden oikeassa reunassa olevien painikkeiden (facebook,insta,bloglovin,blogipolku) pitäisi toimia niinkuin pitää.
Ilmoittakaa myös jos huomaatte jotain ongelmia. :)

Tästä lähtee käyntiin blogin uusi alku uudella nimellä.

Meidän kahden lapsen kaaos toivottaa teille kivaa ja vähemmän harmaita hiuksia aiheuttavaa lauantaita!

Blogin nimi ja osoite muuttuu!

Tällä blogilla on nyt ollut kaksi nimeä. Ensimmäinen HappyLittleFamily ja nyt tämä nykyinen (TimantitOnikuisia). Kumpikaan ei kuitenkaan ole missään vaiheessa tuntunut oikealta. Ne eivät vain iske.
Oon jo pitkään pohtinut blogille uutta nimeä, nimeä joka kuvastaisi meitä ja sitä mistä kirjoitan.
Nyt olen sen nimen löytänyt.

Nimi hyppäsi naamalle erään toisen blogin tekstin otsikossa. Ja siitä tuli heti se fiilis, että that's it, tämä se on!

Kahden lapsen kaaos.

Sitä meillä on ja siitä tämä blogi kertoo.

Nimen lisäksi myös blogin osoite muuttuu: http://kahdenlapsenkaaos.blogspot.fi
Vaikka yritin kaikenmoisia taikatemppuja, niin en saanut laitettua uudelleen ohjausta vanhasta osoitteesta uuteen. Toivon todella, että kaikki vanhat, sekä uudet lukijat löytävät tämän uuden osoitteen!

Vanha:


Uusi:

Kuvapläjäys Swingelingistä!

Meidän koko poppoo vietti tänään aamupäivän Swingelingissä riehuen! Tai niinkuin Jade sanoo ''pinkumaassa.'' Viimeksi oltiin siellä Tammikuussa ja oli paikka siitä hitusen muuttunut. (Viime käynnistä voitte lukea tästä,KLICK!) Jade oli aivan onnensa kukkuloilla ja kyllä se oman lapsen riemu tarttui myös muhun ja Nikoon. Sen sijaan, että joka päivä vain kyläiltäisiin jossain, oli ihana tehdä pitkästä aikaa tämmöstä mukavaa koko perheen voimin!


''K'' nukkui tyytyväisenä vaunujen kopassa lähes koko sen ajan mitä tuola oltiin. Miniukkeli onkin tänään jo 6 viikon ikäinen!



Hyvät viikonloput kaikille meidän poppoolta!