Kaspian 3kk + Neuvola


(1kk,2kk)

Hurjaa, että meidän minimies on jo kolmen kuukauden ikäinen!
Kaspian on iloinen ja tyytyväinen vauva. Kaspi on oikea vauhtihirmu! Jalat ja kädet vispaa jatkuvasti joka suuntaan ja hän olisi koko ajan menossa jonnekkin jos vain pääsisi. Mahallaan ollessa leikitään lentokonetta ja sitten ähistään ja puhistaan kun ei päästäkkään lentoon taikka eteenpäin. Kaspian on nyt muutamasti onnistunut kääntymään selältä vatsalle! Nyt jo! Ongelmana on vielä edessä oleva/alle jäävä käsi, mutta pari kertaa herra on tosiaan onnistunut taiteilemaan ittensä masulleen. Ei enään kyllä uskalla sohvalle ilman valvontaa jättää. Ihan surku tulee kun ajattelee, että lapset kasvaa näin nopeaa! Vaikka toisaalta on todella hienoa ja ihanaa seurata kun he kasvavat ja oppivat joka päivä jotain uutta.

Yöt ovat menneet edelleen vain parempaan suuntaan ja jo jokusen yön Kaspianin eka unipätkä on ollut jopa 7h! Yöunille Kaspi menee 22-23, ensimmäinen herätys on yleensä 04-06 ja siitä jatketaan 2-3h välein koko päivän. Päikkäritkin sujuvat nykyään paremmin ja sohvalla voidaan ihan hyvin nukkua tunninkin verran, aiempien 3-5min pätkien sijaan! Ensimmäiset päikkärit Kaspian nukkuu yleensä ulkona, n 2-3h. Iltasin usein käy niin, että tyyppi menee aivan yliväsymyksen puolelle ja sitten täytyy kyllä tehdä kaikkensa itkevän vauvan kanssa jotta tämä nukahtaa. Muuten onneksi Kaspian nukahtaa aina itse, jopa iltasinkin hänet saa tissittelyn jälkeen vain laittaa sänkyyn ja sinne sitten simahtaa itsekseen.


Tänään meillä oli heti aamusta Kaspianin 3kk neuvola. Tiedossa oli tällä kertaa rokotteita ja ensimmäiset piikit! Ensin vaihdettiin neuvolatädin kanssa kuulumisia ja sitten riisuttiin Kaspian vaippasilleen. Testattiin niskan kannatus, heijasteet, katsekontakti ja lelun seuraaminen. Kaikki oli kunnossa, paitsi Kaspian ei kiinnostunut lelun seuraamisesta ollenkaan, sillä yllä oleva taulu sekä neuvolatädin naama oli paljon kiinnostavampi. Kotona kuitenkin onneksi seuraillaan hyvin kaikkea mitä ympärillä tapahtuu.
Ja taas palattiin aiheeseen -Kaspianin rähmivä silmä. Vasen silmä on vihdoin lopettanut rääppäämisen kokonaan, mutta oikea silmä on ''ennallaan.'' Ensi kerralla 4kk neuvolassa on myös lääkäri ja sielä sitä sitten taas katellaan enempi.

Sitten se kasvu!
3kk mitat:  (suluissa 2kk mitat)

Paino: 5790g  (4790g)

Pituus: 60cm  (57,4cm)

Pipo: 39,1cm  (38cm)

''Suloinen poika! :) Kasvaa hienosti täysimetyksellä. Päätä kannattaa vatsamakuulla. Kääntynyt jo. Katsekontakti, juttelee. Silmä vielä rähmii. Hieno poika! :)''

Hyvin siis kasvaa! Painoa tullut kuukaudessa tasan kilo ja pituutta 2,5cm. :)

Mittojen jälkeen oli rotan ja piikkien aika. Rotan Kaspian otti vastaan pienen kitinän säestyksellä ja lopussa onnistui vetämään sitä henkeenkin. Yskimisen loputtua kiusattiin vielä lisää ja lyötiin kaksi piikkiä reisiin. Ja se ääni mikä pojasta lähti! Raasu kuulosti ihan kiljuvalta sialta teurastamolla. Kamalaa katsottavaa kun toiseen sattuu niin. Toivottavasti rokotteet eivät ainakaan kovin pahaa kuumetta nostaisi tai muutakaan ikävää oiretta ilmenisi.

Nyt Kaspian on nukkunut tyytyväisenä ulkona pian 2h ja niin taitaa seuraavat lähipäivät mennäkkin, että uni maistuu entistäkin paremmin.


Meidän joulua!



Nyt on joulut jouluiltu ja joulupukkikin päässyt lomalle.
 Meidän joulu sujui todella mukavasti läheisten kesken.
 Aatonaaton iltana valkkasin Jadelle muutaman lahjan kuusen alle, jotka hän saisi avata jo aamulla tässä kotosalla. Aattona noustiin herätyskellon avulla klo 9 ja aamupalan jälkeen hyökättiin lahjojen kimppuun. Jostain näkymättömästä paketista purkautui myös jäätävä kiukkukohtaus Jadelle. Kaikki lahjat kun eivät olleetkaan hänen. Voihan kurjuus sentään.. Neidin ensimmäisestä paketista kuoriutui paljon toivotut tanttaat, elikkä nuken rattaat! Siinä onnenhöyryissä unohtuivat muut paketit ihan täysin. Pienen kannustuksen ja miljoona kertaa ''isi kasaa rattaat sitten kun muut lahjat on avattu'' -hokeman jälkeen jade vihdoin avasi myös muutkin paketit. Niistä löytyi saippuaa (Lue:jonka Jade onnistui avaamaan ja kaatamaan lattialle), siivoussetti ja muovailuvahaa.

Oltiin me muutkin oltu edes vähän kilttejä, sillä meillekkin löytyi muutama paketti. Tontutkin oli kuulleet mun toiveen ihanasta rannekorusta ja Niko sai sen kiroamisen arvosen pelinsä (kiitos jonkun ihanan  julletontun). Nyt olkkarista löytyy myös uusi lipasto, matto ja lamppu! Kaspian sai vaatetta, pari pehmolelua, astioita ja musiikkia soittelevan yövalon. Iso kiitos tontuille! ;) Kaikki joululahjat olivat todella mieluisia!

Tissiä vauvalle! 
Aamupäivästä suunnattiin mun siskon luokse syömään ja viettämään joulua. Vaikka en mikään jouluruoan ystävä olekkaan, niin kyllä silti kinkku ja pottumuussi aina maistuu. Puhumattakaan tortuista ja pipareista! Ruoka oli todella hyvää ja seura vielä parempaa <3 Joulu ilman perhettä ja läheisiä ei ole joulu ollenkaan.

Ruokailun jälkeen oli joululahjojen jaon aika. Ja voi että niitä lasten riemunkiljahduksia lahjoista! Kunpa itsekkin pystyisi vielä sellaiseen onneen. :D


Tutkittiin uusia leluja, kuunneltiin joululauluja, juteltiin ja syötiin. Siinä se päivä hyvin nopeasti menikin. Kiitos vielä!
Illalla saatiin vielä kotiin vieraiksi Jaden mummu ja paappa, sekä kummit. Ja Jadelle lisää lahjoja. En tiedä mikä näköhäiriöinen tonttu meidän ikkunalla on käynyt kun Jade meinasi aivan hukkua lahjoihinsa! ;) Oli vaatetta, piirustus juttuja (paljon!), palapelejä, leffoja, leikkiruokia ja astioita, sekä kävelevä koira, lääkärilaukku, nuken syöttötuoli ja mitähän vielä.. :D 
Kyllä nyt saa neiti ainakin olla tyytyväinen.



Tänään ollaan taas jatkettu ''syödään itsemme ähkyyn'' -suunnitelmalla ja käytiin anoppilassa vetämässä napa täyteen jouluruokaa.

Kiitos kaikille teille jotka olette olleet viettämässä meidän kanssa joulua!
Ihanaa aikaa ja ihania muistoja.

Nyt vain kohti uutta vuotta!

Tukihenkilönä synnytyksessä

Lauantaina 12.12 heräsin viestiin, jossa ystäväni ilmoittaa olevansa synnärillä. Eikä siinä mitään, johan sitä oltiin odoteltukin kun viikkoja oli kasassa jo 40+2. Innosta hihkuen kyselin miten sielä menee ja sain vastauksen ''Tuu munkaa tänne. Kuolen!''

Pikaisesti kaikki tarvittavat tavarat kasaan ja samalla yritin pumpata henkeni edestä näitä rusinoita tyhjiksi. Stressasi hirmuisesti miten Kaspian pärjäisi ilman äitiä ja tissejä, sillä ei mulla ollut mitään aavistusta siitä kuinka kauan olisin poissa. Kaikista eniten mua kuitenkin jännitti! Siis jännitti aivan jäätävän paljon, niin paljon että ihan tärisin. Mikä siinä sitten oli niin jännittävää? - en tiedä. Ehkä se, että vasta muutama kuukausi takaperin olin itse kokemassa samaa ja nyt pitäisi mennä katsomaan kun joku toinen kokee sen saman. Sen helvetillisen kivun, mutta elämänsä ihanimman hetken.


Sairaalalle pääsin 12 aikaan, n. tunti viestin saamisesta. Melissa oli vielä tarkkailuosastolla, sillä tilanne oli vasta todella alussa. Sielä me sitten vietettiin muutama tunti jutellen niitä näitä ja odotellen, että tilanne edistyy. Klo 17 aikoihin siirryttiin vihdoin saliin ja Melissa pääsi kuumaan suihkuun lievittämään kipuja. Tiedettiin, että vielä kuitenkin menisi jokunen tovi pienen syntymään, sillä paikat eivät olleet vielä kolmeakaan senttiä auki. Kivut olivat tässä vaiheessa Melissalla jo aika kovat, mutta vielä ei voitu antaa edes epiduraalia.
Muistan, kun Niko aina kovasti kehui, että hyvin menee, plaaplaa ja lässynlää ja jotain muuta tsemppaavaa tekstiä sieltä koko ajan tuli ja kuinka se tuntui niin turhauttavalta niissä kivuissa. Silti ne täysin samat jutut pääsi mun suusta Melissalle! Ei siinä voi oikeasti muutakaan kun vaan tsempata toista parhaansa mukaan, vaikka sillä hetkellä se ehkä sitä synnyttäjää ärsyttääkin, mutta uskon, että kyllä se silti huomaamattaan aina auttaa kun joku kehuu ja rauhoittelee vierellä. Voin kertoa, että se toisen kärsimyksen katsominen saa todella avuttoman olon aikaan! Lisänä siihen vielä se, että kun oikeasti itse kokeneena tietää sen kuinka helvetisti se sattuu ja sitten et edes voi tehdä asialle mitään.. Pakko siinä oli itsekkin muutamat kyyneleet päästää, kun oli niin paha olla toisen puolesta.

Klo 18 aikoihin Niko toi Kaspianin sairaalalle tissille ja samalla sain lypsää taas pojalle maitoa. Ja taas itkettiin. Tuntui niin pahalta Kaspianin puolesta, että äiti on poissa. Kaspian on ollut musta erossa max. kauppareissun ajan ja yleensä silloinkin hän on vain nukkunut autossa ja nyt yhtäkkiä äiti onkin poissa moonta tuntia. Mutta onneksi tiedän, että Nikon kanssa lapset on aina hyvässä hoidossa. Jade ei onneksi ikinä edes huomaa jos mä olen poissa tai ei ainakaan itke perään. Onneksi myös mummu ja paappa olivat meillä neitiä viihdyttämässä.


 Huoneeseen palattuani Melissa oli jälleen käyrillä ja saikin siinä melkein heti kipupiikin, jonka pitäisi viedä supistuksista pahimman terän pois. Siitä ei kuitenkaan tuntunut kuulemma olevan mitään apua. Klo 20 paikat olivat vihdoin sen verran auki, jotta epiduraali voitiin laittaa. Samalla sovittiin, että nyt kun tilanne rauhoittuu kävisin pikaisesti kotona laittamassa Kaspianin yöunille ja palaisin sitten takaisin. 
Kotona ehdin olla muutaman tunnin, kunnes hieman ennen puoltayötä lähdin lumisateeseen pyöräilemään kohti sairaalaa. Vaikka matkaa ei ollut kuin 5km, niin silti siinä myrskyssä se tuntui ikuisuudelta. Yhtäkkiä Melissalta tuli viesti, että 5cm auki, siitä hetki niin toinen viesti: 6cm auki! Olin aivan satavarma, että en mitenkään ehdi sinne ajoissa jos tilanne näin nopeasti etenee.

Ehdin kuitenkin hyvin paikalle ja Melissa oli juuri saamassa kolmatta lisäannosta epiduraalia. Se ei kuitenkaan tuntunut auttavan yhtä hyvin kuin aiemmin ja supistuksiin tuli mukaan paineen tunne. Tokasin siinä heti, ''että ootko ihan varma ettet ois jo täysin auki?'' Melissa piti päänsä ja oli aivan varma ettei se olisi mitenkään mahdollista, ei näin nopeasti. Siinä sitten lohduttelin. että se voi hyvinkin olla mahdollista. ''Kaikki voi edetä yhtäkkiä tosi nopeasti.'' Paineen tunne vain kasvoi ja soittelin kätilöä paikalle. Paikat olivat pientä reunaa lukuun ottamatta jo täysin auki ja enään täytyi vain odotella vauvan laskeutumista. Tuntia myöhemmin alkoi ponnistusvaihe. Pidin kädestä, tsemppasin ja kehuin. Joka ponnistuksella totesin, että saa puristaa mun kättä niin lujaa kun pystyy jos siltä tuntuu ja kyllä siitä likasta voimaa lähteekin! :D

19 minuuttia myöhemmin klo. 02.20 syntyi täydellinen pieni tyttö!
 Ja itku pääsi meillä kaikilla! Se tunne oli jotain niin sanoin kuvaamatonta! Vaikka kyseessä ei ollutkaan oma lapsi, niin silti se tunne oli hyvin samanlainen kuin silloin kun itse on saanut omat lapsensa pihalle. Se onni ja se helpotus! Vieläkin kun ajattelen sitä tunnetta, niin hymy nousee väkisinkin korviin asti, oli se vaan niin mahtava ja aivan sanattomaksi vetävä tunne!


Kokemuksena tämä oli aivan mahtava! Oon aivan todella kiitollinen Melissalle, että pääsin mukaan ja sain näin ikimuistoisen asian kokea! Ja ihan varmasti menen uudelleen jos tällainen tilanne tulee uudestaan eteen. Suosittelen myös muita menemään tukihenkilöksi synnytykseen jos vain siihen on mahdollisuus! Niin mahtava kokemus se on.

Onnea vielä Melissalle ja hänen perheelleen supersuloisesta tytöstä!

Imetys ei ole itsestäänselvyys

 Kun ensimmäisen kerran se pieni ruttuinen vastasyntynyt vauva nostetaan rinnalle ja tämä ymmärtää heti tissin idean ja alkaa imemään rintaa silmät suurina sinuun katsoen. Se hetki oli täydellinen, joten sitä se tulee olemaan jatkossakin. Täydellistä. Imetys tulisi onnistumaan täydellisesti.
Tai sitten ei.


Jaden kanssa imetys lähti sujumaan sairaalassa todella hyvin. Sitten kuvioihin astui tuttipullo ja lisämaito alhaisten sokereiden vuoksi. Neiti tottui pullon helppouteen ja alkoi hylkiä rintaa. Aina alkoi armottomat rintaraivarit jos yritti tissiä tarjota ja vasta kamalan taistelun jälkeen Jaden sai tarttumaan tissiin ja syömään. Kunnes tuli se ensimmäinen ilta, kun tyttö ei siihen rintaan enään tarttunutkaan. Jade oli 4 päivän ikäinen ja oltiin ensimmäistä yötä kotona. Koko ilta ja yö oli suoraansanoen yhtä helvettiä. Jade huusi nälkäänsä, tissi ei kelvannut, ei mitenkään päin. Hytkytin ja hyssytin, kävelin ja hyppelin ympäri kämppää. Istuttiin ja makoiltiin, ei kelvannut. Jade huusi monta tuntia ja samalla minä itkin paskaa oloa kun en osannut edes omaa lasta ruokkia. Aamuyöllä oli pakko lähettää Niko abc:lle ostamaan pullo ja korviketta.
Syy miksi en ollut älynnyt ostaa niitä kotiin valmiiksi oli se, että olin niin varma siitä, että imetys onnistuisi! Jostain kumman syystä olin saanut sen käsityksen, että tissi vauvalle vaan suuhun ja that's it -niin helppoa se olisi.
Me oltaisiin voitu onnistua jos olisin tiennyt silloin imetyksestä enemmän. Jos olisin osannut pyytää kunnolla apua, enkä vain tyytyä kätilöiden hokemaan: ''imetä imetä imetä, kyllä se siitä.'' Tai jos olisin jo silloin kuullut sellaisesta kuin tahdistettu pulloruokinta.

Niin vain tissi vaihtui korvikkeeseen ja osittain omaan pumpattuun maitoon. En tuntenut juurikaan huonoa omaa tuntoa, vaan enemmänkin helpotusta. Helpotusta siitä, ettei enään tarvinnut tapella yli puoltatuntia ennenkuin tytön sai syömään, vaan nyt neiti otti maidon tyytyväisenä vastaan heti kun sitä tarjottiin, pullosta.

Tuli toinen raskaus ja toinen vauva. Nyt ensimmäinen ajatus imetystä kohtaan oli se, että aion onnistua ja teen sen eteen kaikkeni.
Kaspian syntyi ja jälleen vauvan ollessa vain kahden päivän ikäinen astui kuvioihin pullo. Se hirviö jota syytin Jaden imetyksen pilaamisesta. Kaspian sai yhden 20ml annoksen korviketta, mutta koska olin päättänyt onnistua, aloin pumpata omaa maitoa lisämaidoksi ja tutustuin tahdistettuun pulloruokintaan. Bilirubiiniarvot jatkoivat kuitenkin nousua ja Kaspian oli todella väsynyt koko ajan, eikä näinollen jaksanut pysyä rinnalla hereillä. --> Paino jatkoi jyrkkää laskuaan --> vähemmän rintaa ja enemmän omaa maitoa pullosta. Sitten ilmestyi  tuttujuttu ja mukava ystävämme: rintaraivarit. Ei onneksi kuitenkaan läheskään yhtä pahat kuin Jadella, mutta hankalat silti. Rupesin sitkeästi antamaan vain enemmän rintaa ja lopulta pullo sekä lisämaito jäivät kokonaan pois. Paino lähti lopulta nousuun, mutta aika laiskasti, sillä ei Kaspian edelleenkään jaksanut imeä rintaa muutamaa minuuttia kauempaa. Mutta pikkuhiljaa mentiin parempaan suuntaan.

Nyt kun poika on 2,5kk imetys sujuu erinomaisesti ja voisin sanoa sen sujuvan jopa täydellisesti.
Tissi suuhun ja that's it. Tällä hetkellä se menee niin ja toivottavasti menee vielä pitkään!


Ilman omaa päättäväisyyttäni ja Facebookin imetyksen tukiryhmää me ei varmastikkaan oltais päästy näinkään pitkälle täysimetyksellä.
Näin yhden korvikevauvan ja yhden täysimetetyn vauvan äitinä voin kuitenkin sanoa, että molemmissa ''tavoissa'' (lue: tissittelyssä ja pullossa) on omat hyvät ja huonot puolensa. Rakastan imettämistä ja se on mulle erittäin tärkeää, mutta en siltikään näe mitään pahaa korvikkeessa. Aina ei vain voi onnistua, ei vaikka kuinka yrittäisi. Eikä mun mielestä kenenkään pitäisi potea siitä huonoa omaa tuntoa! Sai vauva maitonsa sitten tisusta tai pullosta, niin tärkeintä on pienen kasvu, sekä kylläinen ja hyvinvoiva masu ja kumpikin näistä tavoista takaa sen varmasti.
On hyvä muistaa, että kaikkea ei pidä pitää itsestäänselvyytenä, ei edes imetystä.
-Toivo parasta, varaudu pahimpaan.

Kuulumisia

Kukkuu ja täällä taas!
Monesti on pitänyt tulla kirjoittelemaan, mutta päivisin ei pahemmin aikaa ole ja iltaisin lasten unille menon jälkeen Netflix ja rentoutuminen vie voiton. Oon aivan hurahtanut seuraamaan sieltä kaikkia hyviä sarjoja!
Nykyään on tosiaan aika niukasti aikaa kirjoitella, sillä Jade ei ole nukkunut päiväunia enään pariin viikkoon ollenkaan ja Kaspiankin menee yöunille vasta klo.22-23. Nyt pääsin tähän pyörähtämään kun Jade tuijottaa teeveestä ''lalleja'' -eli halinalleja. Kaspi puolestaan vetää sikeitä. (Nyt kun pääsin sanomasta, niin Jade hyppii sohvalla heitellen tyynyjä ja Kaspian kiljuu vieressä innoissaan.. Näinhän sen pitikin mennä.)

Arki rullaa ihan kivasti päivä kerrallaan. Haastetta siihen vain tuo aika paljon se ettei tuo pienempikään pullaposki meinaa nukkua päivisin. En muista koska viimeksi Kaspian olisi nukkunut tuntia pidempään jossain muualla kuin autossa. Yleensä nukkuu vain tuommosia 5-10min pätkiä ja sitten ollaan täynnä kiukkua kun väsyttää liikaa. Mutta eiköhän tämäkin tästä sitten kun saa enemmän säännöllisestä rytmistä kiinni.


Ajatella, että nyt on jo joulukuu ja jouluun on enään 15 päivää! Vielä kun saisi edes jouluksi lunta. Kerrankin olen ollut ajoissa ja kaikki lahjat on jo ostettu! Enään vain pakettiin ja komeron ylähyllylle odottamaan. Jade nimittäin löysi jo muutaman lahjansa kun oltiin tyhmänä jätetty pussi vaatekomeron lattialle. Ihmeteltiin kun oli yhtäkkiä niin hiljaista ja sitten tuo pieni tonttutoljanteri juoksee olohuoneeseen onnesta hihkuen uusi leikkisiivoussetti kourassaan. Onneksi Jade on kuitenkin vielä näin pieni, että tuskin enään jouluna muistaakaan nähneensä koko lelua.

Sunnuntaina Jadekin pääsee elämänsä ensimmäiseen joulujuhlaan. Saa nähdä mitä tuumaa joulupukista. :D Viime vuonna se ei ollut kiva juttu lainkaan.


Yritin tässä yksi päivä myös kuvailla joulukorttikuvia ja muutaman ihan kelpokuvan sainkin. Niistä lisää myöhemmin! :)

Kivat keskiviikot kaikille!


Minun sairauteni -Emetofobia

En ole koskaan avautunut fobiastani kunnolla muille kuin Nikolle ja nyt päätin, että olen valmis kertomaan siitä myös muille.

Kirjaimellisesti fobiaa ei pidetä sairautena, mutta henkilökohtaisesti minulle se on sitä. Itse luen sen sairaudeksi ainakin siinä vaiheessa kun se oikeasti rajoittaa elämää ja vaatii hoitoa. Fobioita on monia erilaisia ja minä itse kärsin fobiasta nimeltä emetofobia. Ymmärrettävällä kielellä siis oksennusfobiasta -ja kyllä kaikilla fobioilla on omat hienot nimensä. Tämä fobia on viidenneksi yleisin kaikista.

Hieman faktaa emetofobiasta:

''Emetofobia tarkoittaa kohtuutonta ja järjenvastaista oksentamisen pelkoa. Emetofobia voi ilmetä monella eri tavalla: henkilö voi pelätä vain omaa oksentamistaan, muiden oksentamista, oksentamista muiden nähden ja siihen voi liittyä myös sosiaalisten tilanteiden pelko. Pelko voi myös liittyä pelkästään tarttuvaan oksennustautiin. Toiset pelkäävät eniten pahoinvointia, toisille pelottavimpia ovat oksentamisen äänet, hajut tai itse oksennuksen näkeminen. Jotkut pelkäävät kaikkea siihen liittyvää ja pelko voi rajoittaa jokapäiväistä elämää paljonkin. Usein taustalla on pelko kontrollin menettämisestä, ikävät muistot lapsuuden vatsataudeista tai muu traumaattinen kokemus. Aina fobian syytä ei kuitenkaan tiedetä.''

Miten kaikki alkoi.
Olen sairastanut emetofobiaa kuusi vuotiaasta asti. En ole aivan varma mistä se on lähtösin, sillä niistä vähäisistäkin kerroista kun olen mahataudissa ollut ei ole mitään kovin traumaattisia muistoja. Pienenä (Lue: alakouluikäisenä) muistan, että aina kun iski pahaolo, niin hakeuduin heti ihmisten seuraan. En halunnut olla yksin. Viikonloputkin usein vietin jossain yökylässä, sillä uskoin, että jossain muualla kuin kotona ei tule huonoa oloa. Tai sitten nukuin vanhempien välissä/samassa huoneessa välttääkseni pahan olon. Rakas isäni myös keksi keinon helpottaa mahakipua: Kylmä pyyhe vatsalle ja tadaa pian kipu oli poissa! Tätä kikkaa käytän edelleen.
Kamalimpia muistoja ovat äidin migreenikohtaukset ja tämän pöntön halailu. Viimeisimmällä kerralla vielä kotona asuessani juoksin ulos pakkaseen seisomaan paljain jaloin odottamaan, että äiti lopettaisi oksentamisen. Nyt kun kirjoitin tuon ylös ja ajattelen asiaa, oli ihan pakko hörähtää ääneen. Hah, mikä idiootti minä. Mutta silloin oikeasti pelkäsin. Pelkäsin kuollakseni.
 Pienenä myös huvipuistoreissut olivat täyttä rahan tuhlaamista, sillä enhän mä nyt mihkään laitteisiin voinut pelkoni kanssa mennä. Nykyään esim. vuoristoradat on ihan jees, mutta vieläkin kaikenmoiset kieputin laitteet on ehdoton EI. 
Pisimmillään olin melkein 9 vuotta vuotta oksentamatta, kunnes viime talvena that's happened.

Miten se näkyi arjessa.
Kun ikää tuli lisää fobia paheni ja muutti muotoaan. Muoto muuttui ihan päinvastaiseksi mitä se oli ennen. Nyt pahinta on se, että joku näkisi mun oksentavan tai se, että paha olo iskee jossain missä on muita ihmisiä. 
Yläaste aikoina koulusta lintsasin heti jos tuli vähänkin huono olo ja niitä poissaoloja olikin sitten monta tuntia viikossa, joskus olin kokonaisia päiviäkin poissa pelon vuoksi. Muistan ne ikuiset saarnat asiasta ja aina multa löytyi jotain ihmeen selityksiä poissaoloille. Noh sitten raskaus astui kuvioihin. Lievä raskauspahoinvointi ja hyvästi koulu, ainakin melkein. Koulu kärsi ja pahasti, mutta onneksi opettajat ymmärsivät ja pääsin kuin pääsinkin yläasteen läpi.

Jaden synnyttyä kaikki paheni. Ahdistus ja pelko. Oli jokapäiväisiä muutaman tunnin kestäviä pahoinvointi kohtauksia ja niistähän seurasi jäätävä paniikki ja ahdistus. Pelkkä ajatuskin pidemmistä automatkoista tai pelkästä kaupassa käynnistä aiheuttivat huonon olon ja tuskanhien. Ravintoloissa tai muutenvain ihmisten seurassa syöminen oli jo miltein mahdotonta. Monesti sain syömisestäni tai pikemminkin syömättömyydestäni kuullakkin. Usein itkin Nikolle sitä, että miksi en vain voi olla normaali niinkuin muutkin. Miksi en voisi elää vain normaalia elämää pelkäämättä näin helvetin typerää asiaa. Miksi juuri minä tai miksi juuri tämä fobia? Niin normaali ja luonnollinen juttu kuin oksentaminen. Ei siihen kuole. -mun pää ei vaan ymmärrä sitä. Eikä kukaan muu pysty ymmärtämään tätä, ellei oikeasti sitä itse koe.
 Laihialle muutettuamme Jaden ollessa 7kk asiat meni vain entistäkin huonompaan suuntaan. Kohtauksia oli useammin ja lopulta rupesin eristäytymään. En halunnut mennä mihinkään, enkä halunnut meille ketään. En pystynyt käymään edes kaupassa. Sosiaalisten tilanteiden pelko on helvetinmoinen piru jos sen antaa ottaa itsestään vallan.

Helpotusta fobiaan.
Kesäkuun alussa 2014 tajusin vihdoin hakea apua. Läksin lääkäriin kädet täristen ja tunsin jälleen ahdistuksen ja huonon olon valtaavan koko kropan jännityksen vuoksi. Vastassa oli lääkäri joka kuunteli tarkasti kun ääni väristen ja itku kurkussa yritin selittää ongelmaani. Lopulta tämä vain totesi, että ''Ai mikä? Enpäs ole koskaan kuullutkkaan.'' No sepä hienoa. Lopulta sain kuitenkin virallisen diagnoosin emetofobian lisäksi: lievä depressio ja epämääräinen ahdistuneisuushäiriö. Sain myös lääkkeet ahdistukseen. Niitä popsin vajaa puolivuotta kunnes totesin, että paskat! Tämä likka pärjää ilman!
Pikkuhiljaa elämä alkoi voittaa ja pystyin tekemään jälleen normaaleita asioita, kuten käymään pikaisesti kaupassa ja ystävillä kylässä. Kaiken tämän kruunaa se, että nyt mä osaan syödä ihmisten kanssa! Voin vihdoin käydä ravintoloissa, sekä syödä anopin tekemiä herkkuruokia! Pullatkin katoaa huisin nopeaa kahvipöydästä tämän 150 senttisen kääpiön suihin. Kaikesta tästä paremmasta huolimatta pelko on kuitenkin edelleen läsnä ja tulee sitä varmasti aina olemaankin.

Nykyään fobia ei vaikuta juuri ollenkaan mun normaaliin arkeen. Pitkät automatkat ovat edelleen ahdistavia, sekä ihmisiä täynnä olevat paikat ja pitkät kassajonot, mutta niistä on selvitty ja aion selvitä jatkossakin! Alitajuntaisen huonon olon iskiessä tulee kyllä edelleen ahdistus ja lievä paniikki, mutta saan onneksia suhteellisen nopeasti psyykattua itseni siitä. Olen muuten tainnut joskus täällä mainita mun limsa addiktiostakin? Fobian piikkiin sekin. Limsan juominen tuntui tuovan helpotusta pahaan oloon tai ainakin sai mun alitajunnan uskomaan niin ja sillä tiellä ollaan edelleen. Jännitys on mulla se ahdistuksen ja ''huonon olon'' pahin laukaisija. Kaikki ihmisten edessä esiintymiset, ei kiitos. Kauhulla odottelen myös meidän perheen ensimmäistä vatsatautia, mutta onneksi se ei ole tämän päivän murhe, eikä toivottavasti huomisenkaan.
  Eletään päivä kerrallaan.

Toivon, että tämän julkaisun jälkeen mun läheiset ymmärtäisivät mua edes hieman paremmin. Se, että joskus saatan liueta pois paikalta nopeammin kuin mikäkin gaselli johtuu vaan näistä ihanista ahdistuskohtauksista ja silloin tarvitsen vain hetken omaa rauhaa kootakseni taas itseni kasaan.


Kaspian 2kk!


(linkki:Kaspian 1kk)

Missä on se ihan mini ja ruttuinen vauva? -no ei ainakaan enään täällä. Se pieni ruttukasa on muuttunut jo ihan itsensä näköiseksi isoksi vauvaksi. Ja ikäväkseen poika näyttääkin aika paljolti äidiltään. ;) Meidän blondi ei ole enään se pikkuruinen vastasyntynyt joka vain aina rauhassa tuijotteli ympärilleen ja nukkui 22/24h.

Nyt Kaspianilla on jo jonkinlainen ja aika säännöllinen päivärytmi ja se menee näin:
Aamulla heräillään 09-10 aikoihin ja syödään. Tehdään aamupesut ja puetaan päivävaatteet ylle. Höpötellään ja otetaan vastaan paljon pusuja isosiskolta (äidiltä ja isiltä myös). Tissitellään ja klo. 12-13 Kaspi menee ekoille päikkäreille. Useimmiten Kaspian nukkuu ''pitkät'' päikyt vaunuissa sisällä. Hän nukkuu yleensä sen 3h, eli heräilee 15-16 aikoihin. Ja taas tissiä suuhun. Klo. 16-17 lähdetään yleensä kauppaan tai kyläilemään ja miniukkeli sammuu autoon. Kaspi herää klo. 18-19 ja valvoo 22-23 asti ja sitten suuntaa yöunille.
Jokainen yö on meillä erilainen. Välillä ollaan hereillä enemmän kuin nukutaan ja välillä taas nukutaan yhtä hyvin kuin muumit talven yli.
Mutta esimerkkinä viimeyö:
Kaspian meni nukkumaan klo.22, eka herätys 03, seuraava klo. 04.50, (ihmeen lyhyt pätkä, mutta syynä taisi olla pöksyyn tulleet sinappiplöröt) sitten herättiin 08 ja klo. 09.20 noustiin yöunilta.
Päivisin syömävälit ovat aika tarkkaan 2h ja öisin eka pätkä 4-5h ja loppuyö nukutaan 2-3h pätkissä.

Kaspi ainakin siis tietää yön ja päivän eron. Eikä heräile 1-2h välein ympäri vuorokauden, niinkuin eräs toinen teki.. :D Vaikka niinkuin sanoin, öiden meininki vaihtelee ja kyllä nytkin on niitä huonoja öitä ollut kun heräillään jatkuvasti milloin mistäkin syystä.

Kaspian on aikamoinen sylivauva, eikä ilman megaluokan viihdyttämistaitoja viihdy lattialla tai sitterissä viittä minuuttia kauempaa. Sylissäkin ollessaan herra vaatii jatkuvaa asennon vaihtoa tai vähintäänkin pientä hytkyttämistä.
Hän hymyilee, juttelee ja kovasti yrittää jo kääntyä selältä vatsalleen. Vielä ei kuitenkaan ole onnistunut kylkeä pidemmälle pääsemään. Mahalla ollessaan tämä aina kupsahtaa takaisin selälleen, mutta se menköön vielä painavan pään piikkiin.


Tänään oli Kaspin 2kk neuvola.

Mitat: (suluissa 1kk)

Paino: 4790g  (3650g)

Pituus: 57,4cm (53cm)

Pää: 38cm  (36,1cm)

Kuukaudessa painoa oli tullut 1140g ja pituutta 4,4cm. Ihan hurjaa! Ja täysimetyksellä mennään edelleen. Kaikki myös näin muuten oli täysin kunnossa, paitsi ne silmät.
 
Näin kirjoitettiin neuvolakorttiin:

''Tyytyväinen poika. Kasvu hyvää. Jäntevä ja motoriikka ikätasoista. Silmät rähmii edelleen --> bakteeri viljelyyn. Kasvaa rintamaidolla. Ottaa katsekontaktia, ääntelee ja hymyilee.''

Huomenna täytyy tosiaan suunnata heti aamusta labraan ottamaan silmistä näytteet. Antibiooteista kun ei ollut yhtään apua. Mutta ainakin nyt asia otetaan tosissaan, joten eiköhän tämä tästä. Viimestään ajan kanssa tai leikkauspöydällä.


Ensilumi!


Viime yönä vihdoinkin Vaasa sai tämän ihmeellisen ja valkoisen peitteen ylleen! Vaikka en mikään talven (lue: kylmyyden) ystävä olekkaan, silti niiiiin ihanaa että on lunta! Se tuo niin paljon valoa tähän mustaan syksyyn vai talviko nyt olikin? Ehkä silloin 10vuotta sitten oli marraskuussa jo täys talvi. Tähän asti itse olen pitänyt tätä syksynä, mutta eiköhän ensilumen ansiota nimike voi vaihtua jo talveen.


Sen kaikki jo tietää, ettei tämä lumi ole pysyvä ja sulaa pois parin päivän sisään. Ja sen vuoksi siitä pitääkin ottaa kaikki ilo irti! Jaden kanssa rakennettiin talven eka valkoinen ja hyytävän kylmä hahmo.
Mr lumiukko!


Mukavaa ja talvista viikonloppua kaikille!

Meidän 2-vuotias tytöntyllerö!


Sanat kiltti, temperamenttinen, pikkutarkka, itsenäinen, ujo ja vilkas kuvaavat hyvin Jadea.

Jade auttaa mielellään muita ja hän tykkää hoivata ja pitää huolta. Pikkuveljen hoivaamisesta olenkin täällä muutamaan otteeseen kirjoitellut. Ihanaa kun toinen välittää niin paljon. <3 Jade pitää aina huolen siitä, että Kaspiankin on matkassa jos jonnekkin ollaan lähdössä. Kaspianin itkiessä ei kauaa mene kun isosisko on jo paikalla tarjoamassa tuttia ja syliään tai vaihtoehtosesti hokemassa mulle ''Astia tissiä!'' -elikkä Kaspianille tissiä.

Jade on myös hieman ujopieru. Uusissa paikoissa menee aina oma aikansa ennekuin uskalletaan sanaakaan sanoa tai mihinkään koskea. Siihen asti usein roikutaan äidissä kiinni yhtä lujasti kuin purkka tukassa. Mutta sitten kun päästään vauhtiin, niin se into ja hölpötyspälpätys ei lopukkaan aivan heti! Siinä vaiheessa ei äidistä ole enään tietoakaan.
Leikkiseura on aina plussaa, mutta Jade viihtyy hyvin myös itsekseen. Usein huomaan leikkiväni yksin Jaden huoneessa kun neiti onkin kadonnut jonnekkin muualle puuhaamaan omiaan. Monesti Jade häärää vaikka kuinka kauan leikkikeittiönsä kanssa ja harvemmin huolii ketään muuta niihin leikkeihin mukaan. Katsoa saa, mutta ei koskea -voisi olla Jaden motto.


Kiltteyden ja ujouden takaa paljastuu usein myös ihan toinen ääripää. Komenteleva, uhoava ja karjuva tinttaliisa. Niin käy kun yhteen lapseen on ängetty temperamenttia pienen kylän verran. Siihen päälle vielä uhmaa ja tadaa, katastroofista pyörremyrskyä muistuttava yksilö on valmis!
Jos joku juttu ei mene juuri niinkuin itse Jade Alexandra Amalia tahtoo on tuloksena armoton raivo. Myös erittäin turhanpäiväset asiat saavat neidin kiihtymään nollasta sataan. Sukka on sentin vinossa tai kissa laahustaa liian hitaasti edessä ovat hyviä esimerkkejä.
Eikä neidin pikkutarkkuus helpota tätä luonteenpiirrettä laisinkaan. Kaiken täytyy olla just eikä melkein.


Jade puhuu jo hirmu hyvin lauseita ja sanavarastosta löytyy erittäin paljon sanoja. Meidän tyttö on kunnon hölpötihöppöö ja kun pääsee oikein vauhtiin, niin sitä höpönassun höpötystä tulee vaikka kuinka paljon! Luetellaan kaikkia tavaroita/asioita ja kysellään milloin mitäkin. Pääosin Jaden puhe on selvää ja sitä ymmärtää ihan hyvin, mutta välillä on niitäkin sanoja mistä ei ole harmainta aavistustakaan. Hauskoja Jaden sanoja ovat mm. Astia=Kaspian, bauto=maito, hostu=housut, tanttaat=rattaat, kakka=jalka, kikkiä=leikkiä ja häne oma nimi on tietenkin Ale.
 Neiti tykkää myös kovasti laulusta madafakin darra ja sitä hoilataan aina kun se sattuu auton radiosta soimaan. Ainoastaan tuota ja muumien tunnaria voi kuulla Jaden laulavan, mutta ei mitään muuta. Jade rakastaa kuitenkin kaikkia laululeikkejä, esim. ''pääolkapääpeppu'' on super hauska!

Hittijuttuja tällä hetkellä ovat ehdottomasti muumit, piirtäminen/palapelit ja kotileikit (nuket ja leikkikeittiö). Tämän päivän kivoin juttu onkin tainnut olla nukelle vaipan vaihtaminen. Vaippa päälle ja vaippa pois -sitä tehtiin koko aamupäivä. Nyt Jade on myös kovasti innostunut uudestaan pallon potkimisesta ja aina mummuloissa kyläillessä Jade pitää kyllä siitä huolen, että paapat ja mummat saavat liikuntaa.
Vaikka nukkejen pukeminen ei vielä onnistukkaan, niin itsensä Jade osaa jo pukea ja riisua kiitettävän hyvin. Kaikki vaatteet menee jo hienosti päälle, paitsi ulkovaatteiden (takki/haalari) kanssa on vielä vähän hankalaa. Mutta eiköhän sekin ala nyt talven tulon ja kovan harjoittelun myötä sujumaan!



Tämmöinen pieni 2-vuotias itsepäinen ja ihana taapero meillä asustelee.


Ja nimekseen hän sai..


Kaspian Jaro Waltteri



Ristiäisiä vietettiin läheisessä pappilassa, juuri siinä samassa jossa Jadekin kastettiin. Aivan todella ihana paikka! Paikalle kutsuttiin lähisukua, sekä muutama ystävä. Kaikenkaikkiaan vieraita oli 38.

Kastetilaisuus sujui hyvin, mitens muutenkaan. Muutaman krääkäsyn poika päästi tilaisuuden aikana, mutta tutti hoiti onneksi asiansa nopeasti. :D  Pappi oli mukava, hieman semmonen hassu hömppä hölöttäjä. Itseasiassa tämä sama pappi toimi myös mun rippipappina kolme vuotta sitten ja hän muisti sen jopa itsekkin! Kasteen piti olla vain ihan pikainen, mutta papin puheenaiheet vähän seilasivat aiheesta toiseen. Mutta ei se mitään, niin ihanasti hän meistä perheenä puhui. Meillä käydessään hän kuulemma heti näki Jadesta kuinka onnellinen ja hyvä lapsuus hällä on ja että meillä on erittäin rakastava koti. Melkein rääyin. Vain melkein. Menee kyllä suoraan tunteisiin (hyvällä tavalla, en sentään herneitä nokkaan vetäny ;) ) kun joku ''tuntematon'' sanoo jotain noin
hienoa ja ainakin mulle oikeasti merkitseviä asioita.



Kummeja Kaspianilla on 4 kipaletta. Minun sisko ja serkku, sekä Nikon veli ja lapsuudenystävä. Nikon veli, eli yksi pojan kummeista oli itse kirjoittanut ja säveltänyt pikkuiselle oman laulun, jonka sitten esitti kasteen jälkeen. Olin aivan sanaton ja olen sitä edelleen. Niin ihana! Ja taas jälleen sai tämäkin kovanaama pidätellä kyyneliä oikein urakalla. Kamala itkupilli!

Tämä päivä vierähti kyllä ihan huisin nopeasti, mutta onneksi se on jo ohi! :D Seuraavaksi saakin stressata joulua, eikun?


Meidän koko perhe (erityisesti Kaspian) kiittää kaikkia heitä jotka olivat tätä päivää kanssamme viettämässä! Ihana ja ikimuistoinen päivä. <3

Sniiif -Ja räkätauti on täällä

Niko aloitti köhimisen ja niistämisen tässä muutama päivä sitten ja eilen tuo kavala tauti löysi K:n. Meidän vauvalla on nyt siis ihka ensimmäinen nuha! Oivoi pientä. Nenu vuotaa ja on tukossa, sekä koko poitsu krohajaa kuin rikkinäinen traktori. Mä vielä ajattelin, että pojan ensimmäistä flenssua saataisiin odotella pitkäänkin, sillä onhan ämmä aikamoista supermaitoa. Mutta ei se ainakaan meidän kohdalla ''suojellut'' pikkuista nuhalta yhtään sen kauempaa kuin Jadeakaan, joka litki korviketta. Noh, jospa tämän flunssan jälkeen menisi kaaaaauan, ennenkuin pieni sairastuu uudestaan.

Viime yö oli aivan hirveä! Itkua, vikinää, vääntelehtimistä ja köhinää. Raukalla ei ollut mitenkään päin hyvä olla. Siihen kylkeen vielä tukkoinen, krohiseva ja kuorsaava mies.. Sen verran onnekas olen, että Niko ihan suosista nousi aamulla Jaden kanssa, jotta minä ja K saatiin jatkaa unia jopa 11 asti! Mutta jos tehdään niin, että laitetaan perseelleen mennyt yö sekä päivä perjantai 13. piikkiin? Ehkä huominen on siis edes hitusen parempi päivä, ainakin meidän nuhanokkien osalta.

Meillä jyllää siis miesflunssa, sillä minä ja Jade ollaan ainakin vielä toistaseksi terveitä. Melkein voin kuitenkin jo varautua siihen, että sunnuntaina ristiäisissä saan kulkea räkäpaperi kourassa. Toivoa vain, että pienen olo paranee edes vähän siihen mennessä tai ettei ainakaan kuumetta nousisi.


7 viikon lääkärineuvola


En aivan turhaan eilen viime postauksessa hehkuttanut hyviä öitä, sillä tuo tuntematon käsite toistui myös viime yönä. K meni yöunille tosin vasta klo 00, mutta ensimmäinen unipätkä olikin sitten jo 5 tuntia! Toisen kerran hän söi klo 07 ja yhdeksän maissa noustiin ylös. Silti aamulla ylös noustessa tuntui kuin olisi juuri herännyt sadan vuoden koomasta. Koomasta heräsin kuitenkin viimestään siinä vaiheessa kun puettiin ulkokamppeet päälle ja lähdettiin pojan kanssa vaunuillen kohti neuvolaa. Samaa matkaa tuli myös ystäväni lapsineen, sillä juuri sopivasti meillä oli neuvola-ajat peräkkäin. Ulkona oli muuten aamulla pirun hieno ilma! Asteita suurinpiirtein nolla, maa valkoisessa huurteessa ja aurinko paistoi! Vaikka kesäihminen olenkin, niin oli se vaan ihanaa käppäillä pikku ''pakkasessa.''

Viime neuvolasta oli aikaa huimat 2 viikkoa ja taas päästiin katselemaan pojan mittoja. Ensin mentiin siis neuvolatädin huoneeseen ja siitä vielä lääkärille. K oli kasvanut kahdessa viikossa ihan hurjasti! Taitaa meikäläisen tissit tuottaa kunnon kermaa maidon sijasta. Painoa pojalle oli tullut 640g ja pituutta 3cm. Päänympäryskin oli kasvanut yli sentin verran!

Poika painaa nyt siis 4290g (3650g) ja pituutta löytyy 56cm (53cm)
Pipo oli nyt 37,3cm (36,1cm)

Hyvin kasvaa ämmällä! :)


Lääkärille pääsyä jouduttiin hetken odottamaan ja siinä välissä poika kerkeskin nukahtamaan uudestaan. Riemuhan siinä repesi kun heräsi siihen, että taas riisutaan vaippasilleen, Hyvä jos kuulin mitään mitä lääkäri sanoi, (tuskin lääkärikään kuuli edes omia ajatuksiaan) kun pojan parku raikasi koko huoneessa, ellei jopa koko talossa. Kaikki oli kuitenkin täysin kunnossa (sydän, keuhkot, moroheijaste jne.)

Jälleen kerran ihmeteltiin myös pojan silmiä ja niiden rähmimistä. Nyt vihdoin myös uskottiin ettei se putsaaminen ole vaikuttanut asiaan mitenkään! Saatiin sitten viikon antibioottikuuri testattavaksi. Selvää tulehdusta kun siellä ei kuitenkaan ole, mutta katsotaan nyt jos nämä tipat vaikka auttaisivat. Ja toivottavasti niistä se apu saadaan!

2kk neuvola on jälleen 2 viikon päästä ja silloin saadaan ensimmäiset rokotteet, kääks! Onneksi tämä tosin laitetaan suun kautta ja piikeiltä säästytään vielä toistaseksi.




Äp:n pussukka, tulevien öiden supersankari?



Meidän pieni syysvauvamme on syntymästään asti ollut todella levoton nukkuja. Jalat ja kädet vispaa joka ilmansuuntaan ja aina lopulta poika itse herää omiin hulinoihinsa. Siinä on sitten taas työ saada herra takaisin untemaille, kunnes sama toistuu taas jonkun ajan kuluttua. Kieltämättä poika heräilee öisin n. 8-10 kertaa. On syötöt 2h välein ja siihen päälle vielä loput hillumiset ja heräilyt. Yöt ovat yhtä sänkyjen välillä ravaamista. Nikostakin olisi suurensuuri apu jos tämä vain omistaisi rinnat. Unitissi on nimittäin aina saatava, tai muuten ei nuku kukaan.


Aluksi me nukuttiin perhepedissä, mutta silloin poika roikkui koko ajan tississä kiinni ja heräsi heti jos tisu tippui suusta, eikä mun nukkumisesta tullut mitään. Parempien yöunien toivossa siirrettiin vauva kokonaan omaan sänkyynsä. Alusta asti K nukkui kapalossa, mutta nyt aina jotenkin onnistui pääsemään sieltä ulos ja tadaa hulina ja perseelleen mennyt yö oli taattu!

Eilen törmäsin eräässä ryhmässä kirjoitukseen, jossa toinen äiti kertoi nukuttavansa lapsensa äitiyspakkauksen makuupussiin. No tottakai tämä pieni toivonkipinä hyvästä yöstä oli pakko testata viimeyönä.
 Ja se toimi!
En tiedä oliko se vain hemmetin hyvä sattuma vai oliko pussukka oikeasti niin turvallisen ja mukavan tuntuinen paikka nukkua, jotta hulinatkin unohtuivat kokonaan.
Viime yönä herättiin 3, siiis kolme kertaa! Ensimmäinen unipätkä oli jopa 4h! Jadekin nukkui näin hyvin ensimmäisen kerran ehkä vuoden iässä. :D Ja nyt taas koputetaan varmuudeksi sitä puuta. kopkop*
 Toivon todellakin, että tämä makuupussukka on meidän supersankari ja tulevienkin öiden pelastus!


Kuten kuvista huomaa, pojan silmät rähmivät edelleen pahasti. Huomenna on onneksi 7vko neuvolalääkäri, joten katsotaan mitä ne sielä meinaa. Vieläkö yritetään pelleillä vanulappujen ja keitetyn veden kanssa vai josko me vihdoin saataisiin jotain mikä tähän oikeasti auttaisi.