Uusi turvaistuin -Cybex Juno-Fix!

Uuden turvaistuimen hankinta tuli pikaisesti pakolliseksi, kun huomasimme mitä tuo neiti rupesi aina automatkoilla tekemään. Jade onnistui saamaan itsensä aina irti istuimen vöistä! Aiemmin ajattelin, että pöh eihän se ole mitenkään mahdollista tai jos on niin sitten ne vyöt on huonosti laitettu. Nyt syön sanani. Vyöt olivat aina kunnolla ja tiukasti kiinni, mutta silti tuo luikero sai väännettyä kätensä sieltä välistä ja jatkuvasti sai pysähdellä laittamaan vöitä takaisin paikoilleen.

Ei muutakuin googlailemaan ja melkein heti sieltä tulikin vastaan Cybex juno-fix -turvaistuin!
Mitään sen suurempia vaatimuksia mulla ei ollut, kuin se että tuleva istuin on palkki-istuin. Niistä jo sen verran tiesinkin, että ovat todella hyviä ja turvallisia, malli vain oli hakusessa. Tämä istuin on myös eurooppalaisen testin 2012 testivoittaja.

Tilasin istuimen Baby Stylestä, sillä siellä se sattui olemaan sopivasti alennuksessa hintaan 229e,
Tämä komistus saapui meille siis tiistaina ja ensivaikutelma oli heti erittäin hyvä!
Istuin on tosi massiivinen ja tukeva, mutta silti aika kevyt. Pääntukea ja palkkia on tosi helppo säätää, eikä tämän kiinnittäminen autoon ihmeitä vaadi. :D Tässähän on siis isofix -kiinnitys, mutta meillä ei sitä autossa ole, joten turvavyö kiinnityksellä mennään ja se on toiminut paremmin kuin hyvin. Istuin pysyy penkillä tosi tukevati pelkällä vyölläkin. :)

Aluksi pidettiin istuina vain lattialla, niin että Jade sai sitä rauhassa siinä ihmetellä. Ei neitiä saanut siihen edes istumaan, kun raukka pelkäsi tätä muhkeaa mustaa mötikkää niin paljon. Ensimmäinen automatkakin uudessa istuimessa oli sen kuulonen, että oksat pois. Seuraavalla kerralla menikin jo paljon paremmin, ei edes itketty! Ajattelin, että palkki saisi Jadella suuren ahdistuksen aikaan, mutta ei se näytä tyttöä haittaavan millään tavalla. Nyt istuimessa viihdytään jo tosi hyvin ja Jade on ihan innoissaan kun näkee ikkunasta kunnolla uloskin!




Tässä vielä vähän faktaa istuimesta Cybexin sivuilta.

''Säädettävä etutyyny vähentää vaikeiden niskavammojen riskiä sitomatta lasta tiukasti selkänojaan.''Etutörmäyksen voimat on suunnattu etutyynyn ylitse ja vaimennettu iskuvoimia vähentävillä materiaaleilla. Tämä järjestelmä muistuttaa ilmatäytteistä turvatyynyä ja auttaa merkittävästi alentamaan kolarin aiheuttamia iskuvoimia. Valjaat eivät vahingoita lasta, vaan etutyyny suojaa lapsen päätä, niskaa, hartioita ja sisäelimiä vaurioilta. Uudelleen muotoiltu, säädettävä etutyyny antaa parhaan mukavuuden ja lisäksi se tarjoaa enemmän liikkumatilaa lapsen ylävartalolle sekä samalla parhaan turvallisuuden erityisesti etutörmäyksissä verrattuna perinteisiin 5-pistevalajaisiin.

''
Optimoitu sivutörmäyssuoja (L.S.P.System Plus) antaa lisää turvallisuutta sivutörmäyksissä.''
Optimoitu sivutörmäyssuoja (L.S.P. System Plus) vaimentaa järjestelmällisesti sivutörmäyksen aiheuttamia voimia sarjalla yhdensuuntaisia reaktioita hartia- ja päänsuojien kautta. Samaan aikaan lapsen vartaloon suuntautuvat kineettiset voimat tulevat vaimennetuiksi jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja lapsen pää on aina suojattuna turva-alueella.


Kovin pitkää käyttökokemusta meillä ei vielä tämän kanssa ole, mutta ainakin nyt ollaan kaikinpuolin tyytyväisiä! :)


Ei kommentteja

Kiitos kommentista!