Lapsimessut2017 - Näytteilleasettajien tuotekassi




Bloggaajien kesken arvottiin tosiaan näytteilleasettjien tuotekasseja ja minä sain olla yksi onnekkaista joka sellaisen sai! Odotin jotain yhtä pientä pussukkaa, mutta yllätys oli suuri kun messuilla paljastuikin, että paketti onkin näin huikea! Multa kysyttiinkin, että kai mä olen autolla liikkeellä. Enpä ollut. Mukana oli ainoastaan rattaat ja junalla kotiin lähtiessä noiden kassien lisäksi niihin piti änkeä vielä matkalaukku. Onneksi brio go;t on varustettu mahtavalla tavarakorilla, joka ei näytä pettävän milloinkaan.
Kokonsa lisäksi myös tuotepaketin sisältö yllätti erittäin positiivisesti. Niin paljon kaikkea ihanaa! Yhtäkään meille hyödytöntä tavaraa ei ollut.

M&i -kassi on varmasti huippukätsy nyt kesällä uimarannalle mentäessä ja saahan tuolla hyvin kannettua esim kauppaostokset!
Papun keltaiset sukat pistivät heti silmään ja ovat sopivasti Kaspianin kokoa.
Jade rakastui name it;in aurinkolaseihin. Myös saman merkin newborn body oli suloinen ja se saakin mennä lahjana eteenpäin jollekkin tulevalle pienokaiselle.
Blaan tuubihuivi on ehdottomasti yksi suosikeista.
Mam:in tutti ja purulelu pääsivät Noelin mussutettaviksi. Tuttikin jopa kelpasi!
Roon leggarit on niin suloset! Täytyy vain odottaa, että Kaspian kasvaa niihin.
Dumperin lelu kuormuri on myös ollut paljon leikeissä mukana.
Melli ecoDesign laittoi pakettiin ihanan kevätpipon ja se mätsääkin ihan täydellisesti Jaden ulkovaatteisiin.
Luklabelin neuvolakorttikuoret pääsivät Noelin kortin ympärille.

Siinä listattuna omat henkilökohtaiset suosikit, mutta kuten sanoin, jokainen paketista tullut tuote tulee aivan varmasti käyttöön.
Siis mä oon niin ilonen näistä kaikista! Mä en koskaan voita mitään ja nyt voitin näin mahtavan paketin! WAUTSI!
Iso kiitos kaikille jotka tuotteitansa tähän kassiin laittoi!


4 kommenttia

  1. Ihania tuotteita sait! :) Tuo tuubihuivi ja kaivuri varsinkin näyttävät ihanille (:

    VastaaPoista
  2. Onpa kivoja tuotteita! Mitenkä tuohon osallistui? Itse en tuollaista ollut huomannutkaan. Bloggaajapassilla siis olin messuilla :)

    Oli kyllä oikein kivat messut. Ekaa kertaa osallistuin :)

    http://kotonajakaupungilla.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella! :) Mä en tiedä montako noita kasseja arvottiin, mutta siis kaikkien bloggaajapassien saaneiden kesken näitä arvottiin ennen messuja. Itelle tuli vaan spostiin viesti, että olin voittanu tämän ja sitten messuilta vaan nappasin mukaani. :)
      Mä myös näin ensikertalaisena tykkäsin kovasti!

      Poista
  3. Aivan upea paketti! Vähän olen kateellinen tuuristasi ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!