Hei!:)

Tervetuloa lukemaan blogiani, nyt kun vihdoin sain aikaseksi tehtyä sen. Raskausaikana meinasin ja oli tarkoituskin aloittaa pitämään blogia, mut se sitten vähä jäi :D

Eli olen siis 6/1997 syntynyt Vaasalainen, tällä hetkellä oon ihan vaan kotiäitinä 9/2013 syntyneelle pienelle tytölle. Peruskoulu mulla päättyi tänä keväänä, tarkoitus peruskoulun jälkeen oli aloittaa lähihoitajakoulutus, mut se sitten jäi kun sain 8.2.13 tietää olevani raskaana ja oon todella ylpee ittestäni ku pääsin peruskoulun loppuun vaikka olin jo melkein viidennellä kuulla raskaana :D Tarkoitus kuitenki olisi jatkaa opiskelua vielä jossain vaiheessa, mutta ei vielä, haluan rauhassa viettää aikaa perheen kanssa ja varsinkin seurata kun tyttö kasvaa ja oppii uutta :)

 Muutimme avopuolisoni Nikon kanssa yhteen 3/2013, seurustelun aloitimme 6/2011  ja kihloihin menimme Saksassa 7/2012
Bremen 23/07/2012

Rippijuhlat 7/2012
 Esikoistyttäremme syntyi 22/09/2013 raskausviikolla 37+2 eli hieman ennen laskettua aikaa joka oli 11/10/2013.
''Pirpana'' on aivan Nikon näköinen, mutta luonteensa on omannut kyllä multa, eli on siis ITSEPÄINEN ja ruoan on tultava HETI tai alkaa armoton huuto :D
Nimen neiti tulee saamaan 17/11/2013, ristiäisistä enemmän sitten lähempänä ;)
Tunnin ikäinen<3

5 Päivän ikäinen<3

Viikon ikäinen<3

3 viikon ikäinen<3
Sitten vielä meidän perheeseen kuuluva karvavauvva :)




4 kommenttia

  1. moikka :) sun blogis on tosi kivan näkönen ja kaunis tyttö sulla myös :) oon myös 16 ja menossa mukana myös pikkuinen poika joka synyi 22.5.-13 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :)) Kiva että täällä on muitakin nuoria äitejä, pitääpäs kurkata sun blogias :)

      Poista
  2. Laita lukijat-gadget, että pystyy seuraamaan. :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!