Flunssan kourissa


Täällä sairastetaan jälleen. Ei onneksi mitään flunssaa kummempaa, mutta kurjaa tämä on silti ollut. Aivastelua, räkää, limaa, kröhää, yskänpuuskia, lämpöilyä -ihanaa.. Nenän rööritkin huutaa jo hoosiannaa tästä niistämisestä! Eniten käy kuitenkin Kaspia sääliksi, raasu on niin räkänen.
 Eilen Kaspian meni sen verran tukkoon, että päätettiin lähteä illalla pikaisesti pyörähtämään päivystyksessä. Se pikainen pyörähdys kesti kolme tuntia. Keuhkot, happisaturaatio ja korvat olivat hyvät. Ennen kotiin pääsyä otettiin vielä rs virus testi, jonka tuloksia soittelinkin tänään aamulla. Tulos oli negatiivinen, mutta streptokokki b oli positiivinen. Koska Kaspian kuitenkin syö, eikä ole kuumetta saadaan me seurailla tilannetta kotona. Hieman kuitenkin ihmetyttää. Edes ystäväni google ei kertonut mitään streptokokki b:stä tämän ikäisellä. Tietoa löytyy ainoastaan raskaana olevista ja vastasyntyneistä sekä näiden tietojen mukaan strepto b vaatii antibioottikuurin. Mulle ei kuitenkaan puhuttu sellaisesta mitään? Ajattelinkin huomenna soitella neuvolaan ja kysellä tästä.

Tänään nyt iltaan mennessä Kaspian voi ainakin vähän paremmin mitä eilen. Enään nenä ei ole niin tukossa, että se hankaloittaisi pahoin hengittämistä tai syömistä, mutta kyllä se edelleen rohisee ja limaa on joka paikassa. Kova yskä vaivaa pientä myös edelleen. Mutta eiköhän tässä pikkuhiljaa parempaan olla menossa. Toivottavasti näin! Jade on onneksi päässyt nuhastaan jo kokonaan eroon ja Niko on vielä toistaiseksi säästynyt tältä riesalta. Minä ja minimies aivastellaankin täällä sitten kilpaa.

Nyt vain otetaan rennosti ja yritetään parantua.

3 kommenttia

  1. pikaista paranemista! :) huippu toi jaden ilme!:D

    VastaaPoista
  2. Pikaista paranemista teille! Veikeitä ilmeitä molemmilla lapsilla <3 Ikäviä aina noi pikkusten sairastelut, varsinkin jos eivät vielä kykene kipuaan "paikallistamaan" :( Nyt on kyllä flunssia liikenteessä, meilläkin pojalle saapui ensimmäinen korvatulehdus.

    VastaaPoista
  3. Tuo strebtokokki b on siis angiinan tapainen, mutta harvinaisempi. Itselläni oli ja se selvisi nieluviljelystä, mutta meni ohi ilman antibiootti kuuria. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!