Kolme niin erilaista


Kolme samasta puusta veistettyä lasta, mutta silti jokainen näistä omaa ihan omanlaisen ja erilaisen luonteen. Sisaruksiksi tämä kolmikko on kovin erinäköinen myös ulkonäöllisesti. Ainakin mun omasta mielestä.



Jade

Kuten olen monen monta kertaa täällä maininnut: temperamenttia ei tältä tytöltä puutu. Jade tietää tasan tarkkaan mitä haluaa ja mitä ei halua. Jaden ollessa jo alta yhden vuoden ajattelin hänellä olevan jo uhma, mutta ehei, ei se ollut vielä mitään. Se oli vasta pieni kurkistus neidin luonteeseen. Nyt hänellä on uhma. Sen tiimoilta ollaan käyty muutamasti lastenpsykologin juttusillakin. Kaspianin kiusaaminen ja järkyttävät raivokohtaukset vain alkoivat mennä niin yli ettei keksitty enään mitään keinoa näihin tilanteisiin. Hetki sitten meni jo huimasti paremmin, mutta yksi päivä mummulassa hemmoteltavana ja saatiin taas palata iso harppaus taakse päin. Mutta ehkä se tästä.
Lujan temperamentin vastapainona Jade on kuitenkin ujotyttö. Uudet ihmiset ja paikat vaativat aikansa ennenkuin Jade lämpenee ja lähtee juttuun. Jade on todella tarkka rajoistaan ja ahdistuu helposti jos ihmiset tulee lähelle ilman, että Jade itse tekee aloitetta.
Pitkäpinnaisuus ei ole erityisalaa, mutta ei se mitään, sillä ei ole munkaan.
Jade on todella näppärä neiti ja kaikki pikkutekeminen on hänen mieleen. Tykkää kovasti muovailuvahasta, palapeleistä ja kirjoista. Paljon leikkii myös kotileikkejä.
Jade on hyvin auttavainen ja tykkää olla mukana esimerkiksi kotitöissä. Kovasti haluaa myös auttaa Noelin hoidossa aina kun sille päälle sattuu.
Jade pölläilee paljon ja hänellä on ihan omat hölmöt juttunsa joilla ei aina ole päätä eikä häntää.
Jade on pääosin todella itsenäinen, mitä nyt joskus saattaa vauvattaa, eikä silloin muka osata mitään itse. Mutta sekin ihan ymmärrettävää, sillä onhan talossa kaksi pienempää jotka sitä apua enemmän tarvitsevat. Ei isommatkaan aina jaksa olla ''isoja''. 

Kaikenkaikkiaan Jade on hauska, fiksu ja auttavainen ujoneiti. Lisämausteena jäätävän luja temperamentti.


Kaspian
Kaspian on meidän perheen herkkis. Kaikki menee helposti tunteisiin, mutta onneksi tämä jätkä ei paljoa lepyttelyä vaadi, kun on taas jo menossa. Kaspian tykkää touhata paljon itsekseen. Jaden kerhopäivinä hän saattaa istua tyytyväisenä pari tuntia ihan hiljaa lastenhuoneessa rakentamassa legoilla. Myös autoleikit ja kirjojen selailu ovat mieleisiä. Kaspianilla on siis hyvä keskittymiskyky ja toivon, että se on sitä vielä silloin kun kouluun meno koittaa.
Henkisesti herkkänahka, mutta fyysisesti oikea hurjapää ja tutkijasielu. Kaspian on kiinnostunut kaikesta. Kävely on aika tuntematon käsite, sillä Kaspian kirjaimellisesti lähinnä juoksee paikasta toiseen. Tai sitten se toinen ääripää, kun liikutaan puolimetriä kerrallaan ja jäädään ihmettelemään jokaista maassa olevaa pikkukiveä tai kukkaa.
 Itsesuojeluvaistoa tämä herra ei omista. Sohvilla juostaan silmät kiinni ja rappuset mentäisiin mieluiten ilmalentona pää edellä alas. On suuri ihme, että Kaspianin kanssa ei ole vielä tarvinnut käydä päivystyksessä. kopkop*
Nyt on myös alkanut ilmetä jonkinmoista uhmanpoikasta. Rauhallinen ''kaikki käy'' -lapsi on alkanut koittelemaan rajojaan. Raivokohtauksia, tavaroiden paiskomista, lattialle heittäytymistä ja sen semmoista. Näissäkin onneksi näkyy edelleen se helppo leppyminen ja usein uhmakohtaukset ovat aika pikaisesti ohitse. Kaspian on kuitenkin pääosin todella kiltti, mitä nyt kaikki kielletyt ja vaaralliset jutut kiinnostavat turhan paljon. Kaspian tykkää olla oikeastaan missä tahansa ja tulee toimeen kaikkien kanssa. Syli kelpaa aina, oli se kuka vaan.

Tiivistettynä Kaspian on todella helppo, vähän hömelö ja menevä tapaus.



Noel

Noel on vasta sen viiden kuukauden ikäinen, joten luonne ei välttämättä ole vielä päässyt täysin esiin. Sen verran kuitenkin osaan sanoa, että iloisempaa lasta saa etsiä. Noel on kuin pieni naantalin aurinko. Heti aamusta on hymy korvissa ja sama juttu illalla nukkumaan mentäessä. Noel on oikein erityishelppo, kunhan vain on masu täynnä ämmää ja unijutut reilassa. Koskaan ei ole ollut tilannetta ettei olisi tiennyt mitä tehdä tai mikä auttaa jos hän on itkenyt. Syy on aina joko väsy tai nälkä. Turhia ei siis märistä. Katsotaan onko yhtä iisi meininki vielä vuoden päästä. Hitusen saatan epäillä, mutta haaveissa on hyvä elää.

Lapset ovat siis luokkaa haastava, helppo ja erityishelppo. Ehkä tämä kombo kääntyy ihan päinvastoin sitten kun lapsille tulee ikää lisää. Se jää nähtäväksi.

6 kommenttia

  1. Voi eikä, miten samantyyppiset luonteet meidän tytöillä voikaan olla! Ja kertakaikkiaan ihana kolmikko teillä :) Monesti pitäny laittaa sulleki ihan viestiä, että nähtäskö, mutta aina se vaan on jääny, heh.. :D
    - Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih!😃 On kyllä☺️ Ja laittele ihmeessä viestiä vaan! :)

      Poista
  2. Näin ulkopuolisen silmin mun mielestä teidän pojat on ulkonäöltään tosi saman näköisiä :) mutta ihania lapsia vaikuttavat olevan ja tykkään lukea sun blogia varsinkin nyt tän uudistuksen jälkeen :) kaikkea hyvää teidän elämään :)

    VastaaPoista
  3. Hei! Voisitko hiukan avata syitä, miksi ja miten olette päässeet Jaden kanssa lasten psykologille? Meidän 2 vuotiaalla on aivan älyttömiä kiukkukohtauksia ja alan jo miettiä, että mikä on normaalia ja mikä on lueteltavissa käytöshäiriöksi. Huoli on kova ja olisi mukavaqäa saada vertaistukea. Kiitos blogistasi :) tm pitkään seurannut Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Siis mä vain kerroin ihan neuvolassa siitä millasta Jaden käytös on ja siitä etten enään vaan keksi keinoja miten pärjätä sen kanssa. Kannattaa ottaa siis sielä puheeksi. Jos se ei johda mihinkään niin soita perheneuvolaan. Näin meillekkin neuvottiin😊 Hurjasti tsemppiä sinne ja toivottavasti saatte apua!

      Poista

Kiitos kommentista!