Vartaloni kahden raskauden jälkeen

Kuva otettu rv38+2, samana päivänä kun poika syntyi.
Raskaus muuttaa kehoa. Toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. -Lantio levenee (unohtamatta takapuolta!), raskausarvet, roikkuvat rinnat, roikkuva vatsanahkareppu, sekä löllyvää massaa siellä ja täällä. Voin vaikka vannoa, että lähes jokainen äiti tunnistaa jotain näistä itsessään. Väistämättäkin vartalo muuttuu raskauden johdosta, sillä tekeehän se aivan mahtavan työn 9kuukauden aikana! Olisi aika kumma jos siinä ei tapahtuisi MITÄÄN muutosta. Ja ennenkuin kukaan tulee tähän nyt pätemään, kuinka kroppa on täysin ennallaan, niin kyllä jokaisella ainakin lantio levenee edes muutaman millin jos ei muuta. ;) heh. 
Meitä on kahdenlaisia. Toiset äidit ovat sinut raitojensa kanssa ja kantavat niitä ylpeydellä, kun taas toiset häpeävät (ellei sitä voi kutsua jopa vihaksi) raskausarpiansa ja roikkuvaa nahkaansa
 Arvostan todella niitä, jotka pystyvät olemaan ylpeitä tiikerinraidoistaan! Mutta toisaalta, miksi niitä vihaamaankaan? Eihän ne kauniita ole, mutta ei siihen itse vain voi mitenkään vaikuttaa, että tuleeko niitä vai ei.

Oma mahanahkani on onnistunut välttämään raskausarvet molempien raskauksien aikana ilman minkäänlaista rasvailua, samaa ei tosin voi sanoa rinnoista ja takapuolesta.
Nyt kun synnytyksestä on kulunut 5 viikkoa, voin sanoa, että oon oikeasti aika yllättynyt kuinka hyvin kroppa lähti palautumaan vielä toisenkin lapsen jälkeen. Kiloja tuli 12 ja niistä 10kg jäi sairaalaan, loput 2kg taitaa pyöriä tuossa edelleen. Niin ainakin luulen tällä mässäilyllä. :D Löllöä löytyy, varsinkin alamahan kohdalla on söpö röllykkä, mutta niin saakin olla! Synnytyksestä on loppupeleissä vielä niin vähän aikaa, etten oletakkaan mahtuvani kunnolla omiin pöksyihin ainakaan pariin kuukauteen.
Koko raskauden sitä odotti, että pääsee taas pukeutumaan omiin vaatteisiin ja on se kyllä aika haikeeta huomata, että ei perse, yhdetkään farkut ei mee päälle! -Jokaikiset jämähti reisiin jumiin. Nyt näin 5 viikon jälkeen ne menee jo kiinnikkin, mutta sitten näytän lähinnä nallepuhilta jolle on ängetty jalkaan barbie nuken alkkarit. Ei siis maailman hemaisevin näky kun jokapaikasta tursuaa tavaraa yli, mutta eipä ne mukaviltakaan jalassa tunnu. Toisaalta, kaikki mun housut on peräisin yläaste ajoilta, jolloin olin 10kg pienempi, joten ehkä se selittääkin jotain. :D


Näin yksinkertaisesti sanottuna: En pidä siitä mitä näkyy peiliin katsoessa, mutta palautuminen ei todellakaan ole vielä tässä. Hommaa on vielä ja paljon, mutta kyllä mä olen hemmetin ylpee mun kropasta ja siitä mitä se on saanut aikaan! Se on kasvattanut sisällään kaksi ainutlaatuista ja maailman rakkainta lasta!<3



4 kommenttia

  1. Itselläkin nuo tissit on vähän semmonen "nolo" juttu kun mitkään rintsikatkaan ei pidä niitä kunnolla kasassa:D paitsi urheilurintsikat ja seamlessit. Joskus rannalla tuli joltain mopopojilta komenttia että ookko ollu kunnon läski ku on tommoset löllöt jokapaikassa -,- ja omasta mielestä kumminkin oon ihan hyvässä kunnossa

    VastaaPoista
  2. Ihana Julle ! :-* oot kyllä palautunu tosi hyvin, eikä vois uskoa että olet ollut kahdesti raskaana! <3 - vivve

    VastaaPoista
  3. Täälläkin palautuminen lähtenyt hyvin, mutta matkaa vielä on. Ylpeydellä kannetaan! :)

    VastaaPoista
  4. Itellä takana 3raskautta alle 4vuoteen ja yksi niistä kaksosraskaus. Olin kaksosten jälkeen elämäni kunnossa ja ekaa kertaa voin sanoa olevani ylpeä omasta kropasta. Nyt viidettä lasta odottaessa olo ei oo todellakaan kovinkaan hehkeä, mutta tiedän että saan oman kroppani ajallaan takaisin. Nyt vain nautitaan. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!