Koko keittiö remontissa - Miten ollaan pärjätty?



Mun silmäteräni, eli meidän ihana keittiö joutui reilu kuukausi sitten vesivahingon uhriksi. Jos jotain hyvää, niin syy ei millään tasolla ollut meidän. Keittiökalusteiden alla, täysin näkymättömissä ollut putki oli irronnut liitoksistaan ja kaikki vesi oli vuotanut sielä piilossa kaapistojen alle. Ongelma huomattiin vasta kun koko keittiön lattia alkoi nousemaan. 

Kosteusmittaajan käytyä saatiin odotella vielä muutama viikko remontin alkamista. 
Aluksi remontin kestoksi oltiin arvioitu 2-4 viikkoa ja sitten yhtäkkiä se olikin 4-6 viikkoa. 



Meille sanottiin, että remontin ajan uuni ja mikro olisivat käytettävissä. Purku päivänä takaisin kotiin mentäessä oli kuitenkin kiva yllätys, kun uunista oltiinkin vedetty johdot irti. 
Mä olin niiin raivona! Ihmettelin, millä ne kuvittelee meidän tekevän ruokaa viidelle hengelle pelkällä mikrolla! Mikään taho ei suostunut edes hoitamaan meille väliaikaista asuntoa. 

Seuraavana aamuna luojan kiitos saatiin tieto, että sähkömies tulisi kytkemään uunin takaisin. Se oli todellakin paras mahdollinen pelastus tähän tilanteeseen. 

Tokmannilta oli pakko hakea tällainen kätevä retki-Roope keittolevy. 


Uunista huolimatta keittiö oli silti täysin käyttökelvoton. 
Yhdistettynä ne järkyttävät helteet ja tuo 24/7 kuumaa ilmaa puhaltava kuivuri eristetyssä huoneessa. Ei paljoa tehnyt mieli kokkailla saunassa. Siis se ilma oli oikeasti niin tukahduttava! Heti kun tuon komean eristeverhon avasi, niin kunnon lämpöaalto hyökkäsi samantien päälle. 

Niinpä kokkailut hoidettiin ulkona tai kotipizzan kautta. 
Keittiönpöytä lojuu tilanpuutteen vuoksi portaiden alla, joten ollaan saatu nauttia ruokamme terassilla. Mikä on oikeasti ollut ihan virkistävää! Tai oli ainakin siihen asti, kunnes hullut ampiaiset päättivät myös leiriytyä sinne ruuan perässä.

Tällä hetkellä remonttia on takana 2 viikkoa ja 2 päivää. Instagram - seuraajat varmaan huomasivatkin, että tiistaina meillä kävi kosteusmittaaja ja keittiö on jo kuiva! Ensi viikon tiistaina keittiönkalusteet laitetaan takaisin ja mä saan keittiöni taas käyttöön! En tiedä vielä koska uudet lattiat tulee, mutta eipä sillä väliä. Pääasia, että ruokahommat palaa normaaliksi. 
En olisi uskonut, että asiat hoituukin näin nopeasti! Tätä on todellakin odotettu. 

Keittiön tilanne atm.

Mukavaa viikonloppua teille kaikille! 

Ei kommentteja

Kiitos kommentista!