Pöpöpesästä päivää

HUHHUH. Ei tässä muuta voi sanoa.

Täällä on oltu räkä poskella enemmän ja vähemmän viimeiset kaksi viikkoa. Kolme päivää sitten joku kamala tappoflunssa iski myös muhun ja se veti samantien sohvan pohjalle. Kurkku oli aivan sairaan kipeä, nokka vuoti, mutta silti oli tukossa, päätä särki ja kuumettakin pukkas.

Kun äiti on sairas, äiti ei sairasta.
Lapsilla on selvästi joku anturi päässä joka viestittää milloin on se paras aika tehdä jekkuja. Ja se paras aikahan on tietysti just silloin kun vanhempi on heikossa hapessa, eikä jaksa sinkoilla raketin tavoin joka paikkaan. Lapsista oli erittäin hupaisaa kun mun komentaessa ääni tuppas katkeemaan kesken lauseen. Se oli niin hauskaa, että _koko ajan_ keksivät jotain tyhmyyksiä, että mä varmasti joutuisin avaamaan käheetä kurkkuani. Enkä varmasti saanut kuluttaa ahteriani sohvan nurkassa. Ehei, siitä lapset pitivät hyvän huolen. Joka kerta ylös noustessa tuntui, että taju lähtee. Pää oli niin täynnä limaa ettei sinne mahtunut edes ajatukset. Jollain ihmeen kaupalla näistä parista päivästä selvittiin kuitenkin ilman katastroofia.

Tänään on menossa sairauspäivä nro 3 ja elonmerkkejä on vihdoin havaittavissa. Nikokin on onneksi nyt päivät kotona, niin on vähän enemmän apukäsiä ja edes yksi toimiva pää arjessa mukana.

Nyt kuitenkin Noel aloitti yhtäkkiä kuumeilun. Ihmettelin kun koko aamupäivän viihtyi sylissä ja lopulta nukahtikin siihen pari tuntia ennen päikkäriaikaa. Kuumehan se syypää siihen sitten oli. Lääkkeellä onneksi laski heti hyvin ja sen vaisun pojan takaa ilmestyi pian iloinen oma itsensä.

Saa nähdä kauanko Noel vielä sairastaa ja sitten saakin odotella iskeekö tämä pöpö Jadelle ja Kaspianille. Nikon miesflunssasta puhumattakaan.
Toivottavasti ei kukaan muu enää sairastu, sillä alkaisi nämä kotipäivät jo riittämään.