Vartaloni kahden raskauden jälkeen

Kuva otettu rv38+2, samana päivänä kun poika syntyi.
Raskaus muuttaa kehoa. Toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. -Lantio levenee (unohtamatta takapuolta!), raskausarvet, roikkuvat rinnat, roikkuva vatsanahkareppu, sekä löllyvää massaa siellä ja täällä. Voin vaikka vannoa, että lähes jokainen äiti tunnistaa jotain näistä itsessään. Väistämättäkin vartalo muuttuu raskauden johdosta, sillä tekeehän se aivan mahtavan työn 9kuukauden aikana! Olisi aika kumma jos siinä ei tapahtuisi MITÄÄN muutosta. Ja ennenkuin kukaan tulee tähän nyt pätemään, kuinka kroppa on täysin ennallaan, niin kyllä jokaisella ainakin lantio levenee edes muutaman millin jos ei muuta. ;) heh. 
Meitä on kahdenlaisia. Toiset äidit ovat sinut raitojensa kanssa ja kantavat niitä ylpeydellä, kun taas toiset häpeävät (ellei sitä voi kutsua jopa vihaksi) raskausarpiansa ja roikkuvaa nahkaansa
 Arvostan todella niitä, jotka pystyvät olemaan ylpeitä tiikerinraidoistaan! Mutta toisaalta, miksi niitä vihaamaankaan? Eihän ne kauniita ole, mutta ei siihen itse vain voi mitenkään vaikuttaa, että tuleeko niitä vai ei.

Oma mahanahkani on onnistunut välttämään raskausarvet molempien raskauksien aikana ilman minkäänlaista rasvailua, samaa ei tosin voi sanoa rinnoista ja takapuolesta.
Nyt kun synnytyksestä on kulunut 5 viikkoa, voin sanoa, että oon oikeasti aika yllättynyt kuinka hyvin kroppa lähti palautumaan vielä toisenkin lapsen jälkeen. Kiloja tuli 12 ja niistä 10kg jäi sairaalaan, loput 2kg taitaa pyöriä tuossa edelleen. Niin ainakin luulen tällä mässäilyllä. :D Löllöä löytyy, varsinkin alamahan kohdalla on söpö röllykkä, mutta niin saakin olla! Synnytyksestä on loppupeleissä vielä niin vähän aikaa, etten oletakkaan mahtuvani kunnolla omiin pöksyihin ainakaan pariin kuukauteen.
Koko raskauden sitä odotti, että pääsee taas pukeutumaan omiin vaatteisiin ja on se kyllä aika haikeeta huomata, että ei perse, yhdetkään farkut ei mee päälle! -Jokaikiset jämähti reisiin jumiin. Nyt näin 5 viikon jälkeen ne menee jo kiinnikkin, mutta sitten näytän lähinnä nallepuhilta jolle on ängetty jalkaan barbie nuken alkkarit. Ei siis maailman hemaisevin näky kun jokapaikasta tursuaa tavaraa yli, mutta eipä ne mukaviltakaan jalassa tunnu. Toisaalta, kaikki mun housut on peräisin yläaste ajoilta, jolloin olin 10kg pienempi, joten ehkä se selittääkin jotain. :D


Näin yksinkertaisesti sanottuna: En pidä siitä mitä näkyy peiliin katsoessa, mutta palautuminen ei todellakaan ole vielä tässä. Hommaa on vielä ja paljon, mutta kyllä mä olen hemmetin ylpee mun kropasta ja siitä mitä se on saanut aikaan! Se on kasvattanut sisällään kaksi ainutlaatuista ja maailman rakkainta lasta!<3



Miniukkeli 1kk!



Sunnuntaina (25.10) tuli pojalle ikää jo kuukauden verran! Pakko heittää ilmoille jälleen kerran se tuttu kliseinen sanonta: Mihin ihmeeseen tämä aika oikein menee? En käsitä! Ei siitä vaan mitenkään voi olla jo kuukautta kun tämä pieni pallero vielä majaili mun sisällä ja minä manasin ettei hän sieltä oo milloinkaan pihalle tulossa. Ja nyt tuo pieni rakas onkin ollut täällä jo kuukauden verran meitä ihmetyttämässä. Yhtä paljon sitä muuten edelleen yllättyy, että miten paljon jotain voi oikeasti rakastaa. Meidän mini<3

Nonni jos nyt vaikka nämä lässynläät sikseen. ;)
K on ihan erilainen vauveli mitä Jade oli! Siis aivan vastakohta. Poitsu on erittäin tyytyväinen vauva, hän ei turhia itkeskele. Itkua kuulee vain silloin kun tissin hamuiluun ei vastata tarpeeksi nopeasti tai kun puetaan niitä kamalan ilkeitä vaatteita päälle, jotka suututtaa niin hirmusesti. Masuvaivoja on itketty jonkun verran, mutta ei onneksi hirveästi. Mutta siitä nyt saakin syyttää mun suihkutissejä, jotka suoraansanottuna ampuu sitä maitoa suoraan kurkusta alas.
 Sylissä hän viihtyy paremmin kuin hyvin, mutta yhtälailla myös sohvalla lötköily kelpaa, paitsi ei tietenkään silloin jos mä suunnittelen tekeväni jotain, kuten vaikka syöväni.:D Parhaimmat unet kuitenkin vedetään masulteen mun masun päällä. Monesti iltaisin poika saattaa nukkua siinä jopa neljäkin tuntia samalla kun mä tuijottelen Netflixistä Arrowia. Tuo 4h on ihan super hyvin, sillä yleensä K syö 2h välein kellon ympäri. Ruokahalua siis pojalta kyllä löytyy ja imetyskin sujuu nyt hyvin alun ongelmista huolimatta. Ja mä oon siitä toosi onnellinen! Ihan huippua, kun pystyy ruokkimaan lapsensa ihan omalla maidolla. Vaikka onhan se stressiäkin aiheuttanut. Jatkuvasti mielessä pyörii, että kasvaako vauva tarpeeksi mun maidolla ja että riittääkö se kun alussa paino tippui niin paljon ja lähti hitaasti nousuun.



Tänään kuitenkin 1kk neuvolakäynti kumosi mun ajatukset maidon riittämättömyydestä. Poika kasvaa tosi hyvin! Normaali painonousu on 2 viikon iän jälkeen 150g-200g/viikko ja K oli saanut kahdessa viikossa painoa hienot 640g lisää! Myös pituutta oli tullut todella hyvin ja niin kyllä arvelinkin, kun 50cm vaatteet rupeavat käymään pieniksi, nyyhkis! 

1kk mitat  (syntymämitat)

Paino: 3650g  (2980g)
Pituus: 53cm (48,5cm)
Pää: 36,1cm  (34,5cm)

Neuvolatädin teksti:

''Hieno, jäntevä vauva.
Kasvaa hienosti rintamaidolla.
Katsekontakti ja hymyilyä.
Silmät rähmivät, eivät punoita, puhdistus jatkuu.''

Meillä on tosiaan silmät rähmineet todella pahasti jo syntymästä asti ja ainoa neuvo on kova putsailu. Mikä ei ikäväkyllä tuota mitään tulosta. Vauvan nukkuessa silmät muurautuvat ihan umpeen rääpän takia. Nyt lastenlääkärin ollessa poissa saatiin uusi aika kahden viikonpäähän (neuvolalääkärikäynti) ja sillon pitää taas kysellä voiko näille silmille mitään muuta tehdä, vai täytyykö vaan kuukaudesta toiseen putsailla niitä vähintään tunnin välein, jotta toinen edes näkee jotain. Mutta näillä mennään.
Kokemuksia vauvan rähmivistä silmistä? Milloin on helpottanut ja riittikö pelkkä vedellä putsailu?

Joku tarkkasilmäinen saattoi huomata, että tekstissä puhuttelin vauvaa kirjaimella K. Ristiäisiä vietetään 15.11, joten silloin selviää pienen koko nimi!

''Otetaanpas söpöjä kuvia!'' -Tai sitten ei.

Tiedätte varmasti sen tunteen kun päätätte ottaa supersuloisia sisaruskuvia, mutta kuvattavat eivät olekkaan aivan samaa mieltä kanssasi niistä söpöilykuvista.
Vauva on tänään jo yhden kuukauden ikäinen(!!) ja sen kunniaksi napsin hänestä muutamat kuvat. Siinä päätin sitten myös ottaa samalla ihania yhteiskuvia sisaruksista. Ja nehän onnistui erittäin hyvin, noooot!
Jade sohvalle istumaan, vauva siihen nätisti sylkkyyn.. -''Vauva simmä!'' *TÖK!*
EEEi.. Eikä ''hyvä'' alku jäänyt siihen.

''Katso tänne''
''Kukkuuu, täällänäiiin, Jadeee''
''Pidä vauvasta kiinni''
''Älä heilu, vauva tippuuu!''
''Katsoppa taas tänne, huhuuuu, kukkuuupööö''
''Älä koske vauvan silmään!''
''Annappa pikkuveljen käsien olla''
-Ja miljoona muuta lausetta joita sai toistaa tuhat kertaa vaivasen 10 minuutin aikana, kunnes oli pakko luovuttaa. Sain napattua yhden ja ainoan onnistuneen kuvan ja kuvia otin MONTA! :D Jade hääräsi jatkuvasti omiaan, (kaiveli nenää, availi vauvan vaippaa, itki kun vauvalla ei ollut sukkia) sekä raivosi jos kuvasin tai en kuvannut ja vauva tietysti säikkyi Jadea ja tämän kiljumista.
 Jos isolla J-kirjaimella, molemmat sattuivat vahingossakaan katsomaan kameraan, (tai edes toinen) niin sitten kuva oli heilahtanut, mitenkäs muutenkaan. Ehkä mä ihan suosista menen tulevaisuudessa ammattilaiselle ottamaan kuvat näistä kahdesta. Aiheutui nimittäin muutama harmaa haituva tästä kuvaussessiosta.

Arvatenkin tämä on se yksi ja ainut onnistunut ja hyvin onnistuikin. Minun kaksi ihanaa. <3

THE synnytyskertomus!

Torstai 24.9: Ei juuri minkäänlaisia tuntemuksia tulevasta synnytyksestä, paitsi että koko päivän olo oli erittäin väsynyt! Olo oli oikeasti kuin olisi rekan alle jäänyt. Ihan karsea kooma!

Perjantai 25.9, rv38+2: Aamulla 07 aikoihin heräsin napakkaan supistukseen. Jatkoin unia ja heräsin taas toiseen n. 10 minuutin päästä. Supistukset olivat ihan erilaisia mitä aiemmin, joten osasin jo hieman aavistella mitä niistä seuraa. Muutaman tunnin seurailin supistuksia, kunnes herätin Nikon ja käskin tämän soittaa isälleen, joka tulisi hoitamaan Jadea. Oltiin aivan varmoja, että näytillä käyminen olisi turhaa, mutta koska olin yli viikko sitten ollut jo sen 3-4cm auki, niin päätettiin varmuudeksi käydä katsastamassa tilanne.
Lähdettiin ajamaan kohti sairaalaa hieman ennen kymmentä ja koko matkan aikana tuli vain yksi ainut supistus. Sairaalaan päästyämme niitä alkoi onneksi taas tulemaan useammin, mutta edelleen vain 10 minuutin välein. Kipeitä ne kuitenkin olivat, mutta niistä selvisi vielä hyvin ilman sen kummempaa naaman irvistelyä. Synnärillä oli aivan hurjasti ruuhkaa ja käyrille pääsyä saimme odotella liki 2 tuntia! Käyrille päästyä makoilin siinä 20 minuuttia ja sitten katsottiin alakerran tilanne. Tuomio: 4cm auki, eli ei ollut tapahtunut mitään. Voin kertoa, että turhautti aivan helvetisti!
Tässä vaiheessa me lähdettiin kotiin odottamaan vahvempia supistuksia.


Kello oli lähemmäs kaksi päivällä ja päätin lähteä kiertelemään kauppoja, jotta supistukset voimistuisivat. H&M:ää ympäri juoksemisesta huolimatta supistukset rupesivat hiipumaan ja lopulta loppuivat kokonaan. Se siitä synnyttämisestä sitten. Kotiin päästyä heitin heti pitkäkseni ja vetäsin parin tunnin tirsat. Heräsin klo 18 aikoihin ja supistukset olivat edelleen teillä tietämättömillä. Ärsytti, joten rupesin raivosiivoamaan. Imuroin ja moppasin lattiat, sekä pesin vessan, sillä olihan seuraavana päivänä Jaden 2v synttärit!
Siivottuani lösähdin sohvalle ja psädääääm klo 19 alkoivat kipeät supistukset kuin taikaiskusta!

Jo muutaman supistuksen jälkeen suunnattiin auto kohti sairaalaa, sillä kuitenkin jouduttaisiin sielä ruuhkassa odottamaan ja supistukset olivat jo hampaita yhteen puremisen arvoisia. Sairaalalla oltiin hieman ennen puolta kahdeksaa ja odotushuoneessa ehdittiin hyvin katsoa salkkarit ja puolet possesta ennenkuin meidät otettiin vastaan ja päästiin käyrille. Suppareita piirtyi käyrään tasaisesti 2-5min välein. Klo 21.15 tehtiin sisätutkimus: Edelleen vain 4cm auki.. ''Ei se ennen aamua synny'' -todettiin heti Nikon kanssa. Tässä vaiheessa päästiin kuitenkin saliin.
Sain pukea sen ihanan hehkeän pinkin yöpaidan päälle, sekä vallanmainiot verkkoalkkarit! Sitten pääsinkin kiinni antibioottitippaan. Meni noin puolisen tuntia kun tippa oli tippunut ja pääsin vihdoin irti siitä letkusta ja liikkumaan. Tässä vaiheessa supistukset olivat jo todella kipeitä, mutta superpikakävelyä ympäri salia vetämällä pääsi pahimman kivun yli. Nikon kanssa heitettiin kevennykseksi myös hyvää läppää salissa, ainut vain että supistus ja nauraminen samaan aikaan ei tunnu kivalle!

Kello oli aikalailla 23.00 kun käskin Nikon soittaa kelloa, että nyt haluan JOTAIN näihin kipuihin.
Kätilö päätti, että puhkaistaan kalvot ja laitetaan kohdunkaulanpuudute. Klo 23.11 puhkastiin kalvot ja laitettiin se niitä pirullisimpiakin supistuksiakin enemmän sattuva kohdunkaulanpuudute! Sattui ja sattui ihan helvetisti. Sain kuitenkin kehuja kuinka rauhallinen synnyttäjä olen. Eipä siltä kyllä juuri tuntunut. :D Kivut vain jatkui ja pahenivat entisestään, mutta niiden välissä onneksi ehti hyvin vielä päivitellä facebookkia! Klo 23.45 oli aivan pakko soittaa taas kelloa, ihan vain kertoakseni, että se hemmetin puudute ei toimi ja että tein kuolemaa niiden kipujen kanssa.
Kätilö katsoi tilanteen ja kuinka ollakkaan olin jo täysin auki! Sitten iski paniikki. ''En mä halua! Se sattuu ja kakkakin tulee ihan varmasti!''

Klo 23.50 alkoi ponnistusvaihe. 5 minuutin ja muutaman ponnistuksen jälkeen siinä hän oli, meidän rakas pieni 9 pisteen poika!<3

2980g & 48,5cm täyttä rakkautta!

Niko sai katkaista napanuoran ja sitten poika nostettiin mun rinnalle. Siinä sitten tuijoteltiin kaikki kolme toisiamme ihan onnesta sekaisin.

Synnytyksen kokonaiskesto:
  5h36min
I vaihe: 5h20min
II vaihe: 5min
III vaihe: 11min

Synnytyksestä jäi erittäin hyvä fiilis! Melkein voisin jopa sanoa synnyttäneeni luomuna, sillä ei siitä puudutteesta ainakaan mitään apua ollut, päinvastoin! Ja tästä jos mistä mä olen ylpeä!
Jaden synnytyksestä mulle jäi jonkinlaiset traumat ponnistusvaiheesta, mutta nyt nekin ovat historiaa. Nyt ponnistusvaihe sujui hyvin ilman mitään ongelmia, vaikka vauvalla olikin napanuora kaulan ja raajojen ympäri. Tikkejä tuli kyllä tälläkin kertaa, mutta onneksi ihan vain muutama pieneen repeämään. Silti voisin lähteä synnyttämään vaikka heti uudestaan! Mutta sitä ei kyllä tule tapahtumaan vielä moneenmoneen vuoteen. ;)

Arkea kahden lapsen kanssa

Vauva on jo 2 viikkoa ja 3 päivää vanha! Ja me ollaan oltu nyt reilu viikko kotona totuttelemassa arkeen nelihenkisenä perheenä. Muuta ei voi sanoa kuin, että kaikki on mennyt ihan loistavasti. Siis ihan oikeasti!
Jade ei näytä ollenkaan mustasukkaisuuden merkkejä, vaan joko ei huomaa vauvaa ollenkaan tai sitten haluaa vain olla kovasti avuksi ja saakin olla. Jade on kasvanut aivan hurjasti isosiskon tittelin myötä! Hän on paljon itsenäisempi mitä koskaan aiemmin ja hällä on toosi kova auttamisen halu (Siis aina silloin kun sille päälle sattuu). Ihana uhma majailee meillä siis kyllä edelleen ja majaileekin varmasti vielä pitkään, mutta ainakin se on hetkeksi vähän edes hellittänyt. Raivarit eivät ole enään luokkaa tsunamimaanjäristyshermoromahdus, mutta haastavia ja hermoja raastavia ne ovat edelleen. Mutta onneksi nuo draamaqueen kohtaukset kuuluvat tuon ikäisen elämään, eivätkä ole vaarallisia. ;)

Arki on kahden lapsen kanssa ainakin vielä helppoa, sillä onhan mulla täällä kaksi lisäkättä apuna. Hommat jaetaan aina puoliksi. Toinen ruokkii taikka pukee toisen ja toinen toisen. Ainoastaan kerran on tullut sellainen tilanne, että kädet ovat kirjaimellisesti olleet ihan täynnä! Niko oli suihkussa ja minä keittelin Jadelle aamupuuroa kun vauvakin sitten päätti, että hälläkin on nälkä. Ei muutakuin vauva tissille ja samalla vatkata Jaden puuroa, ettei se pala pohjaan. :D Taas saa kyllä nostaa hattua kaikille yh -äideille ja iseille! Ja toki myöskin niille, jotka ovat päivät yksin lasten kanssa kun miehet käyvät töissä. Sitä päivää odotellessa kun Niko pääsee töihin ja minä vs. lapset -arki alkaa :D
Alussa pelkäsin mustasukkaisuuden lisäksi sitäkin, että Jade heräisi öisin vauvan itkuun. Eipä ole herännyt, kun ei tämä vauva edes itke öisin. Hän vain ähisee ja puhisee nälkäänsä ja jos siihen ei hetkeen reakoida saattaa muutama kissamainen parkaisu päästä. Muutenkin yöt sujuvat ihan hyvin! Jade ei heräile enään ollenkaan (joskus saattaa toki inahtaa jos unilelu on hukassa tai näkee pahaa unta) ja vauvakin nukkuu yöt ihan hyvin, vaihtelevasti 2-4h syöttövälein. Välillä hän kyllä saattaa päättää klo 03 yöllä, että nyt valvotaan!


Perusarki sujuu siis hyvin ja helposti. Arki ei vanhasta paljoa muuttunut, kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu vain vähän hitaammin. Esimerkiksi kauppaan lähteminen vie himppasen enempi aikaa kuin aiemmin, välillä tuplastikkin enempi. Nyt ollaan kyllä myös oltukkin lähes kaikkialta myöhässä, kun ei vielä(kään) hoksata ajoissa ruveta laittamaan ja pukemaan, mutta eiköhän me vielä joskus opita. :D



''K'' on myös nyt vihdoin ja viimein ylittänyt syntymäpainonsa (2980g)! Perjantaina täällä kävi äitiysneuvolan tätsy kylässä ja kaikki oli muuten hyvin, mutta pojan paino ei ollut noussut tarpeeksi kotiinlähtöpainosta. Kotiin lähtiessä (3.10) hän painoi 2740g  ja viime perjantaina poika painoi 2870g. Saatiinkin sitten uusi aika nyt maanantaiksi ja nyt painoa olikin jo 3010g! Oon kyllä ylpeä, että oon pystynyt imettämään näinkin pitkään, eikä korviketta ole tarvittu ollenkaan! Ja kyllä tämä on mulle jo pitkä aika, sillä Jaden imetys alkoi kaatumaan jo sairaalassa ja lopulta se kaatui melkein heti kotiin päästyämme. Helpolla ei olla kyllä nytkään päästy, mutta kyllä se sitkeä yritys vain palkitaan. Näin jatketaan niin kauan kun ämmää riittää ja molemmat on tyytyväisiä.

Hän on täällä!



Perjantaina 25.9 klo. 23.55 meidän perhe kasvoi kolmesta neljäksi, kun pieni ihana poika saapui tähän maailmaan.<3
Pituutta löytyi hurjat 48,5cm ja painoa komeat 2980g!

Poitsu on nyt siis jo 9 päivän ikäinen (aika menee hurjan nopeasti!!) ja vihdoin ja viimein me päästiin eilen kotiutumaan. Sairaalassa vierähti siis reilu viikko pojan bilirubiini arvojen vuoksi. Valohoidossa jäpikkä makoili 2 vuorokautta.
Nyt onneksi kaikki kunnossa ja ruokakin maistuu minille paremmin, kun ei ole enään niin väsynyt ja jaksaa syödäkkin rintaa enempi.
Jadekin on ottanut isosiskon tittelin mainiosti vastaan ja kovasti haluaa hoitaa vauvaa. Jade on aina laittamassa vauvalle peittoa paremmin ja tuttia suuhun.<3 Vielä ei myöskään ole näkynyt ollenkaan mustasukaisuutta! (*kopkop)

Täällä on kaikki siis erinomaisesti! Mitä nyt silmäpussit meinaa raahata lattiassa asti, mutta ei se haittaa, sillä tämän onnellisempi ei voisi olla.

Lisää kuulumisia, kuten Jaden synttäreitä ja minin synnytyskertomusta saatte myöhemmin!
Meitä voi seurata tietysti myös instagramissa ja facebookissa.