Hän on täällä!
Kolmas pieni ihmeemme päätti syntyä aatonaattona 23.12.2016.
Raskausviikkoja oli kasassa 37+5 kun klo. 04.00 aamuyöstä heräsin siihen, että mahassa napsahti ja samassa menivät lapsivedet. Hyppäsin äkkiä ylös ja loikkelehdin vesivana perässä kohti vessaa. Pieni paniikki iski päälle, sillä eihän vauvan vielä pitänyt syntyä. Ei ainakaan ennen joulua! Möllikkä päätti toisin.
Klo. 04.30 tuli ensimmäinen supistus ja se oli jo melko kipeä. Pakkailin rauhassa sairaalakassia sekä juoksin pitkin asuntoa järjestellen tavaroita paikoilleen. Tietysti koti oli nimittäin juuri silloin täys kaaoksen vallassa.
Klo. 05.00 soittelin äidille, että lähtö tuli ja hän saisi alkaa valmistautumaan siihen, että Niko hakisi hänet piakkoin meille lapsia hoitamaan. Supistuksia tuli tässä välissä 2-5 minuutin välein ja ne olivat jo aika ilkeitä, mutta hyvin kestettävissä kunhan pysyi liikkeellä.
Aika tarkkaan klo. 06.00 saavuimme sairaalaan. Automatka meni suhteellisen helposti, sillä siinä ajassa ei ehtinyt tulla kuin kaksi supistusta ja Nikolle totesinkin, että varmasti olen taas vasta 3-4cm auki. Meidät otti vastaan mukava kätilö ja pääsinkin heti käyrille. Supistuksia piirtyi tasaisesti ja ne alkoivat olemaan jo niin kivuliaita, että paikallaan oleminen ei ollut vaihtoehto. Käyriltä lähdettiin suoraan saliin ja klo. 06.15 tsekattiin tilanne. Yllätys oli suuri kun sen vaivasen 3 sentin sijaan olinkin jo seitsemän, lähes 8cm auki.
Kivunlievitykseen päätin koittaa tens laitetta, mutta kuten arvata saattaa ei siitä enään tässä vaiheessa ollut mitään apua niihin helvetillisiin supistuksiin. Muutama minuutti ja revinkin jo ne sähkölätkät irti selästä. Hyppelin pitkin salia ja lopulta painelin suihkuun kiertämään ympyrää kun ei mikään tuntunut enään hyvälle.
Klo. 06.30 käskin Nikon soittaa kelloa, sillä siinä vaiheessa teki mieli hypätä jo ikkunasta pihalle. Eikä ihme, sillä paikat olivat jo täysin auki. Sitten iski taas se synnytyksen kamalin vaihe. Se kamala paniikki ennen ponnistusvaihetta. Siinä tunnetilassa tekisi mieli vain paeta koko hommaa niin kauas kuin mahdollista ja unohtaa koko vauva sekä synnytys. Tämä reaktio on kuulemma tosi yleinen juuri ponnistusvaiheen alkaessa ja ainakin mulla se on toistunut näillä jokaisella kolmella kerralla.
Normaalin puoli-istuvan sijaan ponnistelin tälläkertaa polviltaan sängyllä sen kohotettuun päätyyn nojaten ja se tuntuikin heti paljon luontevammalta kun painovoima teki myös osansa. Hetken sähellyksen ja muutaman paniikkihätähuuto ponnistuksen jälkeen kaikki alkoikin sujua tosi hyvin ja hillitysti. Pari hassua supistusta ja klo. 06.37 syntyi meidän rakas pieni potra poika!♥
Synnytyksestä jäi kaiken kaikkiaan tosi hyvä fiilis. Synnytys oli mielestäni helppo, vaikkakin lopussa erittäin kivulias. Koko kestoksi on merkitty 2h15min. Luomuna mentiin ja siitä selvittiin. (Y)
Painoa Möllikällä oli 3880g, pituutta 51,5cm ja py 34,5cm.
Vauvan koko tuli aika isona yllärinä, sillä vain viikkoa aikaisemmin ultrassa vauvan kooksi arvioitiin 2660g. Onneksi tämä jööti mahtui kuitenkin hyvin sutjakkaasti tulemaan ja selvisin koko hommasta ilman tikkejä.
Meidän oli tarkoitus päästä jo jouluksi kotiin, mutta pojan sokerit olivat turhan matalat joten niitä jouduttiin seuraamaan. Joulu vietettiin siis vauvan kanssa kaksin osastolla, mutta onneksi lapset pääsivät Nikon kanssa Laihialle joulun viettoon.
Kotiin päästiinkin sitten eilen (25.12) vauvan ollessa kahden vuorokauden ikäinen. Lapset ovat ottaneet pikkuveikan ilomielin vastaan.♥ Jade haluaisi vain pitää sylissä ja paijata ja Kaspian ei puolestaan paljoa ajatuksiaan vauvaan tuhlaa. Välillä käy pientä kehdosta kurkkimassa ja taas jatkaa omia menojaan. Mustasukkaisuuttakaan ei nyt sillälailla pahemmin ole ollut. Mitä nyt pientä kärhämää kun mun syliin ei pääsekkään aina kun haluaisi jos vauva on vaikka tissillä. Mutta positiivisesti oon kuitenkin yllättynyt tästä miten arki kolmen lapsen kanssa on lähtenyt käyntiin. Toivottavasti jatkossakin sujuu edes jotenkin tämän suuntaisesti, eikä arki heitä itseään aivan mullinmallin!