Meillä ei trullitella



Ensinnäkin, HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!

Suurimmasta osasta poiketen täällä pohjanmaalla lapset kulkevat trulleina lankalauantaina.
Viime pääsiäisenä me käytiin lasten kanssa (Lue: Jaden, Kaspian nukkui autossa.) virpomassa sukulaisten luona.
Tänä vuonna me ei virvota ollenkaan.

Mutta miksi ei?

Suurin syy siihen on minä. En ole tänä vuonna jaksanut ollenkaan innostua pääsiäisestä ja jotenkin sen tulo oikeasti yllätti mut. Vasta tällä viikolla havahduin siihen, että ei hemmetti sehän on aivan muutaman päivän päästä! Ei tipuja ikkunalaudoilla, ei pääsiäisruohoa tai mitään. Vaikka kuitenkin lopulta havahduin asiaan, niin en kokenut tarpeelliseksi enää alkaa häsläämään niiden kanssa. Fiilis koko pääsiäis hömppään on ollut ihan hukassa. En tiedä johtuuko se sitten siitä, että lunta on maassa edelleen monen monta metriä ja sää muistuttaa enemmän joulua kuin pääsiäistä.

Muistan kuinka mua jo pienenä ahdisti kiertää tuntemattomien ovilla oksien kanssa. Tykkäsin kyllä pääsiäisestä ja trullitella, mutta luultavasti vain koska herkut. Herkkubeba jo pienestä pitäen.
Aina kuitenkin tuli jotenkin vaivaantunut olo. Mä olen muutenkin ihmisenä sellainen, että en halua vaivata muita mun omilla asioilla.
Toisten ovilla kiertäminen karkkien perässä oli musta siis aika epämiellyttävää, mutta mitäpä sitä ei herkkujen vuoksi tekisi. Onneksi kuitenkin mulla oli aina joku kaveri mukana. Yksin en olisi kyllä uskaltanut mennä muiden kuin tuttujen ovelle.





En tietenkään aio kieltää omilta lapsilta trullittelua! Paitsi, no tänä vuonna se jää nyt välistä.
Ehkä itsekäs veto, ehkä ei. Tiedän, että tämä haastava ja joskus kovin ärsyttävä arki on kuitenkin meidän lasten lapsuus. Sitä he elävät, heidän lapsuuttaan ja me meidän arkea.
Koen asian kuitenkin niin, että Jadekin on vielä niin pieni, että ei osaa koko asiaa vielä kaivata. En siis usko, että hän kantaisi kaunaa kymmenen vuoden päästä siitä etten vienyt häntä 4-vuotiaana trullikierrokselle. Pojat ovat vielä pienempiä, joten he eivät varsinkaan ymmärrä vielä asian päälle. Oltaisiin varmasti tänäkin vuonna kierretty sukulaisia, jos vain olisin älynnyt valmistautua päivään aiemmin.

Kuten omassa lapsuudessa, mun äiti piilotti mulle aina suklaamunia pitkin meidän kotia. Oli mahtavaa kun sai heti aamusta alkaa metsästämään niitä. Tätä perinnettä jatkan myös omien lasten kanssa. Huomenna lasten päivä alkaa siis munien etsinnällä! Päivällä suunnataan mun vanhempien ruokapöydän ääreen ja varmasti myös mummolasta löytyy lapsille lisää pääsiäisherkkuja.

Vaikka meillä ei tänä vuonna trullitella, niin uskon, että lapsilla tulee varmasti olemaan erittäin hauska ja suklaan täyteinen pääsiäinen!



Miten teillä vietettiin pääsiäistä tänä vuonna?


Meidän perjantai kuvina

Torstai-iltana sängyssä pyöriessä mulle tuli vain yhtäkkiä mieleen, että olisi tosi kiva toteuttaa taas ''meidän päivä'' -teemainen postaus. Ja nyt mä aion sen toteuttaa. Ajatuksena tosi helppo juttu, ihan peace of cake. Toteutus paljastui kuitenkin aika haastavaksi. Heti aamusta yritin sinkoilla kamera kädessä paikasta toiseen lasten perässä. Lasten, joiden mielestä oli super hauskaa juosta heti sillä sekunnilla karkuun kun olin räpsäsemässä kuvaa. Sen sijaan, että kaikissa kuvissa lapsilla näyttäisi olevan 3 päätä ja 5 jalkaa, onnistuin kuin onnistuinkin saamaan edes muutaman tänne sopivan kuvan! Ja sehän nimen omaan on tämän postauksen päätarkoitus - meidän päivä kuvina.

Klo. 08.00

Päivä alkaa. Avaan silmät ja vastapäätä kurkkii Noel naureskellen (Instagramin tarinoista näät myös pätkän tästä). Ei, nää aamut ei tosiaan ole mun juttuni ollenkaan. Sitä ei voi edes sanoin kuvailla kuinka lujaa olisi tehnyt mieli painaa pää vain takaisin tyynyyn ja vetää peitto korviin. Voin kertoa, että se on nykyään vain yksi kaukaisimmista haaveista.
Ei muutakuin sängystä ylös, vaatteet päälle ja lasten kanssa alakertaan. Meillä syödään aamupala yleensä aivan heti herättyä. Tuntuu, että nuo lapset meinaavat yön aikana nääntyä nälkään, kun aina aamusin suorastaan kiljuvat aamupalaa ja roikkuvat jääkaapissa kynsin ja hampain.
Tänä aamuna toiveena oli saada banaania ja jogurttia - ja sillä sitten mentiin.






Klo. ~ 09.00

Aamupalat vihdoin syötynä. Jade suuntaa olohuoneeseen katselemaan piirrettyjä ja pojat seuraavat perässä touhaamaan omiaan. Syömisen jäljiltä keittiössä vallitsee jälleen se jokapäiväinen tuttu näky - ystväväni kaaos ja sotku. Kun keittiö on kasassa siirrän ahterini hetkeksi sohvalle. Lapset leikkii, joten mulla on mahdollisesti muutama minuutti ''omaa aikaa'' puhelimen kanssa. Kaikki hyöty irti jos lapset viihtyvät edes hetken keskenään sovussa.





Klo. ~ 10.00

Alan pikkuhiljaa valmistelemaan lapsia ajatukseen, että pian täytyisi pukea päälle ja lähdetään ulos. Ensin kuitenkin raivataan olohuone leluista siistiksi. Tunnissa ehtii tulla yllättävän paljon sotkua! 
Reipas puolituntia ja päästiin aloittamaan äiti & toppavaatteet vs. lapset -taistelu. Ihan hyvin lopulta selvittiin, hermot meinasi räjähtää vain muutaman kerran. Yksi hyvä syy lisää vihata talvea ja olla kesän puolella.

Klo. 11.00

Vihdoin ulkona! Luojalle kiitos, että meidän lähipuisto on aivan tuossa nurkan takana alle 100m päässä. Siitäkin huolimatta Kaspian ehtii kaatumaan matkalla yli kymmenen kertaa ja ylös nousemiseen meni vähintään pari minuuttia joka kerta. Ei varmaan oltaisi oltu ikinä perillä jos matka olisi yhtään tuon pidempi. Varsinkin nyt kun Kaspianilla on ''vain minä itse'' -vaihe. Ei varmastikkaan saa auttaa vaikka hyppäisi pää edellä lumihankeen ja jäisi jumiin.





Joo niinhän me tosiaan luulimme pääsevämme puistoon leikkimään. Puiston ympärillä oli kuitenkin semmoset vajaa metrin korkuiset lumivallit. Ei ainuttakaan mahdollisuutta päästä rattailla sinne. Tai no eipä siellä puistossa olisi niillä päässyt muutenkaan, kun lunta oli melkein polviin asti. Jade reippaana tyttönä kiipesi kinosten yli ja lähti hitaasti, mutta varmasti rämpimään puiston sisäiseen hankeen. Me tyydyttiin poikien kanssa jäämään siihen ulkopuolelle ihmettelemään.
Hermothan siinä sitten aika pian kaikilla meni. Kaspian halusi puistoon ja kiljuu kun ei pääse kinoksen yli - ja sitten kun pääsi, niin alkoi huuto kun ei päässyt siellä hangessa liikkumaan. Noel taisi kirota lumen ja talvivarusteet alimpaan tiedätte kyllä mihin, sillä jalat menivät jatkuvasti solmuun ja naama osoitti maahan aina parin metrin välein.

Klo. 12.00


Vihdoin alkaa ulkoilu riittämään meille kaikille. Pikaisesti kolataan vielä kotipiha ja sitten siirrytään sisälle ruuanlaittopuuhiin. Tällä kertaa ruokana oli lasten yksi lemppareista - pekonikattila. Ei mikään fitness tai megaterveellinen safka, mutta meidän arjen pelastus aina silloin tällöin nopeudellaan ja helppoudellaan. Sen lisäksi se on myös oikeasti hyvää. Lapsillekkin uppoaa ihan aina!





Klo. ~13.00

Masut täytetty ruualla ja on poikien päikkäriaika. Noel sammui samantien sänkyynsä ja Kaspian touhasi vielä jonkin aikaa huoneessaan ennenkuin nukahti. Jadelle laitoin elokuvan pyörimään ja itse jämähdin jälleen sohvalle. Taas hetki omaa aikaa ja hiljaisuutta.


Klo. 15.20


Itsellä alkoi silmät lupsumaan ja ajattelin aivan hetkeksi ummistaa niitä, kun pojat kerran vielä nukkuivat. Ei varmasti mennyt minuuttiakaan kun alkoi kuulumaan Noelin inahtelua. Mulle käy aina näin! Enkä ymmärrä miksi en vain voi alkaa nukkumaan heti kun pojatkin menee päiväunille. Aina pitää säästellä viimeseen asti ja sitten se on 20sec mitä ehtii pitää silmiä kiinni.
Noelin herättyä samantien heräsi myös Kaspian, kuten aina. 

Klo. ~16.00


Niko tulee kotiin. Hänellä oli hurahtanut lähes koko päivä järkkärikortin uusimisessa.
Jade halusi tehdä kaikille välipalaa ja niinpä neiti alkoi itse väsäämään leipiä.
Nikon tultua kotiin mä aloin tekemään lähtöä kauppaan ja mulla oli noudettavana vielä muutama kirppisostos.



Klo. ~19.00


Minäkin vihdoin kotiudun. Pari tuntia vierähti ihan hujauksessa ja vahingossa saatoin eksyä kaupoille metsästämään Jadelle sukkahousuja. Jadella on joku ihmeen sukkahousuvaihe nyt menossa ja raukka ei omista kuin yhdet sopivat sukkahousut. No nyt sai parit lisää.
Tässä vaiheessa iltaa meillä olivat lapseet juuri syöneet iltapalan ja Niko oli laittamassa heitä nukkumaan. Kuvia ei siis illalta enää ole mun katoamisen vuoksi. :D

Klo. 01.27

Sen verran on kello nyt ja päiväkin on jo lauantain puolella. Eiköhän nyt oo munkin aika painua sinne lämpösen peiton alle untenmaille, että jaksaa huomenna nousta taas uuteen päivään.

Tässä meidän perjantai päivä, nyt hyvät yöt!

-Julia || Kolmen lapsen kaaos

Kotiäitiys syö minut elävältä

Mulla on jo jonkin aikaa ollut kamalan turhautunut olo. Ikää on pian 21 vuotta ja alla on edelleen vain peruskoulu. Ei päivääkään ammattikoulua tai töitä. Meidän lapsetkin kasvaa toisten verorahoilla, ainakin osittain. Tunnen jopa välillä olevani aivan ihmiskunnan pohjasakkaa.

Oon ollut kotona pian viisi vuotta, siitä 4,5 vuotta lasten kanssa. Ja nyt on tullut pää niin täyteen tätä kotona oloa. Mun sielu huutaa töitä tai jotain muuta edistystä elämään kuin lapset. 
Opiskelu on varmasti se seuraava ja järkevin siirto. Mutta päiväopinnot kaatuvat raha-asioihin ja iltakoulu takkuaisi Nikon mahdollisten iltavuorojen kanssa. Oppisopimuspaikkaa olen yrittänyt metsästää niin kuin pupu porkkanaa, mutta ei sitä paikkaa täältä Pohjanmaalta tunnu heruvan. Jotenkin oon siis aivan hukassa, että mitä nyt?
Kamala hinku olisi päästä etenemään elämässä, mutta kaikki tuntuu hankaavan vastaan. Se turhauttaa. Olin jopa niin epätoivoinen, että hain töihin myyntineuvottelijaksi, vaikka vihaan soittamista. Varsinkin kaikki viralliset puhelut on yhtä tuskanhiessä lillumista. Ilmeisesti mun soittoviha paistoi tarpeeksi hyvin haastattelussa läpi, kun ei sieltä kuulunut enää mitään, vaikka lupasivat ilmoitella. Ehkä parempi näin. Omalla kohdalla nään kuitenkin tärkeäksi sen, että työ on sellaista mikä oikeasti kiinnostaa.

Toisaalta kyllä mua myös suuresti pelottaa se hetki kun pääsenkin jonnekkin ja lapset on laitettava hoitoon. Osaako joku muu varmasti huolehtia ja hoitaa mun lapsia yhtä hyvin kuin minä? Ja ylipäätään vähän pelottaa se stressin määrä mikä siinä varmasti on, kun pitää hoitaa lapset päiväkoteihin, omat koulu/työjutut ja sitten on vielä se kotikin pidettävä kasassa. Mutta niin vaan ne muutkin siitä selviää. Uskon, että tälle mun ontolle päälle töihin pääsy olisi pelastus. Onhan lasten kanssa sinänsä rentoa olla vaan kotona ilman kiirettä, mutta ei sitäkään ikuisesti jaksa. 
Nyt mulla on se raja tullut vastaan.



Saa vinkata jos joku tietää Pohjanmaalla paikan joka voisi ottaa töihin lähihoitajan oppisopimuksella! :)

Pöpöpesästä päivää



HUHHUH. Ei tässä muuta voi sanoa.

Täällä on oltu räkä poskella enemmän ja vähemmän viimeiset kaksi viikkoa. Kolme päivää sitten joku kamala tappoflunssa iski myös muhun ja se veti samantien sohvan pohjalle. Kurkku oli aivan sairaan kipeä, nokka vuoti, mutta silti oli tukossa, päätä särki ja kuumettakin pukkas.

Kun äiti on sairas, äiti ei sairasta.
Lapsilla on selvästi joku anturi päässä joka viestittää milloin on se paras aika tehdä jekkuja. Ja se paras aikahan on tietysti just silloin kun vanhempi on heikossa hapessa, eikä jaksa sinkoilla raketin tavoin joka paikkaan. Lapsista oli erittäin hupaisaa kun mun komentaessa ääni tuppas katkeemaan kesken lauseen. Se oli niin hauskaa, että _koko ajan_ keksivät jotain tyhmyyksiä, että mä varmasti joutuisin avaamaan käheetä kurkkuani. Enkä varmasti saanut kuluttaa ahteriani sohvan nurkassa. Ehei, siitä lapset pitivät hyvän huolen. Joka kerta ylös noustessa tuntui, että taju lähtee. Pää oli niin täynnä limaa ettei sinne mahtunut edes ajatukset. Jollain ihmeen kaupalla näistä parista päivästä selvittiin kuitenkin ilman katastroofia.
Tänään on menossa sairauspäivä nro 3 ja elonmerkkejä on vihdoin havaittavissa. Nikokin on onneksi nyt päivät kotona, niin on vähän enemmän apukäsiä ja edes yksi toimiva pää arjessa mukana.

Nyt kuitenkin Noel aloitti yhtäkkiä kuumeilun. Ihmettelin kun koko aamupäivän viihtyi sylissä ja lopulta nukahtikin siihen pari tuntia ennen päikkäriaikaa. Kuumehan se syypää siihen sitten oli. Lääkkeellä onneksi laski heti hyvin ja sen vaisun pojan takaa ilmestyi pian iloinen oma itsensä.
Saa nähdä kauanko Noel vielä sairastaa ja sitten saakin odotella iskeekö tämä pöpö Jadelle ja Kaspianille. Nikon miesflunssasta puhumattakaan.
Toivottavasti ei kukaan muu enää sairastu, sillä alkaisi nämä kotipäivät jo riittämään.