Vanhempi on aina syypää kun lapsi käyttäytyy huonosti?

Lapsi räkäisee liukumäkeen, hiekkalinnat tallotaan ja lapio viedään kädestä. Nuoriso kaahaa mopoilla, yksi varastaa kaupasta energiajuoman ja toinen aukoo päätään vastaan tulevalle mummolle.

Seuraavaksi nämä kaikki tapahtumat saa lukea facebookin puskaradiosta.

''Vapaakasvatus, paska vanhempi, kuri puuttuu, kurjat kotiolot.''

Samantien hyökätään arvostelemaan vanhempia ja heidän kasvatustaan. Miksi?
Lapsihan ei koskaan voikkaan jättää sovittuja ohjeita noudattamatta tai tehdä typeryyksiä kaveriporukan innoittamana. En sitä sano ettei lapsen huono käytös voisi koskaan johtua vanhempien välinpitämättömyydestä, mutta musta on todella ikävää, että siihen takerrutaan aina ensimmäisenä ilman mitään faktoja.

Lapset, kuten myös me muut ihmiset olemme kaikki erilaisia. Toiset uskoo kerrasta, toiset vaatii toistoa, toistoa ja toistoa, joillekkin säännöt eivät mene koskaan perille. Joillain niitä ei ole ollenkaan.

Me käydään täällä lasten kanssa päivittäin keskusteluja siitä saako muita lyödä, saako tavaroita ottaa käsistä tai saako toisille puhua rumasti. Ja näitä asioita käydään läpi päivittäin siksi, kun niitä ikäväkyllä tapahtuu joka ikinen päivä. Lapset tietävät, että niin ei saa tehdä, mutta silti niin tapahtuu. Miksi?
Se voi olla uhmaa, huomionhakua, nälkää tai väsymystä. Mitä tahansa.
Se, että mun lapsi saattaa lyödä toista ei tee musta vastuutonta ja huonoa vanhempaa. Se miten itse reagoin tilanteeseen määrittelee sen.

Mä koen vahvasti, että mulla on ollut hyvä lapsuus ja nuoruus. Mulla on ollut ne kliseiset rajat ja rakkautta. Kotona oli aina hyvä olla. Hyvästä kasvatuksesta huolimatta tuli tehtyä typeryyksiä, jopa aika paljonkin.
Olen maalannut ala-asteella marjoilla valkoisiin aitoihin kirosanoja, olen änkenyt marjoja naapureiden ovien avaimenreikiin, varastanut rapusta mummon rollaattorin kaverin kanssa (joka me luojan kiitos palautettiin), varastanut kaupasta, juonut ja polttanut reippaasti ennen täysi-ikäisyyttä, valehdellut olinpaikkani vanhemmille, ajanut mopolla ilman korttia, lintsannut, luntannut ja mitähän vielä.

En mielestäni ole ollut mikään aivan kamala kapinoimaan, mutta ihan tarpeeksi. Näistä kaikista asioista pahin pelkoni oli, että jäisin vanhemmilleni kiinni. Ei siksi, että pelkäsin mulle käyvän jotain, vaan siksi etten halunnut tuottaa heille pettymystä. En koskaan halunnut loukata tai satuttaa heitä millään tapaa. Silti jostain todella maagisesta syystä tuli tehtyä idioottimaisia juttuja, vaikka todellakin tiesin mitä mieltä omat vanhemmat siitä olisi.

Minä, kuten varmasti moni muukin vanhempi toivoo, että mikäli oma lapsi toimii typerästi niin se toiminta pyrittäisiin estämään ja siitä tulisi itselle tieto. Ei somea, ei haukkumista, ei arvostelua. Kiitos.

Kohti parempaa ja KIVAA vanhemmuutta

Jokainen meistä haluaa olla se paras vanhempi lapsilleen ja moni meistä varmasti sitä onkin.

 Myös itse koen olevani hyvä äiti näille kolmelle alle metrin mittasille tyypeille. On kuitenkin tilanteita joissa myös mulla se kuppi kaatuu nurin. Mä olen todella ääniherkkä ja pienikin ''turha'' kitinä saa kierrosmittarit ylilukemille ja päässä kiehuu. Meidän lapset huutaa ja tappelee paljon. 

Myös minä huudan liian paljon.

Varsinkin tilanteet jossa toista satutetaan on mulle sellaisia missä automaattisesti se oma ääni nousee. Toisen satuttamista ei meillä sallita missään nimessä. Siitä on puhuttu paljon, siitä huolimatta sitä tapahtuu lasten osalta paljon. Huutamalla sen tappelutilanteen saa ehkä katkaistua, mutta mitä se lapsi siitä oppii? - ei yhtään niin mitään. Miten ihmeessä lapsi voi oppia käsittelemään omia negatiivisia tunteitaan jos aikuinen karjuu samalla tavalla suuttuessaan.

Tuo on ikuinen oravanpyörä joka toistuu päivästä toiseen ja niistä jää aina kaikille vain paha mieli.

Kiitos somen ihmeellisen maailman, olen löytänyt paremman tavan.

Noelin odotusaikana löysin facebookista ryhmän nimeltä Kiintymysvanhemmuusperheet ry. Kuitenkin vasta nyt olen perehtynyt siihen vähän enemmän. Osan ryhmän jutuista koin ns yliampuviksi ja ei meille sopiviksi, mutta varsinkin ongelmatilanteisiin sieltä löytyi muutama hyvä neuvo. Koko jutun idea on oikeastaan kuunnella, sanoittaa, olla läsnä ja yrittää ymmärtää. Huutaminen heivataan suoraan roskakoriin. Tällä äkkipikaisella kiukkusuonella oon siis paljon opeteltavaa.

 Minäkin olen vasta nyt alkanut oppimaan, että lähes poikkeuksetta lapsen huonon käytöksen takana on jokin tärkeä tarve. Se voi olla nälkä, väsy, huomionhaku tms. Vaikka varmasti meistä monista saattaa joskus tuntua, että lapsi tekee asioita kiusallaan. Harvemmin juttu kuitenkaan on niin.

Tämä KIVA on mulle vielä siis aika uus juttu ja tänään ensimmäistä kertaa sain hoidettua tilanteen kivasti loppuun.

Tänään aamulla Kaspian paiskoi raivoisasti leluja lattiaan niin, että tärykalvot paukkui.
 Normaalin ''Nyt loppuu se heittely!!'' sijaan totesin hänelle, että ''sinua taitaa suututtaa''. Kaspian katsoi päin ja paiskasi rekka-auton lattiaan. Toistin jälleen rauhallisella äänellä ''sinua taitaa suututtaa todella paljon''. 

Sitten kuului pienellä kitisevällä äänellä; ''ruokaa''.
Minä: ''Sinun on nälkä ja sinä haluat ruokaa?''

Kaspian huudahti ''joo!'' ja onnesta hihkuen juoksi syliin.

Tuon tilanteen sattuessa oli aamupalan syönnistä kulunut vasta reipas tunti. Ei siis todellakaan olisi heti tullut kiukkunälkä mieleen. Mutta sanoittamalla ja aktiivisella kuuntelulla selkeni minkä vuoksi lelut sai niin hurjaa kyytiä. Ja siis miten iloiseksi lapsi voikaan tulla siitä, kun hän huomaa, että häntä kuunnellaan ja ymmärretään! <3

Tästä ei kuitenkaan kovin kauaa mennyt kun Jaden kanssa syttyi kolmas maailmansota värikynistä. Kaspian ei olisi saanut värittää millään kynällä ja jos sai, niin sitten ei värittänyt juuri niin miten neiti näpsäkkä olisi toivonut. Sanoitin Jaden tunteita, kerroin miltä Kaspianista mahtaa huutaminen ja repiminen tuntua, mutta raivon pyörremyrsky otti vaan lisää puhtia. Siinä vaiheessa munkin purjelaiva kippas nupissa kumoon ja KIVA -jutut lensi seinään. Poistuin tilanteesta ja menin ulos rauhoittumaan. Palatessani vastassa oli rauhoittunut, hieman vielä nyykyttävä tyttö rätti kainalossa. Halattiin, keskusteltiin ja pyydettiin anteeksi. Mutta ellen aivan valehtele, niin tuo raivoepisodi kesti lähemmäs 1,5 tuntia. Mutta edistystä entiseen. Nyt tilanne käytiin jälkeenpäin läpi ja kaikille jäi hyvä mieli.

 Eiköhän me ajan kanssa näillä mausteilla saada ihan KIVA soppa aikaan.

Lisää KIVA:sta voi lukea tästä.
Huom. tämä ei ollut yhteistyö, vaan ihan omia mielipiteitä ja kokemuksia aiheeseen liittyen.

Tukiverkosto.

Törmäsin tässä eräänä iltana keskusteluun, jossa joku kysyi, että minkä vuoksi 14-16 -vuotias edes harkitsee pitävänsä lapsen jos tulee raskaaksi. Ensimmäinen ajatukseni oli, että miksi ei harkitsisi?On varmasti monia syitä, minkä vuoksi nuori päätyy lapsensa pitämään.
 

Itse en miettinyt hetkeäkään, mitä olisin tehnyt, mutta päätökseni kruunasi se, että tiesin mulla olevan maailman paras tukiverkosto! Tiesin, että mun vanhemmat tukee ja auttaa ja niin he ovat tehneetkin. Mulla oli tukena sukulaiset, ystävät, Nikon vanhemmat ja sukulaiset.
Oon välillä miettinyt, että mitä jos asiat olisivat toisin. Mitä jos mun vanhemmat olisivat kääntäneet selkänsä ja painostaneet aborttiin? Sen tiedän, että olisin päätöksessäni pysynyt kaikesta huolimatta, mutta silti! En olisi pärjännyt läheskään niin hyvin miten nyt olen pärjännyt.
Monet nuoret päätyvät usein aborttiin juuri siitä syystä, että heitä ei tueta asiassa, vaan painotetaan siitä kuinka lapsi pilaa elämän.

Mun suvuss ja lähipiirissä on paljon ihmisiä, jotka ovat saaneet nuorena lapsen, joten periaatteessa mun raskaus ei ollut mikään maailman suurin ihme, jos niin voi sanoa. Mutta mä olen niiin niiin onnellinen, että mulla on ihania ihmisiä tukena. Kaikilla ei ikävä kyllä ole näin.

Tukiverkosto on tärkeä asia! Arvostakaa toisten päätöksiä ja tukekaa heitä!

Ennen kuin minusta tuli äiti.

Ennen kuin minusta tuli äiti, kuljin lähes aina puhtaissa vaatteissa, hiukset laitettuna ja meikit naamassa. Ennen kuin minusta tuli äiti, minulla oli paljon kavereita, vietin päivät kaupungilla ja suurimmat huoleni pyörivät niinkin mitättömissä asioissa kuin, että riittääkö rahat euron juutohamppariin tai kuinka paljon röökiä on askissa. Ennen kuin minusta tuli äiti, rahat kulutin juuri siihen mihin halusin, lähinnä siis itseeni. Ennen kuin minusta tuli äiti, elin huoletonta normaalin teinin elämää.

Ennen kuin minusta tuli äiti, en ollut saanut oksennuksia päälleni, en ollut pessyt kakkaa kenenkään pyllystä, saatika sitten selästä. En ollut myöskään pyyhkinyt toisen räkää ja kuolaa omiin vaatteisiini. Ennen kuin minusta tuli äiti, en ajatellutkaan, että joskus todella pienet ja yksinkertaiset asiat saavat minut hurraamaan ja taputtamaan, esimerkiksi se kun Jade teki ensimmäisen kakan pönttöön sai mulle kyyneleet silmiin.. Ilosta, ei siis hajusta. Ennen kuin minusta tuli äiti, söin ruokani aina lämpimänä ja rauhassa ilman yhtäkään pummia vierellä. Ennen kuin minusta tuli äiti, viikonloppuisin valvoin ja nukuin myöhään, nykyään jokapäivä on mulle arkipäivä. Ennen kuin minusta tuli äiti, loma tarkoitti kesälomaa, syyslomaa tai joululomaa, nyt loma tarkoittaa sitä, että saan viettää pari tuntia yksin tai Nikon kanssa.

Ennen kuin minusta tuli äiti, en tiennyt, että näinkin paljon voi rakastaa.


Ennen kuin minusta tuli äiti, mahduin lempi farkkuihini:D