Minäkuva kolmen raskauden jälkeen

Kolme kertaa.

Kolme kertaa mun kroppa on saanut jotain todella ihmeellistä aikaan. 

Se on kantanut pientä ihmistä sisällään yhteensä 793 päivää.
Mun rinnat ovat tuottaneet ja antaneet ravintoa yhteensä 491 päivää ja tuotanto jatkuu edelleen.
Tämä kaikki melkein kolmen vuoden sisään.

Sanomattakin selvää, että kroppa muuttuu.

Sitä ei voi edes sanoin kuvailla miten mahtava naisen kroppa on ja miten huimiin juttuihin se kykenee. Raskaus on hieno asia, se muuttaa vartaloa ja se muuttaa sitä hyvän asian vuoksi.
Onko niistä muutoksista pakko tykätä?
On tai ei, minä en pidä siitä miten raskaudet ovat tätä vartaloa muuttaneet. Kaiken huomioon ottaen mun kroppa on tehnyt huikean työn palautuakseen näinkin hyvin kolmesta raskaudesta pienellä välillä. Silti mä olen niin typerä, että vertaan sitä siihen entiseen, jolloin ei vielä lapsia ollut. Hei haloo! Järkikin sen sanoo ettei kolme lasta synnyttäneen vartalo voi mitenkään näyttää samalta, kuin silloin 15-vuotiaana ennen lapsia. Tai voi, mutta se vaatii hemmetisti aikaa ja töitä.

 Peiliin kun katsoo, niin tuntuu näkevän ainoastaan vikoja. Sunnuntaina oli kummipojan syntymäpäiväjuhlat ja voi jesus kun ihmisellä voikaan olla paha vaatekriisi! Mikään ei sopinut, vaan joka paikasta tuntui tursuavan jos jonkinmoista makkaraa. Teki mieli vain itkeä ja heittää itsensä vaatteiden mukana roskiin. Lopuilta päädyin cubuksen kainaloihin yltäviin leggareihin ja h&m:n telttamaiseen paitaan. Silti ahdisti.
Vatsalihasten erkauma löytyy ja siitä johtuen keskikroppaa komistaa vähemmän söpö pömppis. Syviä vatsoja pitäisi jaksaa tehdä niin kyllä senkin saisi kuntoon. Seistessä kroppa on joinain päivinä ihan siedettävässä muotissa, mutta auta armias kun istut! Sama asia kuin jätskitötterö tippuisi maahan väärinpäin. En väitä olevani lihava, ei en todellakaan, mutta laihaläski kuvaa mua varsin hyvin.

Muutaman kroppakuvan oonkin someen jo laittanut ja saanut nopeasta palautumisesta kehuja. Muiden silmissä näytän mahdollisesti ihan hyvältä, mutta ei se paljoa merkitse, kun itsestä tuntuu niin paskalta omassa varressa. Mä tiedän, että olen palautunut raskauksista varmasti paremmin kuin jotkut muut, mutta se ei tosiaankaan takaa tyytyväisyttä itseensä. Ehkä pitäisi olla, mutta en osaa. Tämä kroppa ei vaan oo mua varten.

En kuitenkaan aivan turhaan tässä märise. Mä jopa oikeasti yritän tehdä tälle asialle jotain. Nyt on pian kuukausi takana terveellisempää elämää ja on jopa muutama kilo ropissut poiskin. Suklaa on edelleen mun päivittäinen arkiherkku, mutta muuten kaikki muu roska on lähes kokonaan jäänyt pois. Vaaleat viljat vaihdettiin tummiin, lihapiirakat ja muut eineshöttöroskaruuat korvattu hedelmillä, smoothieilla ja rahkalla. Viikonloppusin saa sitten mässätä sipsiä tai mitä ikinä tekeekään mieli. Nyt ollaan taas sairasteltu, joten ulkoilukin jäänyt vähemmälle, mutta eiköhän nyt ilmojen lämmetessä innostus ulkoiluunkin taas löydy. Pääsiäinen hieman sotki kuvioita ja herkkuja on vedetty putkeen jo viidettä päivää. Itsekuri on ihan pohjalla, mutta eiköhän tästäkin vielä nousta ja päästä takaisin ruotuun.

Uskon, että vielä joskus voin katsoa peiliin ja todeta ''wau, tänään näytän hyvältä.''

V -niinkuin vartalo

(Lue myös: Vartaloni kahden lapsen jälkeen)

Vartalo, kroppa, keho, kokovartalonahka - mitä nimityksiä näitä nyt onkaan. Naisen kroppa tekee valtavan työn kasvattaessaan pientä vauvaa sisällään n. 9 kuukauden ajan. Sen palautumiseen menee vähintäänkin yhtä pitkä aika. Jaden synnyttyä olin aluksi yllättynyt miten nopeasti kroppa palautuikaan ihan muutamassa viikossa siitä kaikesta. Ei tietenkään lähellekkään entisiä mittojaan, mutta ihan hyvin kuitenkin. Siihen se palautuminen sitten jämähtikin. Entinen vartalo sekä tiukat farkut olivat vain muisto tuolta jostain kaukaa. Vaikka mitä teki paino tuntui vain nousevan ja housut kiristyivät entisestään.

Kaspianin synnyttyä en stressannut kroppaani ja sen muutoksia oikeastaan ollenkaan. Lähinnä mielenkiinnolla seurasin sen palautumista. Näiden neljän kuukauden aikana olen oppinut oikeasti pitämään tästä kropasta ja arvostamaan sitä. Se ei ole täydellinen, mutta juuri sopiva minulle - kahden lapsen äidille. Edelleen tulee tottakai hetkiä jolloin peilistä tuntuu katsovan takaisin koko universumin isoin, joka tuutista pursuava pullataikina. Mutta onneksi vain joskus harvoin, ei aina, eikä edes kovin usein. Vieläkään en näytä siltä miltä ennen, enkä varmasti tule koskaan näyttämäänkään, enkä ehkä edes haluakkaan. Nyt kun osaa olla sinut oman itsensä kanssa, on vain niin paljon helpompaa. Ei siinä, en pahitteeksi panisi jos olisi hieman enemmän lihasta, mutta näinkin on ihan fine.

Pakko muuten sanoa, että mä olen aika yllättynyt miten meikäläisen mahamakkara näyttää näinkin hyvälle! Tämän kuun alussa niin vannotin, että nyt katson vähän paremmin syömisiä ja herkut minimiin. köhköh. Mitään muutosta sillä saralla ei ole tapahtunut. Vaunulenkkejä olen jonkun verran tehnyt ja nyt odottelen, että nuo laiskimukset - nimeltään vatsalihakset palautuisivat kunnolla, jotta voisin alkaa tekemään lihaskuntoa edes sen muutaman kerran viikkoon.

Tältä nyt näyttää - 4 kuukautta synnytyksestä.

Opetelkaa naiset (miksei miehetkin) hyvät oikeasti pitämään vartalostanne! Se ei ole helppoa, mutta se antaa niin paljon enemmän kuin itseinhossa kieriminen. Älkääkä muuttako itseänne tai kroppaanne muiden takia, vaan kaiken sen pitää lähteä teistä ITSESTÄ ja siitä OMASTA HALUSTA muuttua.

Vartaloni kahden raskauden jälkeen

Kuva otettu rv38+2, samana päivänä kun poika syntyi.

Raskaus muuttaa kehoa. Toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. -Lantio levenee (unohtamatta takapuolta!), raskausarvet, roikkuvat rinnat, roikkuva vatsanahkareppu, sekä löllyvää massaa siellä ja täällä. Voin vaikka vannoa, että lähes jokainen äiti tunnistaa jotain näistä itsessään. Väistämättäkin vartalo muuttuu raskauden johdosta, sillä tekeehän se aivan mahtavan työn 9kuukauden aikana! Olisi aika kumma jos siinä ei tapahtuisi MITÄÄN muutosta. Ja ennenkuin kukaan tulee tähän nyt pätemään, kuinka kroppa on täysin ennallaan, niin kyllä jokaisella ainakin lantio levenee edes muutaman millin jos ei muuta. ;) heh. 
Meitä on kahdenlaisia. Toiset äidit ovat sinut raitojensa kanssa ja kantavat niitä ylpeydellä, kun taas toiset häpeävät (ellei sitä voi kutsua jopa vihaksi) raskausarpiansa ja roikkuvaa nahkaansa

 Arvostan todella niitä, jotka pystyvät olemaan ylpeitä tiikerinraidoistaan! Mutta toisaalta, miksi niitä vihaamaankaan? Eihän ne kauniita ole, mutta ei siihen itse vain voi mitenkään vaikuttaa, että tuleeko niitä vai ei.

Oma mahanahkani on onnistunut välttämään raskausarvet molempien raskauksien aikana ilman minkäänlaista rasvailua, samaa ei tosin voi sanoa rinnoista ja takapuolesta.
Nyt kun synnytyksestä on kulunut 5 viikkoa, voin sanoa, että oon oikeasti aika yllättynyt kuinka hyvin kroppa lähti palautumaan vielä toisenkin lapsen jälkeen. Kiloja tuli 12 ja niistä 10kg jäi sairaalaan, loput 2kg taitaa pyöriä tuossa edelleen. Niin ainakin luulen tällä mässäilyllä. :D Löllöä löytyy, varsinkin alamahan kohdalla on söpö röllykkä, mutta niin saakin olla! Synnytyksestä on loppupeleissä vielä niin vähän aikaa, etten oletakkaan mahtuvani kunnolla omiin pöksyihin ainakaan pariin kuukauteen.
Koko raskauden sitä odotti, että pääsee taas pukeutumaan omiin vaatteisiin ja on se kyllä aika haikeeta huomata, että ei perse, yhdetkään farkut ei mee päälle! -Jokaikiset jämähti reisiin jumiin. Nyt näin 5 viikon jälkeen ne menee jo kiinnikkin, mutta sitten näytän lähinnä nallepuhilta jolle on ängetty jalkaan barbie nuken alkkarit. Ei siis maailman hemaisevin näky kun jokapaikasta tursuaa tavaraa yli, mutta eipä ne mukaviltakaan jalassa tunnu. Toisaalta, kaikki mun housut on peräisin yläaste ajoilta, jolloin olin 10kg pienempi, joten ehkä se selittääkin jotain. :D

Näin yksinkertaisesti sanottuna: En pidä siitä mitä näkyy peiliin katsoessa, mutta palautuminen ei todellakaan ole vielä tässä. Hommaa on vielä ja paljon, mutta kyllä mä olen hemmetin ylpee mun kropasta ja siitä mitä se on saanut aikaan! Se on kasvattanut sisällään kaksi ainutlaatuista ja maailman rakkainta lasta!<3