3880g täyttä rakkautta♥

Hän on täällä!

Kolmas pieni ihmeemme päätti syntyä aatonaattona 23.12.2016.

Raskausviikkoja oli kasassa 37+5 kun klo. 04.00 aamuyöstä heräsin siihen, että mahassa napsahti ja samassa menivät lapsivedet. Hyppäsin äkkiä ylös ja loikkelehdin vesivana perässä kohti vessaa. Pieni paniikki iski päälle, sillä eihän vauvan vielä pitänyt syntyä. Ei ainakaan ennen joulua! Möllikkä päätti toisin.
Klo. 04.30 tuli ensimmäinen supistus ja se oli jo melko kipeä. Pakkailin rauhassa sairaalakassia sekä juoksin pitkin asuntoa järjestellen tavaroita paikoilleen. Tietysti koti oli nimittäin juuri silloin täys kaaoksen vallassa.

Klo. 05.00 soittelin äidille, että lähtö tuli ja hän saisi alkaa valmistautumaan siihen, että Niko hakisi hänet piakkoin meille lapsia hoitamaan. Supistuksia tuli tässä välissä 2-5 minuutin välein ja ne olivat jo aika ilkeitä, mutta hyvin kestettävissä kunhan pysyi liikkeellä.

Aika tarkkaan klo. 06.00 saavuimme sairaalaan. Automatka meni suhteellisen helposti, sillä siinä ajassa ei ehtinyt tulla kuin kaksi supistusta ja Nikolle totesinkin, että varmasti olen taas vasta 3-4cm auki. Meidät otti vastaan mukava kätilö ja pääsinkin heti käyrille. Supistuksia piirtyi tasaisesti ja ne alkoivat olemaan jo niin kivuliaita, että paikallaan oleminen ei ollut vaihtoehto. Käyriltä lähdettiin suoraan saliin ja klo. 06.15 tsekattiin tilanne. Yllätys oli suuri kun sen vaivasen 3 sentin sijaan olinkin jo seitsemän, lähes 8cm auki. 

Kivunlievitykseen päätin koittaa tens laitetta, mutta kuten arvata saattaa ei siitä enään tässä vaiheessa ollut mitään apua niihin helvetillisiin supistuksiin. Muutama minuutti ja revinkin jo ne sähkölätkät irti selästä. Hyppelin pitkin salia ja lopulta painelin suihkuun kiertämään ympyrää kun ei mikään tuntunut enään hyvälle. 

Klo. 06.30 käskin Nikon soittaa kelloa, sillä siinä vaiheessa teki mieli hypätä jo ikkunasta pihalle. Eikä ihme, sillä paikat olivat jo täysin auki. Sitten iski taas se synnytyksen kamalin vaihe. Se kamala paniikki ennen ponnistusvaihetta. Siinä tunnetilassa tekisi mieli vain paeta koko hommaa niin kauas kuin mahdollista ja unohtaa koko vauva sekä synnytys. Tämä reaktio on kuulemma tosi yleinen juuri ponnistusvaiheen alkaessa ja ainakin mulla se on toistunut näillä jokaisella kolmella kerralla. 

Normaalin puoli-istuvan sijaan ponnistelin tälläkertaa polviltaan sängyllä sen kohotettuun päätyyn nojaten ja se tuntuikin heti paljon luontevammalta kun painovoima teki myös osansa. Hetken sähellyksen ja muutaman paniikkihätähuuto ponnistuksen jälkeen kaikki alkoikin sujua tosi hyvin ja hillitysti. Pari hassua supistusta ja klo. 06.37 syntyi meidän rakas pieni potra poika!♥

Synnytyksestä jäi kaiken kaikkiaan tosi hyvä fiilis. Synnytys oli mielestäni helppo, vaikkakin lopussa erittäin kivulias. Koko kestoksi on merkitty 2h15min. Luomuna mentiin ja siitä selvittiin. (Y)

Painoa Möllikällä oli 3880g, pituutta 51,5cm ja py 34,5cm.

Vauvan koko tuli aika isona yllärinä, sillä vain viikkoa aikaisemmin ultrassa vauvan kooksi arvioitiin 2660g. Onneksi tämä jööti mahtui kuitenkin hyvin sutjakkaasti tulemaan ja selvisin koko hommasta ilman tikkejä.

Meidän oli tarkoitus päästä jo jouluksi kotiin, mutta pojan sokerit olivat turhan matalat joten niitä jouduttiin seuraamaan. Joulu vietettiin siis vauvan kanssa kaksin osastolla, mutta onneksi lapset pääsivät Nikon kanssa Laihialle joulun viettoon.
Kotiin päästiinkin sitten eilen (25.12) vauvan ollessa kahden vuorokauden ikäinen. Lapset ovat ottaneet pikkuveikan ilomielin vastaan.♥ Jade haluaisi vain pitää sylissä ja paijata ja Kaspian ei puolestaan paljoa ajatuksiaan vauvaan tuhlaa. Välillä käy pientä kehdosta kurkkimassa ja taas jatkaa omia menojaan. Mustasukkaisuuttakaan ei nyt sillälailla pahemmin ole ollut. Mitä nyt pientä kärhämää kun mun syliin ei pääsekkään aina kun haluaisi jos vauva on vaikka tissillä. Mutta positiivisesti oon kuitenkin yllättynyt tästä miten arki kolmen lapsen kanssa on lähtenyt käyntiin. Toivottavasti jatkossakin sujuu edes jotenkin tämän suuntaisesti, eikä arki heitä itseään aivan mullinmallin!

THE synnytyskertomus!

Torstai 24.9: Ei juuri minkäänlaisia tuntemuksia tulevasta synnytyksestä, paitsi että koko päivän olo oli erittäin väsynyt! Olo oli oikeasti kuin olisi rekan alle jäänyt. Ihan karsea kooma!

Perjantai 25.9, rv38+2: Aamulla 07 aikoihin heräsin napakkaan supistukseen. Jatkoin unia ja heräsin taas toiseen n. 10 minuutin päästä. Supistukset olivat ihan erilaisia mitä aiemmin, joten osasin jo hieman aavistella mitä niistä seuraa. Muutaman tunnin seurailin supistuksia, kunnes herätin Nikon ja käskin tämän soittaa isälleen, joka tulisi hoitamaan Jadea. Oltiin aivan varmoja, että näytillä käyminen olisi turhaa, mutta koska olin yli viikko sitten ollut jo sen 3-4cm auki, niin päätettiin varmuudeksi käydä katsastamassa tilanne.
Lähdettiin ajamaan kohti sairaalaa hieman ennen kymmentä ja koko matkan aikana tuli vain yksi ainut supistus. Sairaalaan päästyämme niitä alkoi onneksi taas tulemaan useammin, mutta edelleen vain 10 minuutin välein. Kipeitä ne kuitenkin olivat, mutta niistä selvisi vielä hyvin ilman sen kummempaa naaman irvistelyä. Synnärillä oli aivan hurjasti ruuhkaa ja käyrille pääsyä saimme odotella liki 2 tuntia! Käyrille päästyä makoilin siinä 20 minuuttia ja sitten katsottiin alakerran tilanne. Tuomio: 4cm auki, eli ei ollut tapahtunut mitään. Voin kertoa, että turhautti aivan helvetisti!
Tässä vaiheessa me lähdettiin kotiin odottamaan vahvempia supistuksia.

Kello oli lähemmäs kaksi päivällä ja päätin lähteä kiertelemään kauppoja, jotta supistukset voimistuisivat. H&M:ää ympäri juoksemisesta huolimatta supistukset rupesivat hiipumaan ja lopulta loppuivat kokonaan. Se siitä synnyttämisestä sitten. Kotiin päästyä heitin heti pitkäkseni ja vetäsin parin tunnin tirsat. Heräsin klo 18 aikoihin ja supistukset olivat edelleen teillä tietämättömillä. Ärsytti, joten rupesin raivosiivoamaan. Imuroin ja moppasin lattiat, sekä pesin vessan, sillä olihan seuraavana päivänä Jaden 2v synttärit!
Siivottuani lösähdin sohvalle ja psädääääm klo 19 alkoivat kipeät supistukset kuin taikaiskusta!

Jo muutaman supistuksen jälkeen suunnattiin auto kohti sairaalaa, sillä kuitenkin jouduttaisiin sielä ruuhkassa odottamaan ja supistukset olivat jo hampaita yhteen puremisen arvoisia. Sairaalalla oltiin hieman ennen puolta kahdeksaa ja odotushuoneessa ehdittiin hyvin katsoa salkkarit ja puolet possesta ennenkuin meidät otettiin vastaan ja päästiin käyrille. Suppareita piirtyi käyrään tasaisesti 2-5min välein. Klo 21.15 tehtiin sisätutkimus: Edelleen vain 4cm auki.. ''Ei se ennen aamua synny'' -todettiin heti Nikon kanssa. Tässä vaiheessa päästiin kuitenkin saliin.
Sain pukea sen ihanan hehkeän pinkin yöpaidan päälle, sekä vallanmainiot verkkoalkkarit! Sitten pääsinkin kiinni antibioottitippaan. Meni noin puolisen tuntia kun tippa oli tippunut ja pääsin vihdoin irti siitä letkusta ja liikkumaan. Tässä vaiheessa supistukset olivat jo todella kipeitä, mutta superpikakävelyä ympäri salia vetämällä pääsi pahimman kivun yli. Nikon kanssa heitettiin kevennykseksi myös hyvää läppää salissa, ainut vain että supistus ja nauraminen samaan aikaan ei tunnu kivalle!

Kello oli aikalailla 23.00 kun käskin Nikon soittaa kelloa, että nyt haluan JOTAIN näihin kipuihin.
Kätilö päätti, että puhkaistaan kalvot ja laitetaan kohdunkaulanpuudute. Klo 23.11 puhkastiin kalvot ja laitettiin se niitä pirullisimpiakin supistuksiakin enemmän sattuva kohdunkaulanpuudute! Sattui ja sattui ihan helvetisti. Sain kuitenkin kehuja kuinka rauhallinen synnyttäjä olen. Eipä siltä kyllä juuri tuntunut. :D Kivut vain jatkui ja pahenivat entisestään, mutta niiden välissä onneksi ehti hyvin vielä päivitellä facebookkia! Klo 23.45 oli aivan pakko soittaa taas kelloa, ihan vain kertoakseni, että se hemmetin puudute ei toimi ja että tein kuolemaa niiden kipujen kanssa.
Kätilö katsoi tilanteen ja kuinka ollakkaan olin jo täysin auki! Sitten iski paniikki. ''En mä halua! Se sattuu ja kakkakin tulee ihan varmasti!''

Klo 23.50 alkoi ponnistusvaihe. 5 minuutin ja muutaman ponnistuksen jälkeen siinä hän oli, meidän rakas pieni 9 pisteen poika!<3

2980g & 48,5cm täyttä rakkautta!

Niko sai katkaista napanuoran ja sitten poika nostettiin mun rinnalle. Siinä sitten tuijoteltiin kaikki kolme toisiamme ihan onnesta sekaisin.

Synnytyksen kokonaiskesto:
  5h36min
I vaihe: 5h20min
II vaihe: 5min

III vaihe: 11min

Synnytyksestä jäi erittäin hyvä fiilis! Melkein voisin jopa sanoa synnyttäneeni luomuna, sillä ei siitä puudutteesta ainakaan mitään apua ollut, päinvastoin! Ja tästä jos mistä mä olen ylpeä!
Jaden synnytyksestä mulle jäi jonkinlaiset traumat ponnistusvaiheesta, mutta nyt nekin ovat historiaa. Nyt ponnistusvaihe sujui hyvin ilman mitään ongelmia, vaikka vauvalla olikin napanuora kaulan ja raajojen ympäri. Tikkejä tuli kyllä tälläkin kertaa, mutta onneksi ihan vain muutama pieneen repeämään. Silti voisin lähteä synnyttämään vaikka heti uudestaan! Mutta sitä ei kyllä tule tapahtumaan vielä moneenmoneen vuoteen. ;)

Synnytyskertomus

Lupailin viime postauksessa synnytyskertomusta, no tässä se tulee :)


Ekan kerran jouduin sairaalaan supistusten takia viikoilla 29+3, eli säännöllisiä supistuksia tuli 2-5 min välein, supistukset saatiin estettyä piikillä ja seuraavana aamuna pääsinkin jo kotiin. Mutta tästä se vasta alkoikin, en voinut tehdä mitään ilman että yhtäkään supistusta ei tulisi, supistelin siis 2kk putkeen joka päivä ja aina vain loppua kohden kivut paheni, joka päivä mietin että nyt se lähtö tulee, mutta ei.

Synnytystapa-arviossa rv 36+1 kohdunkaula oli hävinnyt kokonaan ja paikat oli 2cm auki, kätilö siinä sanoikin että voi syntyä joko huomenna, tai sitten viikon päästä..
 Ei syntynyt seuraavana päivänä, mutta siltikään ei ihan viikkoakaan yksiössään jaksanut enään viettää :D



21.10 (RV 37+2)
Supistelin koko lauantain normaaliin tapaan niinkun aina. Meillä oli kylässä Nikon serkku Heidi ja hänen miesystävänsä Tero, heille siinä sitten valittelin kuinka tämä neiti ei halua tulla pihalle sitten millään, vaan
kiusaa meitä supistuksilla muuten vaan :DD



22.10 (RV 37+3)
Nukkumaan mentiin ihan normaaliin tapaan siinä puolen yön jälkeen. Heräsin normaaliin tapaan 5 aikaan aamuyöstä pissalle, ja niin vain sängylle holahti ''jotain'', ajattelin että joo se on vain vetistä valkovuotoa, kävin pissalle ja menin takaisin nukkumaan. Pian kuitenkin huomasin että koko ajan sitä tuli vaan lisää ja lisää, no tein sitten sen kuuluisan paperi/side testin, eli side housuihin ja vessapaperi siihen päälle ja jos menee paperista läpi siteeseen, on kyseessä lapsivesi :D Noh lapsivettähän tua sitten vaikutti olevan ja lapsivedeksi se sairaalassa varmistuikin. Lapsivesi merkattiin menneeksi klo. 05:15. Kyseessä oli siis korkeavedenmeno.

Soittelin puoli 7 aikaan sairaalaan ja sieltä he käskivät syödä rauhassa aamupalaa ja tulla sitten. Kuinka kukaan pysyy sellaisessa jännityksessä syödä mitään? :D Jotain yritin naamaani änkeä, mut hyi, ei tehny mieli mitään :DD Pakkailin saiaalakassin loppuun ja sitten lähettiin kohti sairaalaa.Sairaalaan kirjauduttiin sisään klo. 7.20, meidät otti vastaan aivan toosi ihana kätilö, joka olikin mulla sitten koko synnytyksen ajan:)  Sitte mut laitettiin käyrille makoilemaan ja siinä sitten oltiinkin johonkin 8 asti, supistuksia piirty 5 minuutin välein, mutta oli kumminkin siedettäviä, aikalailla samanlaisia mitä olin joutunut kestämään viimeiset 2kk, eli alamahaa/selkää jomotti ja poltteli lievästi. Sitten tehtiin sisätutkimus, taisin odottaa hieman liikoja sillä petyin siihen huimaan 3cm mitä olin auki, olinhan ollut jo ties sitten kuinka kauan sen 2cm auki..


Meidät passitettiin sitten siinä vähän 8 jälkeen tekemään jotai jotta supistukset voimistuisivat ja käskettiin tulemaan takaisin n. 1-2 tunnin päästä. Lähdettiin käymään Vaasan ABC:llä, Niko haki ittellensä ruokaa, ja mulle juotavaa ja suklaata ;D Autossa ollessa ne kyllä sitten voimistuikin, oli aina supistuksen tullessa pakko tampata jaloilla sitä auton lattiaa :DD No päätettiin kuiteskin vielä mennä käymään kaveimme, Sepen luona aamukahvilla, kello oli tuolloin jotain 9 :D Supistukset vain jatkoivat voimistumistaan, mutta niistä selvittiin hyvin pöytää vasten keikuttelemalla, oli kumminkin sen verran kipeitä et käskin Nikon vetästä sen kahvin naamaansa nopeasti ja että lähdettäisiin takaisin sairaalalle.

Sairaalalla oltiin puoli 10 aikaan, siitä taas käyrille n.15 minuutiksi. Tehtiin sisätutkimus ja auki olin 3.5cm!! Teki tuassa vaiheessa oikeesti mieli itkeä! ''Enkö muka ole noista supistuksista auennut kuin puoli senttiä?'' Noh sitten kätilö ehdotti mulle jos haluaisin mennä ammeeseen ja sehän sopi! :D Ammeeseen menin tasan klo 10 ja AH sitä helpotusta, mutta se ihanuus ei kestänyt kuin ehkä 15 minuuttia kun supistukset tuntui taas ikäviltä, ja vaikka kuinka yritin sielä ammeessa lillua missä asennossa tahansa niin ei se enään mitään auttanut :D 

Ammeilun jälkeen päästiinkin suoraan saliin kello 10.31, siellä sain kanyylin käteen josta tuli jotain suola/vesiliuosta ja anturit mahaan jotka sitte luki supistuksia ja vauvan sykettä. Siinä sitten ihmeteltiin Nikonkanssa, että pian meidän pieni prinsessa on oikeasti täällä!<3 Klo 11 multa puhkastiin kalvot kokonaan (Tuntu aika hassulta kun kauhea lämmin vesimäärä lorahti ulos:D) ja supistukset rupesivat olemaan todella kivuliaita, itkin ja hakkasin sairaalasänkyä supistuksista selvitäkseni.. En kuitenkaan ehtinyt kokea kun alle 10 tuollaista raivosupistusta, kun sainkin jo epiduraalin klo. 11.35 ja AH taaaaaaaaaas taivas raukesi ja kivut hävisi, ainoa mikä tunne supistusten aikana oli niin oli se paineen tunne. Itsessään Epiduraalin laitto ei mua sattunut vaan se kun se pistelin sillä pikkuneulalla sitä kohtaa mihin se sen epin laittaa, laitto vissiin siis jotain puudutetta eka? Mut mulla ei puutunu paikat ollenkaa epiduraalista, mikä oli aika outoo ku luulin että jalat ja kaikki menee ihan tunnottomiks, mut ei..

Epin vaikutus rupes loppumaan n. klo 13, kätilö teki sisätutkimuksen ja olin 5.5cm auki
Kätilö sit käski mun vähä seisoskella ja jalkeilla olin varmaan 5 min kun ei vaan oikeesti pystyny kun se paineen tunne sattu ihan pirusti, menin takasi sängylle makaamaan ja käskin Nikon soittaa kätilön takaisin, kätilö tuli takas ja katto tilanteen uudelleen ja wuhuuuu täysin auki! eli viimeiset 4.5cm aukesin todella nopeeta:)


Kello 13.12 aloitin ponnistamaan ja AI helvetti kun se sattu! Siis ponnistus vaihe oli kauheinta mitä oon ikinä kokenu, vaikka monet sanoo että se helpottaa kun saa ponnistaa siihen ponnistustarpeeseen. EI mulla ei todellakaan helpottanu, tuntu et koko tooosa oikeesti hajoo,sattu ja kirveli joka puolelta ja tuntu et se mukula ei liiku sielä mihinkään suuntaan tai jos liikku ni aina vetäyty takasi lähtöpisteeseen. Joka supistuksen tullessa huusin kuin hyena, eli enerkiat meni lähinnä sit siihen, mut toisaalta siitä huutamisesta sai taas sitten voimaa ponnistukseen :D Supistusten välissä taas itkin kuinka vauva ei tuu :D
...
En kuullut mitään, en ajatellut mitään, yhtäkkiä kumminkin näin kun sakset meni kohti haaroja ja naps sinne meni väliliha, ja imukuppi otettiin avuksi ja seuaava pieni ponnistus niin meidän maailman rakkain, kaunein ja 9 pisteen tyttö oli syntyi kello 13.23!<3

Ja se tunne kun oman lapsen saa ensimmäistä kertaa syliinsä <3

Synnytyksen kesto: 8h 2min Vaihe 1: 7h 42min, 2: 11min, 3: 9min

Tyttö syntyi mitoin: 48cm
                             2995g            
                             33cm 

Meidän turvonnut pieni pallero, mutta silti maailman kaunein <3
( Ja kyllä neidillä oli sininen pipo koska pinkit oli loppu :D)

Sen miksi mulle tehtii episiotomia sain tietää vasta osastolla Nikolta;
Tytön syke oli tippunut 60 johtuen vamaan siitä että napanuora oli kaulan ympärillä.
Hassua kuitenkin että mulle ei tätä syytä kukaan kätilö tai semmonen edes kertonut, vaikka kyllä kaikissa papereissa ja näissä se sitten kuitenkin lukee.Epparin tekeminen ei haittaa mua olleskaan koska tottakai pääasia oli saada neiti nopeasti ulos, ja muutenkin oon parantunut siitä tosi hyvin ja istuin jopa samana päivänä synnytyksestä :D 
2 viikon jälkeen mulla ei ollu enään mitään kipuja ja pystyin olla niinkun ikinä tuolta ois mitään leikeltykkään :D ja sairaalassakin päjäsin n. 2 panadolilla päivässä :D

Hauska juttu oli muuten myös se että en muista mitään siitä kun neiti tuli ulos, paitti kun näin sen pään ulkona, mutta sen jälkeen ei mitään muistikuvaa.
Nikolle sitten osastolla totesin että onpa törkeää, kun mulle ei edes ilmoteta että kumpi tuli, Niko sitten kerto että kyllä vauva oli heti nostettu persus edellä mun naaman eteen ja todettu että hieno tyttö tuli :DD 

Tän lyhyempää kertomusta en osannu kirjottaa, anteeks siis siitä :DD Mutta kai tästä jotain selkoa saa :D

wää, ikävä masua :D