3880g täyttä rakkautta♥

Hän on täällä!

Kolmas pieni ihmeemme päätti syntyä aatonaattona 23.12.2016.

Raskausviikkoja oli kasassa 37+5 kun klo. 04.00 aamuyöstä heräsin siihen, että mahassa napsahti ja samassa menivät lapsivedet. Hyppäsin äkkiä ylös ja loikkelehdin vesivana perässä kohti vessaa. Pieni paniikki iski päälle, sillä eihän vauvan vielä pitänyt syntyä. Ei ainakaan ennen joulua! Möllikkä päätti toisin.
Klo. 04.30 tuli ensimmäinen supistus ja se oli jo melko kipeä. Pakkailin rauhassa sairaalakassia sekä juoksin pitkin asuntoa järjestellen tavaroita paikoilleen. Tietysti koti oli nimittäin juuri silloin täys kaaoksen vallassa.

Klo. 05.00 soittelin äidille, että lähtö tuli ja hän saisi alkaa valmistautumaan siihen, että Niko hakisi hänet piakkoin meille lapsia hoitamaan. Supistuksia tuli tässä välissä 2-5 minuutin välein ja ne olivat jo aika ilkeitä, mutta hyvin kestettävissä kunhan pysyi liikkeellä.

Aika tarkkaan klo. 06.00 saavuimme sairaalaan. Automatka meni suhteellisen helposti, sillä siinä ajassa ei ehtinyt tulla kuin kaksi supistusta ja Nikolle totesinkin, että varmasti olen taas vasta 3-4cm auki. Meidät otti vastaan mukava kätilö ja pääsinkin heti käyrille. Supistuksia piirtyi tasaisesti ja ne alkoivat olemaan jo niin kivuliaita, että paikallaan oleminen ei ollut vaihtoehto. Käyriltä lähdettiin suoraan saliin ja klo. 06.15 tsekattiin tilanne. Yllätys oli suuri kun sen vaivasen 3 sentin sijaan olinkin jo seitsemän, lähes 8cm auki. 

Kivunlievitykseen päätin koittaa tens laitetta, mutta kuten arvata saattaa ei siitä enään tässä vaiheessa ollut mitään apua niihin helvetillisiin supistuksiin. Muutama minuutti ja revinkin jo ne sähkölätkät irti selästä. Hyppelin pitkin salia ja lopulta painelin suihkuun kiertämään ympyrää kun ei mikään tuntunut enään hyvälle. 

Klo. 06.30 käskin Nikon soittaa kelloa, sillä siinä vaiheessa teki mieli hypätä jo ikkunasta pihalle. Eikä ihme, sillä paikat olivat jo täysin auki. Sitten iski taas se synnytyksen kamalin vaihe. Se kamala paniikki ennen ponnistusvaihetta. Siinä tunnetilassa tekisi mieli vain paeta koko hommaa niin kauas kuin mahdollista ja unohtaa koko vauva sekä synnytys. Tämä reaktio on kuulemma tosi yleinen juuri ponnistusvaiheen alkaessa ja ainakin mulla se on toistunut näillä jokaisella kolmella kerralla. 

Normaalin puoli-istuvan sijaan ponnistelin tälläkertaa polviltaan sängyllä sen kohotettuun päätyyn nojaten ja se tuntuikin heti paljon luontevammalta kun painovoima teki myös osansa. Hetken sähellyksen ja muutaman paniikkihätähuuto ponnistuksen jälkeen kaikki alkoikin sujua tosi hyvin ja hillitysti. Pari hassua supistusta ja klo. 06.37 syntyi meidän rakas pieni potra poika!♥

Synnytyksestä jäi kaiken kaikkiaan tosi hyvä fiilis. Synnytys oli mielestäni helppo, vaikkakin lopussa erittäin kivulias. Koko kestoksi on merkitty 2h15min. Luomuna mentiin ja siitä selvittiin. (Y)

Painoa Möllikällä oli 3880g, pituutta 51,5cm ja py 34,5cm.

Vauvan koko tuli aika isona yllärinä, sillä vain viikkoa aikaisemmin ultrassa vauvan kooksi arvioitiin 2660g. Onneksi tämä jööti mahtui kuitenkin hyvin sutjakkaasti tulemaan ja selvisin koko hommasta ilman tikkejä.

Meidän oli tarkoitus päästä jo jouluksi kotiin, mutta pojan sokerit olivat turhan matalat joten niitä jouduttiin seuraamaan. Joulu vietettiin siis vauvan kanssa kaksin osastolla, mutta onneksi lapset pääsivät Nikon kanssa Laihialle joulun viettoon.
Kotiin päästiinkin sitten eilen (25.12) vauvan ollessa kahden vuorokauden ikäinen. Lapset ovat ottaneet pikkuveikan ilomielin vastaan.♥ Jade haluaisi vain pitää sylissä ja paijata ja Kaspian ei puolestaan paljoa ajatuksiaan vauvaan tuhlaa. Välillä käy pientä kehdosta kurkkimassa ja taas jatkaa omia menojaan. Mustasukkaisuuttakaan ei nyt sillälailla pahemmin ole ollut. Mitä nyt pientä kärhämää kun mun syliin ei pääsekkään aina kun haluaisi jos vauva on vaikka tissillä. Mutta positiivisesti oon kuitenkin yllättynyt tästä miten arki kolmen lapsen kanssa on lähtenyt käyntiin. Toivottavasti jatkossakin sujuu edes jotenkin tämän suuntaisesti, eikä arki heitä itseään aivan mullinmallin!

27. Raskausviikko

Tänään viikkoja on kasassa tasan 26+0 ja tästä lähtee käyntiin jo 27. raskausviikko! Huisia miten nopeasti tämä raskausaika on mennyt ja tuntuu etten täysin vieläkään ole käsittänyt sitä, että muutaman kuukauden päästä talossa on taas vauva. Enään tämä ja ensi kuu ja sitten saakin pikkuhiljaa alkaa jännäilemään Möllin syntymää. Hui.. En mä ole vielä valmis kolmanteen lapseen, vai olenko? Koko ajatus kolmannesta lapsesta ja siitä, että talossa olisi pian kaksi ihan pientä ja yksi vähän isompi tuntuu edelleen aika pelottavalta. Olen jatkuvasti vain koittanut lykätä asiaa ja todennut, että ''onhan tässä vielä aikaa!'' - nojuu, 2,5kk onkin hurjan pitkä aika.

Kaikista näistä mietteistä huolimatta yritän nauttia jokaisesta hetkestä ja innolla odotan sitä kun saamme nähdä tämän ainutlaatuisen pienen ensimmäistä kertaa. Mielenkiinnolla odotan myös synnytystä! Jes, se on vaan niin helvetillisen mahtavaa. Saa nähdä kuinka pikasynnytys tästä tulee, kun Kaspiankin syntyi luomuna alle 5 tuntiin. Tai eipä sitä voi tietää, jokainen synnytys on erilainen ja täysin omanlainen kokemus. Toivon kuitenkin, että tämäkin sujuisi suhteellisen nopeasti ilman turhaa vitkuttelua.

Tällä hetkellä täällä elellään sitä kultaista keskiraskautta. Olo on hyvä, alhaisesta hemoglobiinista (91) huolimatta. Supistuksia on, mutta se ei ollut mikään yllätys, saatika sitten uusi juttu. Pari viikkoa sitten kontrollissa paikat olivat kuitenkin ihan ok, eikä kohdunkaula ollut lyhentynyt enempää. Toinen ihana riesa on liitoskivut. Eilen käveltiin Jaden kanssa kauppaan 1km suunta ja voi jessus mä oisin voinut kuolla niihin liitoskipuihin ja mahan kiristykseen. Mietinkin, että millä ihmeellä mä kuljen jaden kerhomatkat 3km per. suunta, eli kerhopäivinä se on semmonen 12km yhteensä.. Täytyy varmaan hommata overboardi ja sen kanssa lyllertää ja lykätä rattaita, haha. :D

Jadekin on jo innostunut tulevasta pikkuveljestä ja kuulemma hänenkin masussa asuu pieni vauva. Kaspian ei ymmärrä asiasta vielä hölkäsenpöläystä. Onhan se varmasti hölmöä kun toinen vain osoittelee mahaansa ja hokee vauvaa. Uskon ettei Kaspianilla riitä ymmärrys vielä siinäkään vaiheessa kun vauva syntyy, mutta eiköhän se jossain vaiheessa hänel valkene, että vauva tuli jäädäkseen. Olenkin aika varma, että näistä kahdesta tulee vielä hyvät tappelukaverit. Ainakin masuluonne molemmilla on ollut hyvin samanlainen - todella vilkas! Ja sitähän Kaspian on edelleen ja Mölli tuntuu vielä pahemmalta, joten saa nähdä millanen hulivili parivaljakko saadaan. Saa Jade sitten komentaa poikia ihan yllinkyllin.

Kuten aiemmin sanoin, olen vähän kuin yrittänyt lykätä ajatusta siitä, että pian meitä on tässä perheessä viisi henkeä. Sen vuoksi on myös lähes kaikki tarvittava edelleen hommaamatta. Kaspianinkin pieniä vaatteita ehdin jo myydä hurjat määrät, mutta onneksi säästin niitä lemppareita juuri sille varalle, että ''Jos vielä joskus''. Täytyisi jaksaa käydä vaatteet läpi ja katsoa mitä tarvitsee ostaa lisää. Muutaman hassun vaatteen olen kirpputorilta ostanut ja perjantaina oli pakko ostaa vauvalle kaksi suloista myssyä. H&M ihana talvilakki ja popin kypärämyssy, joka pakataan sairaalaan mukaan. Muista hankittavista ajattelinkin tehdä vielä täysin oman listan tänne. Hommattavaa on tosiaan vielä jonkun verran. Mutta eiköhän kaikki saada hommattua ajoissa, ainakin kun musta on kyse, nimim kaikkihetimullenyt! Ihmekkään mistä lapset ovat perineet kärsimättömän ja äkkipikaisen luonteensa.



 Näissä tunnelmissa kohti alkavaa viikkoa!

Kolmen lapsen kaaos

Eilen julkistin ig:n puolella meidän pienen, mutta päivä päivältä suuremmaksi kasvavan salaisuuden.

Kyllä, meille tulee kolmas lapsi.

Enempää lapsia me ei oltu suunniteltu. Me ja meidän kaksi ihanaa lasta, näin on hyvä. Elämää ei kuitenkaan kiinnostanut pätkääkään meidän suunnitelmat, joten se otti ohjat omiin kätösiinsä.

Tässä sitä nyt ollaan, alkushokista toivuttu ja ilolla odotamme meidän uuden vuoden vauvaa.

Kaikki lähti siitä kun aloin ihmettelemään jatkuvaa huonoa oloa. Hain testin siinä mielessä, että ''testataan nyt varmuuden vuoksi''. En ikinä olisi uskonut, että siihen oikeasti piirtyy se punainen pirulainen toisen seuraksi. Ensimmäinen ajatus oli liuta kirosanoja ja ajatus koko asiasta tuntui mahdottomalta. Ei niin vain voinut käydä.
 Niin kuitenkin kävi. 

Se mitä asialle tehtäisiin, ei todellakaan ollut itsestäänselvyys. Me oikeasti pohdittiin sitä pahinta, aborttia. Meillä on kuitenkin täällä kaikki hyvin, me pärjätään ja kasvatetaan lapsemme itse parhaamme mukaan, joten miksi tämä tuleva pieni ei meidän perheeseen mahtuisi? Enkä olisi varmasti ikinä antanut itselleni anteeksi jos oltaisiin päädytty aborttiin. En sano, että siitä ei tulisi rankkaa, onhan se varmasti hurjaa pyörittää kolmen lapsen arkea. Me ollaan kuitenkin päätetty tästä kaikesta selvitä ja niin me selvitäänkin, yhdessä. <3