Blogin tulevaisuus

 Heippa!

Blogin äärellä taas pitkästä aikaa. Niin monta kertaa on tehnyt mieli lyödä koneeseen virrat päälle ja tulla kirjoittamaan tänne kuulumisia. Kuitenkin aina raskaan päivän päätteeksi oon mielummin kaivanut jääkaapista suklaalevyn, lösähtänyt sohvalle, avannut viaplayn ja katsonut sieltä vähintään neljä jaksoa Greyn anatomiaa. Mielummin olen siis laittanut nämä sekopäiset äitiaivot lepotilaan, kuin että olisin tullut vielä tänne vetämään ne ylikierroksille miettimällä uutta tekstiä.

Myönnän, arki on aika hemmetin rankkaa. Kolme pientä lasta, kaikilla hurja oma tahto, jokainen jatkuvasti jotain vailla. Sanoisin, että neljä jalkaa, viisi kättä, tai 50 silmää ei edes pelastaisi mua tästä. Mutta päivistä selvitään kunnialla läpi ja illan tullen on mikä parhainta kun saa työntää pään hömppäohjelmien sekaan.
Kotona olen lasten kanssa, ihmisten kanssa puhun lähinnä vain lapsista ja sitten vielä tännekkin pitäisi jaksaa kirjoitella - lapsista. Vaikka rakastan tänne kirjoittamista (ja niitä omia lapsia tietenkin), niin on vain ollut pakko työntää edes joku lapsiaihe pois ettei mun pää oo täynnä vaan pelkkiä lapsia.

Oon huomannut, että oon vähän hukassa itseni kanssa. Tuntuu, että kaikki muut etenee elämässään ja minä pyörin vain paikallaan etsien oikeeta suuntaa. Haluaisin kovasti jo töihin, mutta en tiedä mitä haluan tehdä. Ammatti olisi myös varmasti kova juttu, mutta en tiedä mitä haluan opiskella. Lisäksi kolmen lapsen kanssa opiskelu kuulostaa melkeinpä kauhistuttavalta.
Mä kuitenkin marraskuussa hain opiskelemaan lähihoitajaksi ja koulun olisi pitänyt alkaa tammikuussa. Soveltuvuuskoepäivä kuitenkin sattui samalle päivälle kuin Nikon työhaastattelu, joten jätin sen väliin sillä verukkeella. Todellisuudessa kuitenkin jänistin. Oon ollut pian 5 vuotta kotona ja kyllä se pelottaa yhtäkkiä änkeä itsensä uusien ja tuntemattomien ihmisten joukkoon. Eniten ehkä pelotti kuitenkin se oma jaksaminen lasten, kodin ja koulun kanssa. Mutta näin jälkikäteen ajatellen ehkä oli ihan hyvä sittenkin jättäytyä vielä pois. Oon miettinyt, että katson asiaa uudestaan sitten syksymmällä, kun silloin Noelkin on jo isompi.
Lapset kuitenkin kasvaa äkkiä ja pian nämä kotipäivät onkin jo taputeltu, joten täytyy vain yrittää nauttia vielä tästä kiireettömästä ajasta kun ei tarvitse juosta päiväkodin, oman kodin ja työpaikan väliä päivittäin. Veikkaan, että siitä se stressi vasta alkaakin.

Aion tietenkin edelleen jatkaa tämän blogin parissa. Tänne on aina mukava kirjoitella kun se inspiraatio vaan iskee päälle. On myös ihana huomata kuinka näistä tauoista huolimatta ihmiset edelleen käy sivuilla ja kyselee uusien postausten perään. Mä en pysty lupaamaan mitään mullistavaa muutosta blogin aktiivisuuteen, mutta aion kirjoitella tänne aina kun vähänkään siltä tuntuu. :)

Arjen haasteista huolimatta meille kuuluu ihan hyvää. Noel täytti viime kuussa vuoden, joulu meni ihanasti perheen ja sukulaisten seurassa, sekä uusi vuosi vaihtui railakkaissa tunnelmissa. 

Tämä vuosi tuo/toi tullessaan ainakin kaksi uutta muutosta meidän perheeseen. Niko valmistui viime kuussa toiseen ammattiinsa ja nyt tammikuussa pääsi heti aloittamaan työt. Helmikuussa meitä odottaa uusi koti. <3 Ihana sadan neliön rivitalon päätyasunto, jossa on Jadellekkin ihan oma huone. Noel pääsee vihdoin meidän huoneesta pois ja pojat saavat yhteisen huoneen.
 

Erittäin tuplastressaava kuukausi siis tiedossa, sillä muuttaminen on yks helvetti, mutta en silti malta odottaa, että päästään uuteen kotiin!

Vaikka blogi on hissunkissun aina silloin tällöin, niin meidät tavoittaa hyvin esimerkiksi Instagramista.

Mukavaa viikonloppua!