Lapsimessut 2018!


Yksi kevään odotetuin tapahtuma taas koettu!
Toinen kerta lapsimessuilla ja jälleen kerran niistä jäi tosi hyvä fiilis! Ihania vaatteita ja hyviä alennuksia.





Noelin kanssa tosiaan lähdettiin taas perjantaina junalla Melissan perheen luokse. Ihana nähdä taas omaa kummityttöä. <3 Niin pippurinen ja sydämen valloittava tyyppi.

Lauantaina aamupäivällä suunnattiin kohti messukeskusta ja no, aika erikoisissa oloissa.
Perjantaina eksyttiin muutamalle ja se muutaman juoman raja taisi ylittyä aika reippaalla kädellä, hupsis. Lapsimessuille lähdettiin sitten vain parin tunnin yöunilla. Vähän saattoi jossain vaiheessa meitä molempia heikottaa, mutta aika nopeasti olotila parani kaikkia niitä ihania vaatteita hypistellessä.




Lapsimessut täyttivät kyllä hyvin taas odotukset. Monia eri esillepanijoita, leluja, lastentarvikkeita ja ilmaisnäytteitäkin löytyi - ja tietysti ne alennukset! Ei kaikissa pisteissä mitenkään päätä huimaavat, mutta aletuotteet kelpaa aina jos vähänkään on sinne oman maun tai tarpeen suuntaan.

Yksi miinuspuoli kuitenkin jäi mieleen ja taas valitan samasta kuin viime vuonna: Vaunuilla oli joissain pisteissä lähes mahdotonta kulkea. Ties kuinka monta kertaa törmäilin rekkeihin tai jäin jumiin johonkin koloon. Ymmärrän, että tilaa ei ole mahdottomasti, mutta edes muutaman sentin leveämmät ''käytävät'' voisi toimia paremmin. Joihinkin pisteisiin ei sitten edes tullut kunnolla mentyä huonon pääsyn vuoksi. Mikä on mun mielestä ikävää niin asiakkaan kuin myyjienkin puolesta.


Budjetti lapsimessuille oli ihan hyvä. Ainakin siinä mielessä, että mulla ei ollut oikeastaan mitään tiettyä mitä sieltä lähdin hakemaan. Mukaan tarttui kuitenkin koko lompakon sisällön edestä kaikille kolmelle lapselle jotain.

Jadelle ostin Metsolan leggingsit ja ihanan frillapaidan. Gugguulta tarttui Jadelle mukaan myös ihanat karkkiprintti legsut.

Kaspianille ostin Gugguulta kaksi paitaa, toinen näistä myös ihana printtipaita karkkikuosilla! Noelilla on jo kyseinen paita, joten oli pakko ostaa vähän samisteltavaa. 
Blaalta löysin aivan äärettömän suloisen mustekala kuvioisen paidan! Mulla tuli heti Kaspian tästä paidasta mieleen, joten pakkohan se oli kotiuttaa.

Noelille ostin myös Blaan paidan. Se on musta, simppeli, sopii monen kanssa yhteen ja siis se oli niin äärettömän halpa ettei sitä vaan pystynyt jättämään rekkiin roikkumaan.

Sitten ostin pojille vielä Papulta kahdet housut. Hieman ehkä harmittaa, että en sitten niitä mustia baggyja ostanut, vaikka pyörittelin niitä käsissä vaikka kuinka kauan.
Myös serkun vauvalle lähti ristiäislahjaksi ihana Mainion jumpsuit.





Kuvia koneelle ladattaessa huomasin, että en ottanut mun messusaaliista kameralla ollenkaan kuvaa. Kuva siis räpsästy omenalla ja laatu sen mukainen.

Mutta ihan mukava herkkusaalis tuli sieltä haalittua mukaan!

Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan!
-Julia

1 kommentti

Kiitos kommentista!