Hellurei pitkästä aikaa

Siitä on jo tovi, kun oon viimeksi tänne näpytellyt. Syy hiljaisuuteen on ihan rehellisesti siinä, että ei vaan oo oma jaksaminen riittänyt pitämään tätä blogia yllä. Kuten arvata saattaa, elämä kolmen pienen kanssa on ajoittain aika hektistä ja uuvuttavaa, Mä oon ollut aika väsynyt, itseasiassa tosi väsynyt. Väsymys on onneksi lähinnä fyysistä, eikä henkistä. Vauvan yövalvomiset verottaa osansa, mikä on tietysti ihan selvää ja normi juttu. Eikä asiaa ainakaan auta mun edelleen aika alhaalla oleva hemoglobiini. 

Muuten mä oon ihan fine, onnellinen kolmen muksun äiti.

Ruttana on kasvanut ihan hurjasti ja onhan hän huomenna jo 2 kuukauden ikäinen! Tänään käytiin jo neuvolassa kurkkimassa pikkujätkän mitat, mutta ajattelin kirjotella niistä erikseen huomenna ja muutenkin päivitellä vähän laajemmin vauvan kuulumisia. Mainio hymyppika hän on ainakin!
Lapset ovat edelleen haltoissaan pikkuveljestään, eikä minkään näköistä mustasukkaisuutta ole ilmassa (kopkop*). Molemmat hoitaa ja pussailee paljon. <3

Jade ja Kaspian, meidän perheen yö ja päivä. Kaksikko, joka aiheuttaa jäätävän määrän harmaita hiuksia päivästä toiseen. Tappelua, tappelua ja vielä kerran tappelua. Muuta nuo eivät tunnu tekevänkään.
Jadella on tällä hetkellä joku aivan järkyttävä kausi menossa ja me ollaan jo ihan epätoivon partaalla. Jade saa aivan kamalia raivokohtauksia jatkuvasti, sekä koko ajan käy Kaspianiin käsiksi tosi väkivaltaisesti. Avauduinkin tänään ruttanan neuvolassa asiasta ja terkka laittoi heti lähetteen suoraan lapsipsykologille, jotta saataisiin enemmän neuvoa näihin tilanteisiin. Kaikki ässät hihasta om nimittäin jo käytetty. Tiedän, että uhmailut ja mustasukkaisuus kuuluvat tähän ikään ja varsinkin tässä tilanteessa kun perheessä on taas uusi jäsen, on aivan normaalia, että lapsi reagoi. Silti tämä menee jo yli hilseen. Kun saat 40 kertaa päivässä kieltää hyppäämästä toisen pään päälle tai kun saat löytää kerta toisensa jälkeen pienemmän jostain itkemästä kun toinen tekee kiusaa, niin kyllä siinä vähemmästäkin alkaa epäilemään omaa vanhemmuuttaan. Miksi oma lapsi käyttäytyy noin? Mikä saa sen oman pienen ja ihanan tytön tekemään noin paljon pahaa veljelleen? -  Sitä me ei tiedetä ja sitä me aletaan nyt yhdessä miettimään ja selvittämään. Jade on todella tulinen temperamentti ja tietää varsin hyvin mitä haluaa, mutta se ei selitä tätä hullua käytöstä. Jade saa huomiota ja puuhaillaan paljon kivoja juttuja kun Kaspian nukkuu. Kaspianin ollessa hereillä tehdään asioita tietenkin yhdessä. Heti siinä ne ongelmat sitten alkavat kun Jade ei halua jakaa mitään Kaspianin kanssa. ei leluja, eikä kenenkään huomiota.
Thank god päiviin mahtuu myös niitä seesteisiäkin hetkiä kun tappelupukarit pölläilevät yhdessä ihan nätistikkin. Välillä Jadesta puskee esiin myös se isosiskon rooli ja haluaa riisua Kaspianin ulkovaatteista, auttaa syömisessä ja vaihtaa jopa vaippaakin. Oikea pikkuäiti. <3 Ei se pikkuveli siis täysin punaisen vihan kohde ole, mutta jokin siinä mättää. Toivottavasti löydettäisiin edes joku helpottava kikkakolmonen millä tuo jatkuva kiusaaminen saataisiin kitkettyä pois.

Meidän hulivili Kaspian on entistäkin vilkkaampi tapaus. Joka paikka kollataan ja pengotaan läpitte. Kaikki kiellot kaikuu tietysti kuin kuuroille korville. Kaspian on aivan selvä mammanpoika, mun ikuinen vauvani. Suuttua tuo ei osaa, vaan kieltäessäkin tulee heti syliin hetkeksi itkemään ja sitten taas jatkaa blondit haituvat vipottaen matkaansa. Autot on edelleen aivan in ja vaikka Kaspian osaa todella paljon sanoja, on kaikki silti aina ensin ''auto'' ja sitten vasta tulee se ''oikea'' sana. Höpsö poika. <3 Tällä hetkellä tuo tehtailee itelleen neljää poskihammasta ja yöt ovat olleet pientä itkun tihrustamista täynnä. Iltaisin annettu panadol onneksi helpottaa edes vähän hampaista johtuvaa kipua. Onneksi kuitenkin ruoka maistuu ja päivisin Kaspian on suht tyytyväinen tapaus pientä sylipulaa lukuun ottamatta.



Tämmöstä tänne. Hieman flunssa vaivaa, mutta ei muuten mitään normaalista poikkeavaa. Ihanaa, kiireistä arkea kolmen rakkaan pötkylän kanssa. - Sitä perheen isointa rakasta unohtamatta, ;)


-Julia-

Arkea triplaäitinä

8.1.2017. - Se maaginen päivämäärä jonka lähestymistä aloimme odottaa ja ehkä hieman pelkäämäänkin toukokuun alussa. Tänään meillä olisi laskettu aika! Vauva on kuitenkin ollut täällä jo 16 päivää meidän ihailtavana. Saman verran päiviä on kertynyt mulle triplamutsina. Ja on se aika huikeeta  - ja tietysti myös hiukan väsyttävää, mutta kaikenkaikkiaan hyvin meillä on arki lähtenyt käyntiin.

Niko oli lomalla ensimmäisen viikon ja sitten palasi takaisin koulun pariin. Aika nopeasti siis sai totutella olemaan puolipäivää yksin kolmen lapsen kanssa. Mutta kuten sanoin, alku lähti ihmeen hyvin käyntiin. Huomenna tosin tulee ensimmäinen kunnon haaste vastaan, sillä Jaden kerho jatkuu nyt joululoman jälkeen. On siinä varmasti hommaa pakata kiireessä kolme muksua kasaan ja sitten rämpiä hangessa tuplien + kävelevän taaperon kanssa 3,5km. Kaikki peukut pystyyn meille, niitä tarvitaan.

Kolmen lapsen kanssa kyllä huomaa sen, että kaksi kättä ei riitä. Kaspian on nyt tippunut sohvalta useammin kuin koskaan aiemmin, sillä en vaan mitenkään oo ehtinyt vauva tissillä hyppäämään pelastamaan toista. On myös tullut huomattua, että ei se koti enään pysykkään niin tiptop kunnossa kuin aiemmin. Lapset vaatii vuoronperään jatkuvasti jotain ja joskus kaikki kolme jopa samaan aikaan ja jos ei, niin siinä vaiheessa se sohva houkuttelee huomattavasti enemmän kuin imurinvarsi. Mutta annettakoon se mulle anteeksi. Onneksi iltapäivisin on hyvä lykätä koko kööri Nikon armoille ja itse saa siivota aivan rauhassa. Tässä tilanteessa se tuntuu melkein ihan omalta vapaa-ajalta.

Lastenkin puolesta vauva on edelleen tervetullut perheeseen. Kaspiankin on alkanut huomata vauvan olemassa olon ja käykin usein paijaamassa hienosti ja joskus vähän vähemmän hienosti. Myös tuttia yritetään ahkerasti auttaa suuhun ja samalla sitä käytetään salaa vähän sielä omassakin mutrusuussa.

Vauva on itse rauhallisuus, mitä nyt masuvaivat pistävät volyymia välillä vähän hurjemmaksi. Poika on myös kova tissimies. Maitoa vaaditaan tunnin-kahden välein kellon ympäri. Viime yönä tehtiinkin ennätys ja pisin unipätkä oli 3h. Tiheästä syömisestä huolimatta yöt ovat kuitenkin aika iisejä. Vauva ei valvota, vaan nukahtaa heti syötyään tai useimmiten jopa nukkuu syödessään. Itse pystyn hyvin myös nukkua siinä samalla toisen lussuttaessa tissiä. Jossain vaiheessa havahdun, että ote on irronnut ja siirrän vauvan takaisin sivusänkyyn.

Poika viihtyy ihan hyvin omassa kehdossaan, mutta kuten varmasti kaikki vauvat, on hänkin aikamoinen sylikissa. Parhaat nokoset vedetään äitin tissien välissä tai isin masulla navat vastakkain.

Hereillä ollessaan N on todella tarkkaavainen. Tyyppi vain katselee ympärilleen niin tyytyväisenä ja ihmettelee ympärillä pyörivää maailmaa.

Neuvolasta käytiin täällä myös pojan ollessa 4vrk (äitiysneuvola) ja 11vrk (lastenneuvola). Neljän päivän iässä paino oli lähtenyt ihan kivasti nousuun. Kotiinlähtöpaino oli 3616g (syntpaino 3880g) ja neljän päivän iässä painoa oli 3675g. 11vrk iässä painoa oli jo 3850g, joten nyt ollaan varmasti jo heittämällä ohitettu syntymäpaino. Kovasti sai kehuja jäntevyydestään ja tarkkaavaisuudestaan.

 Keltaisuutta alkoi ilmetä myös 4 päivän iässä iltaa kohden. Vauva vain nukkui ja söi laiskasti. Soittelin viidentenä päivänä synnyttäneiden osastolle, mutta käskettiin vain seurailla ja mennä päivystykseen(??) mikäli tilanne menisi huonommaksi. Onneksi kuudentena päivänä vauva oli jo virkeämpi, joten ei luojan kiitos tarvinnut lähteä sinne pöpöjen keskelle moneksi tunniksi istumaan. Ihmettelen kyllä tuota ohjetta hieman. Eikö se kuitenkin ole n.viikko minkä sisään pitäisi saada vielä hoitoa sieltä osastolta mistä on vauvan kanssa kotiutunut? Ainakin Kaspianin kanssa saatiin olla viikko osastolla ottamassa valoa ja sitten se viimenen yö vietettiin keskolassa. Tiedä sitten vaikka asiat olisivat vuodessa muuttuneet. No pääasia, että arvot lähti itekseen laskuun ilman valohoitoa.

Elossa siis ollaan ja voidaan hyvin. Arki rullaa aika kivasti ja sitä rataa.
On aika etuoikeutettu olo saada olla kolmen terveen, suloisen ja ihanan lapsen äiti. <3

Vuosi 2016!

Vuosi 2016 on ollut aika ihmeellinen ja ainakin meidän elämää mullistava vuosi.
Se on ollut täynnä yllätyksiä, uuden oppimista, rakkautta, uhmaa ja tietysti ihania hetkiä ihanien ihmisten seurassa.

Tässä tiivistettynä meidän perheen kulunut vuosi.

Hyvää uutta vuotta 2017 kaikille!

TAMMIKUU

HELMIKUU

MAALISKUU

-Kaspian täytti puolivuotta.♥

-Jade oli trullittelemassa ensimmäistä kertaa.♥

HUHTIKUU

TOUKOKUU

-Shokkiyllätys ja järkytys, plussa tikussa! (tällä hetkellä super onnellinen tästä ylläristä♥)

-Ensimmäiset kunnolla lämpimät ilmat.♥

KESÄKUU

-Ensimmäinen ultra ja sielä näkyi meidän pieni Mölliskä.♥

-Aurinkoa, grillailua ja hyvää seuraa.♥

HEINÄKUU

-Reissu Vantaalle ystävän luo.♥

ELOKUU

-Saimme tietää, että tuleva tulokas on poika.♥

-Jade aloitti kerhon.♥

-Sairaalareissu epämääräisten helvetillisten kipujen vuoksi.

SYYSKUU

-Vuosi oli kulunut ja meidän pikku Kaspian täytti jo vuoden.♥

-Tättähäärää Jade 3-vuotta!♥

-Vuoden kestänyt imetystaival Kaspianin kanssa päättyi.♥

LOKAKUU

-Säälittävä ''ensilumi.''

-Punaiset hiukset tekivät paluun, enkä tykkää näistä vieläkään. :D

-Kaspian siirtyi Jaden kanssa samaan huoneeseen.♥

-Kaspianin ensiaskeleet.♥

MARRASKUU

JOULUKUU

-Koko vuoden kruunaa tietysti meidän perheen uusimman tulokkaan syntymä.♥

Täydellinen päätös tälle vuodelle ja toivottavasti ensi vuosi on myös vähintäänkin yhtä mullistava ja elämän täyteinen.♥

3880g täyttä rakkautta♥

Hän on täällä!

Kolmas pieni ihmeemme päätti syntyä aatonaattona 23.12.2016.

Raskausviikkoja oli kasassa 37+5 kun klo. 04.00 aamuyöstä heräsin siihen, että mahassa napsahti ja samassa menivät lapsivedet. Hyppäsin äkkiä ylös ja loikkelehdin vesivana perässä kohti vessaa. Pieni paniikki iski päälle, sillä eihän vauvan vielä pitänyt syntyä. Ei ainakaan ennen joulua! Möllikkä päätti toisin.
Klo. 04.30 tuli ensimmäinen supistus ja se oli jo melko kipeä. Pakkailin rauhassa sairaalakassia sekä juoksin pitkin asuntoa järjestellen tavaroita paikoilleen. Tietysti koti oli nimittäin juuri silloin täys kaaoksen vallassa.

Klo. 05.00 soittelin äidille, että lähtö tuli ja hän saisi alkaa valmistautumaan siihen, että Niko hakisi hänet piakkoin meille lapsia hoitamaan. Supistuksia tuli tässä välissä 2-5 minuutin välein ja ne olivat jo aika ilkeitä, mutta hyvin kestettävissä kunhan pysyi liikkeellä.

Aika tarkkaan klo. 06.00 saavuimme sairaalaan. Automatka meni suhteellisen helposti, sillä siinä ajassa ei ehtinyt tulla kuin kaksi supistusta ja Nikolle totesinkin, että varmasti olen taas vasta 3-4cm auki. Meidät otti vastaan mukava kätilö ja pääsinkin heti käyrille. Supistuksia piirtyi tasaisesti ja ne alkoivat olemaan jo niin kivuliaita, että paikallaan oleminen ei ollut vaihtoehto. Käyriltä lähdettiin suoraan saliin ja klo. 06.15 tsekattiin tilanne. Yllätys oli suuri kun sen vaivasen 3 sentin sijaan olinkin jo seitsemän, lähes 8cm auki. 

Kivunlievitykseen päätin koittaa tens laitetta, mutta kuten arvata saattaa ei siitä enään tässä vaiheessa ollut mitään apua niihin helvetillisiin supistuksiin. Muutama minuutti ja revinkin jo ne sähkölätkät irti selästä. Hyppelin pitkin salia ja lopulta painelin suihkuun kiertämään ympyrää kun ei mikään tuntunut enään hyvälle. 

Klo. 06.30 käskin Nikon soittaa kelloa, sillä siinä vaiheessa teki mieli hypätä jo ikkunasta pihalle. Eikä ihme, sillä paikat olivat jo täysin auki. Sitten iski taas se synnytyksen kamalin vaihe. Se kamala paniikki ennen ponnistusvaihetta. Siinä tunnetilassa tekisi mieli vain paeta koko hommaa niin kauas kuin mahdollista ja unohtaa koko vauva sekä synnytys. Tämä reaktio on kuulemma tosi yleinen juuri ponnistusvaiheen alkaessa ja ainakin mulla se on toistunut näillä jokaisella kolmella kerralla. 

Normaalin puoli-istuvan sijaan ponnistelin tälläkertaa polviltaan sängyllä sen kohotettuun päätyyn nojaten ja se tuntuikin heti paljon luontevammalta kun painovoima teki myös osansa. Hetken sähellyksen ja muutaman paniikkihätähuuto ponnistuksen jälkeen kaikki alkoikin sujua tosi hyvin ja hillitysti. Pari hassua supistusta ja klo. 06.37 syntyi meidän rakas pieni potra poika!♥

Synnytyksestä jäi kaiken kaikkiaan tosi hyvä fiilis. Synnytys oli mielestäni helppo, vaikkakin lopussa erittäin kivulias. Koko kestoksi on merkitty 2h15min. Luomuna mentiin ja siitä selvittiin. (Y)

Painoa Möllikällä oli 3880g, pituutta 51,5cm ja py 34,5cm.

Vauvan koko tuli aika isona yllärinä, sillä vain viikkoa aikaisemmin ultrassa vauvan kooksi arvioitiin 2660g. Onneksi tämä jööti mahtui kuitenkin hyvin sutjakkaasti tulemaan ja selvisin koko hommasta ilman tikkejä.

Meidän oli tarkoitus päästä jo jouluksi kotiin, mutta pojan sokerit olivat turhan matalat joten niitä jouduttiin seuraamaan. Joulu vietettiin siis vauvan kanssa kaksin osastolla, mutta onneksi lapset pääsivät Nikon kanssa Laihialle joulun viettoon.
Kotiin päästiinkin sitten eilen (25.12) vauvan ollessa kahden vuorokauden ikäinen. Lapset ovat ottaneet pikkuveikan ilomielin vastaan.♥ Jade haluaisi vain pitää sylissä ja paijata ja Kaspian ei puolestaan paljoa ajatuksiaan vauvaan tuhlaa. Välillä käy pientä kehdosta kurkkimassa ja taas jatkaa omia menojaan. Mustasukkaisuuttakaan ei nyt sillälailla pahemmin ole ollut. Mitä nyt pientä kärhämää kun mun syliin ei pääsekkään aina kun haluaisi jos vauva on vaikka tissillä. Mutta positiivisesti oon kuitenkin yllättynyt tästä miten arki kolmen lapsen kanssa on lähtenyt käyntiin. Toivottavasti jatkossakin sujuu edes jotenkin tämän suuntaisesti, eikä arki heitä itseään aivan mullinmallin!