Vauvantarvikkeet.

Olen kovasti murehtinut, että miten ihmeessä me keretään ostamaan ja laittamaan kaikki tarpeellinen valmiiksi ennen vauvan tuloa. Mutta tässä sitä nyt ollaan. Laskettuun aikaan 2kk jäljellä ja täällä on jo melkein kaikki hankittuna!

Meiltä löytyy:

-Pinnasänky ja petivaatteet. -Sänky on Jaden vanha ja menee vallan hyvin pikkuveljellekkin. Petivaatteet ovat myös tulevan isosiskon peruja.

-Turvakaukalo ja telakka. -Ne ostettiin käytettynä. Kaukalo on kummipojan vanha ja tutuilta uskaltaa kyllä käytetyn kaukalon ostaa, kun tietää että sitä ei varmastikkaan ole kolaroitu tms.

-Sitteri. -Se kotiutui plussana meille samasta paikkaa kuin turvakaukalokin.

-Mobile. -En nyt tiedä tuleeko se niin tarpeeseen, mutta se kun meillä oli vielä Jaden jäljiltä tallessa, niin siinäpähän roikkuu. Ainakin se on ihanan värikäs!

-Tuplarattaat. -Meillä on Carenan double swing -tuplarattaat, jotka bongasin Tori.fi:stä ihan naurettavan halpaan hintaan! Ihanat violetin väriset tuplat, väri hieman haalistunut, mutta ei mitään muuta vikaa. (Tuplista teen vielä oman postauksen, sitten kun niistä on jo hieman käyttökokemusta)

Löytyy meiltä myös toki normaalit yhdistelmävaunut Jaden jäljiljtä.

-Vaatteita. -Tietystikkin. Suurin osa vaatteista on saatuja, mutta oon minäkin onneksi päässyt lievittämään shoppailuhimoani. 50-56 kokoa täytyy kyllä vielä vähän täydentää, sillä niitä on aika vähän. Vaatteet kuitenkin vaihtuu monta kertaa päivässä ja tuolla määrällä ne loppuu hyvin nopeasti kesken ( ainakin jos tämä on yhtä kova puklailemaan mitä Jade oli )

Vielä meiltä puuttuu tuplavaunuihin koppa. Sitäkin olen yrittänyt käytettynä etsiä, mutta ei tuota Carenan omaa tahdo löytyä oikein mistään. Ostoslistalla on myös vaunuihin vaunuverho, sekä kaukaloon kaukalopussi ja pinnasänkyyn reunapehmuste. Sitten puuttuu vielä nämä pikkuhankinnat; vaipat, rasvat, topsit, tutit, pullot jne. Muutama korvikepurkkikin täytyy kyllä ostaa kaappiin varalle. Ja rintapumppu on ostamati! Nythän näitä vasta mieleen tulee, kun rupee miettimällä miettimään.

Joku pieni hoitotaso on myös ollut mietinnässä. Jaden aikana vaipat tuli vaihdettua ihan hyvin sohvalla tai sängyn päällä, mutta nyt on ehkä parempi hoitaa sinappivaippojen vaihto hieman korkeammalla, eikä Jade -nimisen pienen apulaisen tasolla. :D

Olen ainakin 98% varma siitä, että jo ensikuussa meitä on neljä (*kopkop, yliajalle mennään kuitenkin), mutta emmeköhän me ehdi loputkin viimeistelyt tässä välissä tekemään. Ja eikä se katastrofi olisi, vaikka jotain nyt puuttuisikin, sillä tärkeimmät on kuitenkin jo valmiina. Vaipat nyt nappaa vaikka kaupasta kotiin mentäessä!

Saa heitellä vinkkejä mitä juuri teillä on tarvittu vauva-aikana! Mä kuitenkin oon unohtanut jotain tärkeää.

382 grammaa täyttä rakkautta!

Tänään se koitti. Raskauden yksi odotetuimmista päivistä. Päivä jolloin pääsee taas kurkkimaan pikkuista, hänen rakenteitaan ja mahdollisesti myös sukupuolta, eli päivä jolloin on rakenneultra!

Mulla oli aika varattuna vasta kello yhdeksi ja olin aivan varma etten mitenkään selviä aamupäivästä, sillä odottaminen on kamalaa! Aika kuitenkin vain hulisi eteenpäin Jaden kanssa kerhossa ollessa ja pian jo oltiinkin matkalla kohti sairaalan äitipolia. Pystyin olemaan koko aamupäivän ilman sitä järjetöntä jännitystä, mutta matkalla sairaalaan se paniikki iski. Ahdisti, oli huono olo, heikotti. ''Mitä jos pienellä ei olekkaan kaikki hyvin?''

Äitipolille päästyämme ei onneksi tarvinnut kauaa odottaa, kun päästiinkin jo samaan tuttuun huoneeseen jossa olimme viimeksikin rv12.
Lääkäri kyseli kuulumiset ja sain asettua penkkiin makaamaan. Jälleen kerran litra kylmää geeliä masulle ja ei muuta kuin pikkuista kurkkimaan. 

Lääkäri tutki rakenteita erittäin tarkasti ja selosti jatkuvasti mitä on missäkin. Hyvä niin, sillä ei siitä muuten olisi millään saanut selvää, että onko kuvassa pää vai peräpää.. :D

Sieltä löytyi pikkuaivot, aortankaari, ductus, 10 sormea ja varvasta juuri niinkuin pitikin.
Täysin terve pieni vauva!

Lopussa lääkäri kysyi haluammeko tietää sukupuolen ja tottakai vastattiin myönteisesti.

Siirryttiin vauvan jalkopäähän ja siellähän hällä olikin jo haarat reippaasti auki, eikä tarvinnut kyllä kenenkään tihrustella nähdäkseen mitä siellä näkyi.
Akkavalta tasoittuu ja meidän perheeseen tulee pieni ihana poika!

Tälläkertaa jopa mun vaistot oli oikeassa. :D

Pitkään yritettiin myös kurkkia vauvaa 4D -ultralla, mutta poitsu oli koko ajan kasvot painautuneena kohdunseinään kiinni niin, ettei näkynyt muuta kuin takaraivo ja toinen korva. Harmi, olisin niin halunnut saada pikkuisesta kunnon profiilikuvan! Muutenkin saatiin kyllä aika huonot kuvat. Yksi kuva kädestä ja toinen kasvoista. Eihän sillä muuten niin väliä, olisi vain ollut kiva näyttää kuvia muillekkin ilman ''Niin mikä tuossa on?'' -kysymyksiä. 

Mutta mitäpä siitä, pääasia että edes me tiedetään siellä olevan vauva eikä alien.



Aivan lopuksi tehtiin vielä sisätutkimus ja katsottiin kohdunkaulan tilanne. Supistuksia on jonkun verran ollut ja arvelinkin, että ovat ne varmaan jotain saanut aikaan ja niinpä olivatkin.
Kohdunkaula oli lyhentynyt 3,8cm --> 2,9cm ja sainkin heti Lugesteron -reseptin, eli supistusten estolääkkeet. Muuta ei ainakaan vielä tarvitse tehdä, sillä supistukset eivät ole olleet kivuliaita, eikä säännöllisiä. Eniten kuitenkin ihmetyttää se etten saanut mitään kontrolliaikaa esim. parin kuukauden päähän. Pitäisi vissiin siis vain luottaa lääkkeisiin tietämättä yhtään mitä tuola alhaalla tapahtuu.. Joo ei kiitos. Onneksi on neuvola 4.6 joten täytyypi sielä kysäistä jos saisi edes johonkin rv30 tietämille uuden tarkistusajan. Edes sitten oman mielenrauhan vuoksi.

Muuten kaikki onneksi hyvin ja nyt saakin hyvillä mielin katsella ihania söpöstely vaatteita pojalle!

Ensimmäinen neuvolakäynti.

Meillä oli ensimmäinen neuvolakäynti tänään ja voi että kuinka se voikin olla näin jännää, vaikka aiemmasta raskaudesta ei edes ole kovin pitkä aika. Neuvola-aika oli jo 8.30 ja yllätys nukuin hieman pommiin, mutta ei se mitään hyvin puolessa tunnissa ehti käydä suihkussa, pukea, kuivata hiukset, tehdä näkkärin ja lähteä käppäilemään kohti neuvolaa. Enkä ollut myöhässä kuin viisi minuuttia. :D

Jännitin hirveesti sitä, että millainen neukkutäti siellä onkaan vastassa, mutta turhaan. Hän oli tosi mukava, iloinen ja asiansa osaava, eikä yhtään tuomitseva.

Ensimmäinen neuvolakäynti sujui samaan tapaan kuin viimeksikin, kaksi vuotta sitten. Juteltiin niitä näitä, täytettiin tietoja koneelle ja neuvolakorttiin, jaettiin miljoonia eri lappuja ja laitettiin lähetteet labraan verikoetta ja ultraa varten.
Tottakai otettiin myös nämä perus jutut: Paino, hemppa ja verenpaine.
 Hemoglobiini oli 114 ja sainkin heti käskyn ruveta syömään jälleen lisä rautaa, niinkuin Jadenkin aikana popsin niitä koko raskauden, tai ainakin sillon kun muistin. Muuten kaikki olikin hyvin.

Sain myös kuulla, että nyt on neuvolakortistakin kokeilussa uusi versio, virtuaalinen neuvolakortti. Sen saa siis omaan puhelimeen, tablettiin ja vaikka koneelle. Mun mielestä aika kätevä, olisipahan aina mukana ja ainakin saisi selvää mitä siellä lukee, kun lääkäreillä ja neuvolatädeillä tahtoo olla joku oma salakieli mitä kirjottavat, kun ei meinaa aina saada selvää. :D

Toinen uusi asia oli se, että neuvolakäynnit ovat harventuneet aika paljon. Sainkin seuraavan ajan vasta huhtikuulle, mutta onneksi siinä on sentään np-ultra välissä.

Hei haikara, missä meidän vauva?

Mietin pitkään, että uskallanko kirjotella tänne blogiin meidän vauvahaaveista ja yrityksestä. Toisaalta, miksipä en uskaltaisi? Jaan blogissa teille paljon asioita elämästäni, arjestani, mielipiteistäni, joten eiköhän pieni ripaus vauvahaaveita mahdu tähän joukkoon mukaan.

Jo ennen Jaden syntymää olimme Nikon kanssa yhtä mieltä siitä, että seuraava olisi tervetullut pienellä ikäerolla. Tämä pieni ikäero tarkoitti meille 1-1,5 -vuotta, maximissaan kaksi.
Jade on jo 1v.2kk, eli meillähän pitäisi olla jo toinen vauva? Mutta missä se on? Mahassa?Tuhisee sängyssä?Vai kenties sohvan alla? Nouuup meillä ei ole vauvaa!

Puolenvuoden sisällä ehdimme iloita kolme kertaa 2 punaisesta viivasta tikussa. Meille piti tulla joulu -vauva, sitten helmi -vauva ja lopulta vielä maalis -vauva. Eipä tullut, eikä tule.
Ja se pettymys, kun joka hemmetin kuukausi ne punaiset hanat vain aukenevat!
Usein tulee mietittyä, että mitä pahaa me olemme tehneet ansaitaksemme tällaisia jatkuvia pettymyksiä. Mielessä pyörii myös ajatus siitä, että mitä jos sitä toista lasta ei koskaan tulekkaan?  Kuinka moni 17 -vuotias ylipäätään mietiskelee edes tämmöisiä asioita. Veikkaan että ei kovinkaan moni. Samat asiat pyöri mun mielessä jo ennen pienintäkään aavistusta Jadesta. Silloin todella pelkäsin, etten koskaan tulisi saamaan lapsia. Menihän siihenkin ''tärppiin'' piiitkä aika! Vaikka nyt myöhemmin ajatellen parempaa hetkeä ei olisi ollutkaan.
Saa nähdä kuinka kauan tämä toinen meinaa meitä vielä odotuttaa, toivotaan että ei kauaa.

Toivossa on hyvä elää ja nyt vain peukut pystyyn jos vaikka saataisiin uudenvuoden kunniaksi huippu uutisia!


Muita samassa tilanteessa olevia/olleita?