Hiljainen mieli, hiljainen blogi

 Kukkuu!

Reipas kuukausi hurahti todella nopeasti ilman, että kertaakaan kaivoin tätä konetta laatikosta. Mutta täällä taas ollaan!
Tämä syksyn pimeä kausi on mulla vähän semmoista aikaa, että myös mieli tuppaa olevan vähän synkemmillä vesillä. Väsyttää ja päivät ovat aikalailla pelkkää suorittamista. Siinä ehkä syy myös blogin hiljaisuuteen. En ole kuitenkaan unohtanut tässä kuukauden aikana blogia mitenkään, vaan kyllä se on tuolla mielessä pyörinyt ihan päivittäin. On ollut myös paljon ajatuksia kirjoittamisesta ja uusista teksteistä, mutta illan tullen on väsymys vienyt niitä voiton.

Nyt lapset painuivat unille ja päätin, että ehkä on aika kirjoitella vähän kuulumisia, kun muutamat ovat niitä täällä kyselleetkin. Mikä on mun mielestä tosi ihanaa, meitä ei siis vielä olla unohdettu. Saatte nyt teloittaa silmänne näihin huonolaatuisiin tämän illan kuviin, sillä myös se kamera oli pysynyt visusti laatikossa tuon blogin hiljaisuuden ajan. Mutta, koska en osaa kirjoittaa ilman kuvia, niin nämä kelvatkoon.

Mun sumuisesta päästä huolimatta meille kuuluu ihan hyvää. Oikeastaan kaikki on kuten ennenkin. Lapset yrittää teloittaa toisiaan päivästä toiseen ja me vanhemmat teemme kaikkemme, että tenavat pysyy elossa. Heh, no ehkei aivan. Joku oli kuitenkin kysynyt, että meneekö Jaden kanssa yhtään paremmin. Mutta ei oo homma edennyt tosiaan mihinkään suuntaan. Mutta eiköhän se tästä joskus vuosien saatossa helpota, toivossa on ainakin hyvä elää.

Pari postausta taaksepäin kerroin huolestani Kaspianiin. Siitä lääkäriajastakin on jo pian kuukausi ja siellä tosiaan meni kaikki hyvin. Lääkärillä ei ollut mitään epäilyksiä kehityksen suhteen, vaan sanoi Kaspiania jopa viisaammaksi mitä moni 2-vuotias on. Ei kuitenkaan voinut tietenkään sulkea esim. adhd:ta pois, sillä sitä voidaan tutkia tarvittaessa aikasintaan vasta kahden-kolmen vuoden päästä. Näin muuten kaikki kuitenkin tuntui olevan täysin ok meidän luuloista huolimatta.

Pienen pieni Nopsukkakin täyttää alle kuukauden päästä jo vuoden! Aivan vielä täällä ei kävellä, mutta ensiaskeleet on jo otettu. Noelin iloisuus on ja pysyy, lähes aina hymy suussa. Kovasti yrittää mennä jo isompien mukana, mutta eipä nuo isommat pahemmin tykkää kun tuholainen tulee mukaan sotkemaan leikkejä. Mutta on niitä joitain ihania hetkiä kun kaikki kolme touhaa onnellisina yhdessä. Silloin kyllä sydän sulaa. <3

Joulukuu tulee vastaan kovaa vauhtia ja kuten aina, mä oon taas aivan jäljessä kaikesta. Joulukorttikuvat on edelleen ottamatta ja yli puolet lahjoista kaupassa. No, ehkä nuo kuvat vielä ehtii ja lahjoilla ei onneksi vielä kovin iso hätä ole. Suurinpiirtein on kuitenkin tiedossa mitä on vielä ostamatta, että ei sentäs aivan pää tyhjänä tarvitse tuonne ihmishelvettiin lähteä sinkoilemaan kaupasta toiseen.

Ajatuksen juoksu taas vähän hukassa ja tämä postaus tuntuu olevan jo ihan sekaisin, joten ehkä on aika lopettaa tähän. Nyt kaivan jätskirasian pakastimesta ja asetun mukavasti sohvalle lätkän pariin. Mutta eiköhän meistä ala taas pikkuhiljaa kuulua enempi.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!