Onko meillä erityislapsi?

Mulla on pitkään ollut todella vahva tunne. Tunne siitä, että kaikki ei ole ihan ok. 

Meidän rakas pieni Kaspian..

Jo Kaspianin ollessa vauva me ja moni muu ihmettelimme sitä kun hän otti huonosti katsekontaktia. Aina vain käänsi pään pois jos hälle yritti höpistä. Neuvolassa kuitenkin riitti se, että muutamasti sai katsomaan silmiin ja kaikki oli ihan fine. Hymyily ja nauraminen oli myös aika harvassa, mutta kyllä niistäkin aina sillointällöin sai nauttia.
Kaspian lähti liikkeelle vähän myöhemmin kuin muut, mutta kuitenkin ihan ns. ''aikarajojen'' sisällä. Nopeasti kuitenkin huomio kiinnittyi siihen kömpelyyteen. Vaikka Kaspian oli istunut jo monta kuukautta tuetta, niin silti hän kaatuili edelleen suoraan taaksepäin. Sama tukea vasten seistessä. Kävelemään Kaspian oppi 1v2kuukauden ikäisenä ja kuten kaikilla, aluksi se oli aika robottimaista. Nopeasti kävely vaihtui juoksuun, mutta se Kaspianin meneminen oli ja on edelleen aika hurjan näköistä. Vaikka hän ei kaatuisikaan, niin ainakin hän näyttää jatkuvasti siltä, että lentää naamalleen hetkenä minä hyvänsä. Jalat vetää sellaistakin siksakkia, yrittäen pysyä pään ja ajatellun suunnan mukana.

Kaspian puhuu hyvin ja paljon. Monen sanan lauseita. Useimmiten jutut liittyy siihen mitä hän tai joku muu tekee tai sitten hän toistaa sitä mitä joku toinen sanoo. Puhe on hyvä, mutta ymmärrys ei ole samalla tasolla. Kun Kaspianille puhuu hän voi kyllä katsoa silmiin, mutta sen huomaa kuinka koko juttu menee ihan ohi. Toinen vain seisoo ja katsoo, mutta ei reagoi mitenkään. Yhteys on niin sanotusti välillä ihan hukassa. Tuntuu, että Kaspianilla on joku ihan oma maailma missä hän pääosin elelee ja sitten aina välillä palaa ''maan pinnalle'' katselemaan muuta meininkiä.
 Myös yksinkertaiset ohjeet tuntuvat olevan Kaspianille hankalia. Lähes kaikki lapset uhmaavat joskus kieltoja, mutta kun Kaspiania kieltää, niin hän ei lopeta ennenkuin hänet ottaa siitä itse tilanteesta pois. Sen huomaa, kuinka usein kielto ja selitys menee aivan ohi ymmärryksen ja jätkä vain seisoo ja tuijottaa kysymysmerkkinä. Joskus kuitenkin takaisin saattaa saada jopa pienen virnistyksen tai vastauksen: ''haluan'' -ja silloin sen tietää, että viesti on mennyt perille. Siitä huolimatta tilanne ratkeaa ainoastaan siihen, että hänet haetaan pois tilanteesta.

Myös jotkut perus arjenasiat ovat kinkkistä puuhaa. Kaspian ei osaa vielä riisua muuta kuin sukat ja  pipon. Hän ei myöskään osaa pukea yhtäkään vaatekappaletta päälle. Jopa pipon laittaminen päähän on vielä hankalaa.
Kaspian syö kyllä itse, mutta kaikki menee pelkästään sormin suuhun. Oli kyseessä sitten jogurtti tai lihakeitto, kaikki syödään sormin. Lusikan/haarukan kanssa malttaa ottaa kaksi kertaa ja sitten on jo kädet kulhossa. Kaspian laittaa myös edelleen suuhun kaiken muun mitä käsiinsä saa.

 Noelin syntymä ja kasvu on oikeastaan ollut mulle tässä se isoin avaava tekijä. Vaikka aina on ollut se ''outo tunne'' tuolla jossain tästä, mutta Noelin tulo on vain vahvistanut sitä. Todella kamala sanoa, mutta paljon helpommin mä saan jopa Noeliin otettua kontaktia kuin Kaspianiin. Noel vastaa ilmeillä tai naurulla, mutta Kaspianin kasvoilta on todella hankala lukea mitään. Usein hän vain ignooraa täysin sen, että joku katsoo. Vaikka silmäkontakti ei kiinnosta, niin Kaspian kuitenkin hakee paljon läheisyyttä ja kosketusta. Sylissä viihtyy hyvin, ainakin niin kauan mitä vilkkaudeltaan ehtii. Ei väliä onko ihminen tuttu vai tuntematon, syliin tämä aina änkee.

Kaspianin 2-vuotis neuvolassa otin asian puheeksi ja yllätyin positiivisesti, kun neuvolatäti otti mut oikeasti tosissaan. Tiedän etten ole ainut joka on näihin asioihin kiinnittänyt huomiota, mutta se, että neuvolatätikin huomasi. Se kertoo jo jotain.
2-vuotisneuvolassa piti tehdä nuppipalapeli, rakentaa torni ja potkaista palloa. Nuppipelin teosta ei oikein voi sanoa mitään, sillä Jade näytti Kaspianille mikä kuuluu mihinkäkin. Mutta kyllä siinäkin oli ongelmia, sillä Kaspianin oli vaikea hahmottaa miten päin palat siihen kuuluu. Palikkatornia jaksoi kasata vain muutaman palikan verran, sillä olihan se nyt niin paljon hauskempaa kaataa heti se nurin. Palloa me ei saatu Kaspiania potkaisemaan millään. Aina hän otti sen vain käsiin ja heitti.

Me saatiin nyt sitten lähete lastenlääkärille ja se on tämän kuun lopussa. En oikein edes osaa sanoa mitä odotan vai odotanko mitään?
 Jos jotain on niin eihän se välttämättä selviä edes vielä. Onhan 2-vuotias kuitenkin vielä sen verran pieni.
Voihan myös olla, että Kaspian on vain tämmöinen persoona ilman mitään sen kummempaa, mutta mun mielestä on hyvä, että seurataan ja tutkitaan.
Koska mitä jos..
Ja jos jotain selviää, niin se on varma ettei se muuta mitään. Samalla tavalla yhtä rakas hän on niinkuin aina ja samalla tavalla me elettäisiin päivä kerrallaan, aivan kuten tähänkin saakka.