Sinun arkesi, lapsesi lapsuus.

Yö on nukuttu hyvin ja lapset heräävät hieman myöhemmin mitä yleensä. Heti aamusta päätä särkee julmetusti, Jade kiljuu piirrettyjä ja vaatii muroja. Sanat ''Odota hetki'' nostaa pikkuneidin raivonpuuskan esiin. Laske Kaspian lattialle, odota. Ei itkua, ei siis loukkaantunut tästä, hyvä. Herätä mies, jätä lapset hänen hoidettavaksi ja painu kuumaan suihkuun avaamaan niskajumeja. Rentoudu hetki ja nauti omasta ajasta. Se kestää vartin.

ARKI.
  Välillä se on tylsää, sitten taas ihanaa ja yhtään mitään kaunistelematta, joskus se on jopa erittäin rasittavaa. On päiviä kun maitokuppi lentää viidettä kertaa lattialle, kissa oksentaa uudelle matolle ja suolan sijasta ruokaan kaadatkin sokeria. Silloin tuntuu kuin koko universumi olisi sinua vastaan. Mutta sitä se on, lapsiperheen arkea. Kaikki ei ole niin vakavaa. Usein se arjen pienistäkin asioista nauttiminen tuppaa unohtumaan. Ne tiskit kyllä odottavat sen aikaa kun piirtelet lapsesi kanssa persjalkaisia tai kun rakennatte maailman isointa tornia.
Itse olen juuri sellainen, että kaikki on hoidettava nyt heti eikä hetken päästä ja se on semmonen asia missä mun täytyisi opetella hölläämään. Ja näin kotona ollessa ei mitään muuta olekkaan kuin sitä aikaa.

Jokainen lapsi tarvitsee vanhemman joka viettää heidän kanssaan aikaa. Oon huomannut, että monesti valitetaan vanhemmasta joka istuu penkillä puhelin kourassa kun lapsi leikkii. Surullista jos oikeasti on niin, että joku vanhempi ei mene ollenkaan mukaan lasten touhuihin ulkona ollessa.
Myönnän, että itsekkin saatan joskus olla se penkillä istuva häpeäpilkku, mutta joka ikinen kerta ulkona ollessa mie kuitenkin lasken sitä mäkeä tukka hulmuten ja kokkailen Jaden kanssa hiekasta suklaakaakkuja. Saanen siis luvan hengähtää aina silloin kun neiti viihtyy muutaman minuutin yksin ämpärin ja lapion kanssa.

Onneksi arki on joustavaa kamaa. Välillä saa laiskottaa. Aina ei ulkoilu nappaa ja silloin voi ihan hyvin kaivautua sohvan pohjalle ja laittaa muutaman leffan pyörimään. Joskus on myös päiviä kun ei vain jaksa leikkiä mastercheffiä, niin silloin on ihan fine heittää uuniin ne ranskalaiset ja nakit. Lapset saattavat myös ihan hyvin oleilla pyjamissa puoleenpäivään asti, jos mitään menoa ei ole. Sillointällöin päiväunetkin jäävät välistä tai yöunille meno saattaa venyä myöhälle, mutta mitä sitten? Ei ne lapset siitä rikki mene.

Rajat ja säännöt täytyy olla, ei se arki muuten pelitä. Joistain asioista täytyy kuitenkin osata tarvittaessa joustaa.

Rajat on rakkautta.

Omasta lapsuudesta vielä sen verran, että parempaa en vois toivoa. Me ei kylvetty rahassa, mutta silti mulla oli kaikki tarvittava. Rakastavat vanhemmat, jotka piti ja pitää edelleenkin huolta. Oli säännöt, mutta niistä voitiin aina välillä joustaa. Joskus sai olla myöhempään ulkona tai joskus sai syödä enempi herkkuja. Mulle ei koskaan asetettu mitään paineita, millainen mun pitäisi olla tai miten mun pitäisi jostain suoriutua. Sain olla ihan oma itseni ja kunhan yritin parhaani niin se riitti.

Samanlaisen lapsuuden haluan omillekkin lapsille antaa.