Tai sitten ei.
Jaden kanssa imetys lähti sujumaan sairaalassa todella hyvin. Sitten kuvioihin astui tuttipullo ja lisämaito alhaisten sokereiden vuoksi. Neiti tottui pullon helppouteen ja alkoi hylkiä rintaa. Aina alkoi armottomat rintaraivarit jos yritti tissiä tarjota ja vasta kamalan taistelun jälkeen Jaden sai tarttumaan tissiin ja syömään. Kunnes tuli se ensimmäinen ilta, kun tyttö ei siihen rintaan enään tarttunutkaan. Jade oli 4 päivän ikäinen ja oltiin ensimmäistä yötä kotona. Koko ilta ja yö oli suoraansanoen yhtä helvettiä. Jade huusi nälkäänsä, tissi ei kelvannut, ei mitenkään päin. Hytkytin ja hyssytin, kävelin ja hyppelin ympäri kämppää. Istuttiin ja makoiltiin, ei kelvannut. Jade huusi monta tuntia ja samalla minä itkin paskaa oloa kun en osannut edes omaa lasta ruokkia. Aamuyöllä oli pakko lähettää Niko abc:lle ostamaan pullo ja korviketta.
Syy miksi en ollut älynnyt ostaa niitä kotiin valmiiksi oli se, että olin niin varma siitä, että imetys onnistuisi! Jostain kumman syystä olin saanut sen käsityksen, että tissi vauvalle vaan suuhun ja that's it -niin helppoa se olisi.
Me oltaisiin voitu onnistua jos olisin tiennyt silloin imetyksestä enemmän. Jos olisin osannut pyytää kunnolla apua, enkä vain tyytyä kätilöiden hokemaan: ''imetä imetä imetä, kyllä se siitä.'' Tai jos olisin jo silloin kuullut sellaisesta kuin tahdistettu pulloruokinta.
Niin vain tissi vaihtui korvikkeeseen ja osittain omaan pumpattuun maitoon. En tuntenut juurikaan huonoa omaa tuntoa, vaan enemmänkin helpotusta. Helpotusta siitä, ettei enään tarvinnut tapella yli puoltatuntia ennenkuin tytön sai syömään, vaan nyt neiti otti maidon tyytyväisenä vastaan heti kun sitä tarjottiin, pullosta.
Tuli toinen raskaus ja toinen vauva. Nyt ensimmäinen ajatus imetystä kohtaan oli se, että aion onnistua ja teen sen eteen kaikkeni.
Kaspian syntyi ja jälleen vauvan ollessa vain kahden päivän ikäinen astui kuvioihin pullo. Se hirviö jota syytin Jaden imetyksen pilaamisesta. Kaspian sai yhden 20ml annoksen korviketta, mutta koska olin päättänyt onnistua, aloin pumpata omaa maitoa lisämaidoksi ja tutustuin tahdistettuun pulloruokintaan. Bilirubiiniarvot jatkoivat kuitenkin nousua ja Kaspian oli todella väsynyt koko ajan, eikä näinollen jaksanut pysyä rinnalla hereillä. --> Paino jatkoi jyrkkää laskuaan --> vähemmän rintaa ja enemmän omaa maitoa pullosta. Sitten ilmestyi tuttujuttu ja mukava ystävämme: rintaraivarit. Ei onneksi kuitenkaan läheskään yhtä pahat kuin Jadella, mutta hankalat silti. Rupesin sitkeästi antamaan vain enemmän rintaa ja lopulta pullo sekä lisämaito jäivät kokonaan pois. Paino lähti lopulta nousuun, mutta aika laiskasti, sillä ei Kaspian edelleenkään jaksanut imeä rintaa muutamaa minuuttia kauempaa. Mutta pikkuhiljaa mentiin parempaan suuntaan.
Syy miksi en ollut älynnyt ostaa niitä kotiin valmiiksi oli se, että olin niin varma siitä, että imetys onnistuisi! Jostain kumman syystä olin saanut sen käsityksen, että tissi vauvalle vaan suuhun ja that's it -niin helppoa se olisi.
Me oltaisiin voitu onnistua jos olisin tiennyt silloin imetyksestä enemmän. Jos olisin osannut pyytää kunnolla apua, enkä vain tyytyä kätilöiden hokemaan: ''imetä imetä imetä, kyllä se siitä.'' Tai jos olisin jo silloin kuullut sellaisesta kuin tahdistettu pulloruokinta.
Niin vain tissi vaihtui korvikkeeseen ja osittain omaan pumpattuun maitoon. En tuntenut juurikaan huonoa omaa tuntoa, vaan enemmänkin helpotusta. Helpotusta siitä, ettei enään tarvinnut tapella yli puoltatuntia ennenkuin tytön sai syömään, vaan nyt neiti otti maidon tyytyväisenä vastaan heti kun sitä tarjottiin, pullosta.
Tuli toinen raskaus ja toinen vauva. Nyt ensimmäinen ajatus imetystä kohtaan oli se, että aion onnistua ja teen sen eteen kaikkeni.
Kaspian syntyi ja jälleen vauvan ollessa vain kahden päivän ikäinen astui kuvioihin pullo. Se hirviö jota syytin Jaden imetyksen pilaamisesta. Kaspian sai yhden 20ml annoksen korviketta, mutta koska olin päättänyt onnistua, aloin pumpata omaa maitoa lisämaidoksi ja tutustuin tahdistettuun pulloruokintaan. Bilirubiiniarvot jatkoivat kuitenkin nousua ja Kaspian oli todella väsynyt koko ajan, eikä näinollen jaksanut pysyä rinnalla hereillä. --> Paino jatkoi jyrkkää laskuaan --> vähemmän rintaa ja enemmän omaa maitoa pullosta. Sitten ilmestyi tuttujuttu ja mukava ystävämme: rintaraivarit. Ei onneksi kuitenkaan läheskään yhtä pahat kuin Jadella, mutta hankalat silti. Rupesin sitkeästi antamaan vain enemmän rintaa ja lopulta pullo sekä lisämaito jäivät kokonaan pois. Paino lähti lopulta nousuun, mutta aika laiskasti, sillä ei Kaspian edelleenkään jaksanut imeä rintaa muutamaa minuuttia kauempaa. Mutta pikkuhiljaa mentiin parempaan suuntaan.
Nyt kun poika on 2,5kk imetys sujuu erinomaisesti ja voisin sanoa sen sujuvan jopa täydellisesti.
Tissi suuhun ja that's it. Tällä hetkellä se menee niin ja toivottavasti menee vielä pitkään!
Ilman omaa päättäväisyyttäni ja Facebookin imetyksen tukiryhmää me ei varmastikkaan oltais päästy näinkään pitkälle täysimetyksellä.
Näin yhden korvikevauvan ja yhden täysimetetyn vauvan äitinä voin kuitenkin sanoa, että molemmissa ''tavoissa'' (lue: tissittelyssä ja pullossa) on omat hyvät ja huonot puolensa. Rakastan imettämistä ja se on mulle erittäin tärkeää, mutta en siltikään näe mitään pahaa korvikkeessa. Aina ei vain voi onnistua, ei vaikka kuinka yrittäisi. Eikä mun mielestä kenenkään pitäisi potea siitä huonoa omaa tuntoa! Sai vauva maitonsa sitten tisusta tai pullosta, niin tärkeintä on pienen kasvu, sekä kylläinen ja hyvinvoiva masu ja kumpikin näistä tavoista takaa sen varmasti.
On hyvä muistaa, että kaikkea ei pidä pitää itsestäänselvyytenä, ei edes imetystä.
-Toivo parasta, varaudu pahimpaan.
-Toivo parasta, varaudu pahimpaan.
Ei kommentteja
Kiitos kommentista!