28 viikkoa möhömahana takana! Tänään lähti viimeinen raskauskolmannes käyntiin, hui! Juurihan vasta huokaistiin kun ensimmäinen raskauskolmannes oli ohitse ja oltiin saavutettu huimat 12 viikkoa. Ei tätä ajan kulua vaan voi käsittää. Suurinpiirtein kaksi kuukautta ja kolmen sijasta meitä onkin neljä!
Tässä yksi päivä ehdinkin vetää kamalat stressihirmuraivarit siitä kun vauvalle ei ole hankittu vielä juuri mitään. Jadea odottaessa meillä oli tähän mennessä jo kaikki valmiina ja mä kun olen juuri sellainen ''kaikkimullehetinyt!''- niin stressaa ja ahdistaa kamalasti.
Vaatteita ei ole juuri yhtään, mutta niitä onneksi saadaan jonkun ajan päästä kun jää kummipojalta pieneksi. Vaununkoppa puuttuu, sänkyyn petivaatteet puuttuu, turvaistuin ja sitteri täytyy vielä hakea ja sitten kaikki pikkuhankinnat (vaipat, harsot, rasvat, topsit, rintaliivinsuojat ymn.) ovat vielä ostamatta. Mutta onhan tässä onneksi vielä edes jonkun verran aikaa tehdä hankinnat loppuun. :) Enään muutama päivä niin päästään siirtämään tavaraa uuteen kotiin ja sitten alkaa kyllä hihat heilumaan vauvahankintojen suhteen!
Näin yleisesti kaikki on hyvin. Olo on ihan hyvä, mitä nyt jatkuva kokopäiväinen etova olo on tehnyt come back:in.. Supistusten suhteen ei mitään uutta, niitä on, mutta ei yhtään sen enempää tai vähempää kuin aiemminkaan. Huomenna on neuvola ja siellä selviääkin sitten tarkemmat tiedot raskauden ja mun voinnin suhteen. :)
Ei kommentteja
Kiitos kommentista!