Nopea herkkuaamupala -Banaaniletut!


Myönnän, mä olen tosi laiska aamupalojen kanssa. Puurot teen aina pikasena mikrossa tai sitten nopeasti väsään leipää/hedelmää/rahkaa. Tämän enempää en ole aamupaloihin panostanut ja sen huomaa, sillä taitaa Jadella tulla samat safkat jo korvista ulos!
Tänä aamuna sain jostain päähäni banaaniletut! -Nopeaa, helppoa ja täyttävää. Ja ennen kaikkea tooosi hyvää!



Banskulettujen ohje on hyvin simppeli. Tarvitset vain nämä kolme ainesta; Banaanin, 2 munaa, ja 0,5tl vaniliinisokeria. Itse lisäsin sekaan vielä hieman kanelia. Tästä määrästä tulee vain 4 lettua, joten kannattaa varmaan tehdä tuplana tai triplana mikäli syöjiä on enemmän.

Näin teet:
-Poista banaanista kuoret, pilko se kippoon ja survo sauvasekoittimella mössöksi.
-Lisää sekaan munat ja vaniliinisokeri (+halutessasi muita mausteita). 
-Sekoita ainekset hyvin keskenään ja tadaaa taikina on valmis!

Sitten vain paistetaan niin, että lettu on molemmilta puolilta ruskea, elikkä juuri niinkuin normaalitkin letut! :)
(Paistamisessa voi käyttää kookosvoita tai sitten ihan vain perus margariinia.)


Ei näistä mun tekeleistä mitään kauniita tullut, mutta ainakin oli tosi hyviä! Nämä maistuu varmasti koko perheelle ja on tosi helppoa syötävää myös pienelle sormiruokailijalle.
 Jade veti napaansa 2 lättyä ja lisää olisi kovasti halunnut, mutta tosta taikinasta tuli tosiaan aika pieni määrä. Pitääkin ens kerralla tehdä isompi satsi!



Helppoa & hyvää, ottakaahan resepti talteen! ;)

6 kommenttia

  1. Itse laitoin kamelin sijaan ripauksen kardemummaa, toimii! Joskus olen heittänyt vähän leivinjauhetta joukkoon, niin tulee vähän ilmavampia lättyjä.
    Lisukkeena turkkilaista jogua, banaaniviipaleita, kookosrouhetta sekä agavesiirappia. Nam!

    Banaanilätyt tuo kyllä vaihtelua aamu- tai välipalapöytään :)

    VastaaPoista
  2. Ihana jade! :) meillä on vähän samanikäiset kaksoset ja toinen heistä on jade myös. :) näin sinut siellä ristinummen leikkipuistossa.. Näytit niin tutulta ja sitten tajusin että juu blogista kun seurailen tätä säännöllisesti mutten koskaan kommentoinut :) mutta joo en silti uskaltanut tulla moikkaamaan! :D en tiedä, tunnistitko meidät kirjoituksen perusteella minut ja kaksoset siellä puistossa? :) mutta niin, ihanaa kesän jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä nimivalinta! ;) Juu muista teidät kyllä! :)) Haha no jos joskus eksytään vielä samaan aikaan puistoon, niin saa tulla moikkaamaan. :D Me tosiaan asutaan tässä puiston vieressä olevassa kerrostalossa ja lähes päivittäin ollaan pihassa leikkimässä:)
      Mukavaa kesää teillekkin!

      Poista
    2. Hyvä nimivalinta! ;) Juu muista teidät kyllä! :)) Haha no jos joskus eksytään vielä samaan aikaan puistoon, niin saa tulla moikkaamaan. :D Me tosiaan asutaan tässä puiston vieressä olevassa kerrostalossa ja lähes päivittäin ollaan pihassa leikkimässä:)
      Mukavaa kesää teillekkin!

      Poista
    3. Hyvä nimivalinta! ;) Juu muista teidät kyllä! :)) Haha no jos joskus eksytään vielä samaan aikaan puistoon, niin saa tulla moikkaamaan. :D Me tosiaan asutaan tässä puiston vieressä olevassa kerrostalossa ja lähes päivittäin ollaan pihassa leikkimässä:)
      Mukavaa kesää teillekkin!

      Poista

Kiitos kommentista!