sairastelua & sairaalareissu

Nyt kun Jade nukkuu, pääsen vihdoin kirjoittamaan kuulumisia.
Jade tosiaan aloitti kuumeilun sunnuntaina ja kuume oli heti sen 39 astetta. Lääkkeillä kuume kuitenkin aina laski, mutta nousi heti parin tunnin sisään takaisin yhtä korkeaksi. Ajateltiin, että tämä on taas se sama juttu kuin viimeksi, että Jaden kuume kestäisi vain sen päivän. No eipä loppunutkaan siihen yhteen päivään. Kolme päivää seurattiin tilannetta kunnes torstai aamuna raahauduimme lääkäriin, sillä kuumeesta ei millään meinattu päästä eroon. Jade oli kuitenkin onneksi koko ajan hyvän tuulinen ja jaksoi leikkiä, ruoka eikä oikein juomakaan vaan meinannut maistua.
Jaden tulehdusarvot oli 173, eli todella korkeat. Ongelma kuitenkin oli, että lääkäri ei osannut sanoa tälle arvolle syytä, sillä korvat,suu ja keuhkot olivat kunnossa -->Sairaalaan mars!


Torstaista ei tee edes mieli kirjoittaa, mutta kirjotampa nyt silti.
Meitä juoksutettiin ympäri sairaalaa ja Jadelle tehtiin kaikennäkösiä tutkimuksia, verikokeita ja röntgenkuvia. Kaikki tyssäs kuitenkin pissanäytteeseen.
Jadelle laitettiin keräysvaippa johon pissa tulisi, niin mikä pissa? Mistä sitä pissaa voisi kertyä, kun lapsi on niin väsynyt, että ei jaksa edes juoda. Jade oli ollut 5 tuntia hereillä kaikkien riepoteltavana ja loppujenlopuksi oli niin väsynyt ja kiukkuinen, ettei se jaksanut muutakuin vähän kitistä. Yhtäkkiä huomattiin että oltiin istuttu samalla h*lvetin käytävällä lähes 4 tuntia, ilman että kukaan lääkäri on tullut sanomaan meille mitään. Pienen valituksen ansiosta pääsimme kotiin 10 tunnin sairaalassa olon jälkeen, ehtona tosin se että heti aamu 8 oltava lastenpoliklinikalla.


Vihdoin eilen selvisi mikä Jadella on.
Virtsatulehdus, joka on levinnyt munuaisiin.
Mä olin niin helpottunut kun Jaden tilaan saatiin syy! Sillä tiesin, että tästä se paraneminen alkaa kun Jade saa antibiootteja. Neidille kanyyli päähän ja sitä kautta antibioottia ja nesteitä.

Jadella ei oo nyt ollut kuumetta ollenkaan eilisen päivän jälkeen ja tulehdusarvotkin ovat laskeneet 88. Jadella on myös paino lähtenyt ihan mukavasti nousuun, sillä eilen tyttö painoi 10750g ja tänään painoa oli jo 11140g.
Paras uutinen on se, että me kotiudumme ihan muutaman tunnin kuluttua!

Näköalassa ei ainakaan mitään vikaa ole ollut. Oma huone 9 kerroksessa!

15 kommenttia

  1. Voi pientä! Miten ei otettu heti pissatestiä? :o mut onneks neiti jo paranemaan päin <3 Se on aina kamalaa ku puenet sairastaa :< itekki viettäny Sylvesterin kanssa turhan monta kertaa aikaa mehiläisen odotustilassa ja pari yötä sairaalassaki :/

    VastaaPoista
  2. No emmätiedä :o yhden ne sai, mutta sitten ne halus vielä toisen, jota ei sit tullu. Joo onneks! :) Jooo ei tää oo kyllä yhtään mukavaa, toivottavasti ei tarvi ihan heti takasin tulla..

    VastaaPoista
  3. Voi pientä potilasta!<3:/ onneksi kaikki jo paranemaan päin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on se kyllä nii raasu :/ Niinpä! :))

      Poista
    2. Mä kans odotin kuulumisia, kun kuulin että ootte sairaalassa. Hyvä, että Jade on paranemaan päin :)

      Poista
  4. Vaikka sairastelu ikävää onkin, niin kannattaa kuitenkin muistaa olla kiitollinen siitä, että täällä Suomessa kaikki saavat ammattitaitoista hoitoa naurettavan halvalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä mä sen tiedän, enkä tietääkseni ole asiasta missään vaiheessa valittanutkaan :D

      Poista
  5. Noo, ehkä joku saattoi tuosta pientä sellaista fibaa löytää (positiivista ei ainakaan liiaksi ollut), mutta hyvä jos ymmärrät arvostaa asiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä en ainakaan nää siiinä mitään positiivista, että me istutaan samalla käytävällä 10 tuntia kun lääkärit miettii, että mitä tehdään. Sitten lähettää kotiin ja käskee tulla aamulla takasin ja sitten kaikki onnistuu. Samat asiat olisi voinut tehdä silloin 10 tunnin aikana.. Ei siinä mitään jos oltas saatu edes huone, muttakun jouduttiin olemaan käytävällä, eikä jade saanut nukuttua ollenkaan. Mutta joo kyllä mä sen ymmärrän, että huonommin on asiat jossain muualla, mut kyllä mulla on silti oikeus hieman valittaa. :D

      Poista
    2. Niin no, kaikki on niin suhteellista. Entä jos huoneet olikin täynnä vielä sairaampia lapsia?
      Ja ainahan voi mennä yksityiselle, jos ei julkisen puolen palvelu miellytä:)

      Poista
    3. No kummasti oli sitten yhessä yössä osasto tyhjentynyt niin, että siellä oli vain 3 potilasta. Eli ei, osastot eivät olleet täynnä. Ja mä en oo edelleenkään valittanut julkisesta sairaanhoidosta, vaan siitä että pientä lasta istutetaan käytävällä monta tuntia. Mä en tiedä miksi sä nyt et ymmärrä tätä asiaa :D

      Poista
  6. Mitä teidän pikku kissalle muuten kuuluu? Oliko se pelokas tullessaan ja onko se ruvennu luottaa teihin? oliko se nyt tyttö vai poika ja onko se käyty rokottaas? kuinka se tulee toineen sen toisen kisun kanssa? :3 anteeksi kauhea kysymys ryöppy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisulle kuuluu hyvää ja ei oo enään niin arka mitä aluksi oli :) Poika kissa on ja ei olla rokotettu kun on sisäkissa, mutta matokuurin on saanut :) Hyvin tulee toimeen ja pitääkin meidän vanhaa kissaa emonaan ja se pitää Killiä pentunaan :D eeei se mitään :)

      Poista
  7. Onhan tuo kauheaa odotella pienen lapsen kanssa, mutta onneksi pääsi hoitoon ! :) Olen myös itsekkin odottanut sairaalassa monta tuntia, kun hoitajat vaan puhuvat keskenään tai puhelimissa eikä muita potilaita edes ole :/

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!