Kuulumisia vol.12345

 Huih! Blogissa on ollut hetken aikaa todella hiljaista. Sen suurempia syitä sanon rehellisesti, että ei vain ole ollut mitään kerrottavaa. Välillä on myös käynyt mielessä, että jatkanko kirjoittamista ollenkaan, sillä tuskin kukaan tätä aktiivisesti lukeekaan. Mutta miksipä en jatkaisi? Kirjoittelen silloin kun siltä tuntuu ja silloin kun keksin jonkun aiheen mistä kirjoittaa. Vinkvink postaus ehdotuksia kehiin!


Postauksia ei ole siis näkynyt, sillä päivät ovat olleet hyvin samanlaisia. Joko olemme kotona tai jommassa kummassa mummulassa,(mun tai Nikon vanhempien luona). Onneksi pian on taas enemmän seuraa, sillä 3 viikon päästä me muutamme jälleen! Ja voi kyllä, muutamme takaisin Vaasaan. Mulla vain ei ole täällä mitään ja älkää kysykö miksi ehdotin Nikolle tänne muuttamista :D Mutta tosiaan tämän kuun lopussa me eletään keskellä muuttolaatikoita ja Niko joutuu kestämään mun ihanan raivokasta stressiä. Sitten on ainakin kaikki läheiset lähellä ja päästään Jaden kanssa takaisin Taimitarhaan ja voin vaan kuvitella kuinka innoissaan neiti tulee olemaan uusista kavereista! terv. malttamaton!

Täytyy muuten vielä kerran kehua sitä, kuinka kätevä tua mini allas on! Näillä helteillä varsinkin on ihanaa kun saa vain heittää altaan terassille, kaataa sinne muutaman sangollisen vettä ja laittaa Jade sinne istumaan. Heti sinne päästyään neiti paistaa kuin naantalin aurinko. Jade on todellatodellatodella kiukkuinen päivisn kuumuuden takia. Myös syöminen ja nukkuminen on huonontuneet huomattavasti. Ruoka ei meinaa neidille maistua ja öisin herätään vähänväliä kitisemään kuumuutta. Mutta ei saa valittaa, kun vihdoin se kunnon kesä tuli! Vaikka eihän se kyllä mitään herkkua ole kun on niin tukahduttavan kuuma ja hiki virtaa.


Lauantaina meillä on tiedossa mun veljen häät. ihanaa! Nyt vaan kuumeisesti odotan sitä, että ehtiikö mun H&M paketti tulla perjantaihin mennessä, sillä siellä on mun vaatteet häihin!kääks. Tulee pikkasen kiirus etsiä uudet kuteet jos paketti ei ehdi tulla.
Mutta tällästä tälläkertaa ja tosiaan niitä postaus ehdotuksia kehiin ennenkuin tää blogi kuolee! :D

10 kommenttia

  1. Kyllä mä oon ainakin lukenut :) Tervetuloa takas Vaasaan ja Taimitarhaan :) Me asuttiin aikoinamme Tervajoella (Isonkyrön puolella) vajaa pari vuotta, kun mä olen sieltä kotoisin. Mutta kyllä Vaasassa on mukavaa, kun aina seuraa. Laihialla on kuitenkin perhekerhoja toisin kuin Tjoella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiva kuulla, että edes joku muukin lukee, kuin oma suku! :D Joo jos mä vielä seuraavan kerran Vaasasta lähden, niin sitten opiskelujen vuoksi. Vaasassa on kuitenkin kaikki mitä tarvii ja juurikin sitä seuraa löytyy :) Joo niiin täällä vissiin onkin, mä vaan oon niin huono saamaan itteeni lähtemään mihkään tommoseen, jos ei olek etään tuttua :/ :D

      Poista
  2. Kirjottele ku siltä tuntuu. Usein puhutaan kavereiden kans sun blogista (pelkkää hyvää ;) tiiän monia, jotka lukee. Kirjotat ihanan rennosti ja annat itestäs mukavan kuvan. Hyvää loppu kesää! :)

    VastaaPoista
  3. Juuu niin teen. :)) Voi kiiitos todella paljon! Nyt jäi vaivaamaan, että kuka oikeen oot :D Mä en tiedä oikeen ketään, ketkä lukee paitsi useimmat sukulaiset. Hyvää loppu kesää sullekkin! (:

    VastaaPoista
  4. Täällä myös sulle tuntematon lukija, itseasiassa asun myös Vaasassa. :)

    VastaaPoista
  5. Täällä myös lukijasi ! Mulla pari kuukautta nuorempi poitsu niin tulee usein kurkittua täällä (:

    VastaaPoista
  6. Mullaki kavereita ympäri Suomea, ketä tätä lukee!! :)

    VastaaPoista
  7. Minä kans luen sun blogia aktiivisesti, tosi ihanan rento ja kun mulla saman ikäinen poika :) Mulla on kans aina ongelmana se että kun ei oikeen tiedä mitä kirjottais ja ei kukaan laita postaustoiveita :D. Vielä kun sais aikaseksi joskus tehä postauksen Nickyn huoneesta. Olis kyllä kiva lukee jos tekisit kans postauksen Jaden huoneesta ja millaset vaunut teillä on ja niiden kokemuksia yms :) Ps. Meillekin voi ehdottaa ideoita ;)

    http://rakkaudella-aiti.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiva juttu, pitääpä käydä kurkkaamassa sunkin blogia! Jadella ei oo vielä omaa huonetta, mutta nyt kun muutetaan niin sitten kun lastenhuone on valmis, niin postausta kyllä tulee :)) Hyvä idea tua postaus vaunuista! kiitos :D

      Poista
  8. Tääl kans yks kuka tykkää sun blogista! Mulla on samanikänen poika niin sitä kautta löysin tämän ja lähes joka postauksen oon myös lukenu. :) En muista yhtää et ookko jo tehny postausta teiän rattaista?
    -AK

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!