Kotirottia, vai mitä?

Näistä neljästä kuvasta meidän alkupäivä yleensä koostuu, eli tätä me teemme kun Niko on koulussa. Tai no Jade tekee, eli: Leikitään, syödään, nukutaan, kiukutellaan JA kiljutaan paljon. Näiden välissä yritän aina ehtiä siivoomaan ja syömäänkin aamupalaa, joskus ehdin, joskus en.



Harvemmin me siis liikutaan mihkään, sillä olen laiska. (:D) Ja myös se että nykyään herätään taas siinä 10-11 aikaan, ja Niko tulee koulusta jo 14 aikaan, niin koen turhauttavaksi mennä tunniksi tai pariksi minnekkään, kun heti pitäisi olla jo kotona tekemässä Nikon kanssa ruokaa tai muuta vastaavaa. Tiistaisin meillä onkin sitte Jaden kanssa ohjelmaa senkin edestä, nimittäin kaksi äitilapsi ryhmää jossa käymme, toisessa käymme tosin vain jos ehdimme/jaksamme ja toisessa ollaan käyty säännöllisesti siitä asti kun Jade oli 3 viikkonen.

Nyt vaan on olleet hieman vaikeita nämä päivät kaksin tän vaativan neidin kans. Tai ei nyt vaikeita, mutta omaa aikaa ei juuri yhtään ole, paitsi silloin kun Jade on puolen tunnin päivä unilla, siinä ehdinkin juuri ja juuri syömään. Ja nyt kun neidille on tullut kauhea hinku kääntyä jatkuvasti, mutta siinä on se ongelma ettei tyttö osaa kääntyä! Ja siitähän vasta huuto tuleekin kun ei osaa vaikka kuinka haluais. Joten aina mun täytyy käydä kääntämässä tämä, ja mahallaan ei kauaa viihdy kun EI pääse eteenpäin, joten sitten pitää taas kääntää selälleen, ja tätä saakin tehdä niin kauan että neiti hermostuu kokonaan lattialla olemiseen ja sitten ei suostuta olemaan missään muualla kuin sylissä.

Olishan se kiva tehdä jotain muutakin kuin olla vain kotona, esimerkiksi mennä vaikka kaupunkiin kärryttelemään, katselemaan vaatteita tai jotain, muttamuttamutta millä? Bussiin mähän en astu jalallakaan, siitä ei seuraisi muuta kuin huono olo, kylmähiki ja paniikki.. Autokorttia odotellessa. Uskon kuitenkin että sitten kun Jade kasvaa niin liikutaan lähes joka päivä jonnekkin puistoon keinumaan tai jotain. En vain osaa lähteä kärryttelemään ilman jotain määränpäätä, kauppaan kyllä kävellään useinkin, mutta eipä sinnekkään ole kuin 2km matkaa.. :D

Mitä te teette lastenne kanssa kun miehenne on töissä/koulussa? Tai jos olette yh-äitejä niin mitäs te puuhaatte lapsenne kanssa päivisin?

2 kommenttia

  1. Miehen ollessa aamuvuorossa, lapsi kun menee päikkäreille 10-14 välin niin joko lähen vaunutteleen tai nukun itekki päikkärit. Hänen ollessa iltavuorossa, käyn iltasin usein äidilläni 1km päässä tai oon vaan kotona, siivoilen, pesen pyykkiä ja muuta sellasta mikä usein jää tekemättä miehen aamuvuoro viikoilla kun iltasin tehään yhessä kaikkee. Eli lyhenettynä joko nukutaan/lenkkeillään tai hoidan kotia. :) Joku mammaryhmä olis kiva, oon vaa liian ujo sellasee...ehkä si ku poika vähä kasvaa ni vois kokeilla jotai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli teilläkin lähinnä samaa mitä täälläkin :) Meillä myös tua että yleensä illemmalla tehdään yhdessä jotain kun on ukkelikin paikalla :D Joo on kyllä mukavaa kun on viikossa edes kerran joku tommonen ryhmis, enpä mäkään ois yksin sinne varmaan uskaltanut mennä.

      Poista

Kiitos kommentista!