Iloisesta pullerostamme on jo pari päivää sitten kuoriutunut esiin kiukutteleva vauveli. On toki hetkiä jolloin ollaan mitä mahtavimmalla tuulella, mutta päivään tosiaan mahtuu kitinä hetkiä, jolloin raivotaan niin kauan että väsyttää ja sitten raivotaan enemmän kun ei viiitsi laittaa niitä silmiä kiinni ja nukkua. Tänäänkin pisin nukuttu pätkä oli 45min ja loput n.20min
Asiaa ei auta yhtään se, ettei sylissä enään viihdytä niin paljon kuin ennen, vaan vain silloin jos heitellään ilmaan tai muuta semmoista mitä ei ikuisuutta jaksaisi tehdä, mutta kun ei viihdytä lattiallakaan kovin kauaa, kun jo kyllästytään siihen, ettei osata mennä niinkun haluais. Sitterikin kelpaa vain jos teeveestä tulee lätkää tai syödään.. Nikon syli kyllä kuitenkin kelpaa, koska isi jaksaa riepotella vaikka miten, ja siitähän tua pikkuleidi tykkää :D
Hampaista olen täällä aiemmin puhunut, mutta eipä ne varmaankaan tule vaivaamaan meitä hetkeen, sillä valkoiset turvonneet ikenet ovat täysin kadonneet! Ja tilalla täysin normaalin terveen näköiset ikenet. Silti Jade riuhtoo ikeniään hullun lailla ja imee sormiaan niin, että ne muuttuvat aivan ryppyisiksi ja sinertäviksi! Myös puruleluja ängetään raivoissaan suuhun kaksin kappalein ja raivotaan vielä lisää kun molemmat eivät mahdu samalla kerralla suukkuun.
Jade on myös ruvennut ''lyömään''. Eli huitoo vain oikealla kädellä kaikella voimalla milloin mihinkäkin. sylissäkin ollessaan huitoo niin lujaa että se oikeasti sattuu, tämä myös ''hakkaa'' itseään leluilla samalla tavalla, muttei kyllä ole siitä moksiskaan. Tänäänkin sitterissä ollessaan, purulelu kädessään huitoi jalkaansa niin lujaa että jäi kuunon punaiset jäljet. Muilla kokemusta tämmöisestä? vai onko ihan joku normaali vaihe tämän ikäisenä ''hakata''/huitoa kaikkea?
Tänään laitettiin pikku äkäpussi suihkun kautta nukkumaan :) Kyllä ihmetteli lujaa vettä ja suihkua, on toki suihkussa ennenkin ollut, mutta yleensä aina mun sylissä vaan. Nyt sai tutkia oikein kunnolla tota suihkun osaa vai mikä se nyt onkaan(:D) ja tottakai sitä piti vähän maistellakkin, niinkuin kaikkea uutta. Jos vaikka olis yksi edistys askel ''kivasta vedestä'', kun sitä niin pelätään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Taitaa olla pikkasen tempperamenttinen tyttö teillä :D ihana! Meillä kans poika ku innostuu niin paukuttaa itteensä mahaan tosi kovaa mutta ei se näytä häntä sattuvan, outo juttu :D
VastaaPoistaJep ikävä kyllä vähän liikaa periny mun luonnetta :D Joo on se kyllä jännä kun ei niitä satu vaikka lyö ittiään yli kovaa :D
Poista