Tuntuu, että tänäpäivänä ihmiset haluavat lapsia vain nuorempana ja nuorempana. Hälläväliä koulutuksesta ja työstä -fiiliksellä. Ja ei, en moralisoi. Olenhan itsekkin teininä lapseni saanut, vailla minkäänlaista kolutusta.
Mutta miksi? Miksi lapsia hankitaan ennen minkäänlaista vakaata peruspohjaa pienelle elämälle? Enkä tarkoita vahinkoja (oikeita sellaisia) vaan juurikin sitä, että tiedostetusti se lapsi halutaan siihen elämäntilanteeseen.
Itse olen pienestä pitäen tiennyt haluavani lapset nuorena. Ihanneikä äidiksi pyöri siellä 20 tienoilla. No tässä sitä ollaan 18-vuotiaana kahden lapsen äitinä.
Olin vain 15-vuotias kun mun koko elämä mullistui. Ne tikussa olevat kaksi räikeän punaista viivaa tuijottivat suoraan mua silmiin. Se järkytys, shokki ja pieni salakavala onnellisuus - muistan sen hetken ja nuo tunteet aina. Jade ei ollut vahinko, vaan pikemminkin tiedostettu riski. Miksi näitä riskejä otimme - en tosiaankaan tiedä. Rehellisesti sanottuna oltiin ihan helvetin idiootteja. Mutta jottei tämä nyt kuulosta siltä, että katuisin Jadea, niin en tosiaankaan. Tämä tyttö on Kaspianin lisäksi parasta mitä mulle (ja varmasti myös Nikolle) on koskaan tapahtunut, mutta ne ehkäisyttä pelleilyt olisi voinut jättää myöhemmällekkin.
Saadaan olla - ja ollaankin todella kiitollisia meidän mahtavasta tukiverkostosta! Meitä ei painostettu, eikä meitä jätetty meidän päätöksen myötä yksin. Se kun ei ole itsestäänselvyys, että vanhemmat tai suku olisivat tukena. Näitä tapauksia on aivan liian monta kun vanhemmat painostavat aborttiin, nuori siihen suostuu ja myöhemmin katuu tekoaan. Tiedän, että sillä ne vanhemmat yrittävät suojella lastaan ja heidän nuoruuttaan, mutta jokaisella on oikeus itse päättää omasta kropastaan ja elämästään tällaisessa tilanteessa. Ja tämä jos mikä on sellainen asia missä nuori tarvitsee ennen kaikkea sitä tukea, eikä painostusta ja toruja.
Alaikäisenä 5 raskautta ja kaksi lasta. Jo Jaden raskausaikana päätimme, että toinen saa tulla hyvinkin pian. Ihan vain siksi, että toinen lapsi ei periaatteessa muuttaisi enään mitään. Me olimme jo vanhempia ja kokonainen perhe. Toinen lapsi vain täydentäisi sitä onnea. Kaspian oli siis toivottu ja hartaasti yritetty. Kaikki ei mene aina, eikä läheskään joka kerta niinkuin on suunniteltu, mutta uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Olin 17-vuotias kun vihdoin saatiin ilouutiset tulevasta pienestä pojasta. Täysi-ikäisyyden rajapyykin ehdin saavuttaa muutama kuukausi ennen Kaspianin syntymää. Niinkuin ajattelimmekin, Kaspian tosiaan täydensi meidän perheen täydelliseksi.<3
Jos joku tulisi 15 kesäsenä mulle sanomaan harkitsevansa lasta, sanoisin, että harkitseppa uudestaan. En sillä, että mun elämä olisi pilalla tai sillä, että tuntisin menettäneeni jotain. Päinvastoin. Mutta ihan periaatteen vuoksi totta hemmetissä on kannattavempaa hommata ensin se ammatti, vakkari työ ja vakaa parisuhde. Kaikki ennen koulutusta lapsia saaneet, mukaan lukien minä sanoo aina, että kouluttautua ehtii myöhemminkin ja niinhän se on. Mutta järkikin sen sanoo, että koulutus ennen lapsia kannattaa aina.
Raha ei tuo onnea on ihan jees sanonta, mutta kyllä se oikeasti vaikuttaa. Se, että joudutko sä laskemaan joka viikolle tietyt summat, vai voitko elää rahankäytön suhteen suhteellisen rennosti on iso ero. Ei se lapsi onneksi niitä rahasummia katso, mutta kyllä mä ainakin luon itselleni omanlaiset paineet siitä. Kuten kaikessa, myös raha-asioissa lapsi ja hänen tarpeet menee sun omien edelle. Tuilla eläessä ei niin vain käpsytellä suoraan parturiin 200 euron hiuksia laittamaan, ei ainakaan ilman kuukausien säästämistä. Kannattaa siis miettiä, pystyykö sen toisen elämän laittamaan omansa edelle.
18-vuotiaan kahden lapsen teiniäidin vinkkeli: Älä tee lapsia jos et voi taata vakaata ja turvallista elämää pienelle. Jokainen myös määrittelee itse mikä on mielestään hyvä ja turvallinen tilanne saada lapsi.
Muoks. En missään nimessä tahdo loukata ketään, enkä tällä tekstillä arvostele muita teinivanhempia. Olette vahvoja ja mahtavia kun kannatte vastuun lapsestanne/lapsistanne!
