Sydämentykytyksiä Hoplopissa

Meidän eilinen päivä sujui oikein vauhdikkaasti Hoplopissa! Tähän aikaan vuodesta mä olen vähän yrittänyt vältellä tällaisia paikkoja, kun kaikki mahdolliset taudit kiertää. Mun oksennusfobiasta huolimatta lähdettiin kuitenkin pitämään hauskaa ja viettämään perus arkea erilaisempi päivä. En tietenkään halua oman pelon vaikuttaa lapsiin tai estää meitä tekemästä asioita.

Lapsillakin oli hurjan hauskaa! Mukana oli mun serkku lapsineen ja muutama muu tuttu kaveri. Ei paljoa lapsia näkynyt, kun niin kovaa sinkoilivat innoissaan sinne tänne.

Aamulla vähän pelkäsin, että millainen katastrofi mahtaa tulla jos mun täytyy juosta Kaspianin ja Noelin perässä. Mä kun en kuitenkaan pääse jakautumaan kahdeksi, ihme kyllä. Vanhemmilla ois hyvä olla sellainen ominaisuus, vai mitä?
Kaikki sujui kuitenkin oikein hyvin! Kaspian juoksenteli muiden perässä ja Jade piti hienosti veljestään huolen.
Hoplop oli ihmeen tyhjä, eikä meidän lisäksi siellä tainnut olla kuin yksi tai kaksi muuta perhettä. Paljon mukavempi noin kuin, että siellä olisi ollut montakymmentä lasta riehumassa.

Kun lapsi meni hukkaan

Huolilta ja murheilta ei kuitenkaan säästytty!
Katsoin kuinka Noel sujahti pienten puolen pallomereen ja jäi heittelemään palloja.
Jadella ja hänen pikkuserkullaan E:llä oli barbi jumissa putkessa, jota lähdin pikaisesti katsomaan. Serkkuni jäi pallomeren läheisyyteen syöttämään vauvaansa.

Takaisin tullessa ihmettelin kun pallomeri oli tyhjillään, eikä Noelia näkynyt enää pienten puolella. Serkkunikin sanoi, että ei siitä ole kukaan tainnut ohi kulkea, ei ainakaan niin, että hän olisi huomannut.
Kolusin pallomeren läpi ja ei, Noel ei ollut tosiaan siellä. Lähdettiin sitten kiertelemään ympäri Hoploppia, jos Noel olisi vaan sutjakkaasti karannut isojen puolelle leikkimään.

Sydän alkoi hakata ja kurkkua kuristaa kun oltiin kierretty paikka ympäri jo muutamasti, eikä poikaa näy vieläkään missään. Ajatukset pyörivät pallomereen tukehtumisesta sieppaukseen saakka. Tuntui, että oltiin katsottu jokaikinen mahdollinen kolo, myös synttärihuoneet ja vessat tutkittiin. Ei vieläkään mitään merkkiä Noelista! Myös lapset auttoivat etsimään Nopsua.

Noin 15 minuutin (joka muuten tuntui ikuisuudelta) kuluttua näen kuinka yksi Hoplopin henkilökunnasta pitää Noelia sylissään ja kävelee meitä kohti.
Hän toteaa iloisesti, että: ''Teillä oli lapsi hukassa? Tämä pieni löytyi meidän keittiöstä. Hän olisi kovasti halunnut auttaa tiskien kanssa.''
Voi luoja mikä helpotus! Isot kiitokset henkilökunnalle ja äkkiä kaappasin nauravaisen lapsen syliini.<3 Niin nopea jätkä, että oli onnistunut kulkemaan monen ihmisen ohi ilman, että kukaan oli huomannut yhtään mitään.
Ei olisi ollenkaan pahitteeksi omistaa vähintäänkin yhtä silmäparia lisää, ainakaan omalla kohdallani. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin!

Loppupäivä sujuikin taas yhtä mukavasti kuin alkoikin tästä katoamistempusta huolimatta. :)

-Julia