Talvi on mulle aina haastavaa aikaa. Jos luitte postauksen fobiastani, niin ymmärrätte miksi. Tauteja siellä ja tauteja täällä. Facebook tulvii ämpäripäivityksiä ja pelkkä kaupassa käyntikin saa taas aikaan tuskanhien otsalle. Ihmiset ahdistaa, julkiset paikat ahdistaa, kaikki ahdistaa. Välillä tekisi mieli lähettää koko hemmetin talvi ja kaikki taudit suoraan helvettiin, sillä aina sama juttu.
Voi kuinka monesti onkaan tehnyt mieli eristäytyä kaikesta ja pysyä vaan kotona päästämättä ketään tänne. En kuitenkaan ole niin itsekäs! En halua eristää lapsieni maailmaa ja elämää sen vuoksi, että itse kärsin ja pelkään. Se olisi niin väärin. Myönnän, että olen jättänyt nyt kerhoilut vähemmälle ja kaupassa käyn pikaisesti mielummin yksin, mutta niin myös varmasti moni muukin on tehnyt. Tuskin ketään muukaan haluaa perheeseensä jylläämään influenssaa tai vatsatautia, ei erityisesti ainakaan foobikko. Lapset siis varmasti antavat anteeksi muutaman kerhon väliin jättämisen.
Viime lauantaina uhmasin taas omaa pääkoppaani kun mentiin lokakuisten miittinkiin ja syötiin buffetissa! Niin monesti kun kävinkin läpi kaikkia tekosyitä miksi me ei päästäisi, mutta onneksi! - Siis oikeasti onneksi mä en antanut pelon viedä ja voittaa! Sain tavata niin ihania ja huippuja ihmisiä!<3 Kunnialla selvisin sen reissun ilman turhaa paniikkia. Hyvä minä!
Monesti tulee mietittyä, että miksi juuri minä? Miksi täytyy pelätä näinkin turhanpäiväistä asiaa. Toisaalta, pelot on tehty kohdattavaksi ja niin olen tehnyt joka päivä ja niin aion tehdä myös jatkossakin. Viime vuosi olikin täynnä kunnon siedättämistä ja siitäkin selvittiin. Parahin apu on kyllä ehdottomasti lapset! En tiedä missä maanraossa kökkisin pelkoni kanssa jos nämä eivät olisi joka aamu sinisilmineen vastassa. Lasten takia on pakko jaksaa. Ei vain voi jättäytyä pois arjesta ja mököttää mörököllin kolossa puoltavuotta.
Talvi on aina paha pelkokausi, mutta onneksi pian taas helpottaa edes hitusen!
Päivä kerrallaan kohti kesää!
Voi kuinka monesti onkaan tehnyt mieli eristäytyä kaikesta ja pysyä vaan kotona päästämättä ketään tänne. En kuitenkaan ole niin itsekäs! En halua eristää lapsieni maailmaa ja elämää sen vuoksi, että itse kärsin ja pelkään. Se olisi niin väärin. Myönnän, että olen jättänyt nyt kerhoilut vähemmälle ja kaupassa käyn pikaisesti mielummin yksin, mutta niin myös varmasti moni muukin on tehnyt. Tuskin ketään muukaan haluaa perheeseensä jylläämään influenssaa tai vatsatautia, ei erityisesti ainakaan foobikko. Lapset siis varmasti antavat anteeksi muutaman kerhon väliin jättämisen.
Viime lauantaina uhmasin taas omaa pääkoppaani kun mentiin lokakuisten miittinkiin ja syötiin buffetissa! Niin monesti kun kävinkin läpi kaikkia tekosyitä miksi me ei päästäisi, mutta onneksi! - Siis oikeasti onneksi mä en antanut pelon viedä ja voittaa! Sain tavata niin ihania ja huippuja ihmisiä!<3 Kunnialla selvisin sen reissun ilman turhaa paniikkia. Hyvä minä!
Monesti tulee mietittyä, että miksi juuri minä? Miksi täytyy pelätä näinkin turhanpäiväistä asiaa. Toisaalta, pelot on tehty kohdattavaksi ja niin olen tehnyt joka päivä ja niin aion tehdä myös jatkossakin. Viime vuosi olikin täynnä kunnon siedättämistä ja siitäkin selvittiin. Parahin apu on kyllä ehdottomasti lapset! En tiedä missä maanraossa kökkisin pelkoni kanssa jos nämä eivät olisi joka aamu sinisilmineen vastassa. Lasten takia on pakko jaksaa. Ei vain voi jättäytyä pois arjesta ja mököttää mörököllin kolossa puoltavuotta.
Talvi on aina paha pelkokausi, mutta onneksi pian taas helpottaa edes hitusen!
Päivä kerrallaan kohti kesää!
Ei kommentteja
Kiitos kommentista!