Ajatuksia tulevasta

*Kirjoittaa tekstiä*... *Pyyhkii sen pois*.... *Kirjoittaa tekstiä*... *Pyyhkii sen pois*

Tuota mä olen tehnyt tässä viimeisen tunnin. Haaveita löytyy yllinkyllin, kuten varmasti kaikilla, mutta se miten ja milloin niitä lähtisi toteuttamaan (vai lähtisikö ollenkaan), siitä mulla ei ole mitään aavistusta. Tällä hetkellä me molemmat Nikon kanssa ollaan kotona työttöminä. Se jos mikä on sellainen asia minkä voisin muuttaa vaikka heti. Niko on etsinyt töitä nyt yli vuoden, mutta joka paikasta tarjotaan vain  ei oota. Tai sitten hakemuksiin ei vastata olleskaan. Voisi luulla, että se on se lapsi joka aiheuttaa ne harmaatakin harmaimmat hiukset, mutta ehei. Tämä jos mikä saa stressipykälät kohoamaan pilviin. Työttömyys, sinä hemmetin pirulainen.
 Itselläkin jalka vähän vipattattaisi töiden suuntaan, mutta jotain unohtui. Koulutus. Siihen meikäläinen voi tarjota sitä iki ihanaa ei oota. Tässä kohtaa sitä usein tulee mietittyä, että ''nii'in, sitä olisi voinut valita toisin.'' -mutta toisaalta onneksi en valinnut. Kouluttautua ehdin hyvin myöhemminkin. Niin, milloin on se kuuluisa ''myöhemmin''? Alunperin olin ajatellut, että isken pyllyni koulunpenkkiin syksyllä 2017. Enään puuttuu vain ammatti johon voisin opiskella ja sitten puuttuu se tärkein, eli halu opiskella. Yläaste jätti sen verran isot arvet ahdistuskohtauksineen, että mua oikeasti pelottaa lähteä takasin pulpetin taakse. Pelkkä ajatuskin opiskelusta ahdistaa ja yritänkin jatkuvasti sivuuttaa sen asian kokonaan. Vaikka pakkohan mun on joskus kouluttautua, sen kyllä tiedän. Mutta ei vielä, joskus myöhemmin.
Haaveammattina mulla on jo pitkään ollut kätilö, mutta ikävä kyllä täällä Vaasassa siihen ei ole mahdollista opiskella, saatika sitten, että edes mun peruskoulun arvosanat riittäisi pääsemään kyseiseen koulutukseen. Hyvänä kakkosena tulee eläinlääkärin/hoitajan ammatti, mutta ylläripylläri siihenkään ei voi kouluttautua täällä. Ja mä olen niin syvästi juureutunut tänne Vaasaan, että täältä pois muuttaminen ei ole vaihtoehto.

Pienestä asti olen sanonut, että lapsia haluan neljä. Nikon mielestä sopiva luku olisi kolme. Nyt kun lapsia on kaksi, voisin jopa sanoa että nämä riittää. Toisaalta ajatus vielä yhdestä pienestä houkuttelee. Mutta EI VIELÄ.  Ei tosiaankaan vielä moneen vuoteen! Nounou! JOS saamme vielä kolmannen, niin se saa luvan tulla aikaisintaan vasta 3-4 vuoden päästä, jos vielä silloinkaan. Näin on ihan hyvä tällä hetkellä ja nämä kaksi pitäväst varmasti huolen siitä, että näin on ihan hyvä myös vielä tulevina lähivuosinakin.

Oikeastaan tämän kummempia ''suunnitelmia'' meillä ei edes ole. Päällimmäisenä ja tärkeimpänä nyt olisi, että Niko löytäisi työpaikan ja siitä voisi sitten pikkuhiljaa lähteä suunnittelemaan enempi.
 Mutta näillä jatketaan hyvässä toivossa eläen, avoliitossa rakastaen, rivitalokolmiossa asuen, kahden lapsen vanhempina, sekä enemmän koiraa kuin kissaa muistuttavan karvaläjän omistajina.



Lisää toivepostauksia saa myös laittaa tulemaan!