LIIKKUMINEN
Viime kuukausikatsauksessa kerroin, kuinka hurjasti Jade onkaan kehittynyt yhdessä kuukaudessa ja sama meno jatkuu edelleen! Jade liikkuu paikasta toiseen konttaamalla ja se vauhti mitä neiti jo menee, niin huih! Ei siinä tarvi kuin ihan vähän vaan silmän välttää, niin tyttö on jo repimässä verhoja, xboxin kimpussa tai kissan ruuilla leikkimässä. Tukia vasten neiti on noussut jo reilu kuukauden ja päivä päivältä neiti nousee ketterämmin ylös, myös laskeutuminen onnistuu ongelmitta. Jade myös osaa nousta ylös aikalailla mistä vaan, eli enään ei siis tarvita mitään pöytiä avuksi, vaan ihan seinäkin riittää! Se missä on tapahtunut eniten kehitystä on tukia vasten kävely. Jade osaa kävellä todella hyvin tukea vasten ja osaa vaihtaa paikkaa esimerkiksi pöydän ja sohvan välillä. Saa nähdä lähteekö tämä meidän alkukuukausien etana ennen vuoden ikää kävelemään.SYÖMINEN
No sitten, mites meidän ruokailut? Jade syö 4-5 kertaa päivässä; 1. Aamupuuroksi kaurapuuroa 2. Lounaaksi yleensä jotain lihaisaa ruokaa. 3. välipala meillä on aika vaihtelevasti, sillä jos Jade juo täyden pullollisen maitoa (250ml) niin sillon yleensä välipala jää välistä. Mutta yleisimmiten se on jotain pientä naposteltavaa tai silloin kun äiti on laiska, niin Jade saa tyytyä hedelmäsoseeseen. 4. Toinen lämmin ruoka ja sitten illalla vielä lautasellinen kaurapuuroa.
Ruokailurytmit meillä ei ole mitkään kellon tarkat, sillä jos suunnitelmissa on jotain muuta kuin kotona löhöilyä, niin ei ruokailu onnistu aina samaan aikaan mitä yleensä. Mutta pääosin meillä on ruokailujen välissä n. 3-4 tuntia. Jade on aina ollut kova syömään ruokaa, mutta nyt on tullut hieman hidasteita. On päiviä jolloin ruoka maistuu entiseen tapaan ja on päiviä kun mikään ei tunnu kelpaavan neidille. Jaden herkkua on ehdottomasti puuro ja kaikki mitä isi ja äiti syö :D Inhokkina ykkössijalla menee edelleen se banaani, vaikka Jade kyllä suostuukin sitä syömään, mutta sekin onnistuu vain naamaa vääntäen.NUKKUMINEN
Jade on ollut aina todella huono nukkuja, ihan oikeasti. Vaikka meillä on yösyötöt jääneet pois jo 2kk sitten, niin silti Jade heräilee öisin muutamaankin otteeseen. Ei se mitään ei se mua mitenkään haittaa että tyttö haluaa muutaman kerran yössä sen tutin. Mutta kun välillä neidille ei riitä vain se tutti, vaan tyttö haluaisi pistää bileet pystyyn ja ruveta leikkimään keskellä yötä. Pari viikko siitten meillä oli tämä ''leikki kausi'' pahimmillaan ja Jade heräsi joka ikinen yö kello 04-05 pirteänä kuin peipponen kirkumaan ja seisomaan sängyssään. Sitten sain laskea Jadea alas ainakin sen 2 tuntia ennen kuin luovutti ja nukahti uudestaan. Nyt tätä ei ole onneksi tapahtunut hetkeen (kopkop) Nyt kuitenkin tänä yönä se jatkuu, ainakin nyt kun kirjotin että sitä ei ole hetkeen tapahtunut. Tästä syystä ollaan koitettu laittaa Jadea nukkumaan vähän eri aikoihin ja parhaaksi on todettu se, että Jade menee nukkumaan klo.21 aikaan, entisen klo.20 sijaan. Yöunilta neiti ponkasee hereille aina siinä 07-08 aikaan. Päikkäreitä meillä nukutaan kahdet tai kolmet, jos ollaan autolla liikenteessä. Ensimmäiset on edelleen siinä 11-12 välillä ja kestää n. 1,5h ja toiset nukutaan neljästä viiteen. Saa nähdä parantuuko neidin yöunet, sitten kun siirtyy omaan huoneeseen vai tuleeko siitä sitten täys h*lvetti.
MUUTA TIETOA
Jade on erittäin tietoinen aina siitä mitä haluaa ja ikävä kyllä on yhtä itsepäinen kuin äitinsä. Jade osaa kyllä sanan ei, mutta joskus se on neidin mielestä vain hauska juttu, kun äiti katsoo vihaisesti ja sanoo tiukasti ei. Joskus siis uskotaan ja joskus ei. Yleensä se on se jälkimmäinen vaihtoehto. Jade on hirmu kova juttelemaan ja erilaisia äänteitä tulee paljon, esimerkiksi ''vauvavauvaa'' meillä hoetaan jatkuvasti ja on ''mammamamam'' äännettä. Joskus myös ainakin mun mielestä Jade yrittää sanoa äiti! Tai ainakin Jade huutelee jossain aina ''äittiäittääitiii'' ja sitten on ihan innoissaan kun löytää mut ja huutaa vain kahta kovempaa äittää :D Vaikka ei mua tarkottaiskaan, niin ainahan saan siihen uskoa. Mittoja Jadesta ei nyt tällä kertaa ole, sillä seuraava neuvola on vasta 10kk neuvola. Mutta jos ajatellaan millaista tahtia Jade on aikaisemmin kasvanut, niin Jade olisi nyt suurinpiirtein n.72cm ja kotipuntari näytti n.11kg. Jadella on myös (edelleen) ne kaksi hammasta ja kovasti odottelen jo lisää tulevan. Jade osaa ottaa pinsetti otteen ja poimia ruuan palasia suuhunsa, eli osaa sormiruokailla itse. Jade osaa myös pureskelun Jalon taidon ja Jade pystyy helposti syömään kaikenlaista ruokaa itse ilman mitään pilkkomista. Jade oppi myös eilen juomaan pillistä, jee!
Millasia tiedän 9kk ikäiset ovat olleet?
Ei kommentteja
Kiitos kommentista!