Luksusta!

 No ohan se nyt luksusta kun saa nukkua jopa kymmeneen! Niko on nimittäin noussut nyt kolmen päivän ajan Jaden kanssa ylös aamusin ja oon saanut nukkua, vaikka kyllä tänäänkin olin nousemassa samaan aikaan kuin nua, mutta eipä Niko sitä sallinu vaan käski nukkua. No mikäs siinä, ei ole valittamista. Se on kuitenkin jännä, että kun herää näin myöhään, niin päivä tuntuu alkavan jotenkin todella laiskasti. Ennen Jadea nukuttiin helposti sinne 14-15 asti, enkä kyllä enäään ikinä pystyisi nukkumaan niin pitkään! Siinähän menee aivan koko päivä pilalle. Mielummin mä valitsen ne aamut kun herätään 8 aikaan kiljuvan vauvan huutoon ja nousen tämän ilopillerin kanssa aamupalalle ja leikkimään, kuin ne että herätään joskus päivällä ja koko päivä menee silmät ristissä kotona lusmuillen.

Yöt meillä ei vieläkään ole lähelläkään luksusta, mutta näillä mennnään. Viime yö meni hyvin verrattuna viime aikaiseen heräilyyn, sillä nyt herättiin vain 2 kertaa! Yleensä nyt ollaan herätty vähintään se 4 kertaa, mutta maitoa ei olla annettu kuin kerran, eli nälkä ei tyttöä herätä. Taas otan esille ne ihanat hampaat! Kun päivisinkin ollaan kuin perseeseen ammuttu karhu! :( Ajattelin kyllä, että käydään tällä viikolla näyttämässä Jaden korvat jos se nyt sitten oikeasti johtuisi siitä. Sekun ei nämä vauvat osaa puhua.. helpottaisi kyllä huomattavasti, jos toinen osaisi kertoa mikä on hätänä tai mihin sattuu..muttakun eivät osaa..
 Niiinjooo ja vielä se, että mäkin oon nyt pakottanut itteeni väkisin hereille öisin, ettei Nikon tarvitte aivan yksin tota kiukkusta naista hoitaa! :)
Nojoo, nyt vaivaudun nostamaan persukseni tästä ja rupean siiivoomaan! 

Ei kommentteja

Kiitos kommentista!