Ruttana 2kk!


Meidän perheen kuopus aka Ruttana on tänään kahden kuukauden ikäinen. Ja mä en tosiaan voi ymmärtää minne se 2kk on mennyt? Juurihan tuo pieni paksuposki syntyi ja me vietettiin joulua kaksin osastolla. Mä kun luulin, että yhden ja kahdenkin lapsen kanssa aika kiitää, mutta nyt se hulisee silmissä pikakelauksella eteenpäin. Nää pikkuset vois pysyä semmosina vastasyntyneinä ryppypyllyinä paljon pidempään. Vaikka musta kyllä tuntuu, että N ei ollut missään vaiheessa semmonen minmini vastasyntynyt jonka sai pelätä menevän rikki. Tyyppi oli alusta asti niin jämäkkä ja valmis paketti tähän maailmaan.
Nyt kun N on kahden kuukauden ikäinen, voisi helposti luulla häntä paljon vanhemmaksi. Jo tietysti kokonsa puolesta, mutta myös pelkän olemuksensa vuoksi. Ruttana on ihan super tarkkaavainen tyyppi ja aina makoilee tyytyväisenä tutkaillen ympärillään pyörivää menoa. Kovasti myös juttelee, kiljahtelee ja naureskelee. Varsinkin sohvatyynyt tuntuvat olevan hyvinkin hupaisaa seuraa.
Siis tää vauva on oikea aurinko!(Tietenkään yhdessäkään näissä 2kk kuvissa ei suostunut hymyilemään). Usein varsinkin kun imetän tulee vaan semmonen tunne, että nyt joku tuijottaa oikein sieluun asti ja jep siinähän se meidän sinisilmä hymy korvissa tapittaa. Maailman mahtavin fiilis, kun ei tarvi kuin vilkasta toisen päälle, niin johan vetää semmosenkin virnistyksen naamalle ettei tosikaan. Ihanaa hymykuoppaa unohtamatta! Kyllä tulee tytöt sulamaan tälle sydänten murskaajalle.

Yöt on meillä olleet alusta asti tosi katkonaisia ja jatkuvaa tissillä roikkumista. Nyt uskallan hieman huokaista ja sanoa niiden parantuneen. Pisin unipätkä on aina se ensimmäinen ja ennätys viime yöhön mennessä on ollut 4 tuntia, mutta viime yönä tosiaan ruttana yllätti ja nukkui jopa 5,5h putkeen! Sitä neljän tunnin pätkääkin ollaan vedetty vasta vajaa viikko ja sitä ennen eka pätkä oli aina sen 2h. Loppuyö on kuitenkin edelleen enemmän ja vähemmän pelkkää syömistä ja ihme narinaa. Nyt on onneksi jäänyt pois se keskellä yötä valvominen. Tuo kun tuppasi aina heräämään klo 04 ja nukahti uudestaan vasta 06-07. N menee yöunille vaihtelevasti klo 20-22 välillä ja aamulla herää samaan aikaan lasten kanssa klo 08-09. Nyt on tosin taas ollut jotain ihme aamuja, kun lapset pomppaavat ylös jo 07 jälkeen. En arvosta.


Eilen tosiaan käppäiltiin ruttanan kanssa neuvolaan. Tällä kertaa pääsin onneksi menemään pojan kanssa ihan kaksin, sillä Nikolla sattui olemaan etäpäivä. Viime neuvolareissu oli aika tuskaa vesisateessa tuplia lykäten, seurana kiukutteleva ja väsymystään itkevä kolme vuotias. Myöhästyttiin silloin aika komeasti neuvolasta. Eipä siinä, myöhässä oltiin tälläkin kertaa. Mutta niinhän me nykyään ollaan joka paikasta. Taitaa mennä vielä hetki aikaa , että oppisi ennakoimaan milloin täytyy alkaa pukemaan näitä kaikkia ja valmistautua lähtöön. Onneksi pian on kesä ja lähteminenkin on nopeampaa ja helpompaa.

Neuvolahuoneesa N huomasi heti seinässä olevat uudet tapetit ja terkka kehuikin kovasti pojan tarkkaavaisuutta. Hienosti ruttana seurasi yllään näytettävää lelua oikealta vasemmalle ja sama toisinpäin. Kuuppakin nousi samantien reippaasti pystyyn kun masulleen laitettiin. Kaikki on siis vallan mainiosti.

Tiesin, että N on kasvanut hyvin, sillä jatkuvasti saa olla laittamassa pois pieniä vaatteita. En kuitenkaan olisi uskonut, että ihan näin hyvin! Nyt tyyppi onkin jo saman kokoinen mitä Jade ja Kaspian 4 kuukauden iässä.
(Suluissa 1kk mitat)

Paino: 6490g  (5050g)
Pituus: 60cm  (55,5cm)
Py: 38,3 cm  (36,4cm)

''Suloinen hymypoika. Kasvaa hyvin rintamaidolla. Hyvä motoriikka, kannattaa hyvin päätään. Hymyilee ja ääntelee. Rota-rokote. Kaikki ok.''

Rota-rokotekkin upposi kuin kuumille kiville pienen irvistelyn saattelemana.

Meidän jäpikkä on siis todella tyytyväinen ja helppo tapaus.
Innolla odotamme viikonloppua kun on aika juhlia ruttanan ristiäisiä!

9 kommenttia

  1. Voih mikä pläski❤️
    meillä oliver on ruvennu heräämään useammin kun ronja öisin.. 🙁 kokoajan käy avaamas makkarin oven, ja tänää oliver heräs siinä neljän/puoli viiden maissa.. Ja ronja heräs puoli viideltä.. En ymmärrä 😴
    - Vive

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä😣 Miten sä edes jaksat?😳❤ Tsemppiä ja voimia😓😘

      Poista
  2. Voisitko tehä postauksen siun ja Nikon suhteesta? Miten muuttunu ensimmäisen, toisen ja nyt kolmannen lapsen jälkeen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En koe, että se olisi muuttunut paljoakaan :D Mutta voin yrittää joskus näpytellä meistäkin jotain :)

      Poista
  3. Noeliksi kastatte vai

    VastaaPoista
  4. Oon jonkin aikaa seuraillut sun kuvia Instassa kun niitä satunnaisesti on tullut vastaan, ja niistä jo on välittynyt ihanan tervehenkinen ja tasapainoinen fiilis sinusta ja teidän perheestä.

    Eilen olin pikavisiitillä Vaasassa tervehtimässä isovanhempia ja torin laidalla kävelit (oletettavasti) ystäväsi kanssa vastaan. Jäin hetkeksi tuijottamaan, kun jotenkin hämmensi nähdä "tutut" kasvot kaupungissa josta en tietäkseni tunne kun yli 80-vuotiaita, mutta sitten yhdistin kasvot sun kuviin.

    Tänään ajeltiin nelisen tuntia kotiin ja matkalla intouduin lukemaan muutamia viimeisimpiä blogipostauksiasi. Mielikuvani sinusta sai ehdotonta vahvistusta: Voi, miten ihanalta ihmiseltä ja äidiltä vaikutatkaan. Tervejärkistä, tasapainoista rakkautta ja tavallista arkea. Itse lastensuojelun parissa työskentelevänsä sitä arvostaa kaikista eniten juuri noita asioita, ja on ihanaa lukea juttuja nuoresta äidistä, jolla homma vaikuttaa olevan noin hyvin kasassa ja ajatusmaailma on ihanan valoisa ja tavallinen. Kuten itse sanoit, sinun arkesi, lapsiesi lapsuus. Lapsesi ovat varmasti onnellisia ihanasta äidistään ja osaavat ennemmin tai myöhemmin tätä arvostaa.

    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kun kiva kuulla! Kiitos kovasti!<3 Parhaani ainakin yritän ja ehdottomasti haluan lasteni olevan onnellisia. Ihanaa, että se välittyy myös muille :') Joo perjantaina olin tosiaan keskustassa ystävän ja Noelin kummitädin kanssa kun hän oli Vantaalta tänne tullut. :) Se on kyllä jännä fiilis kun törmää johonkin jonka tuntuu ''tuntevan'' juurikin vaikka instan tai blogin kautta! :D Oisit vaikka moikannu. ;) Muutamasti mulle on kaupassa nimittäin tultu höpisemään kuinka on tunnistettu blogin kautta, hassua. :D

      Kiitos vielä ihanasta kommentista ja kaikkea hyvää sinnekkin!

      Poista
  5. Mitkä on teidän kaikkien lasten kaikki nimet? Olipas hassu kysymys, siis lastenne toisetkin nimet? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jade Alexandra Amalia ja Kaspian Jaro Waltteri. Sitten tämä uusin kaveri Noel Veli Matias. :)

      Poista

Kiitos kommentista!