Aspergeriin viittaavia piirteitä

-Näin totesi lastenneurologi. 

Eilen meillä oli pitkään odotettu käynti lasten neurolla Kaspianin kanssa. 

Aluksi käytiin läpi lähinnä asioita mitä oon puhunut lastenpsykiatrin kanssa ja mitä hän on kirjannut lähetteeseen. 

Eniten esille nousi Kaspianin eristyneisyys muista lapsista, vaikea saada kunnon kontaktia, viihtyy yksin ja tuntuu elävän ihan omassa kuplassaan. Myös Kaspianin impulsiivisuus, pahat raivarit ja vaikeudet omien sekä muiden tunteiden ymmärtämisessä oli puheena. 

Esimerkiksi suuttuessaan ei Kaspianilla ole minkäänlaista suodatinta puheissa tai hänen toiminnassa. Ihan kuka tahansa saattaa saada näissä tilanteissa köniinsä, eikä sen jälkeenkään Kaspian ymmärrä tehneensä väärin. Ei hän ymmärrä, että toista sattuu vaikka toinen itkisi lyönnin johdosta. Kädestä myös lentää kaikki tavarat kohti raivon vallassa. 

Koska Kaspian toimii sen valtavan raivon tunteen vallassa, ei hän myöskään ehdi ajattelemaan onko kyseessä tuttu aikuinen, tuntematon ihminen tai jopa vauva johon saattaa kohdistaa ikävän toimintansa. 

Tiedän, että lähes 4-vuotias on vielä pieni, mutta Kaspian on selkeästi sekä sosiaalisessa, että motorisessa kehityksessä hieman jäljessä.

Mainitsinkin lääkärille, että Kaspian ja Noel menisivät täysin kaksosista, sillä heidän kehitys on oikeastaan täysin samalla tasolla. Noel täyttää kuitenkin vasta jouluna kolme. 

Syksyllä päiväkotiin. 

Päiväkodin aloitus oli ehkä yksi isoimmista syistä jonka vuoksi me saimme näin pikaisen ajan neurolle. 

On helpompaa henkilökunnalle kun tietävät taustat ja tarvittaessa myös Kaspian saa enemmän tukea ja apua pk:ssa. 

Hyvin mahdollisesti Kaspian saattaa tarvita päiväkotiin oman ohjaajan. 

Jatkosuunnitelma. 

Jatkoon suunniteltiin lähinnä seurantaa. 

Sovittiin, että loka-marraskuussa sairaanhoitaja menisi päiväkotiin seuraamaan Kaspiania. Luultavasti myös erityislastentarhanope on enemmän läsnä.

Lääkäri totesi, että viimeistään alkuvuodesta 2020 voisimme saada mahdollisen diagnoosin. 

Nyt siis vain seuraillaan ja katsotaan miten elämä päiväkodissa lähtee sujumaan. 

Kuulumisia kuluneilta kuukausilta

 Järkyttävän pitkä aika on kulunut siitä, kun olen viimeksi blogia päivittänyt. Nyt ajattelin kuitenkin vähän herätellä tätä takaisin eloon.

Paljon on tapahtunut kevään aikana, mutta pääosin täällä on voitu ihan hyvin.

Koko talven ja kevään olin taas todella väsynyt laskeneiden rauta-arvojen vuoksi, mutta nyt vihdoin monien kuukausien taistelujen jälkeen sain toukokuussa uuden infuusion. Olo on onneksi muuttunut huomattavasti paremmaksi!

Väsymyksen vuoksi mulla jäi myös hirveesti koulujuttuja rästiin ja nyt pitäisikin laittaa sormet syyhyämään ja alkaa käymään tehtäviä läpi.
Voin kertoa, että nuo tekemättömät tehtävät ovat ahdistaneet ihan tosi paljon ja edelleen tuntuu aika ylitsepääsemättömältä saada niitä tehdyksi. Mutta nyt ei auta kuin ihan tosissaan ottaa itseään niskasta kiinni.

Uhmapyllyt, eli lapset ovat nauttineet alkaneesta kesästä aivan täysillä.
Mitään kesäreissuja ei vielä olla tehty, eikä olla pahemmin suunniteltukkaan. Powerpark on ollut ajatuksissa, mutta pari kapulaa on sen osalta heitetty rattaisiin.
Tänä kesänä tyydytään siis luultavasti ihan vain uimiseen, ulkoiluun ja mökkeilyyn.

Kesän jälkeen alkaakin aika suuret muutokset meidän arjessa. Nimittäin päiväkoti ja eskari kutsuu! Vähän jännittää miten alkaa sitten arki rullaamaan, mutta toisaalta uskon, että se tekee meille kaikille hyvää. 

Pojat pääsivät samaan päiväkotiin ja samaan ryhmään. 

Jaden kanssa käytiin myös viime viikolla tutustumassa tulevaan eskariin. Neiti jo ihan innoissaan laskee päiviä eskarin alkuun.  

Ja kyllä, meillä tosiaan asuu ihan hirveitä uhmapyllyjä! On 2,5v tahtotaapero, 3,5v kovapäinen erityislapsi sekä pian 6v muka niin iso ja kaikesta määräävä prinsessa. 

Sellainen fiilis välillä, että jos me tästä vaiheesta selvitään, niin me selvitään mistä vaan. 

Koulu on tekemättömiä tehtäviä lukuun ottamatta sujunut ihan hyvin. Välillä meinaa motivaatio haahuilla omiaan ja luovuttaminen kuiskii korvaan, mutta aion pitää pääni sen suhteen, että kyllä mä tästä ammatin saan.

Tänään sain myös soiton kuntarekrystä ja ensi viikolla menen sinne käymään. Toiveissa olisi saada vaikka sijaisuuksia tai jonkinlaista keikkatyötä. 

Tällaista tosiaan tänne. Tällä kertaa en aio luvata mitään, mutta ainakin itse toivon, että saisin päivitettyä jatkossa blogia enemmän. 

Parhaiten meidän arjessa mukana pysyt seuraamalla instagramissa @kolmenlapsenkaaosblogi.

Ihanaa viikonloppua! 

-Julia

Käynti lastenpsykologilla

Olen joskus aiemminkin kirjoittanut siitä, että monet (me vanhemmat mukaan lukien) ovat huomanneet Kaspianissa erityisiä piirteitä. 

Monet erityispiirteet sopivat täysin 3-vuotiaan uhmaikäisen käytökseen, mutta jonkinlainen äidinvaisto on mulla hälyttänyt. 

Tosi usein vaikea saada kontaktia, eikä Kaspianilla ole minkäänlaista suodatinta esimerkiksi väkivaltaisuuden suhteen. Tyyppi kiihtyy nollasta sataan ja silloin kaikki lähellä olevat saa siitä osansa, oli sitten kyseessä vauva tai täysin tuntematon ihminen. Näitä mielialan muutoksia ei edes ehdi huomata, ennen kuin toisella on jo täys aggressio päällä.

Siirtymätilanteet ovat myös erittäin haastavia, eikä niihin auta vaikka kuinka yrittäisi ennakoida ja kertoisi lapselle ajoissa lähdöstä. Tuntuu, että Kaspianilla on vain kaksi vaihdetta: Hyberaktiivinen tai sitten se raivomode. Sellaista "vähän kiukuttaa" vaihetta ei ole ollenkaan, joten jäätäviä raivareita on miltein mahdotonta ennakoida. Jollekin tämä kuulostaa täysin normaalilta uhmalta, mutta mä en vaan osaa selittää sitä tunnetta mikä mulla on. Ja kun sen on kuitenkin huomanneet monet muutkin lähipiirissä. 

Hienomotoriikassa on myös ongelmaa. Keskittyminen ei riitä edes siihen, että Kaspian osaisi laittaa aurinkolasit päähän tai sukat jalkaan. 

Näistä asioista kävin tänään keskustelemassa lastenpsykologin kanssa. Tietysti tiesin jo alkuun, että mitään diagnoosia tuskin saataisiin vielä hetkeen jos edes vuosiin. Lp kuitenkin vahvisti mun ajatukset mahdollisesta adhd:sta. Mitään tutkimuksia ei kuitenkaan aleta tekemään vielä. Niitä mietitään sitten 5-6 vuoden iässä.
Nyt saatiin lähinnä hyviä vinkkejä tämän haastavan arjen pyörittämiseen ja enemmän tietoa siitä miten voidaan tukea Kaspiania paremmin.

Uusi aika laitettiin toukokuulle. Silloin katsotaan uudestaan tilannetta. 

Pojat aloittavat syksyllä päiväkodin ja se mietityttää melkoisesti. Siitäkin puhuttiin psykologin kanssa ja sovittiin, että mikäli päiväkodissa ilmenee selviä haasteita käytöksessä, niin silloin voitaisiin mahdollisesti testit aloittaa, jotta Kaspian saisi tukea päiväkotiin.

Tiedostan myös sen, että ei se diagnoosi muuta siinä lapsessa mitään. Se kuitenkin varmasti helpottaisi meitä ja muita ihmisiä ymmärtämään Kaspiania paremmin, eikä häntä leimattaisi vain pahaksi lapseksi. 

Samat säännöt on kuitenkin kaikilla, oli erityislapsi tai ei.

Käynnistä jäi itselle hyvä mieli ja tästä on hyvä lähteä liikkeelle. 

Onko teillä adhd lapsi?

Miten lapsi oirehti pienenä ja missä iässä saitte diagnoosin? 

Kun koulu on mörkö -Paluu kouluun

Keväällä tulee kuluneeksi kuusi vuotta siitä kun valmistuin peruskoulusta meidän esikoinen masussani. Yläaste ei oo ollut mulle mitään parhainta aikaa elämässä. Läsnä oli paljon ahdistuskohtauksia, lintsaamista, koulukiusaamista, kapinointia, keskittymis -ja oppimisvaikeuksia. Ja tietysti raskaus. Raskaus toi kouluun yksinäisyyden, tuntui että kaikki koulukaverit välttelivät mua kuin ruttoa. Ysiluokan valmistujaiset jäivät multa myös välistä, sillä en todellakaan halunnut änkeä itseäni epämukavaan mekkoon ja esitellä 20 viikkoista raskausmasua koko koululle.

Nuo edellä mainitut kokemukset piinasi mua aika pitkään aina tulevaisuutta miettiessä. Tiesin, että joskus taas se koulu olisi edessä. Mitä kauemmin olin ollut kotona, sitä ahdistavammaksi ajatus opiskeluista kävi. Jotenkin paljon vaikeampi näiden vuosien jälkeen astua sen kynnyksen yli ja alkaa tekemään elämällä jotain muutakin kuin niitä lapsia.

Kesällä päätin, että nyt helvetti riittää tää koulun pakoilu. Syksyllä laitoin hakemuksen lähihoitajan iltakouluun ja surkeasti menneestä pääsykokeesta huolimatta mä pääsin kouluun.

Mä olen nyt opiskelija ja itseasiassa eilen oli ensimmäinen koulupäivä! Ja mä selvisin siitä.💪🏻

Toki ensimmäisen tunnin nieleskelin vatsahappoja ja kädet tärisi kuin kuukauden ryyppyputken jälkeisenä darrapäivänä, mutta sain kun sainkin pidettyä itseni kasassa ja perse pysyi penkissä loppuun asti. Alun ahdistuksen jälkeen loppuilta sujui paljon paremmin.

Onneksi meidän ryhmässä on kolme mulle jo ennestään tuttua ja tosi tärkeetä tyyppiä, joten ei tarvitse yksin kieriskellä tässä alkukankeudessa ja jännityksessä. 

Tästä tekstistä moni saa varmaan sen kuvan, että miksi ihmeessä haen lähihoitajakouluun kun ihmiset ahdistaa. Mutta ei, ei ne ihmiset ahdista ollenkaan. Todellisuudessa mä oon tosi sosiaalinen ja tykkään mennä ja tehdä uusia juttuja ja tutustua ihmisiin. Se on tää koulu mikä on se todellinen mörkö. Mutta uskon ja tiedän, että tää ei ole mitään niin kamalaa mitä yläaste oli ja varmasti jatkossa päivät tulee olemaan mulle paljon helpompia.☺️

Eilisen jälkeen jäi jo paljon parempi fiilis ja odotan jopa aika innolla seuraavaa koulupäivää, joka on muuten huomenna!

Mä oon päättänyt vetää tän koulun kunnialla loppuun, enkä toivo olevani vaan aion olla omissa valmistujaisjuhlissa vuonna 2020!