Rv36+0 & sairaalakassin sisältöä

Taas paukkui täydet viikot ja nyt raskautta on takana jo huimat 36 viikkoa! Sieltä se h-hetki lähestyy hurjaa vauhtia. Olo on hyvä, jotenkin liiankin hyvä. Eilen kärryteltiin Jaden kanssa 6km lenkki kerhoon ja tänäänkin käppäiltiin kerholta kotiin 3km matka. Eikä tuntunut edes missään. Jaden odotusaikaa kun mietin, niin en tässä vaiheessa päässyt edes parkkipaikalta kotiin ilman jäätäviä kipuja ja supistuksia. Näiden olojen (vai pitäisikö sanoa olottomuuden) perusteella mennään yliajalle niin, että rämähtää! En siis enään elä siinä uskossa, että herra ulostautuu viimestään kahden viikon sisällä. Taidanpa siis kiltisti ja hyvin malttamattomasti odotella vain sitä laskettua aikaa.


Tällä kertaa olen ollut myös suht. ajoissa sairaalakassin pakkauksen kanssa. Jaden kassi tuli nimittäin pakattua vasta juuri ennen sairaalaan lähtöä. Olen nyt pakannut sinne kaiken mitä tässä vaiheessa vaan voi ja loput tärkeät jutskat pakataan sitten kun lähtö koittaa. Ja mitäs sieltä laukusta nyt tällä hetkellä löytyykään? -Kotiutumisvaatteet molemmille, sekä muutama liivinsuojus.
Jep, kyllä. Tämän enempää en vain osaa sinne vielä pakata, mutta hyvä alku tämäkin! :D
Nämä asiat sairaalakassi tulee kuitenkin sisältämään:

-Tärkein asia, eli puhelin ja sen laturi tietysti.

-Toiseksi tärkein, eli kamera (akku täyteen ladattuna)

-
Neuvolakortti ja lompakko

-Vauvalle kotiutumisvaatteet/vaatetta sairaalaan mikäli haluankin pitää omia vaatteita päällä. (2kpl 50cm bodyja, 2kpl 50cm housuja, 3 pipoa, sukat, villasukat, ohuet tumput käsiin(sisäkäyttöön), villahaalari, tumput ja töppöset.)

-Itselle kotiutumisvaatteet. (Löysät ja mukavat collegehousut, h&m perus trikoopaita ja imetysliivit) Omia sukkia otan myös mukaan muutamat, sillä sairaalan sukat eivät vain pysy jalassa ja ovat muutenkin epämukavia. Tämän enempää vaatetta itselle tuskin tarvitsen, sillä uskon tälläkin kertaa viihtyvän vallan hyvin sairaalan verkkoalkkareissa ja vaaleanpunaisessa tantussa. Ei tarvitse sotkea ainakaan omia vaatteitaan maitoon ja jälkivuotoon.

-Jo aiemmin mainitut liivinsuojukset ja sitten tietenkin myös shamppoo&hoitoaine, sekä hammasharja&tahna. Niin ja tietysti myös hiusharja, ettei kaiken sen hehkeyden ja silmäpussien keskellä tarvitse aivan peikkoa muistuttaa.

-Vauvalle puklurätti & joku ihanansuloinen pehmolelu (joka on itseasiassa edelleen ostoslistalla)

-Sisäkengät ja niiden virkaa mulla toimittaa crocsit.

-Suklaata!! Sitä saa sitten mässätä samalla kun ihastelee pientä tuhisijaa.

Uskon, että tässä on kaikki mitä siellä tarvitsen. Ainakin Jaden aikana pärjäsin hyvin näillä, eikä jälkeenpäinkään ole tullut mieleen mitään mitä muuta siellä olisi voinut tarvita.
Siteet, rintakumit, nännirasvat ja särkylääkkeet saa sairaalalta, joten niitä on turha rehata mukaan.
Myös kaukalo kulkeutuu sairaalalle Nikon mukana vasta sitten kun kotiudutaan.



Mitä te olette kokeeneet tarpeelliseksi sairaalakassia pakattaessa?

5 kommenttia

  1. meilläkin nuo newbien tumput ja tossut. :)

    VastaaPoista
  2. Voi miten jännittävää :)
    Ihania vaatteita, mistä soot hommannu tuon villahaalarin? Meille kun talvivauva tuloo niin pitää niin kaikenlaista hommata, niin erilaista mitä kesävauvalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Tuo haalari on kapphalin newbie mallistoa :) No varmasti on erilaista odottaa vauvaa ihan eri vuodenajalle! :D Mä saan näemmä vain syysvauvoja :D

      Poista
  3. Ihania juttuja, meille ajankohtainen postaus kun laskettu vasta 25.10. Onnea pikku nyytistä! <3 ♡ Liityin lukijaksi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!